Jukka Perko Tritone feat. Aili Ikonen Sellosalissa

Saksofonisti Jukka Perko nousi viimeistään kotimaisen jazzin kiintotähdeksi päästyään teini-ikäisenä Dizzy Gillespien kirtuebändiin – Perko ei tyypilliseen jazztaiteilijan tapaan halunnut jäädä tai jäänytkään tämän roolin vangiksi vaan lähti määrätietoisesti eri suuntiin palatakseen levytyksillään Dizzyn materiaaliin vasta tämän vuoden Dizzy -levyllä uuden Tritone -kokoonpanon kanssa – vierellään basisti Antti Lötjönen ja rummuissa Teppo Mäkynen.

Levy ei ollut mikään nostalgiatrippi ja vielä enemmän sävellettyyn materiaaliin ja perinteisiin bebop-peliliikkeisiin Tritone ottaa levyn jälkeisillä keikoilla, näin myös Espoossa Sellosalissa 6.9. jossa Tritone soitti levyn materiaalia vahvistuksenaan laulaja Aili Ikonen.

Perkon soitto oli aina melodista, kiemurellen orgaanisesti köynnöksen lailla. Alkuperäisiin sävellyksiin tuotiin lisävärejä rytmisellä vaihtelulla ja runsaalla improvisoinnilla.  Harmoniasoittimeton trio mahdollisti avoimuudessaan musiikin virran jossa sävellyksen muoto katosi eikä sitä oikeastaan kaivannut. Musiikkia rytmitti oivasti Ikosen panos muutamissa kappaleissa – Round Midnight ja A Night in Tunisia antoivat Ikoselle myös oivan mahdollisuuden näyttää osaamistaan improvisoivana jazzlaulajana.

Paluu Dizzyn soittamiin biiseihin ei tunnu Perkolle paluulta vanhaan, ehkä pikemminkin hänelle jo nuoruudesta läpikotaisin tutun jazzin perinteen kautta soittajan oma ääni ja luovuus saa nyt entistä enemmän tilaa.

Jukka Perko Tritone ja Aili Ikonen Sellosalissa 6.9.2017

  • Jukka Perko, alttosaksofoni
  • Antti Lötjönen, basso
  • Teppo Mäkynen, rummut
  • +Aili Ikonen, laulu

Jukka Perko Tritone keikkailee tämän vuoden puolella ainakin vielä 15.9. Porvoo Jazz Festivaleilla, kulttuuritalo Grand kello 19, 19.10 Pori Sinfonietan Jazz-viikoilla,  21.10. Helsingissä Koko Jazz Clubilla, Hämeentie 3 kello 19 ja 5.12. We Jazz 2017, Glo Hotel Art.

Aili Ikonen on ajankohtainen nimi uuden levynsä Piirrä minut julkaisun lähestyessä – julkaisukonsertti Helsingissä Savoy-teatterissa 14.10.

Ei kommentteja

Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri G Livelabissa 10.9. – voita konserttiliput kilpailusta!

G Livelabin syyskausi käynnistyy ja tiedossa on jälleen monta huippukeikkaa jazzin ystäville. Sunnuntaina 10.9. klubin lavalle nousee kesällä ensimmäisen levynsä julkaissut Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri. Yhteistyössä G Livelabin kanssa Jazzpossu tarjoaa kolmelle alla olevaan kysymykseen oikein vastanneelle kahden hengen lippupaketin sunnuntain keikalle.

Lisää keikasta G Livelabin sivuilla.

Voittajat arvotaan sunnuntaina 10.9. kello 12 – osallistua saa aina arvontaan asti.

Osallistu kilpailuun TÄÄLLÄ

G Livelabin syksyn jazzkeikkoja:

Avainsanat:
Ei kommentteja

Jazzpossun syyskuun 2017 soittolista

Syyskuussa pureudutaan uusiin ja tuleviin julkaisuihin – tarjolla 20 ennen blogissa mainitsematonta 2017 julkaisua ympäri maailmaa, mukana muutama joista koko levy on vasta tulossa. Tässäpä siis rautaisannos uusia jazzlevyjä muutaman lauseen pika-arvioin.

