Meet the Sibis Jazz Faculty with John Hollenbeck, Ethan Iverson and Mike Moreno -ilta esitteli Sibiksen opettajien kolmipäiväisen leirin satoa

Sibelius-Akatemian jazzmusiikin ainejärjestö järjestää kolmen vuoden välein opettajilleen leirin, jossa kolmen päivän opettajakunta ammentaa uusia ajatuksia ja ideoita kansainvälisiltä vierailta. Leiri päättyy yhteiskonserttiin ja tämän vuoden leirin tuloksia saatiin kuulla eilen Koko Jazz Clubilla kolmen ensemblen johtajina tämän vuoden vieraat – kitaristi Mike Moreno, rumpali John Hollenbeck ja pianisti Ethan Iverson.

Ensimmäisenä kolmipäiväisen Kallio-Kuninkalassa järjestetyn leirin antimia nousi Kokon lavalle esittelemään useita levyjä muusikoiden arvostamalla Criss Cross -levymerkillä julkaissut kitaristi Mike Moreno jonka ensembleen kuuluivat konsertin juontajanakin toiminut saksofonisti Jussi Kannaste, laulaja Mirja Mäkelä, pianisti Riitta Paakki, urkuri Mikko Helevä ja rumpali Jussi Lehtonen.

Ensimmäisen vajaan tunnin ohjelmisto Morenon omista modernin melodisista sävellyksistä jazz standardeihin ja brasilialaiseen musiikkiin – Lo Borgesin Clube De Esquina no. 1 antoi Mäkelälle tilaisuuden laulaa myös portugaliksi.

Ensimmäinen setti kärsi hieman monien harmoniasoittimien (kitara, piano, Hammond) huonosta balanssista, erityisesti kosketinsoittajat erottuivat massasta heikosti, mutta musiikki oli silti hyvin nautittavaa, mieleen jääneinä kohokohtina Morenon sujuva soitto hänen omissa sävellyksissään, Lehtosen väkevä rumputyöskentely ja poikkeuksellinen versio Stella by Starlightista joka haki innoituksensa sävellyksen alkuperästä 40-luvun kauhuelokuvamusiikkina. Mielenkiintoista oli myös kuulla Kannastetta soittamassa vaihteeksi muutaman kappaleen ajan sopraanosaksofonia.

  • Mike Moreno – kitara
  • Mirja Mäkelä – laulu
  • Jussi Kannaste – saksofonit
  • Riitta Paakki – piano
  • Mikko Helevä – Hammond
  • Jussi Lehtonen – rummut

Toisen setin johtajavieras John Hollenbeckille tämä leiri oli vain yksi osa Suomen reissua. Hollenbeck on nimittäin ensimmäinen Jazz Finland Residency -ohjelman vieras. Uuden residenssiohjelman järjestävät Suomen Jazzliitto, Sibelius-Akatemia, UMO Helsinki Jazz Orchestra ja Muusikkojen liitto ja 1-2 kuukauden residenssiin kuuluu ainakin opetusta Sibelius-Akatemiassa ja yhteistyötä UMOn kanssa – niinpä Hollenbeckiakin on mahdollista kuulla UMOn kanssa maksuttomassa streamikonsertissa ensi viikolla tiistaina 24.8.

Hollenbeckin johtamassa ensemblessä soittivat trumpettia Verneri Pohjola, koskettimia Kari Ikonen, bassoa Ape Anttila ja rumpuja Hollenbeckin rinnalla Mikko Hassinen.

Tämän ensemblen hurja setti oli illan musiikillinen kohokohta. Kaksi rumpalia tuotti rytmistä vyörytystä jossa kuului välillä latinalaisia ja välillä afrikkalalisia rytmejä, runsaasti dynamiikkaa ja paljon nopeatempoista tahtilajien vaihtelua ja tarkasti tahdistettuja hetkiä joissa mitattiin kahden rumpalin kykyä pysyä synkassa. Pianoa, sähköpianoa ja Moogia soittanut Ikonen ja Pohjola pääsivät näyttämään osaamistaan musiikissa jossa hallittu soitto kohtasi kokeellisen ilmaisun – erityisesti Ikonen tarttui hienosti tilanteen suomiin mahdollisuuksiin. Lopputulos oli häikäisevä.

