Pori Jazz 2014 – Kirjurinluodon torstai

pori-1Yksi modernien suomalaisten apteekin hyllyltä tulevien mielipiteiden klassikko on, että Pori Jazzilla on nykyään vähän tekemistä jazzin kanssa. Vaikka julkista keskustelua ovatkin dominoineet tänä vuonna anniskelupoliittiset aiheet niin tätä mielipidettä on vieläkin kuulunut melko paljon. Jazzpossun mielestä onkin aika korjata käsityksiä – torstain kokemuksien ja ohjelmiston perusteella jazz on tehnyt vuonna 2014 merkittävän paluun Kirjurinluodolle Pori Jazzin ytimeen.

Avainasemassa on Kirjurinluodon uusi kolmen musiikkilavan järjestelmä, jossa Lokkilavalla nähdään vain jazz-bändejä – neljä kunakin festaripäivänä. Toivottavasti viesti menee perille, että järjestäjät saavat positiivista palautetta muutoksista – jazz näyttää olevan festarien medianäkyvyydessä aamun pikakatsauksen perusteella alakynnessä vieläkin, Hesarin nettisivut esimerkiksi omisti kolme eri juttua jo eilisillan aikana muiden genrejen edustajille, tätä kirjoitettaessa sentään Uusitorpan Lokkilavaa käsittelevä juttukin ilmestyi.

HERD & Aili Ikonen (Nurmilava)

Torstain anti alkoi Nurmilavalla HERDin ja Aili Ikosen Jazzbasilli-ohjelmistolla, joka oli pysynyt aiemmista keikoista tutuilla linjoilla. Viime vuotiselta levyltä tuttuja uusia tulkintoja 50- ja 60-luvun jazz-iskelmistä kuultiin tälläkin kertaa. Aurinkoiseen kesäpäivään nostalginen, mutta sopivan nuorekas svengailu sopi hyvin ja Nurmilavan äänentoisto sopi mainiosti kokoonpanolle. Negatiivisimpana 45 minuutin festarisetistä jäi mieleen että se tuntui liian lyhyeltä eli tyylipuhdas suoritus omassa sarjassaan. Livenä Jazzbasillissa on mukavasti enemmän potkua kun levyltä kuunneltuna, joten jos aihepiiri kiinnostaa eikä kokoonpanoa ole nähnyt elävänä, niin tilaisuuteen kannattaa tarttua sillä Jazzbasilli tarttuu varmimmin pisaratartuntaetäisyyksiltä. Nurmilavan sijainti päälavan välittömässä läheisyydessä tuotti hieman outoa tunnelmaa kun suurin osa paikalle tässä vaiheessa saapuneista kuulijoista tuntui sijoittaneen itsensä tällöin vielä tyhjän Päälavan eteen, mutta näkyivät Aili & HERD toki päälavankin screeneiltä.

  • Aili Ikonen, laulu
  • Panu Savolainen, vibrafoni
  • Mikko Pellinen, basso
  • Tuomas Timonen, rummut

Prism featuring Dave Holland , Kevin Eubanks, Craig Taborn and Eric Harland (Päälava)

Päälavan avasi legendaarisen basisti Dave Hollandin viime vuonna levyn julkaissut fuusioprojekti Prism, jossa Hollandin ohella soittaa nuoremman polven nimimiehiä – kitarassa Kevin Eubanks, koskettimissa Craig Taborn ja rummuissa Eric Harland. Levyä myytiin kovasti Hollandin nimellä, mutta keikoilla kaikki jäsenet on nostettu demokraattisesti samanarvoisiksi. Siinä mielessä ainakin aiheellista, että keskeiseksi hahmoksi nousi Hollandin sijaan kitaristi Eubanks, joka lienee monille tuttu Jay Leno -ajan Tonight Show’n bändin johtajana.

Tunnin live-setti koostui neljästä pitkästä vedosta, joissa vedettiin Jazzpossun makuun liian helposti ja varman päälle kevyesti sulavaa blues-pohjaista jammailua – levyllä meiningissä oli enemmän sellaista mystistä hämyä jota toivoisi Hollandin historian omaavalta johtajalta. Erityisesti Suomessa viimeksi soolona viime vuoden Kansi Auki -festareilla ihastuttaneen pianisti Craig Tabornin vajaakäyttöä mielestäni.

