Pori Jazz 2019 – Perjantai

Lauantainakin päivä sujui lähes tauotta jazzin parissa puoli kahdesta iltapäivällä yli kahteen yöllä. Mikäs siinä – jazzdiggarin kelpaa viettää päivää Porissa kun laadukas musiikki raikaa ja ilmatkin ovat tänä vuonna olleet lähes parhaat mahdolliset.

OK:KO

OK:KO Lokkilavalla. Photo: Olli Sulin

Lauantain Lokkilavan ohjelmiston sai kunnian avata alkuvuodesta komean Syrtti -levyn julkaissut OK:KO, jonka johtohahmo rumpali Okko Saastamoinen palkittiin tänä vuonna festivaalin nuorena kykynä.

OK:KO on aina ollut mainio kokoonpano livenä ja hyvässä vedossa kvartetti oli nytkin – tenorisaksofonissa festivaalin torstaina Alder Egossa soittanut Jarno Tikka, pianossa iltajameissa kunnostautunut Toomas Keski-Säntti ja bassossa puolestaan edellisenä päivänä Superpositionissa! soittanut Mikael Saastamoinen. Pori Jazzin kattavaa suomalaisen jazzin käsittelyä kuvaa hyvin se, että monet soittajat ovat kehissä useana päivänä.

OK:KOn vahvuuksiin ovat aina kuuluneet mieleenjäävät melodiat, nytkin voimakkaita ja herkkiä melodioita hiljeni kuuntelemaan ja ne toivat mielikuvia menneistä keikoista ja levyn kuunteluhetkistä, mutta tuntui että kvartetin luonne on ensimmäisen levyn ajoista muuttunut ja kehittynyt. Missä alunperin bändi heittäytyi melko vapaisiinkin tunnelmiin soolojen aikana niin nyt mukana on paljon kurinalaisempaa rytmistä iloittelua pienin polyrytmein ja erikoisin tahtilajein. Eikä se tylsemmäksi ole käynyt, ehkä päinvastoin.

Tikka oli solistina melodisella tuulella hieman 80-lukulaisesti fraseeraten, nautiskellen – hienoja vetoja kuultiin sooloina useammassa kappaleessa. Hyvin soitti Keski-Sänttikin ja hänen säveltämänsä Piik, joka kuultiin setin toisena kappaleena viittaa siihen että lahjakkaalla pianistilla lienee ollut suuri osa bändin rytmiikan kehityksessä.

Rumpali Saastamoinenkin otti setistä ilon irti ja hänen rumpujensa kautta muutama raita nousi livenä loppuhuipennuksissaan komeampaan kiitoon kuin levyllä.

Pori Jazzin nuori kyky 2019 – Okko Saastamoinen. Photo: Olli Sulin

  • Okko Saastamoinen – rummut
  • Jarno Tikka – tenorisaksofoni
  • Toomas Keski-Säntti – piano
  • Mikael Saastamoinen – basso

Sigurdur Rögnvaldsson’s Dark Forest

Photo: Olli Sulin

Poriljongin ilmaisohjelmistossa ensimmäisenä paahtoi kitaristi Sigurdur Rögnvaldssonin johtama Dark Forest ja melkoisen tummaa paahtoa olikin taas tarjolla instrumentaali rock-hengessä musisoivalta ryhmältä jossa soittavat saksofonisti Johannes Sarjasto, basisti Eero Tikkanen ja rumpali Ville Pynssi.

Ja oli hyvä että paahtoi, vaikka settiin mahtuu dynamiikkaa ja rauhallisempaakin kappaletta niin bändi on parhaimmillaan energisissä voimavedoissa. Kokoonpano tukee tätä hyvin – Pynssillä riittää rummuissa energiaa ja musiikki tuntuu sopivan Tikkasellekin. Sarjasto on mainio repäisevä solisti  jota näkisi mielellään useamminkin. Rögnvaldsson on tehnyt paljon yhteistyötä saksofonisti Pauli Lyytisen kanssa ja tältä pohjalta Sarjastoa mielellään Lyytiseen vertaa – hieman samantyyppisiä soittajia nimittäin ovat, mutta free ilmaisuun kallellaan olevassa revittelyssä Sarjasto ehkä parhaimmillaan vieläkin kovempi luu.