  • John Hollenbeck – rummut, piano
  • Verneri Pohjola – trumpetti
  • Kari Ikonen – piano, sähköpiano, Moog
  • Ape Anttila – basso
  • Mikko Hassinen – rummut

Viimeisenä esiintyi pianisti Ethan Iversonin johtama ryhmä jossa soittivat trumpettia Gunu Karjalainen, alttosaksofonia Jari Perkiömäki, kitaraa Sami Linna, bassoa Tuure Koski ja rumpuja Jaska Lukkarinen

Iverson tuli tunnetuksi Bad Plussan pianistina ja Bad Plus puolestaan tuli tunnetuksi pianotriona joka teki omien sävellystensä lisäksi jazzversioita rock- ja pophiteistä, mutta pitemmän päälle Iverson on profiloitunut perinnetietoisena jazzin tuntijana ja kirjoittajana jonka Do the M@th -blogi jota Kannastekin spiikissään mainosti ja lehtikirjoitukset edustavat jazzista kirjoittamista parhaimmillaan.

Näistä lähtökohdista ei ollut yllättävää, että kolmannessa setissä lähdettiin matkalle erilaisiin jazzin tyyleihin, mutta se tehtiin yllättävän hauskalla tavalla – Iverson oli nimittäin säveltänyt erityisesti tätä leiriä ja miehitystä varten Helsinki Suiten jonka eri osat edustivat jazzin eri tyylejä. Leikkisän alkusoiton jälkeen kuultiin mm. Charlie Parker henkinen Helsinki BopHelsinki Shuffle, alttosaksofoni-trumpetti miehityksen innoittama Sonny Clarkin Cool Struttin’ pastissi Helsinki Strut, Tuure Kosken valokeilaan päästänyt abstrakti äänimaailma Helsinki Soundscape ja lopuksi rhythm changes -biisi Helsinki Rhythm josta Iverson spiikissään totesi, että ei aluksi ajatellut että sitä soitettaisiin livenä koska hän on keski-iässään tullut siihen tulokseen että rhythm changes -soitto on jazzin haastavin osa-alue, mutta kiitos tämän taitavien puhallinsolistien se soitettiin nyt kuitenkin ja hyvinhän tuosta Karjalainen ja Perkiömäki suoriutuivat.

Linnalle Iverson oli varannut yhden erityisen kappaleen. Iverson nosti esille Linnan McCoy Tyner -tutkimusta omissa kirjoituksissaan, joten odotinkin että varmaan jotain Tyner-henkistä saadaan setissä kuulla ja setin keskivälin Bells oli puhdasveristä Tynerin 60-lukuista modaalista jazzia, Linna kitarasankarisolistiksi nostettuna.

Mainio setti erilaisia tyylejä joka varmasti palveli leirin pedagogisiakin tarkoitusperiä hyvin.

  • Ethan Iverson – piano
  • Mikko ”Gunu” Karjalainen – trumpetti
  • Jari Perkiömäki – alttosaksofoni
  • Sami Linna – kitara
  • Tuure Koski – basso
  • Jaska Lukkarinen – rummut
Ei kommentteja

jaZZanti & Vapaat äänet: David Chevallier Trio & Tomi Nikku

Helsinki Jazz ry:n jaZZanti-konserttisarja on kärsinyt huomattavasti koronarajoituksista. Tämän vuoden uuteen konserttipaikkaan – Hakasalmen huvilalle – ei ole päästy vielä kertaakaan ja eilinen syyskauden avaus jossa ranskalaiskitaristi David Chevallier’n trion Vapaat äänet-kiertue esiintyi trumpetisti Tomi Nikun kanssa oli vuoden ensimmäinen toteutunut keikka.

Tässä kontekstissa jaZZannin intiimien konserttien ystäville tuli varmasti positiivisena yllätyksenä Sakari Puhakan ilmoitus, että syksyn jaZZanti-konsertteja järjestetään suunnitellussa aikataulussa voimassaolevien rajoitusten puitteissa, jotta soittajat saavat mahdollisuuden esiintyä. Todella intiimejä elämyksiä on siis tulossa.

Charles Gilin Vapaat äänet on korona-ajasta huolimatta onnistunut tuottamaan viimeisen vuoden aikana useampia kansainvälisiä kiertueita. Chevallier’n trion esiintyminen Helsingissä oli kymmenen konsertin Suomen sarjan seitsemäs ja matka jatkuu elokuun aikana vielä Viroon ja Latviaankin. Kolmella näistä keikoista – jaZZanti siis mukaanlukien – trioa vahvisti trumpetisti Nikku.

