Pat Metheny Unity Group Finlandia-talolla 28.4.2014

metheny_lava

Bändin mukana maailmalla kulkee ties mitä vimpainta, pajatsoa ja apteekin hyllyä. Itse keikan aikana kuvaaminen oli kielletty.

Heti viime viikon April Jazz -festivaalin perään saapui Finlandia-talolle jazz-tähti jonka valovoima monilla mittareilla yksin peittosi viime viikon kansainvälisen kattauksen kun kitaristi Pat Metheny toi Unity Group -yhtyeensä Suomeen.

Edellisestä Methenyn Suomen vierailusta olikin vierähtänyt jo yli kaksi vuosikymmentä, mutta Helsingin seutu tuntuu olevan vieläkin vahvaa Methenyn kannatusaluetta, sillä liki täysi Finlandia-talo antoi Methenylle jo lavalle noustessa sellaiset aplodit, että Metheny itsekin näytti iloisesti yllättyneeltä suosiosta.

Metheny on sanonut uusimmasta Unity Group -kokoonpanosta, että se mahdollistaa lähes kaikenlaisen materiaalin esittämisen, jota noin neljänkymmenen vuoden uralle mahtuu ja encoreineen kaksi ja puolituntisen keikan aikana saatiinkin melkoinen lajitelma erilaisia tunnelmia.

 

Aloitettiin Methenyllä soolona akustisesti, ensin ihan perinteisen kitaran varressa ja sitten 42-kielisen Pikasso-mutanttikitaran. Erityisesti Pikasso oli hauska kuulla livenä, sillä se näyttää lähinnä Photoshop-vitsiltä tai 70-luvun proge -parodialeffan rekvisiitalta, mutta soveltuu näemmä ihan hyvin livesoitteluunkin, vaikkakin harppumaiset osat avoimine virityksineen eivät kovin harmonisesti monipuoliseen musiikkiin taivu – erityisesti tästä tuli mieleen Michael Hedgesin omaperäiset new age -kitaralevytykset.

Pikasso_Guitar_(lowres)

Tällä voi myös oikeasti soittaa

Pikasson saattelemana lavalle saapui sitten 2012 levyttänyt Unity Band -kokoonpano – puhaltimissa Chris Potter, bassossa Ben Williams ja rummuissa Antonio Sanchez – bändi toimii nimittäin tällä kiertueella omana lämppärinään siten, että ensin soitetaan edellisen levyn tapaan kvartettina ja sitten toiseen bändiosuuteen liittyy italialainen multi-instrumentalisti Giulio Carmassi ja lavalla on uuden levyn Unity Group. 

Jazzpossu on levytyksillä aina suhtautunut pienellä varauksella Pat Methenyn terättömiin tavaramerkki kitarasoundeihin, sekä siihen vähän kaikuvaan kliiniin että etäisesti puhaltimen lailla ujeltavaan Roland GR-300 kitarasyntsaan, mutta livenä kävi ilmi, että se mikä tuntuu levyillä paikoin heikolta soundilta toimiikin elävänä väkevästi – täysin säröttömään soundiin kätkeytyy yllättävästi dynamiikkaa.

Kitaristina Methenyllä on poikkeuksellinen taito osata soittaa nopeita teknisesti vaativia juoksutuksia niin, että päällimmäiseksi kuulijan korvaan jää kuitenkin selkeä melodinen idea skaala/arpeggiorallin sijaan. Methenylle vikkeläsormisuus on vain keino siirtyä korostetusta avainnuotista toiseen.

Biiseistä Unity Bandin osuudesta jäi erityisesti mieleen Roofdogs, jonka voimakkaassa melodiassa on mieleenpainuvan klassikon ainekset.

Methenyn rinnalla bändin toinen pääsolisti on Chris Potter, joka soitti konsertin aikana bassoklarinettia, tenori- ja sopraanosaksofoneja ja tuulen kevyttä huilua. Saksofonistina Potter muistuttaa tyylillisesti Methenyä – kliiniä, teknisesti taitavaa ja heleää soitantaa. Tosin balladihenkisemmissä biiseissä Potterin soolot alkoivat paikoin lipsua mitäänsanomattoman 80-lukuhenkisen viihdesaksofonismin puolelle.

Bassossa Ben Williams oli vähäeleinen luottomies, joka ei hirveästi tuonut itseään tykö soolopaikkoja lukuunottamatta.