Bändi tarjoili vahvaa energiaa loppuunmyydyn festivaalin iltapäivään ja laittoi osaltaan yleisön viritystiloja vähän korkeammalle.

  • Sigurdur Rögnvaldsson – kitara
  • Johannes Sarjasto – tenorisaksofoni
  • Eero Tikkanen – basso
  • Ville Pynssi – rummut

Alfa Mist

Photo: Olli Sulin

Chilleissä instrumentaalihiphop tunnelmissa viihtyi puolestaan Lokkilavan seuraava esiintyjä Alfa Mist. Itseoppinut kosketinsoittaja/tuottaja aloitti hiphopin parissa ja on sieltä siirtynyt jazzimpaan suuntaan. Debyyttilevyä Antiphon voi pitää läpimurtona – levy on nauttinut erityisesti vinyylifriikkien suosiota myyden loppuun jo useamman, joskin pienen, painoksen muutamassa vuodessa, neljännessä taidetaan nyt mennä ja Lontoon uuden skenen myötä Alfa on saanut kansainvälistäkin nostetta. Onhan tuo hyvä levy omassa tyylilajissaan ja erityisesti sen avausraita Keep On teki Alfa Mististä minullekin kestoseurattavan tekijän, mutta tämän vuoden uutuus Structuralism ei ole hirveästi kolahtanut tai tuntunut vievän konseptia eteenpäin.

Oma kysymysmerkkinsä etukäteen oli myös bändin livekunto – mukana levyiltä tuttuja muusikkoja joilta ei hirveästi muita krediittejä löydy, kitarassa Jamie Leeming, trumpetisssa John Woodham, bassossa ja yhdessä kappaleessa myös laulussa Kaya Thomas-Dyke ja rummuissa Peter Hill. Hieman ehkä siis riskialtiskin buukkaus Pori Jazzilta ja hyvä niin, uusia juttuja ja nuoria muusikoita on aina mukava nähdä kehityskaaren ollessa vielä voimakkaammassa muutoksessaan.

Pitkälti ennakko-odotukset kävivät toteen – sinänsä bändi tarjoili hivenen melankolista ja pohdiskelevaa hiphop-mausteista chillailumusaa joka kauniissa kesäpäivässä tarjosi hyvät pohjat pienelle rentoutumiselle, mutta soolosoitto oli vähän turhan varovaista ja kokemattoman oloista. Trumpetisti Woodham tarjosi sillä saralla parhaita otteita, mutta trumpettikin oli ehkä parhaimmillaan haikeana melodiasoittimena.

Komppipuoli oli kokoonpanon vahvuus, rumpali Hill ehkä vakuuttavin muusikko hyvällä rytmityöskentelyllä mutta Thomas-Dyke teki myös vaikutuksen coolin varmalla esiintymisellä ja Breathe kappaleen lauluosuus irtosi livenä todella vakuuttavasti.

Eikä Breathe ainoaksi ensilevyn kappaleeksi – läpimurtobiisi Keep On oli säästetty setin loppuun ja oli myös sen kohokohta.

  • Alfa Mist – koskettimet
  • Jamie Leeming – kitara
  • John Woodham – trumpetti, flyygelitorvi
  • Kaya Thomas-Dyke – basso, laulu
  • Peter Hill – rummut

Tomi Nikku 5tet

Photo: Olli Sulin

Perinteisempää jazzilmaisua tarjoili seuraavaksi Poriljongissa trumpetisti Tomi Nikun 5tet. Nikku on kovasti kehittynyt viime vuosina solistina joten suhteellisen korkealla olivat odotukset tätä kokoonpanoa kohtaan – mukana muitakin nuoria kykyjä, saksofonissa ja bassoklarinetissa Max Zenger, vibrafonissa Ilkka Uksila, bassossa Vesa Ojaniemi ja rummuissa Jonatan Sarikoski.

