Raoul Björkenheim Triad – Beyond

Triad -trio on ollut viime vuosina yksi kitaristi Raoul Björkenheimin aktiivisimmista kokoonpanoista – nyt tämän kokoonpanon musiikkia saa myös levytetyssä muodossa Eclipse Musicin julkaistessa yhdeksänraitaisen Beyond -levyn.

Björkenheim on vaikuttanut useammassakin trio-muotoisessa kokoonpanossa – on ollut mm. Scorchia (mukana Thingistä tutut Ingebrigt Håker Flaten ja Paal Nilssen-Love), Blixtiä (Bill Laswell & Morgan Ågren) ja Tampere Jazz Happeningissa kuultiin taannoin Björkenheimin, Mats Gustafssonin ja Morgan Ågrenin trioa. Jälki on ollut usein huumaavaa free jazziin kallellaan olevaa täylaidallista; kovaa vääntää levyn alusta asti nyt Triadkin – bassossa Ville Rauhala ja rummuissa Ilmari Heikinheimo, mutta kuitenkin vähän rauhallisemmin kyntäen. Ensimmäisissä biiseissä on vähän doom metal -henkistä vahvaa, mutta korvaa myötäilevää pöristelyä – mukavaa mättöä! Björkenheimin kitara välillä surisee vahvasti, välillä puhuu omaa avaruuskieltään.

Sitten lähdetään abstraktimmille poluille – Defiance ja Petals kiertelevät ja kaartelevat, jälkimmäinen vähän liiankin päämäärättömästi – levy on nimittäin muuten täynnä avant-garde/free -sektorille varsin kompakteja raitoja joiden joukossa pisin seitsemänminuuttinen haukotuttaa ja juuri kun Rauhalan soolon jälkeen tuntuu siltä, että ehkä uusi vaihde löytyy niin se loppuu outoon feidaukseen.

Noh, ei se mitään sillä meininki taas paranee kun Katarsis väkevine riffeineen astuu areenalle – hyvä raita joka näyttää että kyllä yhden toistuvan riffin päälle luovaa musiikkia voi rakentaa kun osaa.

Näillä eväin levy lähtee loppusuoralleen – särökitara murisee, välillä on ambientimpaa tunnelmaa, välillä vetävämpää rytmiikkaa. Todellinen helmi on kuitenkin jätetty viimeiseksi – The Rain is Overin freak out -jamittelusta kuoriutuu hienosti Somewhere Over the Rainbow’n melodia jonka haikeissa tunnelmissa levyn päätös tuntuu poikkeuksellisen hienolta kylmiä väreitä herättävältä hetkeltä.

Mainio jazz-levy myös esimerkiksi doom tai sludge metalin tai vastaavan raskaamman kynnön ystäville.

Uutta levyä voi koekuunnella ja ostaa Eclipsen Bandcamp-sivulta tai Digeliuksesta.

  • Raoul Björkenheim  – kitara
  • Ville Rauhala – basso
  • Ilmari Heikinheimo – rummut
Ei kommentteja

Jukka Perko Tritone – Dizzy

Kolmisenkymmentä vuotta sitten saksofonisti Jukka Perko nuosi komeetanomaisesti Suomen jazztaivaalle. Nuori itseoppinut huittisista kotoisin ollut teinipoika pyysi ennakkoluulottomasti lupaa nousta soittamaan Jon Faddisin yhtyeen kanssa, sai tilaisuutensa ja teki Charlie Parkerilta vaikutteet hakeneella soitollaan sen verran kovan vaikutuksen, että tie vei Faddisin suosituksen myötä Dizzy Gillespien 70-vuotisjuhlaorkesterin kahdelle kiertueelle bändin ainoana Eurooppalaisena ja nuorimpana jäsenenä.

Tämä tarina kerrotaan nyt tekstimuodossa Perkon omin sanoin Tritone -trion uuden levyn mainiossa kansilehdessä. Tänä vuonna kun Dizzyn syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta ilmestyvällä levyllä on paikkansa suomalaisen jazzin levytetyssä historiassa – aiemmin Perko ei nimittäin ole juuri Dizzyyn tai Parkeriin liittyvää musiikkia joka hänet alunperin tunnetuksi nosti levyttänyt.