Rumpali Antonio Sanchez on soittanut Methenyn kanssa jo pitemmän aikaa. Sanchezin otteissa on tiettyä stadionrock-rumpalin jäntevyyttä ja peltejä rumpusetistä löytyy parin kolmen keskiverto jazzrumpalin tarpeisiin, mutta hän teki vaikutuksen erityisesti tyylikkäänä komppaajana joka sai muun bändin kuulostamaan hyvältä.

Giulio Carmassin saapuessa lavalle siirryttiin uuden levyn Kin (<–>) materiaalin kimppuun ja bändin soundi muuttui astetta rikkaammaksi. Carmassin soittaman pianon lisäksi mukaan liittyi Pikasso-kitaran ohella toinen Methenyn eksentrisen puolen merkittävä ruumiillistuma – orchestrion – joka koostuu suuresta määrästä mekaanisia etäohjattuja kilistimiä ja kolistimia, eräänlainen orkesterimittakaavan automaattipiano: video kuvannee orchestrionia sanoja paremmin.

Jazzpossun ensivaikutelma uudesta materiaalista oli turhan negatiivinen, se tuli nimittäin levyn Spotify-version kautta tietämättä että siitä on pudotettu pois levyn neljä pisintä – ja parasta – biisiä. Siinä missä normaalisti suosittelen lämpimästi Spotifyn käyttöä uuteen musiikkiin tutustumiseen niin tämän levyn tapauksessa täytyy ehdottomasti suosittaa koko levyn hankkimista realistisen kuvan saamiseksi, tynkäversio antaa levystä aivan liian tympeän kuvan.

Spotifysta puuttuvat pitemmät biisit toimivat myös keikalla, nimibiisi Kin (<–>) paljasti heti kättelyssä uuden kokoonpanon äänimaailman rikkauden edelliseen levyyn verrattuna, Rise Upin leimallisen akustisenstrummailualun jälkeen saatiin erinomaista sooloilua Methenyltä ja Jazzpossun suosikkibiisi levyltä, 15 minuuttinen pituisekseen poikkeuksellisen toimiva erilaisten ideoiden runsaudensarvi On Day One toimi myös livenä.

Groupin soitossa erityisen hienosti toimivat komeat loppunousut. Dynamiikkaa soundissa oli orchestrionin herkästä kilistelystä koko bändin jylinään oli mukavasti ja Methenyn kitarasoundit toimivat kuten sanottua livenä kaikissa tunnelmissa.

Hetkeksi rauhoituttiin sarjaan duettoja, joita Metheny soitti kaikkien neljän muun jäsenen kanssa. Parhaiten toimi basisti Williamsin kanssa vedetty klassikkobiisi Bright Size Life, jossa kuultiin Williamsin paras soolo. Potterin kanssa kuultiin melkoista kilpasoitantaa sorminäppäryyttä vaativalla materiaalilla jossa oli Bach-henkisiä fuugaaineksiakin, kahden äänensävyltään melko samanlaisen soittimen yhteissoundi oli tosin Jazzpossun karvaisille korville vähän liian tårta-på-tårta. Carmassin kanssa rauhoituttiin balladitunnelmiin ja Carmassi pääsi myös laulamaan, Metheny vaihteeksi akustisessa kitarassa. Sanchezin kanssa ote oli sitten räväkämpi, joka sopi rumpalin tyyliin.

Varsinainen setti kesti noin kaksi tuntia ja lopuksi bändi sai raikuvat suosionosoitukset. Encoreja saatiin kaksikin: vanha Pat Metheny Group -biisi Are You Going With Me? vedettiin semmoisella intensiteetillä, että Potterin huilu meinasi kokonaan hukkua – Metheny itse yltyi huimaan sooloon, toisena encorena tyylikkääksi lopuksi Metheny palasi vielä lavalle akustisen kanssa hetkeksi tunnelmoimaan.

Kokonaisuutena konsertti oli harvinaisen onnistunut ja elämyksellinen paketti, joka varmasti täytti paatuneidenkin Metheny-fanien odotuksia. Methenyä aiemmin livenä kuulemattomille se avasi kuulemaan miehen soittoa ja musiikkia aivan uudella tavalla, paljon enempää ei voi pyytää.

Pat Metheny Unity Group

  • Pat Metheny, kitarat
  • Chris Potter, saksofonit, bassoklarinetti, huilu, kitara
  • Ben Williams, basso
  • Antonio Sanchez, rummut
  • Giulio Carmassi, koskettimet, flyygelitorvi, laulu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.