Kun saavuin paikalle setti oli jo alkanut – ilmeisesti ensimmäisenä biisinä vedettiin Sam Riversin Cyclic Episodea joka ilahdutti sillä se on hieno sävellys jonka tulkintoja aina mielellään kuulee. Lainakappaleella myös jatkettiin kun seuraavaksi kuultiin Kenny Dorhamin Monaco.

Kyllähän sitten saatiin kuulla Nikun omiakin sävellyksiä – tuli Blues Ambiguous ja spiikin mukaan Mount Everestille kiipeämisestä kertova Who Goes First, Bowman Triosta tuttu Nikku onkin selvästi nyt profiloitumassa vuorikiipeilyjazzin kiistattomaksi ykkösnimeksi.

Ihan hyviä sooloja ja meiningin kiehumista saatiin kuulla, Zenger pisteli välillä bassoklarinetilla Eric Dolphyn hengessä reteästi. Olihan se jazzia hyvinkin ja hyvin soitettua, mutta uskoisin että Nikun kokoonpanoilta voidaan tulevaisuudessa odottaa enemmänkin – vielä hieman oltiin lupauksen asteella.

Trumpetisti Tomi Nikusta kuullaan varmasti vielä paljonkin. Photo: Olli Sulin

  • Tomi Nikku – trumpetti
  • Max Zenger – alttosaksofoni, bassoklarinetti
  • Ilkka Uksila – vibrafoni
  • Vesa Ojaniemi – basso
  • Jonatan Sarikoski – rummut

Angelique Kidjo ”Remain in Light”

Festivaalin ainoa Jokilavan setti jonka rankkasin etukäteen mielenkiintoisemmaksi kuin aina samaan aikaan tapahtuva Lokkilavan jazztarjonta oli Angelique Kidjon Remain in Light jossa beniniläissyntyinen superdiiva tulkitsee uudestaan afrikkalaisesta näkökulmasta Talking Headsin klassikkoalbumin joka on ainakin allekirjoittaneen mielestä ehdottomasti 70- ja 80-luvun taitteen new waven parhaita levyjä joka on klassikkostatuksensa ansainnut.

Tuolle levylle Talking Headsin laulaja David Byrne ja tuottaja Brian Eno toivat mukaan runsaasti afrikkalaisen musiikin vaikutteita ja rytmiikkaa – Fela Kuti muunmuassa selkeänä innoittajana – mutta tuloksena ei kuitenkaan ollut mitään world musiccia vaan varsin omanlaistaan usein kireän hermostuneenkin oloista mutta kuitenkin parhaimmillaan vastustamattomasti groovaavaa musiikkia.

Alkuperäisen levyn afrovaikutteiden ansiosta idea Kidjon uudelleentulkinnasta tuntui luontevalta eikä viime vuonna ilmestynyt alkuperäisen kappalejärjestyksenkin säilyttävä viime vuonna ilmestynyt levy ollut hassumpi ja selvästi keskimääräistä parempi ”koko levyn coveri”.

Odotetusti jykevää rytmiikaa tarjosi livesettikin johon Remain in Light materiaalin lisäksi saatiin Kidjon omaakin musiikkia. Kuitenkin ainakin itselle ne Talking Heads tulkinnat olivat sitä keskeistä osaa mitä olin tullut kuulemaan. Toimihan se ja materiaali sopi Kidjolle selvästi hyvin joskaan mitenkään silmiä tai korvia avaavia uudelleentulkintoja ei varsinaisesti saatukaan.  Jotkut biisit toimivat alkuperäistä paremmin – Remain in Lightin levyn rytmitys on herättänyt joskus reipastakin keskustelua ”onko järkee vai ei”-tavalla sillä levy päättyy vähän kuin laskuhumalaan sen hidastempoisimmilla ja junnaavimmilla biiseillä – tähän osastoon Kidjo sai hieman enemmän puhallettua livenä nyt elämää joskin se menevämpi funkkaava rytmikäs kama oli vahvinta antia nytkin.