Keskeiseksi nousee oheismateriaalista yksi Dizzyn neuvo nuorelle Perkolle:

”Dizzy said: ’I hear in your playing that you’ve been listening to Charlie Parker. That’s the best starting point for anybody playing the saxophone. Being that you sound so much like Parker, people are going to tell you to find your own style of playing. But do not worry about that. Your style will find you.”

Perkohan tämän tarinan pääosassa nimittäin on – nuori poika jolle monen soittajan unelman käyminen toteen jo teini-ikäisenä oli jo vähän liikaakin, mutta joka kuitenkin myöhemmin löysi oman tyylinsä – tai siis jonka tyyli löysi hänet – ja teki hienon uran omilla avuillaan. Levyn nimen tulkitseminen myös nuorta Perkoa kuvaavana adjektiivina houkuttaa.

Tyylillisesti levy on seesteistä ja melodista Perkoa – samaa sarkaa jota kuultiin jo Music of Olavi Virta -levyllä 90-luvun lopulla. Triossa rummuissa Teppo Mäkynen, Perkon kanssa usein sieltä 90-luvulta soittanut, bassissa Mäkysen kanssa jo niin usein kuultu ja nähty Antti Lötjönen.

Vähän ripeämmin lähdetään Dizzyn Bebopilla liikkeelle, mutta suurimmaksi osaksi tunnin mittainen levy on kiireetöntä kypsyttelyä. Tyylillisesti ei niinkään Dizzya tai Parkeria tavoitella, mutta traditio on kolmikolla mielessä – usein Lötjönen ja Mäkynen luovat jännitettä vähän kulmikkaammalla rytmiikalla, välillä vähän epätiin Perkon kanssa kulkien heittäen sitten vapautuneesti perinteisempään svengiin. Klassisen kolmimuunteisen jazzin ystäviä tämän levyn tyylilliset valinnat varmasti hellivät.

Rytmiryhmän herrasmiehet ottavat paikoin omat soolonsa, mutta jättävät paljon Perkon harteille – häneltä toki onnistuu kekseliäin kääntein kuulijan kiinnostuksen ylläpito, samanlaisia hienoja kokeneen mestarin otteita kuin soolo-osuuksissa Mäkysen johtamassa Teddy’s West Coastersissa. Vähän kuitenkin triomuodossa kaipaisia rohkeampia ulostuloja basistilta ja rumpaliltakin. Kyllä maailmaan sen verran soittoa mahtuu.

Levystä jää levollinen mieli – eipä tarvi enää Perkon toista Dizzy-levyä tehdä, opintovelat on maksettu, Oma tyyli on löytynyt ja se soi nyt Dizzyllä sävellysten nostalgia-arvoja vahvempana tekijänä.

  • Jukka Perko – alttosaksofoni
  • Antti Lötjönen – basso
  • Teppo Mäkynen – rummut
  • +KYN & KYL – kuorot
Ei kommentteja

Jazzpossun Q-Continuum kilpailu – voita konserttiliput G Livelabin keikalle

Viime vuosikymmenen funk-suosikki Q-Continuum tekee paluuta. Bändi nousee G Livelabin lauteille lauantaina 6.5. kello 20.

Jazzpossu tarjoaa yhdessä G Livelabin kanssa kahdelle onnekkaalle seuralaisineen konserttiliput keikalle – kilpailu käynnissä torstaina 4.5. kello 13 asti.

OSALLISTU TÄÄLLÄ

Avainsanat: ,
Ei kommentteja

Jazzpossun toukokuun 2017 soittolista

Noniin! Nyt toukokuu käyntiin hyvän jazzmusan tahtiin. Viime viikon April Jazzeilta jäi monia mukavia muistoja, joten tällä viikolla muistellaan vielä tämän vuoden antia. Toukokuussa Helsingissä vierailee nimekkäitä kitaristeja ja festivaalikausi jatkuu Keravalla mielenkiintoisella ohjelmistolla ja kuukauden listan täydentää muutama uutuusjulkaisu. Näistä on toukokuun playlisti tehty.

Klikkaile tästä playlist auki 

Spotify-tunniste: spotify:user:pas2:playlist:3sf8OzVSRjG46iQaoxnlJQ
Leikkaa ja liimaa tunniste Spotify applikaationhakukenttään ja johan löytyy ’kätevästi’ sieltäkin!