PRISM

  • Dave Holland, basso
  • Kevin Eubanks, kitara
  • Craig Taborn, piano ja Rhodes
  • Eric Harland, rummut

Kämäräinen, Viinikainen, Toppola play Tolonen (Lokkilava)

pori-2  Lokkilavan jazz-tarjonnan avasi kolmen suomalaisen huippukitaristin – Teemu Viinikaisen, Risto Toppolan ja Timo Kämäräisen tribuutti alkuperäiselle suomalaiselle kitarasankarille – Jukka Toloselle ja erityisesti Tolosen 70-luvun alun musiikille. Verevää jazzfunk-kepittelyä siis koko rahalla. Yhtä aikaa kerrallaan lavalle mahtui yksi kitaristi – vuorotellen siis vedettiin, pari biisiä / ukko.

Erityisen hyvin onnistui Timo Kämäräinen, jonka pitkätukka/farkkuhaalari -olemuksessa oli riittävästi 70-lukulaista reteyttä ja muutenkin esiintymisessä sellaista kitarasankarin suvereniteettia jota musiikki vaatii. Wanderland ainakin pisti paremmaksi Tolosen alkuperäisestä ja Ramblinkin vähintään kestää vertailun. Eivät Viinikainen ja Toppolakaan huonoja olleet, mutta enemmän ulkopuolisen turistin tuntuisia tämän musiikin parissa kuin biisit täysin haltuun ottanut Kämäräinen.

Taustabändistä jäi mieleen päällimmäisenä koskettimissa Alexi Tuomarila, erityisesti hieno soolo Wanderlandissa. Saksofonissa Manuel Dunkel tarjosi kaivatun toisen melodiaäänen kitaristien rinnalle.

pori-3

  • Teemu Viinikainen, kitara
  • Risto Toppola, kitara
  • Timo Kämäräinen, kitara
  • Manuel Dunkel, saksofoni
  • Alexi Tuomarila, piano ja Rhodes
  • Juho Kivivuori, basso
  • Ville Pynssi, rummut

Raoul Björkenheim Ecstasy

pori-4   Päälavalla olisi ollut tarjolla kitaristi Larry Carlton, mutta Raoul Björkenheim Ecstasyn levynjulkaisukonsertti helmikuussa Dubrovnikissa jäi mieleen niin hienona keikkaelämyksenä, että oli pakko tsekata tämä bändi uudestaan Lokkilavalla.

Aivan Dubrovnikin keikan riemukkaaseen klubitunnelmaan ei tällä kertaa kuitenkaan kokonaisuutena ylletty. Ohjelmisto oli pääpiirteittäin sama, mutta ensilevyä uudempaakin materiaalia oli muutaman kappaleen verran. Jazzpossua jäi harmittamaan että levyn oma huippuhetki – peräkkäin kuultavat  As Luck Would Have It ja Subterranean Samba olivat molemmat tippuneet tunnin festarisetistä pois (vaikkakin Björkenheim spiikkasi viimeisen biisin As Luck Would Have Ittinä, oikeasti kuultiin kuitenkin The Sky is Ruby).

Edellisellä keikalla erityisesti ihastuttivat Pauli Lyytisen sopranosaksofonisoitto ja Jori Huhtalan bassosoolot, tällä kertaa Lyytinen onnistui paremmin tenorilla, etenkin Burundin kansalaisille omistetussa afrikkalaisrytmisessä kappaleessa. Huhtalan osa oli nyt hieman pienempi kun se As Luck Would Have It jäi soittamatta, mutta vahvaa oli soitto taas. Kokonaisuutena bändi tykkää seikkailla vapaamman jazz-ilmaisun puolella, mutta Jazzpossun korviin tuntui toimivan paremmin hetkinä kun rakennetta oli hieman enemmän, tuli se sitten melodiallisista mielikuvista kuten Charlie Hadenille eilen omistetussa El Pueblo Unidossa tai jäsennellymmän rytmiikan kautta kuten Burundi-biisissä tai SOS:ssa.