  • Angelique Kidjo – laulu
  • +bändi

Linda May Han Oh

Linda May Han Oh. Photo: Olli Sulin

Lähdin Kidjon setistä hieman ajoissa pois että ehdin tsekata basisti Linda May Han Oh’n otteita muutaman viimeisen biisin ajan Lokkilavalla. Olen Oh’ta viimeksi kuullut Helsingissä Pat Methenyn bändissä, joten rutinoituneesta huippuluokan ammattinaisesta on kysymys. Uusi levy Aventurine on hyvin vahvasti third stream -henkinen vahvoin klassisen musiikin sävyin, joten kun festivaalin mainosmateriaali tämän levyn mainitsi niin olin odottanut että jotain samanlaista olisi livenäkin luvassa, mutta osoittautui että ainakin setin lopussa oltiin vahvasti tiluttelufuusiomaailmoissa.

Tuntui teknisesti taitavalta, mutta vähän hengettömältä niinkuin tiluttelufuusiolla on tapana.

  • Linda May Han Oh – basso
  • Greg Ward – saksofoni
  • Matthew Stevens – kitara
  • Allan Mednard – rummut

Max Zenger Globus

Festivaalin tähän mennessä ehkä kovinta jazzmeininkiä – mitenkään torstain legendoja väheksymättä – tarjoiltiin ilmaislavalla.

Päivän varsinainen kohokohta koettiin sitten Poriljongin ilmaislavalla kun lauteile nousi saksofonisti Max Zengerin Globus joka on juuri muutama viikko sitten julkaissut ensilevynsä uudella Flame Jazz Records levymerkillä.

Vaan eipä olisi levyn perusteella arvannut minkälainen mylly lähtee pyörimään kun komppiryhmä pianossa ja koskettimissa Mikael Myrskog, bassossa Heikko Remmel ja rummuissa Anssi Tirkkonen lähtivät vetämään – oli siinä Zengerillä ja äskettäin New Yorkista Suomeen palanneella pasunisti Kasperi Sarikoskella perässä pysymistä. Ei liene liioittelua sanoa, että kolmikko jopa varasti show’n tykittelyllään.

Olipahan aivan huumaavaa meininkiä, olisivat vaan jättäneet balladibiisi Mawanin vetämättä ja jatkaneet täyslaidallisella ilotulitusta niin olisikohan keikasta toipunut loppuillan aikana. Musiikissa oli jazzin perinteitä, mutta vähän syntetisaattoreitakin – vähän eri tyylejä mutta setin sanoma oli että kun vetää tarpeeksi kovaa niin ei sillä tyylillä niin väliä ole.

Setti oli ainakin tähän mennessä koko festivaalin kohokohta ja kolahti merkittävästi kovempaa kuin uusi levy vaikka ei sekään huono ole, joten tässäpä bändi joka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa livenä kun tilaisuus tulee – esimerkiksi Helsingissä Jazz-Espalla ilmaiskonsertissa 1.8. Ei ihme että tälle viisikolle irtosi viime vuonna Euroradio Jazz Competitionin ykköstila.

  • Max Zenger – alttosaksofoni
  • Kasperi Sarikoski – pasuuna
  • Mikael Myrskog – koskettimet
  • Heikko Remmel – basso
  • Anssi Tirkkonen – rummut

Nubya Garcia

Nubya Garcia. Photo: Olli Sulin

Etukäteen festivaalin odotetuimpia settejä oli päivän toinen brittijazzin tuulahdus saksofonisti Nubya Garcian tarjoilemana. Garcia on viime vuosina ollut nousemassa Shabaka Hutchingsin ja Binker Goldingin rinnalle Brittein saarten saksofonistien eturintamaan ja nyt aletaan olla ehkä suuremman läpimurron hetkillä. Suomessakin Garcia nähdään Porin lisäksi tänä kesänä vielä Flow’ssakin.