April Jazz tunnelmia

  • Ari Hoenig – Round Midnight
  • Jukka Perko Tritone – Round Midnight
  • Esa Pietilä – Freejohn
  • Dianne Reeves – Stormy Weather
  • Michel Camilo – Caribe
  • Lenni-Kalle Taipale – Jazzarin mopo keulii
  • Michel Camilo & Tomatito – La Fiesta
  • Chick Corea – Night Streets
  • Steve Gadd Band – Sly Boots

April Jazz valtasi jälleen kerran Espoon Kulttuurikeskuksen Tapiolassa ja levittäytyi myös viime vuosien tapaan Leppävaaraan Sellosaliin ja nyt myös Helsinkiin G Livelabiin. Joka ilta jammailtiin perinteisesti myös Tapiola Gardenissa.

Omalle kohdalle sattuneista keikoista yksi huikeimmista yksilösuorituksista oli The NYC Projectissa soittaneen rumpali Ari Hoenigin esitys. Miehen levytettyä tuotantoa kuunnellessa löytyi hauska linkki toiseen Louhisalin festariesiintyjään – Jukka Perko Tritoneen – joka juhlisti uuden Dizzy –levyn julkaisua. Hoenigin melodisessa pelkillä rummuilla soitetulla versiolla Thelonious Monkin Round Midnightissa on nimittäin varsin samanlainen ote kun Teppo Mäkysellä Dizzy –levyllä. Hoenigin versio sopiikin vaikkapa Tritonen version introksi kuten tästä voitte itse todeta.

Kokonaisuutena erilaisia jazzin tyylejä kuultiin festareilla laajasti – vapaampaa ilmaisua toi viime vuoden Yrjö-palkintovoittaja Esa Pietilä, uudessa materiaalissa oli elektroniikka vahvasti läsnä, tässä näytteenä hieman vanhempaa tuotantoa. Tämän hetken jazzlaulajien kärkeä edusti puolestaan Dianne Reeves.

Tietynlaisen ristikytkentöjen ryppään muodostivat latin jazz/fuusio osasto. Lenni-Kalle Taipaleen ja Michel Camilon yhteinen ilotulitus Caribe oli varmasti festarien hienoin hetki. Molempien yhteisenä vaikuttajana hengessä mukana vahvasti oli Chick Corean henki, etenkin kun festareilla soitti myös rumpali Steve Gadd yhtyeineen – kuullaanhan Gaddin soittoa My Spanish Heart –levyllä.

Kitaristisuuruudet toukokuussa Helsingissä

  • Al Di Meola – Land of the Midnight Sun
  • Pat Metheny – Cherokee

Gadd toimikoon myös aasinsiltana toukokuun tähtivieraisiin Helsingissä. Tunnetuimpiin jazzlevyihin jossa Gaddin soittoa kuullaan kuuluvat kitaristi Al Di Meolan Land of the Midnight Sun ja Elegant Gypsy. Di Meola saapuu konsertoimaan Helsinkiin 16.5. Savoy-teatteriin.

Sähkökitarajazzin ystäville on silloin luvassa melkoinen viikko sillä heti seuraavana päivänä 17.5. Finlandia-talossa esiintyy Pat Metheny. Tässä mainio raita kolme vuotta sitten Helsingissä vierailleen Unity Groupin studiosessioista jossa Metheny ja saksofonisti Chris Potter herkuttelevat Cherokee standardilla.

Eivätkä tuon viikon mielenkiintoiset kitaristivieraat vielä siihen lopu – perjantaina 19.5. Koko Jazz Clubille saapuu yksi edellisiä mestareita nuorempien sukupolvien suurista nimistä Jonathan Kreisberg kvartetteineen.

Uusia julkaisuja

  • Verneri Pohjola – Pinch
  • Colin Stetson – All This I Do For Glory

Viime viikolla vietiin myös suomalaista jazzia pontevasti maailmalla Bremenin jazzahead! -tapahtumassa. Yksi eniten huomiota osakseen saanut kokoonpano oli Verneri Pohjola Group jonka ensi kuun alussa ilmestyvää Pekka -levyä odotetaan vesi kielellä. Nyt on tarjolla näyteraitana Pinch – suomalaisittain siis Nipistys nimellä paremmin tunnettu Pekka Pohjolan sävellys uutena tulkintana.

Omaperäisestä saksofoninsoittotekniikastaan tunnettu Tampere Jazz Happeningissä 2015 vieraillut Colin Stetson on juuri julkaissut uuden levyn All This I Do For Glory. Hieman rauhallisempaa menoa kun jotkut Stetsonin aiemmat saksofonisoololevyt, mutta taattua laatua yhdestä tämän hetken saksofonikentän omaperäisimmistä ja tunnistettavimmista soittajista.

