Päivän biisi | Dalindèo – Once Upon a Time in the North

Dalindèo 2016. Photo: Miikka Pirinen

Photo: Miikka Pirinen

Nyt kun yksi tämän vuosikymmenen suosituimmista kotimaisista jazzbändeistä, Valtteri Laurell Pöyhösen johtama Dalindèo, on julkaissut ensimmäisen singlen 8.4. ilmestyvältä levyltä Slavic Souls on hyvä hetki Jazzpossun kopioida naapuriblogi Na Na Nan Päivän biisi-konsepti ja ruotia tulokas tuoreeltaan.

Nimi Slavic Souls voisi viitata vain siihen slaavilaiseen melankoliaan, mutta Once Upon a Time in the North näyttää, että kirjaimellisesti Dalindèon palettiin tulevat mukaan tällä kertaa myös soul-vaikutteet. Eri tyylien kanssa leikittely on jo muodostunut Laurell Pöyhöselle jonkunlaiseksi tavaramerkiksi – Dalindèo aloitti nu jazz/bossa henkisenä bändinä, joka edellisellä levyllään Kallio vaihtoi vahvasti vaihdetta vanhemman suomalaisen tanssi- ja rytmimusiikin puolelle.

Once Upon a Time in the Northissa tyylien kontrastia on vahvasti yhden kappaleen sisällä – alkuun hakkaa suomalaisen tangon komppi joka olisi istunut Kallio-levyllekin joka vaihtuu sitten yllättävällä tavalla ”kertosäkeen” soul-poljentoon.

Bändi tunnetaan hyvin jazzkansaa tanssittavana bilebändinä ja siihen tarkoitukseen tämä musa lienee paikallaan, mutta vähän homma jää epäillyttämään näin ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen – Kallio levyllä nimittäin bändi tuntui löytäneen tyylin joka kuulosti luontevalta ja resonoi suomalaisyleisöjenkin kanssa, nyt tuntuu että tuosta sweet spotista ollaan menossa poispäin. Kyllähän biisi ihan mukavasti rullaa ja kontrasti on hauskasti toteutettu, mutta ei tämä sitten kuitenkaan Kallion kaltaiselta ”palasten loksahtamiselta kohdilleen” tunnu.

Toinen Laurell Pöyhösen sävellyksiin nojaava menestyskokoonpano Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana löi hieman kirvettään kiveen viime syksynä toisella levyllään Korottaa panoksii siirtämällä tyylejä populäärimmän musiikin suuntaan. Subjektiivisen mielipiteen lisäksi tämä näkyi myös levyn suosiossa – ensilevyn ilmiömäiset 16 viikkoa Suomen virallisella myyntilistalla kutistui seitsemään (Jazzpossu huom. Korjattu oikeaa tietoa, mähelsin aiemmin myyntitilastojen kanssa) ja Spotify streamauksien määrässäkin kakkoslevyllä on paljon kirittävää. Samankaltaista siirtymää tyyleissä on ilmassa Dalindèollakin tämän raidan perusteella, joten jäljet pelottavat.

Katsotaan ja kuunnellaan levy kuitenkin kokonaisuutena kun se ilmestyy ennenkuin hutkitaan, mutta aivan varauksettomasti en uuden levyn teemaan ensimmäisen lohkaisun perusteella suhtaudu.

Dalindèo kiertueella uuden levyn tiimoilta seuraavasti:

  • 12.3. Oulun Musiikkijuhlat
  • 8.4. Funky Elephant, Helsinki
  • 9.4. TTT-Klubi, Tampere / Levynjulkaisukonsertti
  • 14.4. Sellosali, Espoo / Levynjulkaisukonsertti

Slavic Souls ilmestyy 8.4.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.