Konsertti alkoi lähes hypnoottisissa tunnelmissa Chevallier’n ja basisti Sébastien Boisseaun luodessa rytmikkään maton joka täytti Hakasalmen huvilan toisen kerroksen korkean huoneen. Ainakin samassa huoneessa kvartetin kanssa – jonkun verran yleisöä oli levitetty myös naapurihuoneeseen – kaikuva tila tuotti elämyksen jossa kuulija tunsi olevansa täysin musiikin sisällä.

Chevallier’n soitossa oli hieman Bill Frisellin kaltaista äänimaalailua ja efektien käyttöä, mutta enemmänkin jännitteistä harmonian luontia joka piti musiikin jatkuvassa jopa paikoin levottomassa liikkeessä. Tämä ympäristö sopi Nikulle joka pääsi soittamaan varsin samankaltaisesti kuin Alder Egon riveissä.

Reilun tunnin konsertin encorena saatiin hieman vaihtelua varsin moderniin henkeen barokkisäveltäjä Henry Purcellin Music for a while -sävellykseen perustuneella A while morella. Hakasalmen huvilalla koettiin runsas ja mielenkiintoinen setti kiehtovaa musiikkia.

  • David Chevallier – kitarat
  • Sébastien Boisseau – basso
  • Christophe Lavergne – rummut

David Chevallier Trion Vapaat äänet-kiertue jatkuu vielä Suomessa seuraavasti:

  • Tue 17/08 Savonlinna, Kulttuurikellari / Olavin Jazz
  • Wed 18/08 Joensuu, Pakkahuone /Jazzkerho 76
  • Fri 20/08 Turku, Turun konservatorio ja musiikkiopisto (mukana Tomi Nikku)

Tietoa tulevista Helsinki jazz ry:n jaZZanti-konserteista ja lippujen ennakkomyynti löytyy yhdistyksen sivuilta – ennakkoliput myös Digeliuksesta!

David Chevallier trio ja Tomi Nikku Hakasalmen huvilalla jaZZanti-sarjassa Vapaat äänet -kiertueella 16.8.2021

Ei kommentteja

Elojazz 2021: LOSKA, 3TM, Kalle Kalima’s Long & Winding Road, Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement

Perjantain Etkot: LOSKA

LOSKA Jumprun patiolla

Perjantaina pääsin Elojazzeille vain Jumprun patiolla järjestetyille etkoille. Oulun sydämessä Toripolliisin välittömässä läheisyydessä sijaitseva Jumpru on ollut mukana Oulun Elojazzien tapahtumapaikkana jo pitkään ja on yli 30 vuotta toimineen festivaalin pisimpään yhtäjaksoisesti mukana ollut esiintymispaikka.

Perjantaina yleisöä viihdytti oman määritelmänsä mukaan nordic jazzia soittava LOSKA joka julkaisi ensimmäisen sinkkunsa viime joulukuussa. LOSKA tarjoili menevää, energistä ja melodista modernia fuusiota aurinkoisessa iltapäivässä miellyttävässä ympäristössä.

  • Jami Alaverronen – piano
  • Ilkka Pokkinen – basso
  • Joonas Alaräihä – rummut

Lauantai: 3TM

3TM luonnon ympäröimällä Hupisaarten Kesäteatterin lavalla

Lauantain Hupisaarten teatterin iltaohjelman avasi rumpali Teppo Mäkysen 3TM. Elektronisen musiikin vaikutteita ja ääniä minimalistiseen akustiseen saksofonitriomaailmaan tuova 3TM esitti pääasiassa toisen levynsä Lake materiaalia. Ennen korona-aikaa joulukuussa 2019 ilmestyneen levyn julkaisusta tuntuu jo olevan vaikka kuinka kauan, mutta niin vain triolla on vasta tänä kesänä ollut mahdollisuus tuoda tätä materiaalia kesäfestivaaleille yleisöjen eteen.