Spotify-URI: spotify:user:pas2:playlist:4KAuoaUgVj1Bb9VMtJg4KV

Vilkka Wahl Quintet – Nebula

Turku Jazzin vuoden artisti arvonimeä kantava kitaristi Vilkka Wahl on julkaissut kvintettinsä ensimmäisen levyn. Itävallassa vaikuttavan kitaristin otteet eivät ole aivan yhtä intensiivisiä kuin New Yorkista käsin toimivan Olli Hirvosen, mutta kansainvälisen tämän päivän bop-perinnettä kunnioittavien tyylien taitavaa jazzia on tälläkin levyllä tarjolla – Severi Pyysalon vibrafonia on erityisesti mukava aina kuulla kunnon jazz-kontekstissa.

Milo & Moses – Among Friends

Teini-ikäinen kaksikko Milo & Moses on edennyt jo toiseen levyynsä – ekalla soitettiin standardeja, nyt luvassa bonusraitoja lukuunottamatta omaa materiaalia. Klassista jazzkitarameininkiä on kuitenkin nytkin luvassa ja toimii.

Binker and Moses – Journey to the Mountain of Forever

Nokkelasti samanlaista duon nimeä aasinsiltaen käyttäen siirrytään sitten kotimaisista muihin eurooppalaisiin uutuuksiin… Binker and Moses on brittiläinen saksofoni-rummut duo joka ei anna kokoonpanon rajoitusten hidastaa menoa – henki on vähän kun hiotussa katusoittoduossa joka pyrkii parhaansa mukaan saamaan kuulijan huomion kuuli tuo musiikista minkä pienen siivun hyvänsä. Hyvän mielen musiikkia – puitteitaan suurempi kokoonpano.

Helge Lien Trio – Guzuguzu

Adam Baldych & Helge Lien Trio – Brothers

Norjalaisen pianisti Helge Lienin on tänä vuonna kovassa iskussa ja pääsee ansaitusti tämän kuukauden listalle peräti kahdesti – Ozelaan kesällä julkaisema triolevy Guzuguzu on hieman minimalistista, mutta kuitenkin vahvaa tunnelmointia ja reilu viikko sitten viulisti Adam Baldychin kanssa julkaistu Brothers on paikoin todella vahvalla tunteella tehtyä kamarijazzia.

Christina Dahl Quartet – Childish

Tanskalaissaksofonisti Christina Dahlin uusi levy Childish on paikoin haastavaa avant-gardea ja sitten taas mukaansa tempaavan melodista. Ei ollenkaan lapsellista musiikkia, mutta arvaamatonta ja leikkisää hyvällä tavalla.

Nordic Circles – Under the Clouds

Norjalainen AMP Music on kunnostautunut tänä vuonna myös ensiluokkaisen suomalaisen jazzin julkaisijana OK:KOn ja Joonas Leppäsen Alder Egon levyjen taustalla. Nordic Circles ei tarkoita yhtä pysyvää kokoonpano vaan on sarja levytyksiä joka pyrkii yhdistämään pohjoismaisia muusikoita uusissa kokoonpanoissa – tällä uudella julkaisulla mukana mm. laulaja Siri Malmedal Hauge, ruotsalaispianisti Lars Jansson ja kitarassa ECM:lle useamman levyn tehnyt norjalaiskitaristi Jacob Young.

Portico Quartet – Art in the Age of Automation

Vuosikymmenen vaihteessa brittiläinen Portico Quartet oli ajan lupaavimpia uusia eurooppalaisen jazzin ääniä. Välillä ”quartet” putosi nimestä ja bändi lähestyi popimpaa elektronista soundia ja hieno hang drum katosi soundista – nyt orgaanisempaa soundia on tuotu takaisin ja Quartet ilmestyi nimeen. Ei ehkä ihan niiden ensimmäisten levyjen veroinen ole kuitenkaan uusi Gondwana Records -julkaisu Art in the Age of Automation, mutta ainakin suunta on Jazzpossun makuun taas parempaan päin.

