Pori Jazz 2015: Vijay Iyer

iyer

 

Kahden pitkän festaripäivän jälkeen olin päättänyt pitää lauantain lyhyempänä ja tulla vain juuri Downbeatin kriitikkoäänestyksessä sekä vuoden jazzartistin että Poriin saapuneen trionsa kanssa vuoden jazzyhtyeen tittelit voittaneen Vijay Iyerin keikalle – jazztarjonnan kannalta lauantai oli tämän vuoden festarien selvästi köykäisin omaan makuuni.

Heti alkuspiikistä New Yorkissa asuva Iyer paljastui mukavan karismaattiseksi esiintyjäksi – eipä ihme että herra on myös professori Harvardissa. Bändi aloitti vuoden 2012 Accelerando -levyn biisillä The Star of A Story joka on alunperin 70-luvulla vaikuttaneen brittiläisen r&b bändi Heatwaven tuotantoa mutta Iyerin trion käsissä muuttuu pehmo-r&b:stä ytimekkään moderniksi dynaamiseksi tulkinnaksi joka kasvaa valtaviin mittasuhteisiin kappaleen edetessä.

Kirjoitin eilen GoGo Penguinin setin yhteydessä tuon trion olevan oman tyylilajinsa paras, mutta Iyerin settiä kuunnellessa tuli fiilis että ei Iyerkaan tuosta kaukana ole – hänet tunnetaan hiphop fanina ja elektronisen ja konemusiikin vaikutteet ja popimman musiikin dramaattiset tunnelmaakasvattavat rakenteet kuuluvat Iyerin musiikissa vahvoina.

Muuten tunnin setti vedettiin uuden Break Stuff –levyn materiaalia. Levy tuntui Jazzpossun korviin ilmestyessään jotenkin vakavalta ja raskaalta kokonaisuudelta, mutta ajan myötä se on sitten kuitenkin vuoden mittään avautunut ja nyt livenä kaikki toimi väkevästi ja johdonmukaisesti ja setti oli tiukka, jatkuvasti kiehtova paketti – nostaisinkin tämän livesetin tuon levyn yläpuolelle.

Hienoa jännitettä toivat erityisesti konemusiikin vaikutteet eksplisiittisesti esiin tuovat Detroitilaiselle teknopioneeri Robert Hoodille omistettu Hood ja nimikappale Break Stuff.

Basisti Stephan Crump oli erinomaisen miellyttävä ja tyylikäs basisti joka korosti hienosti soittokumppaniensa puuhia – trion tärkeä osa ehdottomasti joka ehkä levyllä jää hieman liikaakin kuulijalta huomioimatta.

Vielä alle kolmekymppinen rumpali Marcus Gilmore on rumpalilegenda Roy Haynesin lapsenlapsi, mutta on jo osoittanut omat taitonsa ja pitkälti päässyt sukurasitteesta eroon. Komeasti soivat rummut myös Lokkilavalla – musiikin dramaattisissa nousukohdissa Gilmoren moderni rytmittely oli avainasemassa.

Ehdottomasti tämän vuoden festivaalien helmiä – vahva näyttö siitä miksi Iyer on kansainvälisesti kriitikoiden tämän ajan kestosuosikkeja ja levyäkin parempi kokemus.

Iyer tulee Suomeen tänä vuonna vielä uudestaan avaamaan joulukuun We Jazz -festivaalit Aleksanterin teatterissa 7.12.

  • Vijay Iyer, piano
  • Stephan Crump, basso
  • Marcus Gilmore, rummut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.