Ensimmäisen levyn jälkeen ilmaisu tuntuu menneen akustisempaan suuntaan, elektronisen musiikin tuntua on hieman vähemmän. Mäkynen käyttää elektronisia ääniä hillitysti ja rajoitetusti. Hillitty minimalismi on muutenkin trioa määrittävä tekijä – saksofonisti Jussi Kannaste piti hillityn roolin, repäisevä sooloilu ei kuulu konseptiin. Basisti Antti Lötjönen piti rytmiikkaa yllä, mutta sai tilaisuuden pieniin ääneellisiin kokeiluihin bassoa tallan väärältä puolelta näppäillen.

Elektronisen musiikin elementtien ja ideoiden tuontia akustiseen jazziin voisi jopa pitää tämän vuosituhannen megatrendinä. Esbjörn Svensson trion innoittamana erityisesti modernit pianotriot ovat siinä laajasti ja rumpukoneiden rytmejä jäljittelevästä soittamisesta ja sähköisistä efekteistä on tullut jazzissakin arkipäivää. 3TM on löytänyt tässä maailmassa oman tapansa tehdä asioita, joskin livenäkin nykyään varsin hillityn.

Basisti Antti Lötjönen

  • Teppo Mäkynen – rummut
  • Jussi Kannaste – tenorisaksofoni
  • Antti Lötjönen – basso

Kalle Kalima’s Long Winding Road feat. Esa Kuloniemi

Kalle Kaliman Long Winding Road ja Esa Kuloniemi Pohjois-Amerikan roots-tunnelmissa

Elojazzin tämän vuoden ainoa esiintyjämuutoksen syynä olivat koronarajoitusten rajoitusten vaikutus Kalle Kaliman kanssa esiintymään buukatun norjalaiskitaristi Knut Reiersrudin paluuseen takaisin Norjaan. Korvaava kokoonpano vaihtoi vähän nimeä Kalle Kalima’s Long Winding Roadiksi ja Reiersrudin tilalle saatiin bluesministeri Esa Kuloniemi ja näin sama ohjelmisto saatiin kuitenkin esitettyä.

ACT levy-yhtiön Siggi Loch toi yhteen Kaliman ja Reiersrudin levyttämään yhdessä amerikkalaista roots-musiikkia. Idea oli luonteva – olihan Kaliman edellinen ACT-levy High Noon jo vahvasti siihen suuntaan kallellaan ja Reiersrud on uransa tehnyt sillä saralla. Flying Like Eagles -levy asetti samalle viivalle blues/country vivahteisia rock-klassikoita, amerikkalaista folkkia ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen chantteja rennossa roots-fiilistelyhengessä.

Lauantain Elojazzin setti koostui tuon levyn materiaalista. Erilaisista osista keiteltiin jopa leirinuotiosoitteluhenkinen hetki. Tuntuu tarkoituksenmukaiselta että nimekkäät lainakappaleet rockmaailmasta – Buffalo Springfieldin For What It’s Worth, Nine Inch Nailsin Hurt (ensisijaisesti tässä kontekstissa toki Johnny Cashin vesiona) ja The Eaglesin Hotel California – saavat kaikki käsittelyn, että tarkkaamaton kuulija ei ehkä kappaleita ainakaan ilman spiikkejä edes tunnistaisi. Hittibiisit ja alkuperäiskansojen chantit ovat kaikki tasa-arvoista Pohjois-Amerikan musiikillista jatkumoa.

Kaliman soitto on parhaimmillaan liukkaasti soljuvaa ja taitavaa. Aiemmin urallaan useammin avant-garde tai free henkistä musiikkia tehnyt Kalima osaa tyylikkäästi maustaa sähkökitaramusiikin perusjyystöäkin, joskin setti jäi varsin tasapaksuksi.

  • Kalle Kalima – kitara
  • Phil Donkin – basso
  • Moritz Bäumgartner – rummut
  • Esa Kuloniemi – kitarat

Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement: Niin vähän on aikaa – En soisi sen päättyvän

Pepe Willberg ja Jukka Eskola Statement

Lauantain selkeäksi kohokohdaksi oli jätetty Elojazzin taiteellisen johtajan, trumpetisti Jukka Eskolan, ideoima ja organisoima projekti jossa laulajalegenda Pepe Willberg palasi uransa alkutaipaleen Otto Donnerin säveltämään musiikkiin suomalaisten runoilijoiden teksteihin Niin vähän on aikaa ja En soisi sen päättyvän -levyiltä. Pori Jazz Soi Taas -tapahtumassa heinäkuussa kantaesitetty ja nyt toisen esityksensä saanut ohjelmisto on ensimmäinen kerta kun Niin vähän on aikaa -levyn materiaali on soitettu livenä.