Girls in Airports – Live

Tanskasta käsin toimiva Girls in Airports on julkaisemassa syyskuun lopussa uuden live-levyn. Ensimmäisenä näytteenä julkaistu Fables on ainakin kovaa kamaa – pohjoismaista melodisuutta, kansanmusiikin inhimillisyyttä ja hienona mausteena free jazz -henkistä alkuvoimaista kähinää puhaltimista.

Yazz Ahmed – La Saboteuse

Yksi ehdottomasti Jazzpossun makuun viime aikojen parhaita uusia löytöjä on Bahrainissa lapsuutensa viettänyt, nyt Lontoossa vaikuttava trumpetisti Yazz Ahmed jonka loppukeväästä ilmestynyt levy La Saboteuse yhdistää todella oivasti arabialaisia vaikutteita, Miles Davis henkistä jazz-perintöä ja tuoretta modernia soundia. Tässä on yksi suosikkini vuoden ulkomaisesta levytarjonnasta – mainiota kulttuurien kohtaamista, mukana levyllä Lontoon skenestä monille suomalaisillekin viime vuosina tutuksi tullut Shabaka Hutchings bassoklarinetissa.

Denys Baptiste – The Late Trane

Brittisaksofonisti Denys Baptisten uusi Edition Records -julkaisu ammentaa innoituksensa John Coltranen myöhempien aikojen musiikista. Kulu Se Mama -levyllä alunperin ilmestynyt Vigil vääntyy ’Tranen alkuvoimaisesta räjähdyksestä  menevämmäksi funkiksi.

Sex Mob – Cultural Capital

Vähän kuin ihmeen kaupalla New Yorkin downtown-skenestä lähtöisin oleva Sex Mob on vieläkin elossa – Pori Jazzeilla bändi kävi jo parikymmentä vuotta sitten kesällä 1997 (itsekin olin tuolloin paikalla toiskertalaisena Pori Jazz -kävijänä) ja lähtökohdat olivat sen verran eriskummalliset että ei olisi odottanut bändin jatkavan näin pitkään, ensimmäisellä levyllä bändi tulkitsi mm. Macarenan, pari Bond-tunnaria ja Princen Sign ’O’ The Timesin ja musiikillisena erikoisuutena oli Steven Bernsteinin slide-trumpetti.

Elossa bändi kuitenkin on ja ehkä vähemmän erikoisuudentavoittelun ketunhäntä kainalossa kuin koskaan – ja olihan puolet bändistä – basisti Tony Scherr ja rumpali Kenny Wollesen – Porissa tänäkin vuonna Bill Frisellin triossa.

Ben Schachter – Entranement

Elektroniset soundit eivät yleensä kulje käsi kädessä perinteisen jazzin muotoja ja konventioita kunnioittavan jazzin kanssa, mutta saksofonisti Ben Schachterin uusi levy Entranement todistaa että kyllä niinkin voi tehdä. Levy voi hyvinkin jäädä väliinputoajaksi joka ei ehkä kolahda täydellisesti juuri kenenkään jazzin kuuntelijan makuhermoon, mutta sen lähestymistavassa on oma viehätyksensä.

Matthew Shipp – Invisible Touch at Taktlos Zürich 

Pianisti Matthew Shipp on 80-luvun lopulta asti kuulunut modernin jazzpianon vahvoja ääniä – tummanpuhuvan, jopa synkän määrätietoisen soundin taitaja. Keväällä Hatology -merkillä ilmestynyt Invisible Touch At Taktlos Zurich antaa Shippin tyylinäytteen soolopianistina Taktlos festivaalilla elävänä tallennettuna. Soitossa on paljon Cecil Tayloria ja Thelonious Monkia, mutta paljon myös omaa ääntä.