Kerava Jazzin tulevaa ohjelmistoa

  • Jari Perkiömäki Organic Baritone Quartet – Tunnel Vision
  • Adele Sauros – Strong Feelings
  • Kirk Knuffke – Lamplighter
  • Anna Högberg Attack – Skofikargränd
  • Tomeka Reid Quartet – Super Nova
  • Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band – A Warm Trip With Taija

Kerava Jazz järjestetään tänä vuonna 26.-28.5.  Yhtenä näkyvänä teemana vahvat naismuusikot – mukana mm. saksofonisti Adele Sauros, ruotsalainen mainio kuuden naisen free jazz-ryhmä Anna Högberg Attack ja sellisti Tomeka Reid jonka bändissä soittaa myös ehkä tämän hetken johtava avant-garde kitaristi Mary Halvorson.

Muusta ohjelmistosta näytteitä trumpetisti Kirk Knuffkelta ja svengaavalta Jari Perkiömäki Organic Baritone Quartetilta.

Paikallista osaamista festareilla edustaa Lasse Keson Ramblin’ Jazz Quartet – kokoonpanossa mukana myös basistina se alkuperäinen suomalainen kitarasankari Jukka Tolonen joka nivelrikon takia ei enää itse pysty kitaraa soittamaan. 70-luvulla Tolosen Ramblin’ Jazz Band esiintyi YLEn Liisankadun studiolla ja keikka tallentui nauhalle odottamaan aikaa parempaa ja sai viime vuonna julkaisunsa Svart Recordsin Jazz-Liisa sarjassa – tässä tuon klassikkokokoonpanon tyylinäyte.

Svartin Jazz-Liisatkin jatkuvat tässä kuussa – 5.5. ilmestyvät osat 10 (Otto Donnner Treatment), 11 (Pentti Lahti Band / Olli Ahvenlahti & Eero Ojanen Duo) ja 12 (Mircea Stan Quartet / Jukka Ruohomäki). Suunnitelmia on julkistettu aina osaan 18 asti ja toinen 10 LP:n kolmessa osassa toimitettava boksi – 9 Jazz-Liisa levyn mukana aina yksi vain boksin kanssa myytävä bonuslevy – on nyt tilattavissa.

Ei kommentteja

April Jazz 2017: Michel Camilo & Tomatito, Lenni-Kalle Taipale Trio

Tämän vuoden April Jazzien viimeinen ilta Tapiolasalissa tarjosi konsertin mitä en osaisi mielessäni sijoittaa mihinkään muualle kuin Tapiolaan. Pianisti Lenni-Kalle Taipale oli aikansa komeetta ja 90-luvun puolesta välistä eteenpäin Taipaleen trion tai groupin voi olettaa esiintyvän April Jazzeilla joka vuosi. Yksi Taipaleen keskeisistä innoittajista latin jazz-puolelta  – April Jazzin perinteisiä tavaramerkkejä sekin – on ollut Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin oleva Michel Camilo – nyt molemmat hahmot saatiin samaan konserttiin, Camilo flamenco-kitaristi Tomatiton kanssa ja Taipale uusimmalla trio-kokoonpanollaan.

Michel Camilo & Tomatito

Camilo ja Tomatito ovat tehneet yhteistyötä jo vuosituhannen vaihteesta asti. Yhteistyön hedelmiä on julkaistu kolmella levyllä – SpainSpain Again ja Spain Forever – joista viimeisin julkaistiin viime vuonna.

Kaksikon tekemisessä on rehellinen ja sydämellinen meininki. Ohjelmisto koostuu niin kaksikon omista sävellyksistä kuin monista latinohenkisen musiikin rakastetuimmista sävelmistä – erityisesti Chick Corean tunnetut sävellykset ovat usein keskeisessä osassa, siitä Spainistä lähtien.

Noin puolentoista tunnin setissä oli odotetusti tunnetta ja temperamenttia – miellyttävää kuunneltavaa! Setin alkupuolella kitaran ja pianon yhteissoundin kanssa oli ainakin salin perällä ongelmia, mutta ennen pitkää nekin hälvenivät. Materiaalia kuultiin kaikilta duo levyiltä, Waltz for Debby ja Stella by Starlight osoittivat että myös jazzstandardien tulkinta onnistuu.