Garcia on omissa nimissään julkaissut kaksi EP-mittaista levyä, mutta hänen saksofoniaan on kuultu monilla viime vuosien brittijazzin avainjulkaisuilla mm. Sons of Kemetin Your Queen is a Reptilellä, Ezra Collectiven Juan Pablo the Philosopherilla, Maishan There is a Placella, tänä vuonna Theon Crossin hienolla Fyah!illa ja myös rumpali Makaya McCravenin Chigago-Los Angeles-Lontoo skenejä kartoittaneella Universal Beingsillä. Jos on ”King Shabaka” Hutchings vielä paikallisen skenen mahdollisesti kruunattukin kuningas niin ainakin levyrintamalla Garcia on ollut viime vuodet yhtä kiinnostava nimi.

Saksofonistina Garcia on vahvasti Coltranen jalanjäljillä ja pitkälti ’Tranen 60-luvun modaalisen kauden musiikkia voinee muutenkin pitää setin yhtenä peruskivenä, mutta rytmiikkaa haettiin muualtakin afro-karibialaiselta sektorilta.

Garcia oli odotetusti vahva solisti jonka soittoa kuunteli mielellään. Rytmisektiossa basisti Daniel Casimir aloitti ehkä hieman haparoiden, mutta otti homman vahvasti setin edetessä haltuun. Hyvää työtä teki myös rummuissa Sam Jones – kansainvälisen rytmimusiikin vaikutteet kuuluvat laajasti uudessa brittijazzissa ja jos muusikot eivät aina huippuluokan bop-perinteen hallitsevia jazzammattilaisia ole niin rytmit ovat yleensä hyvin hallussa. Kokoonpanon heikoin lenkki oli tällä kertaa kosketinsoittaja James Beckwith – varmasti osittain sen vuoksi ettei ole kokoonpanon vakiosoittajia, ainakin muilla viimeisimmillä keikoilla on ollut mukana nimekkäämpi Joe Armon-Jones joka myös Garcian omilla levyillä on soittanut. Armon-Jones on tuttu sen lisäksi myös Ezra Collectivesta ja on julkaissut viime aikoina musiikkia myös omissa nimissään. Harmi sinänsä, sillä kunnon McCoy Tyneria vahvasti kanavoiva pianisti avaisi portit ties minkälaisiin sfääreihin.

Setti ei ollut pettymys, mutta uskoisin että Garcialta tullaan kuulemaan vielä parempaakin – Alfa Mistin ja Garcian settien jälkeen jäi ajatus, että ehkä brittijazzilla on vähän liikaakin nostetta ja eri kokoonpanoja kiertueilla liiankin paljon ja muutama ”superbändi” tekisi vielä vahvempaa jälkeä. Garciankin kokoonpano tuntui juuri johtajansa kokoiselta siinä missä monia kärkikastin nimiä sisältävä bändi voisi nousta vielä osiaankin suuremmaksi.

  • Nubya Garcia – tenorisaksofoni
  • James Beckwith – koskettimet
  • Daniel Casimir – basso
  • Sam Jones – rummut 

…ja Cafe Jazzissa jammailtiin taas

Jamit jatkuu, jamit jatkuu… Gunun seurassa lavalla nähtiin mm. Jari Perkiömäki ja Timo Lassy. Photo: Olli Sulin

Ja Cafe Jazzissa tietysti jammailtiin taas yömyöhään. Tunnelma oli korkealla ja hyvää soittoa kuultiin – lavalla kävivät Gunun seurana mm. Tuomas J. TurunenMikael MyrskogJori HuhtalaHeikko RemmelMirja MäkeläEeti Nieminen ja Adele Sauros.

Pieni ”fear of missing out”kin jäi mieltä kaivelemaan kun näin festivaalin aikaan blogin huomattavasti normaalitasoa paremmasta kuvamateriaalista vastaavan Olli Sulinin kanssa lähdettiin kahden jälkeen jameista – olihan lauteilla aiemmin Globuksen riveissä säväyttäneitä kavereita kolmekin yhtä aikaa, ties mitä herkkuhetkiä koettiin vielä loppuillasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.