William Parker Quartets – Meditation/Resurrection

Shippin kanssa pitkään yhteistyötä mm. David S. Waren bändissä on tehnyt basisti William Parker jonka uudella AUM Fidelityn julkaisemalla tupla-levyllä kuullaan kahta eri kvartettia – molemmissa rummuissa Hamid Drake ja saksofonissa Rob Brown, neljäntenä pyöränä ykköslevyllä trumpetisti Jalalu-Kalvert Nelson, kakkoslevyllä pianisti Cooper-Moore –  luovaa avant-gardeen kallellaan olevaa soittoa molemmilla, ykkönen vähän ilmavampaa ja pianolla vahvistettu sitten taas raskaampaa soundia.

Trio 3 – VIsiting Texture

Vähän samoilla apajilla liikkuu rumpali Andrew Cyrillen, basisti Reggie Workmanin ja saksofonisti Oliver Laken muodostama Trio 3. Kolmikon keski-ikä lähentelee jo kahdeksaakymmentä, mutta luovuus ja uuden hakeminen ei ole kadonnut mihinkään.

Kirk Knuffke – Cherryco

Trumpetisti Kirk Knuffke kävi keväällä Kerava Jazzeilla Lamplighter -trionsa kanssa – itselleni ainakin Lamplighter-materiaalia kovemmin on kolahtanut uusi Don Cherryn musiikille kunniaa tekevä Cherryco – mukana tietysti myös Ornette Colemanin sävellyksiä kuten esim. tässä kuultava The Sphinx.

Rova Saxophone Quartet & Kyle Bruckmann & Henry Kaiser – Steve Lacy’s Saxophone Special Revisited

Erilaisia tribuuttilevyjä mahtui tämän kuun katsaukseen monta – niistä varmasti omaperäisin kohde on Rova Saxophone Quartetin uudella levyllä joka tulkitsee uudestaan Steve Lacyn hieman vähemmän tunnetun Saxophone Special -levyn kappaleita. Bändin kokoonpano on melko ainutlaatuinen – neljä saksofonia, kitara ja syntetisaattori. Varsin omaperäistä kamaa – Jimmy Giuffren ilmavamman free jazz ilmaisun jalanjäljillä, kitara ja syna pakkaa sekoittamassa kutkuttavasti.

Nicholas Payton – Afro-Caribbean Mixtape

Trumpetisti Nicholas Payton herätti paljon väittelyä jazzpiireissä vuosikymmenen alussa kirjoituksillaan jazz-sanan rasistisista ja afro-amerikkalaista kulttuuria lokeroivista vaikutuksista. Uusi levy Afro-Caribbean Mixtape siirtyy sanoista tekoihin ja taas vähän sanoihin – monipuolinen New Orleans -gumbo afro-karibialaisia vaikutteita ja tyylejä, hiphop-henkeä ja myös spoken wordia – tässä äänessä jazz-sanan merkityksettömyydestä 90-luvulla tehdyssä haastattelussa Max Roach.

Courtney Pine feat. Omar – Butterfly

Loppusuoran ihmisäänikimaraan sopii myös brittisaksofonisti Courtney Pinen tuleva levy Black Notes from the Deep. Kaksi biisiä on levyltä julkaistu etukäteen – molemmilla laulusolistina vierailee Omar Lyefook – tässä Herbie Hancockin klassikko Butterfly smoothina tulkintana.

Jamie Saft, Steve Swallow, Bobby Previte with Iggy Pop – Loneliness Road

Kosketinsoittaja Jamie Saft on ehkä parhaiten tunnettu runsaasta yhteistyöstään John Zornin kanssa – usein sähköisten koskettimien äärellä. New Yorkin kokeellista taustaa on myös paljon rumpali Bobby Previtellä, mutta näiden kahden ja jazzsähköbasson uranuurtaja Steve Swallow’n muodostaman trion musiikki onkin yllättäen varsin perinteistä tavaraa. Uudella levyllä toki huomiota on eniten herättänyt Iggy Popin vierailu vokalistina kolmella raidalla – ei sillä tavalla absurdia kun nyt vaikka Iggyn oma ranskankielisiin chanson-henkisiin covereihin nojannut levy Après , mutta vähän hämmentävää kuitenkin – jostain Tom Waits-Leonard Cohen akselilta ponnistavaa hämyisää kapakkajazzia. Vaan onpa komeaa sähköbassonsoittoa Steve Swallow’lta – kantsii tsekata levy jo melkein sen takia.