Oulussa setti seurasi odotetusti samoja suuntaviivoja kuin Porissakin vaikkakin soolojen ja taitavien jazzmuusikoiden ilmaisun kautta selkeitä erojakin toisen kerran hienon ohjelmiston kokenut kuulija saattoi havaita.

60-luvun lopun ja 70-luvun alun moderni runous vapaine muotoineen  jätti jazzsäveltäjälle musiikillista tilaa ja vaatikin rytmisesti vaihtelevia ratkaisuja. Niin vähän on aikaa -levyn selkeämmin eri kappaleiksi tuntuvat ohjelmiston selkärangalta johon rakenteeltaan häilyvämmät sikermät En soisi sen päättyvän levyltä (jonka kappalejako ei ole mitenkään yksiselitteinen – alkuperäinen LP jakaa musiikin kuuteen raitaan, myöhempi CD ja digi-versio kahdeksaantoista) näyttäytyvät mahdollisuuksilta muusikoiden ja Willberginkin hieman leikitellä musiikin mahdollisuuksilla.

Porin esitykseen verrattuna suuremman roolin otti nyt rumpali Jaska Lukkarinen joka sai oman komean soolo-osuuden heti setin alkupuolelle. Jukka Eskola Statementin solistista voimaa ei säästelty muutenkaan – Eskola itse, puhaltajat Pope Puolitaival ja Aleksi Ahoniemi, kosketinsoittaja Mikael Myrskog ja basisti Eero Seppä saivat kaikki ainakin yhden komean soolohetken. Tämä tuotanto yhdistää mielestäni erittäin onnistuneesti alkuperäisen materiaalin ja sovitusten kunniotuksella soittamisen ja muusikoiden omaa ääntä tuovan sooloilun – jazztribuuttituotantoa parhaimmillaan.

Tämän vuoden lopulla 75-vuoden rajapyykille saapuvan Willbergin ääni oli tälläkin kertaa hyvässä kunnossa – materiaali on paikoin laulajalle haastavaa rytmisen vaihtelun takia ja ”kovaa ja korkealta” laulamisen lahjoja vaativaa. Muutaman kerran abstraktit sanat menivät vähän sekaisin, mutta levyjä vuosia diggailleille odotettua nostalgiaa tarjoiltiin hyvin onnistuneesti. Tämä Oulussa, Porissa ja toivottavasti vielä Helsingin Juhlaviikoilla esitettävä tuotanto on tämän kesän Suomen jazzfestivaaliohjelmiston helmiä.

Kiitos!

  • Pepe Willberg – laulu
  • Jukka Eskola – trumpetti, flyygelitorvi, sopraanopasuuna, laulu
  • Pope Puolitaival – saksofonit, huilu, laulu
  • Aleksi Ahoniemi – saksofoni, huilu, kitara, laulu
  • Mikael Myrskog – koskettimet
  • Eero Seppä – basso
  • Jaska Lukkarinen – rummut

Elojazz järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Hupisaarten kesäteatterilla. Paikka toimi mainiosti kesäisen festivaalin näyttämönä ja ruoka- ja juomahuolto tuntui toimivan riittävän ripeästi vaikka settien väliset tauot olivat lyhyitä ja festivaalilla oli mukava tunnelma ja musiikkiviihdettä piisasi. Ainakin torstaina ja lauantaina loppuunmyydyt konsertit kertovat siitä, että kysyntää on – ehkä Hupisaarten teatterin huonoin puoli on 300 hengen rajoitettu kapasiteetti. Festivaalijohtaja Kari Kuivamäki kertoi saman tilan olevan jo ensi vuodelle varattu, joten Elojazz 2022 on näillä samoilla nuoteilla tulossa – hyvä niin, täytyy yrittää päästä paikalle ensi vuonnakin!

