Jazzpossun helmikuun ja maaliskuun soittolista – 50 vuotta ECM:mää

Viime kuun puolella ei tullut soittista, mutta nyt sitten onkin vuorossa tuplapituinen spesiaali – tarjolla on neljä tuntia 50 vuotta täyttävän saksalaisen ECM levymerkin julkaisuja vuosien varrelta.

Siinä missä useimmat pitkään toimineet levymerkkiklassikot kuten Blue Note ovat vaihtaneet omistajia tai pitänet julkaisutaukoja niin ECM on Manfred Eicherin johdolla toiminut jatkuvasti ja johdonmukaisella linjalla – yleisesti puhutaan ”ECM soundista”, mutta satojen julkaisujen ja viiden vuosikymmenen ajalta voi hahmottaa moniakin eri tyylejä ja aikakausia tunnusomaisine piirteineen.

Kun mietin valintoja tälle listalle niin tulinkin lopputulokseen, että ECM tarkoittanee jazzdiggareille eri asioita. Tässä 34:n raidan kooste (ois ehkä pitänyt etsiä joku moniosainen biisi että olisi saanut 33 1/3) Jazzpossulle läheisestä ECM:stä – miltä sinun ECM:mäsi kuulostaa?

PS. Jätin tästä nyt tarkoituksella pois ECM:n merkittävän minimalistisen orkesterimusiikin julkaisut – Steve Reichin ja Arvo Pärtin julkaisut ovat toki ECM:n kärkikastia ja oman tyylisuuntansa merkittävimpiä.

Avainsanat:
Ei kommentteja

Jazzpossun Jarmo Saari Republic -kilpailu

Jarmo Saari Republicin täyspitkää levyä on odoteltu viime kesän Helsinki Mavericks EP:n julkaisusta jolloin tulevasta levystä oli jo puhetta. Nyt tuo Soldiers of Light -levy on ilmestymässä ja Jazzpossu yhteistyössä G Livelabin kanssa tarjoaa kahdelle onnekkaalle ystävineen liput levyjulkkarikeikalle Helsingin G Livelabiin 28.2.

Osallisto kilpailuun viimeistään keskiviikkona 27.2. kello 20 tämän linkin takana.

Ei kommentteja

OK:KO – Syrtti

OK:KO nousi suomalaisten uusien jazzkokoonpanojen joukkoon O. Saastamoisen kvartettina voittamalla Young Nordic Jazz Cometsin Suomen karsinnan kolme vuotta sitten. Ensilevy Land E. oli pari vuotta sitten vuoden parhaita kotimaisia jazzjulkaisuja ja keikat näyttivät kypsää osaamista joten ehkä jonkun verran paineita on toiselle levylle kerääntynyt.

Toinen levy on nimeltään Syrtti, julkaisijana We Jazz Records. Syrtti on bändin johtohahmon, rumpali Okko Saastamoisen, mökkisaari jossa kappaleita on tehty, mutta  myös kuulemma murresana joka tarkoittaa syrjäkylillä asuvaa ihmistä – ehkä pientä yhtymäkohtaa tässä siis ensimmäiseen landeen. Haapaveden folk-piireistä Sibelius-Akatemiaan jazz-linjalle päätyneen Saastamoisen ja kumppanien tekemisessä on juuret lähellä ja se on rehellisen oloista. Ei ehkä leimallisesti aivan kansanmusiikkimaista, mutta pohjoista rauhallisuutta musiikissa on ja jazzin perinnekin kuuluu – hyvää uuden sukupolven synteesiä monista vaikutteista.

Levy alkaa vahvasti nimikappaleella Syrtti jossa alkaa olla jo runsaudenpulaa kaikista tyylikeinoista ja ideoista joilla seitsemän ja puoli minuuttista kasvatetaan alun Toomas Keski-Säntin impressionistisesta pianomaalailusta, Jarno Tikan antaumuksella soittaman vahvan melodian kautta komeasti kasvavaan sooloiluun jossa Keski-Säntin McCoy Tyner -henkiset kvartaalisoinnut innoittavat Tikan hienoon Coltrane-henkiseen puhaltamiseen. Huikea aloituskappale – ehkä liiankin huikea, ainakin itselle ensimmäisillä kuuntelukerroilla muu levy jäi jopa tämän yhden raidan varjoon.

