Savoy JAZZFest 2022 – Vijay Iyer ja Nils Petter Molvær

Vijay Iyer

Savoy JAZZFestin ohjelmistossa eniten odottamiani esiintyjiä oil Vijay Iyerin trio – olihan tämän kiertueen materiaalin runkona toimiva Uneasy viime vuoden ulkomainen ykköslevy. Savoyihin saapuneessa triossa soittivat Iyerin kanssa viime vuonna Suomessa monille Jazz Finland Residency -vierailun kautta tutuksi tullut basisti Linda May Han Oh ja rummuissa Iyerin sekstetissä Porissa 2018 nähty Jeremy Dutton.

Kun mietin etukäteen aiemmin näkemiäni Iyerin keikkoja, mieleen tulivat erityisesti hienot triokeikat. En itseasiasiassa muistanut ensin että sekstettikin kävi Suomessa ja tuli festareilla nähtyä kunnes katsoin blogin Iyer-juttujen historiaa. Kaikilla triokeikoilla on erityisesti viehättänyt se miten Iyer punoo liveseteissä eri biisejä yhdeksi katkeamattomaksi virraksi josta löytyy jännitteitä ja niiden purkuja, dynamiikkaa ja pitempää kaarta ja tätä herkkua saatiin Savyonkin keikalla jossa trio soitti noin tunnin ”kimaran” jossa kuului levyltä tuttuja kappaleita, mutta joka kuitenkin tuntui aivan erilaiselta omalla pulssillaan.

Iyerin tulkinnoissa jazzstandarditkin sulautuvat muun musiikin tyyliin niin ettei varsinaisesti tule ajatelleeksi että ”jaa nyt soitetaan standardia”. Levylläkin oleva Cole Porterin Night and Day (jonka kautta muodostui pieni yhteys Pete Parkkosen festariavaukseen) taisi nytkin vilahtaa mukana ja Thelonious Monkkiakin taisi päästä toviksi mukaan.

Trion jäsenet pääsivät näyttämään monipuolisuuttaan. May Han Oh’n soitossa ilahduttivat sekä musiikin grooveen sukeltaminen jota ihastelin viime vuonna UMOnkin keikalla että hyvät soolot ja Dutton pääsi näyttämään rumputaitojaan varsin laajalla skaalalla herkästä sutimisesta J Dilla henkisiin ”drunken”-biitteihin ja vahvaan vyöryttelyyn. Yhteissoittokin toimi hienosti, joskin ainakin katsomossa Duttonin edestä kuultuna piano tuntui jäävän joskus rumpujen alle.  Hienon intensiivisen ja dynaamisen setin mittaisen kaaren rakentajana Iyer trioineen on ehdottomasti maailman huippuja.

  • Vijay Iyer  – piano
  • Linda May Han Oh – basso
  • Jeremy Dutton – rummut

Nils Petter Molvær

Modernin New Orleansin musiikkikulttuurin merkittävä hahmo Nicholas Payton joutui perumaan esiintymisensä ja paikkaajaksi saatiin kelpo nimi Norjasta – Nils Petter Molvær – viime vuotisen Stiches -levyn kokoonpanon kanssa. Bassossa Jo Berger Myhre, pedal steel ja sähkökitarassa Johan Lindstrøm ja rummuissa Erland Dahlen.

Molvær edusti 90-luvun lopulla noustessaan kansainväliseen tietoisuuteen uuden ajan ”vuonojazzia” jossa pohjoinen vähäeleisyys ja kuulaus yhdistyivät elektronisiin soundeihin. Tyylistä puhuttiin aikanaan ”future jazzina” vaikkakin tuo termi on ehkä jäänyt jo historian hyllyille. Ei se ehkä niin hirveän uusi konsepti ollut – vahvasti samassa hengessä kuitenkin liikuttiin kun Jon Hassell ja Brian Eno vuoden 1980 Fourth World, Vol. 1: Possible Musics -klassikolla, mutta sen ajan elektronisen musiikin meiningin ja ”ECM-jazz” -trumpetin yhdistäminen toimi ja tällaisista fuusioista on sittemmin tullut enemmänkin jazzin 2000-luvun valtavirtaa.

Oikeastaan aika vähän Molværin musiikissa on sittemmin muuttunut. Viimeisten levyjen soundissa on ollut Lindstrømin pedal steel -kitara joka on hieman yllättävä valinta tämän tyyppiseen musiikkiin ja tuo siihen jotakin uutta.

Musiikin soundi on korvaa hivelevän miellyttävää, paikoin tunteikasta ja paikoin väkevän ylisekäyvää. Siinä on kuitenkin ainakin minun korviini negatiivisena puolena se, että kappaleet ja levyt kuulostavat kovasti toisiltaan. En ollut kuullut häntä aiemmin livenä ja oli mukavaa että Paytonin peruutus tarjosi tähän mahdollisuuden ja tätä soundia oli ilo kuulla isompana livekokemuksena levyjen sijaan, mutta silti noin puolitoistatuntiseen settiin olisi jäänyt kaipaamaan hieman enemmän jonkunlaista vaihtelua.

  • Nils Petter Molvær – trumpetti
  • Jo Berger Myhre – basso
  • Johan Lindstrøm – kitarat
  • Erland Dahlen – rummut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.