Avainsanat: ,
Ei kommentteja

Good Romans Meets Eugene Chadbourne – Keep on Dreaming

Mainstream countrysta on tullut yksi amerikkalaisen musiikkikulttuurin kaavamaisimmista tyyleistä – itseään toistavat muodot ja sointukulut, loputtomat pöllyävät hiekkatiet, pickup truckit, vanhat työsaappaat ja kylmä olut toistuvat laulusta toiseen. Vaan onpa marginaalissa omaperäisempää country & western henkistä musiikkia jossa inhimillinen roso kuuluu – yksi pitkään countryn ja avant-garde improvisaation rajamailla väsymättömästi uurastanut hahmo on Eugene Chadbourne joka on yhdistänyt voimansa suomalaisen Good Romans duon kanssa uudella levyllä Keep On Dreaming.

Kymmenisen vuotta yhdessä musiikkia tehneen Good Romansin nelisen vuotta sitten ilmestynyt ensilevy Open This Door, Never Look Back oli vielä varsin abstraktia sähköistä särinää sen jälkeen yhteistyö puhaltaja Pepa Päivisen kanssa on tuonut palettiin lisää melodiavetoisuutta, nyt Chadbournen kanssa mennään aivan perinteisen leirinuotiolaulun tunnelmmin, mutta improvisaation arvaamattomuus ja musiikkiin heittäytyminen ovat aina kulkeneet mukana ja kulkevat nytkin.

Levyn materiaali jakautuu pääosin vapaampaan avant-garde myllytykseen ja country -versiointeihin – levyn mittaan kuullaan Johnny Cashin Drive On, Merle Haggardin tunnetuksi tekemä The Way I Am ja DIxie Chicksin Billboardin Country-listan ykköseksi nostama Travelin’ Soldier – jotka vedetään musiikillisesti luovalla hulluudella mutta kuitenkin myös uskottavina tulkintoina. Kyllä Chadbournesta on ihan vakavasti otettavaksi kantritulkitsijaksi, ei tässä siinä mielessä ketunhäntä kainalossa olla liikenteessä.

Kolmikon kolleektiivisiin nimiin menevissä instrumentaaleissa yhdistyy kielisoittimissa Chadbournen Derek Bailey -henkisesti napsuva ja rämisevä ”lapsenikin osaa soittaa noin” lyyli ja Ilari Filanderin sähköisempi ote. Rummuissa Jussi Miettolalla on Milford Graves -henkistä otetta, paikoin soitossa on luonnonvoiman arvaamattomuutta – kuin peltikattoon hakkaavaa sadetta. Tarpeeksi vahvaa ja terävää soittoa ottaakseen villissäkin myllerryksessä rytmin ylläpitäjän roolin omakseen.

Free jazz hommissa on tyylitaju ja rytmitys aina arvossaan – niin nytkin ja perinteisemmän materiaalin ja vapaamman ilmaisun vaihtelu ja tasapaino toimivat hienosti, kumpikin puolisko tuntuu toimivan paremmin näin yhdessä kuin toisistaan irrotettuina. Ja onpahan levyllä vielä kolmaskin puoli – studion lattialta löytyneiden nuottien pohjalta soitettu Bachin etydi joka sulautuu kokonaisuuteen luontevasti.

Levyn fyysinen julkaisu huokuu hienoa DIY henkeä – kansipahvit on teipattu kokoon upcycling-hengessä ties mistä pahvista johon on levyn kansipaperit liimattu päälle, formaattina CD-R. Oma autenttisuuden tuntunsa tässäkin.