Ei kommentteja

Elojazz 2021 – Norrbotten Big Band & Lisa Nilsson

Elojazzin päänäyttämönä toimii Hupisaarten teatteri

Perinteinen Elojazz järjestetään Oulussa tänä vuonna jo 32. kerran. Kolmipäiväisen kansainvälisen festivaalin taiteellisena johtajana toimii jo usean vuoden ajan pestiä hoitanut Jukka Eskola. Päätapahtumapaikkana nykyään toimii 2019 avattu Hupisaarten teatteri – katettu 300 hengen ulkoilmalava Hupisaarten kaupunginpuiston luonnonkauniissa maisemissa lyhyen kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

Torstaina festivaaliohjelmisto alkoi Tuiran kirkossa Marzi Nymanin ja Signen esiintymisillä, itse ehdin Ouluun illaksi Norrbotten Big Bandin ja laulaja Lisa Nilssonin konserttiin Hupisaarten teatterilla.

Norrbotten Big Band & Lisa Nilsson

Lisa Nilsson ja Norrbotten Big Band viihdyttivät pimenevässä illassa

Avausillan pääesiintyjäksi oli saatu Luulajasta Norrbotten Big Band laulusolistinaan suosittu laulaja Lisa Nilsson. Norrbotten Big Band on toiminut kolmisenkymmentä vuotta, noin puolet siitä Tim Hagansin ohjauksessa ja ehkä pitkälti Hagansin ansiosta NBB:stä on tullut yksi Pohjoismaiden kansainvälisesti tunnetuimmista big bandeista. Nilssonin läpimurto oli Himlen runt hörnet vuonna 1992 – alkuun tyyli oli sen ajan pehmeää soul-poppia, 2000-luvulla Nilsson innostui brasilialaisesta musiikista ja torstai-illan setti tarjoili viihdyttävää musiikkia pitkälti näiltä akseleilta suuren orkesterin viihdepopilla ryyditettynä – kuultiin mm. Donny Hathawayta, Burt Bacharachia, Michel Legrandia ja Antonio Carlos Jobimia.

Big Bandin torvisektiota käytettiin hieman vaihtelevasti, setin alussa puhaltimet olivat vahvasti esillä hienossa tukevassa roolissa – taiteellista kunnianhimoa tai erikoisuudentavoittelun intoa tehdä laulusolistin vierellä instrumentaalisesti repäiseviä valintoja ei juuri ollut vaan Nilssonin annettiin olla illan tähti, mutta erittäin komeasti Norrbottenin torvet soivat tilaisuuden tullen.

Paikoin Nilsson esiintyi myös ilman puhaltimia. Spontaanisti Suomen keikan ohjelmistoon oli noussut alkupuolelle Nilssonin Aki Sirkesalon kanssa 2003 levyttämä Mysteeri/Mysteriet joka valloitti suomalaisyleisön. Viimeistään tässä vaiheessa kävi selväksi, että Nilssonin kanssa myös duokiertueita tehneen kitaristi Mattias Torellin vaihtelu akustisen ja sähkökitaran välillä oli olennainen osa materiaalin tyylillistä vaihtelua ja hengitystä.

Nilssonin lauluääni pääsi ehkä hienoiten esille Elvis Costello/Burt Bacharach -biisissä God Give Me Strength jonka korkealle kohoava kertosäe aiheutti väristyksiä.

Pohjoismaisittain ohjelmiston omaleimaisin suola oli kuitenkin brasilialainen materiaali jota Nilsson esitti sujuvasti kolmella kielellä. Varsinaisen reilun tunnin setin loppuhuipennuksena kuultiin Gal Costan 70-luvun puolenvälin groovaavaan versioon pohjautunut tulkinta O Ventosta Nilssonin omana käännöksenä Vinden. Tässä huipennuksessa toimi bändin ja solistin yhteispeli parhaiten ja sen loppuessa tuli tunne että tämähän päättyi aivan kesken vasta kun päästiin vauhtiin. Onneksi saatiin vielä kaksi encorea – yleisön suosionosoituksista päätellen olisi kyllä kuunneltu mielellään enemmänkin.

Setissä muistettiin hetki myös Aki Sirkesaloa

  • Lisa Nilsson – laulu
  • Norrbotten Big Band joht. Joakim Milder

Uusi kesäteatteri on oiva paikka kesäiselle festivaalille – festivaalialueella kaikki sujui mallikkaasti. Katsomo oli myyty täyteen, mutta Oululaisyleisö noudatti maskisuodatusta erittäin mallikkaasti ja jazzfestivaaliyleisön keski-ikä on vahvasti kaksi rokotusta jo halutessaan saaneen puolella. Koronatilanteen jälleen huonontuessa kesän festivaalit ja niiden yleisöt saavat parhaillaan osansa kritiikistä, mutta tässä suhteessa Elojazzia ei voine erityisesti moittia – rajoituksista kärsineille esiintyjille kesän mahdollisuudet ovat kuitenkin äärimmäisen arvokkaita.