Raoul Björkenheim Ecstasy

  • Raoul Björkenheim, kitarat
  • Pauli Lyytinen, saksofonit
  • Jori Huhtala, basso
  • Markku Ounaskari, rummut

Souljazz Orchestra (Nurmilava)

pori-5

Lokkilavan keikkojen välissä ehti tsekata siivun kanadalaista Souljazz Orchestraa Nurmilavalla, joskin sekä alku että loppu jäi kuulematta. Tähän aikaan päivästä isompien lavojen edustalle olikin jo kerääntynyt suuri joukko piknik-kansaa, jota ei juuri Lokkilavan ympäristössä näkynyt.

Souljazz Orchestra yhdistelee surutta tanssittavia rytmimusiikkivaikutteita afrobeatista, latin jazz rytmeihin ja soul jazz -poljentoon jne melko retrolla soundilla. Livenä korostui bändin bileluonne ja retrosoundifiilistely jäi vähemmälle. Jos en ihan väärin nähnyt niin miesvahvuudesta oli poissa baritonisaksofonisti Ray Murray, joten bändin soundissa saattaa olla kuultuun verrattuna vielä syvempiä tasoja tarjolla.   Huovin ja omin tuolein varustautuneen piknik-yleisön tanssiprosentti jäi melko vaatimattomaksi, mutta ei ollut bändin yrityksestä kiinni – vähän bailuhenkisempää ympäristöä olisi kaivannut tämä. Souljazz Orchestra

  • Pierre Chrétien, koskettimet, lyömäsoittimet, laulu
  • Marielle Rivard, lyömäsoittimet, laulu
  • Philippe Lafrenière, rummut lyömäsoittimet, laulu
  • StevePatterson, tenorisaksofoni, lyömäsoittimet, laulu
  • Zakari Frantzalttosaksofoni, lyömäsoittimet, laulu

Pharoah Sanders Quartet (Lokkilava)

pori-6 Festarien tämän vuoden suurin jazz-legenda, spiritual jazzin isä (ja Albert Aylerin mukaan myös free jazzin pyhän kolminaisuuden poika) Pharoah Sanders oli sijoitettu Lokkilavan alkuiltaan, joka oli sinänsä täydellinen aika. Jazzpossu on aina mieltänyt Sandersin musiikin täydelliseksi kuunneltavaksi viilenevässä kesäillassa.

Jazzpossu näki nyt 73 vuotiaan Sandersin 2008 April Jazzeissa, kuusi kulunutta vuotta näkyi miehen olemuksessa ja entinen jazzin vihainen nuori mies on pehmentynyt entisestään. Hyväntuulinen jammailu onneksi vielä luonnistui ja vaikka nuoruuden särmä on puhaltamisesta pitkälti kadonnut niin musiikin ydin on vielä paikallaan.

Tuolloin Espoossa kuultiin kaksi settiä, joista toinen oli omistettu Coltranen soittamille standardeille ja Sandersin ominainen spiritual jazz jäi tuolloin liian vähälle huomiolle. Nyt pääpaino oli ansaitusti Sandersin oman 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa hioutuneessa tyylissä.

Erityisesti reilun tunnin mittaisen setin loppunostatus kuolemattomalla klassikkobiisillä The Creator has a Master Plan ja lopun riehakas High Life palkitsivat. Kertyvien ikävuosien taakka ei ole vielä himmentänyt hohtoa.

Nykyisessä kvartetissa vakuuttivat erityisesti William Henderson pianossa ja Gene Calderazzo rummuissa joiden soitossa oli orgaanista luonnonvoimien kaltaista voimaa jota Sandersin musiikki tarvitsee.

  • Pharoah Sanders, tenorisaksofoni, laulu
  • William Henderson, piano
  • Oli Hayhurst, basso
  • Gene Calderazzo, rummut

Rudresh Mahanthappa’s Gamak

pori-7

Torstain ehdottomasti suurin positiivinen yllättäjä oli alttosaksofonisti Rudresh Mahanthappan Gamak -yhtye. Mahanthappa on kansainvälisesti arvostettu nimi, mutta Suomessa jäänyt varsin vähäiselle huomiolle. Lokkilavan ympäristössä näyttikin olevan hiljaisinta valitettavasti juuri Mahanthappan setin aikana.