Suomalaispianisteista Camilon otteista tuli elävästi mieleen paikoin paitsi Taipale myös Iiro Rantala – erityisesti Two Much -elokuvan rakkausteeman alku kuulosti elävästi siltä että duo olisi ehkä päättänyt soittaa Iiron Tears for Esbjörnin.

Kaksikon tekemisessä ei sinänsä ollut mitään uutta tai odottamatonta, mutta varsinaisen setin viimeisen biisin – Corean La Fiestan – soidessa totesin mielessäni että ei tarvikaan. Jos Camilo ehkä onkin viime vuosikymmeninä Latinalaisesta Amerikasta nousseista pianisteista vähiten seikkailunhaluisia ja tietyllä tavalla yksipuolisia niin hänen soitossaan on selkeää näkemystä ja ilmaisun puhtautta joka tekee siitä ikonista ja ajatonta.

Vähän vielä ensimmäisen encoren jälkeen tuntui että jotain puuttui, mutta veijarit olivat liikkeellä kahden encoren taktiikalla ja tulihan se Spainkin sieltä komeaksi lopuksi.

  • Michel Camilo, piano
  • Tomatito, kitara

Lenni-Kalle Taipale Trio

Virvoketauon jälkeen Taipale aloitti settinsä kertomalla hieman suhteestaan idoliinsa Camiloon ja miten tärkeä tämä tilaisuus soittaa samassa konsertissa Camilon kanssa hänelle oli. Taipale oli ottanut Camiloon etukäteen yhteyttä ja kysynyt, että käviskö että soitetaan yks sun biisi – Camilollehan tämä kelpasi, mutta biisin täytyi olla setin ensimmäinen sillä kiireisen muusikon tie vei vielä illalla muualle. Niinpä siis Camilon ensimmäisen levyn Caribella aloitetiin. Taipale antoi kätensä lentää koskettimilla intoa täynnä tuolilla loikkien – sympaattinen poikamaisuus ei ole vuosien varrelta hänestä karissut, mutta todellinen herkkuhetki tuli myöhemmin kun biisin huippukohdassa Camilo itse saapui lavalle ja kaksikko vaihteli tulisia soolonpätkiä rumpali Joonas Kaikon kanssa yleisön hurratessa villisti. Siinä oli todellista aidon musiikillisen kohtaamisen sytyttämää paloa joka varmasti tempasi mukaansa yleisön yrmeimmätkin jazzpoliisit. Ehdottomasti suuri jazzhetki jota muistellaan vielä pitkään!

Tämän riemastuttavan 20 minuuttia kestäneen herkuttelun jälkeen tuntui melko selvältä että keikan huippuhetki oli jo takanapäin, mutta urheasti mentiin eteenpäin. Taipaleen ensimmäiseltä levyltä tuttuun Kohkaukseen lähdettiin energisen rumpali Joonas Kaikon tarmokkaalla soololla. Tämä nuori lupaus on viime vuosina soittanut mm. Isac Elliotin ja Anna Abreun bändeissä ja otteissa olikin isojen salien ja suurten tilanteiden tuntua – jazztriot eivät liene Kaikolle paras loppusijoituspaikka, mutta Taipaleen energiseen popjazziin tämä sopii. Kaikon ja Taipaleen välinen kemia toimi hyvin ja kaksikon välistä kommunikointia oli ilo katsella.

Basisti Ossi Maristo on kunnostautunut enemmän kitaristina joka soitosta kuuluikin hyvässä ja pahassa. Kuusikielisen basson matalimmat sävelet menivät muodottomaksi massaksi josta ei paljon nuotteja enää erottanut ja muutenkin komppaus olisi kaivannut vähän napakampaa soittoa, mutta korkeammalta kaulalta vedetyt soolot menivät sitten komeasti soolokitaristin sorminäppäryydellä.

Biisejä kuultiin Taipaleen triojen levytysuran koko kaarelta – ensimmäiseltä Kohkaus ja herkkä Hääpari, uusimmalta, 2011 ilmestyneeltä Resetiltä ”hittibiisi” Pojama ja kymmenisen vuotta sitten ilmestyneeltä Lumialta encorena riemastuttava Jazzarin mopo keulii.