Elojazz jatkuu perjantaina ja lauantaina useamman esiintyjän illoin Hupisaarten teatterissa ja ennen näitä ilmaisin etkoin Jumprun patiolla.

Elojazz 2021: Lisa Nilsson ja Norrbotten Big Band Hupisaarten teatterissa 5.8.2021

Ei kommentteja

The Watercolors – The Watercolors

Ei ehkä erehdy paljoa jos sanoo, että oboen merkittävimmät saavutukset jazzissa pienyhtyeen johtavana soolosoittimena alkavat ja päättyvät Yusef Lateefin Love Theme from SpartacukseenJanne Saarisen oboea ja englannintorvea on saatu ilahduttavasti kuulla lisävärinä Sointi Jazz Orchestrassa, mutta nyt myös muutaman vuoden ajan johtavassa roolissa The Watercolors yhtyeessä jossa Saarisen rinnalla soittavat vibrafonisti Ilkka Uksila, basisti Joonas Tuuri ja rumpali Joonas Leppänen.

Oboe ja englannintorvi antavat levylle omaperäisen ilmeen. Saarisen melodiset ovat lyyrisiä ja kiireettömiä, instrumenttien ominaispiirteet ohjaavat sävellyksiä. Vibrafoni tuntuu luontevalta säestäjältä, yhtyeen soundi on herkkä ja ilmava. Tuuri ja Leppänen jättävät tilaa riittävästi ja tukevat musiikkia mainiosti omilla tavoillaan. Tuurin jousella soitetut soolot Meri ja Sataa kappaleissa ovat hyvä lisä ja Leppäsen rummut nostavat onnistuneesti kierroksia Hybris & Nemesiksessä.

The Watercolorsin debyyttiä on vaikea ajatella muuten kuin instrumentaationsa kautta, sen verran omaleimainen soundi on. Saarisen sävellykset ja soitto eivät tavoittele muiden jazzissa yleisempien puhaltimien sävyjä vaan The Watercolors on ylpeästi oma itsensä ja erottuu muusta jazztarjonnasta.

 

  • Janne Saarinen – oboe, englannintorvi
  • Ilkka Uksila – vibrafoni
  • Joonas Tuuri – basso
  • Joonas Leppänen – rummut
Ei kommentteja

Jazzpossun heinäkuun 2021 soittolista

  • Pepe & Paradise – My Next and Only Love
  • The Watercolors – Game Changer
  • Nina Mya – Never Can Say Goodbye
  • Timo Lassy – Foreign Routes
  • Mario Rom’s Interzone – Eternal Fiction

Jazzfestivaalikesä jatkuu kasvavien koronalukujen varjostamana. Yksi festivaalikesän hienoimmista projekteista on Jukka Eskolan järjestämä Pepe Willbergin Niin vähän on aikaa ja En soisi sen päättyvän -levyjen materiaaliin perustuva ohjelmisto joka kuultiin jo Pori Jazzeilla ja tulevaisuudessa myös ainakin Oulussa ja Helsingissä. Tässä yksi klassikkoraita ohjelmiston instrumentaalihenkisemmästä päästä – Otto Donnerin kehittely My One and Only Loven pohjalta.

Janne Saarisen oboe värittää vahvasti  The Watercolorsin akvarelleja. Vesivärit esiintyivät tällä viikolla Jazz-Espalla ja levyn julkaisi äskettäin norjalainen AMP.

Laulaja Nina Mya on julkaissut uuden sielukkaan levyn Just Another Lonely Soul tässä näytteenä Never Can say Goodbye – Myaa kuultiin festivaalirintamalla tällä viikolla Turku Sea Jazzissa.

Timo Lassy on soittanut uutta triomateriaalia tässä kuussa niin Porissa kuin We Jazzin Odysseuksessa. Tässä uusin single Foreign Routes elokuun loppupuolella ilmestyvältä levyltä.