Livenä Gamakin soitto oli sopivan jykevällä fuusiopohjalla, jossa etenkin basisti Rich Brown ylläpiti sen tason groovea, että Mahanthappan voimakas puhaltaminen pääsi oikeuksiinsa. Monilla levyillä Mahanthappan soitto on tuntunut vaikealta sulateltavalta ja melkoista keskittymistä vaativalta, mutta nyt se iski luihin ja ytimiin ilman kummempia ponnisteluja. Intialaisen musiikin vaikutteet ja lievä mikrotonaalisuus oli hoidettu tyylillä joka kertoi syvästä ymmärryksestä miten homma toimii.

Erikoismaininnan ansaitsee myös mainio rumpali Dan Weiss joka erityisesti sooloissaan kikkaili hienosti beatin ympärillä yllätyksellisesti. Ehdottomasti nimi joka kannattaa laittaa mieleen.

Gamak upposi myös paikalla olleeseen yleisöön, suhteellinen innostus-% taisi olla koko päivän korkein vaikka suuremmat kansanjoukot keränneet artistit aiheuttivatkin enemmän desibelejä.

  • Rudresh Mahanthappa, alttosaksofoni
  • Rez Abbasi, kitara
  • Rich Brown, basso
  • Dan Weiss, rummut

Bob Dylan (päälava)

pori-8Lokkilavan hiljennyttyä torstailta Päälavalle nousi koko festarien isoin stara Bob Dylan

Jazzpossukin on aikanaan Dylaninsa kuunnellut, mutta pitemmän päälle fanitus rajoittuu melko tiukasti vuosien ’64 ja ’67 välille Bringing it All Back Homesta John Wesley Hardingiin ja joihinkin yksittäisiin biiseihin muilta ajoilta, mutta kyllähän elävän legendan aina mielellään livenä näkee.

Pharoah Sandersia vuoden nuorempi Dylan on tähän verrattuna sinänsä vetreämmässä kunnossa, vaikka melkoiseksi kähinäksi on ääni mennyt – nyt livenä vielä raspisempaa settiä nimittäin oli kuin 2000-luvun studiolevyillä. Kuitenkin sen äänen charmin ja huumorin vielä kuulee ja sikäli kun sanoista saa selvää niin on helppo ymmärtää mikä Dylanissa ja hänen rosoisessa äänessään on aina viehättänyt.

Hyvä niin, sillä nykyisen bändin soundi on lähinnä 60-luvun Dylania fanittavalle aivan liian sliipattua keskitien Nashville country/roots pohjaista-jumitusta ja se joku taika joka 60-luvun nuoressa country-rockissa oli puuttuu. Toki monet Dylanin sävellykset olivat aina musiikillisesti kaavamaista ränttätänttää, mutta silloin se ei häirinnyt, nyt häiritsee.

Uudet sovitukset eivät hirveästi kolisseet  – klassikkobiiseistä kuten She Belongs to Me, Shelter from the Storm ja Desolation Row jäi päällimmäiseksi mieleen fiilis kuunnella ne levyiltä jälkeenpäin niinä ”vanhoina hyvinä” versioina.

Tosifanit saivat varmasti elämyksensä, kasuaalimmille dylanisteille ”tulihan sekin nähtyä”-osaston kokemus, Dylanin musiikkia tuntemattomille en suosittelisi ensikosketukseksi.

  • Bob Dylan, laulu, piano, huuliharppu
  • Tony Garnier, rummut
  • George Recile, rummut
  • Stu Kimball, kitara
  • Charlie Sexton, kitara
  • Donnie Herron, steel kitara, mandoliini

Dylanin jälkeen puolen yön aikoihin Nurmilavalle olisi vielä noussut Tuomari Nurmio Spugejen kanssa puhallinsektiolla vahvistettuna, mutta ”yhden pysähdyksen taktiikalla” Espoo-Pori-Espoo saman päivän aikana festareille lähtenyt Jazzpossu äiteineen katsoi parhaaksi suunnata jo kotimatkalle.

Kirjurinluodolla konsertit jatkuvat samalla lavakokoonpanolla tänään perjantaina ja huomenna lauantaina. Ohjelmistoon voi tutustua festivaalien sivuilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.