Taipaleen sävellyksissä ja niiden sointukierroissa on pop-henkistä viehätystä. Rentoa kuunneltavaa, mutta biisien kehitykseen tuntui olevan käytännössä vain yksi konsti, kierrosten kasvattaminen huimaavan tykittelyn puolelle. Tämähän reippailta muusikoilta onnistui, mutta jazzdiggarin korvaan homma kävi pitemmän päälle yksitoikkoiseksi.

Michel Camilon tapaan on Lenni-Kalle Taipale Triollakin oma tyylinsä jota miehistön vaihdokset eivät ole vuosien varrella juuri muuttaneet. Viihdyttävää ja vauhdikasta popjazzia tekijöiltä joiden uran pääpaino tosin lienee tulevaisuudessakin suurempien pop/rock-tuotantojen ja tv-ohjelmien house bandien luottomiehinä vivahteikkaamaan jazztrioilmaisun kehittämisen sijaan – ei se väärin ole.

Trio April Jazz kokoonpanossaan viime vuoden Viapori Jazzeilla taltioituna

  • Lenni-Kalle Taipale, piano
  • Ossi Maristo, basso
  • Joonas Kaikko, rummut

Michel Camilo & Tomatito ja Lenni-Kalle Taipale Trio Tapiolasalissa April Jazz -festivaaleilla 29.4.2017

Ei kommentteja

April Jazz 2017: Steve Gadd Band

Steve Gadd veti Louhisalin perjantaina kolmesti täyteen

Etukäteen yksi tämän vuoden April Jazzin odotetuimmista artisteista oli rumpalilegenda Steve Gadd jonka kahteen Louhisalin settiin liput myivät loppuun ripeästi ja täynnä oli myös iltapäivän maksuton rytmiklinikka. Itse

Gadd nousi ryminällä maailman huippurumpalien joukkoon 70-luvun puolessavälissä – mm. Steely Danin Aja ja Gaucho, Chick Corean My Spanish Heart  ja Al Di Meolan Land of the Midnight Sun ja Elegant Gypsy ovat yhä aikakautensa ja tyyliensä keskeisiä levyjä joilla Gaddin kädenjälkeä kuulee.

Espooseen saapunut bändi oli pääpiirteittäinkaksi studiolevyä ja yhden liven julkaissut Steve Gadd Band – kitarassa Michael Landau, bassossa Jimmy Johnson, kokeneita pitkän linjan studiomuusikkoja molemmat, trumpetissa ja flyygelitorvessa Frank Zappan bändissä 70- ja 80-luvuilla käväissyt ja viime vuosikymmeninä paljon elokuvamusiikin parissa touhunnut Walt Fowler ja koskettimissa nyt kiertueella urkuri Larry Goldingsia paikkaamassa Kevin Hays.

Keikan materiaali oli pääosin Gaddeitude ja 70 Strong -levyiltä. Ammattitaitoista ja hiottua aikuisrockiin päin kallellaan olevaa kevyehköä jazzia – mukana kantripoljentoa ja vähän fuusiosävyjäkin – vaivatonta soittoa, tahtilajit vaihtuivat usein kuin huomaamatta. Groove oli hanskassa niinkuin rautaisilta ammattilaisilta voi odottaa.

72-vuotiaan Gaddin soitossa ei paljoa vuodet painaneet, soitto oli tarkkaa ja voimakasta – sellaista isoa rumpusoundia joka skaalaa stadioneihin asti. Inhimillistä särmää ja rosoa jäi kuitenkin jazzdiggari kaipaamaan – kovin turvallista oli kaikki, biiseistä oikeastaan vain Goldingsin sävellys Sly Boots sai kulmikkuudellaan korvat enemmän hörölle.

Puolitoistatuntisen setin lopuksi saatiin toki encorekin – raukearytmisessä Blues For… –biisissä kitaristi Landau riipaisi setin antaumuksellisimmat sooloilut, ehkä vähän kuvaavaa että se tapahtui rakenteista tuossa ehkä kaikista kalutuimmassa 12 tahtisessa. Rutinoituneiden studiomuusikoiden teknisesti taitava esitys, mutta ei paljon muuta.

  • Steve Gadd, rummut
  • Michael Landau, kitara
  • Jimmy Johnson, basso
  • Kevin Hays, koskettimet
  • Walt Fowler, trumpetti ja flyygelitorvi

Steve Gadd Band April Jazzeilla 28.4. – 19:00 setti

Ei kommentteja