Odysseuksessa suuren yleisön suosion saavutti itävaltalainen Mario Rom’s Interzone joka esiintyi myös laajasti Raahen Rantajatseilla ja pistokeikoilla Tampereella ja Porissa.

Muutamassakin kokoonpanossa Odysseuksessa soitti basisti/tuottaja Petter Eldh jolta on tulossa uutta musiikkia kohtapuoliin Edition Recordsin kautta.

  • Jason Nazary – Weird Little Gopher
  • Kaukolampi – Part III

We Jazzin tuoreita julkaisuja ovat Jaimie Branchin kanssa Anteloperin muodostavan rumpali Jason Nazaryn elektroninen Spring Collection ja ensimmäinen osa We Jazz Reworks jossa tuottajat luovat uutta We Jazzin julkaisuja samplaten – sarjan avaa Timo Kaukolampi.

  • Pat Metheny – It Starts When We Disappear
  • James Francies – Levitate
  • Slowly Rolling Camera – A Force for Good
  • William Parker – Tabasco 
  • Tim Berne, Chris Speed, Reid Anderson, Dave King – Dogon A.D.

Pat Methenyn uusi pitkälle maailmankiertueellekin lähtevä kokoonpano on nimeltään Side-Eye. Tulevan levyn ensimmäisellä näytteellä esittäytyy trio jonka musiikissa kuuluu Methenyn vanhempien levyjen kaikuja, koskettimissa äskettäin Blue Notella toisen levynsä julkaissut James Francies (perässä näyte myös siltä) ja rummuissa Marcus Gilmore.

Edition Records levy-yhtiön perustajan ja johtajan Dave Stapletonin oma bändi Slowly Rolling Camera on julkaissut uutta musiikkia – vierailijoina mukana mm. Verneri Pohjola ja Chris Potter kuten tällä raidalla A Force for Good.

Seitsemääkymmentä ikävuotta lähestyvästä  basisti William Parkerista tuntuu tulleen viime vuosina yksi amerikkalaisen free jazzin näkyvimmistä nimistä. Alkuvuodesta massiivisen 10 CD:n boksin uutta musiikkia julkaissut Parker uskaltaa kokeilla uusiakin äänimaailmoja, uudella triolevyllä Mayan Space Station musiikissa pääosaan nousee Ava Mendozan sähkökitara.

Broken Shadows levyllä kunnioitetaan Ornette Colemanin, Dewey Redmanin, Charlie Hadenin ja Julius Hemphillin kaltaisia mestareita. Bändissä soittavat Tim BerneChris Hall ja The Bad Plussasta tutut Reid Anderson ja Dave King. Tässä näytteenä Hemphillin kuolematon klassikkosävellys Dogon A.D.

  • Kenny Garrett – Sounds from the Ancestors
  • Lars Danielsson – Desert of Catanga
  • Anders Mogensen – Waiting for Klara
  • Orrin Evans – Levels
  • 11 Acorn Lane – Giddy Gorilla
  • Alice Coltrane – Krishna Krishna

Muissa uutuusjulkaisuissa noteerattakoon toinen näyte tulevalta Kenny Garrettin levyltä, nyt mukana latin jazz -tunnelmaa, pohjoismaisia leadereita – Lars Danielssonin uutta Liberetto-materiaalia ja rumpali Anders Mogensenia.

The Bad Plus ilmoitti alkuvuodesta ettei jatka enää pianotriona vaan Dave King ja Reid Anderson joita edellä kuultiin Broken Shadowsillakin jatkavat toistaiseksi duona. Ethan Iversonin korvannut Orrin Evans ilmoitti jatkavansa uransa luomista omissa nimissään – nyt on uusi julkaisu The Magic of Now ilmestynyt, saksofonissa nouseva tähti Immanuel Wilkins.

En ollut kuullut aiemmin New Yorkissa vaikutavasta 11 Acorn Lane -duosta, mutta he ovat tehneet vanhaa ja uutta sekoittavaa electroswingiä jo toistakymmentä vuotta. Uusi single Giddy Gorilla kuulosti hauskalta!

Ja lopuksi vielä arkistojulkaisu Alice Coltranelta – Turiya Sings omakustannekasetista on nyt julkaistu miksaukset joissa Coltranen laulua kuullaan vain Wurlitzerin säestämänä.

Avainsanat: ,
Ei kommentteja