Vaikka laulettu materiaali jääkin levystä vahvimmin mieleen – sanojen voima on suuri – niin musiikillinen tulkinta ja vapaampi materiaali on sitten kuitenkin se syy jonka vuoksi jazzin ystävä tästä levystä innostui – levy tuntuu lyhyeltä ja kestää kuuntelua vaikka useamman kerran putkeen. Kannattaa tsekata jos avant-country ajatuksena yhtään kiinnostaa.

Uutta levyä saa bändin Bandcampista CDr:nä tai digitaalisena.

  • Eugene Chadbourne, banjo, kitara, laulu
  • Ilari Filander, kitara
  • Jussi Miettola, rummut

 

Ei kommentteja

Jazzstandardit tutuksi 2: ’Round Midnight

Jazzstandardit ovat paitsi merkittävä osa jazzmusiikin yhteistä perimää niin myös oiva tapa konkreettisesti hahmottaa eri aikakausien ja jazzmuusikoiden tyylejä. Tässä juttusarjassa esitellään tunnettuja jazzstandardeja, niiden historiaa ja eri tulkintoja. Lisää tulkintoja löytyy artikkelisarjan edetessä päivittyvältä Spotify-soittolistalta.

Thelonious Monkin ’Round Midnightia pidetään kaikkien aikojen levytetyimpänä jazz-muusikon säveltämänä standardina. Tie muusikoiden ja kansan suosikiksi ei kuitenkaan ollut aivan suoraviivainen. Elämänkerturi Thomas Fitterlingin mukaan Monk sävelsi kappaleen jo 18 vuotiaana 30-luvun puolessa välissä ja haki sille copyrightin vuonna 1943 nimellä I Need You So. Pianisti Bud Powellin suosituksesta biisi päätyi trumpetisti ja orkesterinjohtaja Cootie Williamsin ohjelmistoon joka teki Monkin alkuperäiseen sen verran muutoksia että sai itselleen jaetun sävellyskrediitin ja elokuussa ’44 Williamsin orkesteri levytti ensimmäistä kertaa sävellyksen nimellä ’Round Midnight.

Monkista on muodostunut vuosikymmenten varrella yksi jazzin suurimmista ikoneista joka vieläkin innoittaa erityisesti pianisteja sukupolvesta toiseen. Erityisesti Monkin tavaramerkiksi muodostui konventioita kaihtava, persoonallinen soittotyyli jossa perinteistä jazz-ilmaisua maustettiin perinteiseen harmoniaan tottuneeseen korvaan särähtävillä nuoteilla ja hieman omia polkuja kulkevalla rytmiikalla. Onkin ehkä hieman ironista, että hänen levytysten perusteella suosituin sävellyksensä on surumielisen kaunis hämyisen jazzkapakan mieleen tuova balladi – Round Midnightiin on tarttunut moni muusikko jonka ohjelmistoon muut Monkin sävellykset eivät istuisi ja toisaalta moni korvaa haastavampaa jazzia tavoitteleva jättää tämän biisin Monk-tribuutiltaan pois.

Round Midnightia voisi ehkä pitää vähän laajemman porukan kollektiivisena tuotteena – Cootie Williamsin panoksen lisäksi oman usein levytetyn mausteensa kappaleeseen toi jo 40-luvulla Dizzy Gillespie, joka kirjoitti biisin omaan big band sovitukseensa vuonna ’46 intron joka sopi niin mainiosti että Monk itsekin otti sen käyttöön. Tällä Dizzyn introlla alkaa Monkin ensimmäinen oma levytys biisistä vuodelta 1947. Tämä tulkinta sai julkaisunsa vuonna 1951 Monkin varhaisia levytyksiä yhteen pakettiin koonneella legendaarisella Blue Noten julkaisemalla Genius of Modern Music vol.1 levyllä – suuren persoonan oma tyyli kuuluu tulkinnassa vahvana.

Ehkä kuuluisin ’Round Midnightin esitys tapahtui Newportin jazzfestivaaleilla heinäkuussa ’55. Count Basien orkesterin ja Dave Brubeckin kvartetin väliin oli buukattu all-star jamisessio – Monk pianossa, Gerry Mulligan ja Zoot Sims saksofoneissa, Modern Jazz Quartetista bassossa Percy Heath ja rummuissa Connie Kay. Viime hetkillä festivaalin puuhamies George Wein lisäsi Miles Davisin joka oli 50-luvun alussa kärsinyt vakavasta heroiiniongelmasta ja oli ollut muutamia vuosia poissa julkisuudesta. Moni piti Milesin uraa jo loppuneena, mutta Miles oli valmis comebackiin.

Omaelämäkerrassaan hän kirjoitti keikasta näin: ”And then we played “’Round Midnight,” Monk’s tune.  I played it with a mute and everybody went crazy.  It was something.  I got a long standing ovation. When I got off the bandstand, everybody was looking at me like I was a king or something – people were running up to me offering me record deals.  All the musicians were treating me like I was a god, and all for a solo that I had had trouble learning a long time ago.  It was something else, man, looking out at all those people and then seeing them suddenly standing up and applauding for what I had done.”

Milesin ura lähti nopeasti nousukiitoon – siitä alkoi 30 vuotta kestänyt yhteistyö Columbia levy-yhtiön kanssa, ehtona vakituisen bändin perustaminen, syntyi Milesin ”ensimmäinen suuri kvintetti”, joka levytti nopeaan tahtiin vuoden 1956 aikana edellisen levytyssopimuksen vaatiman määrän materiaalia Prestige levy-yhtiölle – tuloksena noista sessioista sittemmin legendaarisiksi muodostuneet levyt Cookin’, Relaxin’Workin’ ja Steamin’.

Monk itse sen sijaan ei ollut tuohon tulkintaan tyytyväinen – autossa paluumatkalla Monk ilmoitti Milesille että tämä oli soittanut biisin väärin – Miles oli toki ottanut vapauksia kirjoitetun teeman tulkinnassa niinkuin hänellä usein tapana oli. Miles tykitti takaisin ettei ollut itse oikein pitänyt siitä miten Monk oli soittanut, omien sanojensa mukaan pilke silmäkulmassa, mutta Monk otti tylyn palautteen tosissaan, käski kuljettajan pysäyttämään auton ja mielenosoituksellisesti jäi pois kyydistä palaten New Yorkiin Newportista lautalla.

Kahdeksankymmentäluvulla Round Midnight antoi nimensä Bud Powellin ja saksofonisti Lester Youngin elämäntarinoista ammentaneelle fiktiiviselle päihdeongelmaisesta jazzmuusikosta kertovalle elokuvalle jonka pääosa toi saksofonisti Dexter Gordonille Oscar-ehdokkuuden.

Oscareista elokuva ensisijaisesti ehkä muutenkin parhaiten muistetaan – tosin yleensä negatiivisessa valossa. Herbie Hancockin soundtrack nimittäin nappasi Oscarin Ennio Morriconen The Missionin (Linnake) nenän edestä ja tuli usein mainituksi kun mietittiin että millekäs ne Morriconen nimekkäimmät soundtrackit oikein hävisivät Oscareissa ennenkuin The Hateful Eight vihdoin toi tämän palkinnon elokuvamusiikin legendalle vuoden 2015 mittelöissä.

Soundtrackin tulkinta tämän kerran aiheesta on erityisen huomionarvoinen siitä, että Bobby McFerrinin laulu kuulostaa varsin erehdyttävästi trumpetilta – tsekatkaapa ohesta, tässä versiossa ei siis ole trumpettia mukana ollenkaan.

Suomessakin on toki ’Round Midnightia levytetty useampaan kertaan – varhaisin Suomen Äänitearkiston tuntema levytys biisistä on Oulunkylän Popjazz Konservatorion Big Bandilta vuodelta 1987, sitä mielenkiintoisempi kuriositeetti on seuraavalta vuodelta Maaritin suomenkielinen pop-jazz henkinen käännösversio Vain öisin johon sanat teki Juice Leskinen.

Juicen sanoituksen nosti 2016 uudestaan esiin KYN kuoro joka levytti kappaleesta Mikko Hassisen kauniin sovituksen Jos minä puhuisin sinulle -levyllä. Tänä vuonna kappaleen tulkitsi myös Jukka Perko Tritone Dizzy -levyllään – ehkä vähän ironisesti ilman sitä Dizzyn introa. KYNiä ja Perkoa ei tähän hätään löydy YouTubesta upotettavaksi, mutta juttusarjan virallinen Spotify-soittolista palvelee.

 

Aiemmin sarjassa käsitelty:

  1. Donna Lee

1 kommentti

Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri – I

Saksofonisti Pauli Lyytinen on ollut jo monissa mukana – viime vuosina näkyvimmin Elifantreen taide-pop kiemuroissa, Equally Stupidin voimakkaassa rock-jazzissa ja vahvana osana Raoul Björkenheim eCsTaCyn free jazziin kalleellaan olevassa louhinnassa. Ennen kaikkea nyt Lyytinen on noussut esiin myös omalla nimellään vahvana johtajana levytyksillä: viime vuonna mainiolla sooloalbumilla Machinery ja nyt Pori Jazzeilla julkaisunsa saaneella Pauli Lyytinen Magnetia Orkesterin esikoislevyllä I.

Magnetia Orkesterin kokoonpano on edustava suomalaisen jazzin all-star kentällinen, trumpetissa Verneri Pohjola joka on viime vuosina omilla levyilläänvakuuttanut asemansa yhtenä ehdottomasti suomalaisen jazztaivaan kirkkaimmista tähdistä, bassossa mm. Moposta ja The Mystic Revelation of Teppo Repo kokoonpanosta tuttu Eero Tikkanen ja rumpali Mika Kallio.

Levy alkaa verkkaisesti Tikkasen bassosoololla. Yhdeksänminuuttinen avausraita kasvaa hitaasti ja raukeasti, muusikot ovat äänessä yksin tai pareittain. Vasta toisella puoliskolla Lyytisen sooloillessa Tikkasen ja Kallion tukemana alkaa kappale saada muotoa. Paljon Magnetian musiikista on tilan ja ajan käyttöä. Harmoniasoitinta vailla oleva kokoonpano jättää musiikin leijumaan  hieman arvoituksellisen oloisena – tämä sopii enemmän kuin hyvin Tikkaselle ja Kalliolle.

Paikoin isketään musiikkiin ryhtiä vahvemmilla melodioilla – näistä komeimpana Ljubljana jonka vahvat Balkan/Lähi-itä vibat kujeilevalla b-osalla rytmitettynä tekevät vahvan vaikutuksen, mutta myös Adventurous Plushiesin teeman kepeä etydinomainen leikkimielisyys tarttuu korvaan kuten myös vahva päätösraita Triangulum.

Tunnelmien aaltoileva vaihtelu ja muusikoiden hienovarainen yhteispeli ovat tämän levyn keskeistä antia. Pohdiskelijan jazzia joka palkitsee hiljaisempienkin hetkien aktiivisen kuuntelun.

Uutta levyä myyvät CD:nä Digelius ja Levykauppa Äx. Samasta materiaalista on julkaistu myös Grotto Editions/We Jazz -yhteistyössä neljän raidan 10 tuumainen vinyyliversio, virallinen julkaisupäivä 1.9., mutta Digeliuksesta saa tätä jo nyt. Levyä voi myös kuunnella Spotifysta.

  • Pauli Lyytinen, saksofonit
  • Verneri Pohjola, trumpetti
  • Eero Tikkanen, basso
  • Mika Kallio, rummut
Ei kommentteja