Mutta on hyvää kamaa muutakin. Vahvasti improvisoituja osia sisältävän materiaalin vastapainoksi nyt on mukana kaksi alusta loppuun sävellettyä teosta – etukäteen digitaalisingleinä julkaistut Piik ja Soma. Kovin suurta eroa ei tämä kuitenkaan tee näiden kappaleiden ja muiden OK:KOn raitojen välille joka kertonee siitä miten hyvin kvartetin yhteispeli toimii ja siinä missä säveltäminen ja suunnittelu voisi tarjota parempaa hallintaa kappaleiden rytmityksiin ja kaariin niin tällä levyllä pidemmät levyt vapautuneine sooloiluineen toimivat vahvimmin – Syrtin ohella toinen huippuhetki on nimittäin levyn lopettava Kiipeli.

Levy ei ehkä tarjoa ensimmäiseen levyyn verrattuna kovin uusia näkökulmia tai tyylejä, mutta Syrtti on yhtenäisempi kokonaisuus ja sen hienot pitkät biisit ovat nyt ehkä OK:KOn levytysten kruunuja. Ei hassumpi saavutus kun ensimmäinenkin levy oli jo maamme jazzin kärkeä. Kaikista bändin jäsenistä kuultaneen vielä pitkään.

Uutta levyä saa We Jazzin Bandcampista (LP, CD & digi), Digeliuksesta (CD tai LP) tai Levykauppa Äxästä

OK:KO

  • Okko Saastamoinen – rummut
  • Jarno Tikka – saksofoni
  • Toomas Keski-Säntti – piano
  • Mikael Saastamoinen – basso
Ei kommentteja

Anna Inginmaa Jazz Club alkoi Tikkurilassa – ensimmäisenä vieraana Kauko Röyhkä

 

Tikkurilan Kulttuuritehdas Vernissassa aloitti toimintansa perjantaina uusi jazzklubi laulaja Anna Inginmaan emännöimänä. Konsepti toimii niin, että klubi-iltoina kuullaan Inginmaan ja house bandin lisäksi taiteilijavierasta, joista ensimmäiseksi oli valikoitunut Kauko Röyhkä – luontevan tuntuinen valinta, ovathan Inginmaa ja Röyhkä tehneet yhdessä levyn Hypnomenin kanssa muutamia vuosia sitten ja Röyhkän viimeisimpiin julkaisuihin lukeutuu Severi Pyysalon kanssa tehty jazzahtava Turmion suurherttua –levy joten jazzklubi ei esiintymisympäristönä ole niin hirveän kaukaa haettu ajatus. Uusi klubi oli löytänyt hyvin yleisönsä – Vernissan salin istumapaikat olivat kutakuinkin täynnä ja tunnelma oli mukava ja lämminhenkinen.

Anna Inginmaa ja trio avasivat illan

Ensimmäinen setti mentiin Inginmaan ja jazztrion tahtiin. Housebändissä soittavat pianisti Arto Ikävalko, basisti Joonas Tuuri ja rumpali Ville Luukkonen. Sama kokoonpano on vaikuttanut viime aikoina Manalassa Afterwork Jazz -bändinä ja yhteistä soittokokemusta on jo pitemmältä ajalta – löytyipä vanhoista muistiinpanoista maininta, että herrat ovat olleet samassa ensemblessä Sibelius-Akatemian jazz- ja kansanmusiikkiosastojen 30 vuotisjuhlatilaisuudessa vuonna 2013.

Ohjelmisto koostui suurimmaksi osaksi Seppo Kantosen suhteellisen tuoreista sävellyksistä. Tulos oli hyvinkin viihdyttävää perinteistä jazzia – hyvä perjantai-illan jazz/viini/tapas -tunnelma saatiin heti pystyyn. Inginmaa on ilmeikäs ja taitava tulkitsija ja välispiikeistä kuului ylpeys oman klubin toteutumisesta. Bändi hoiti myös tonttinsa taidolla.

Kauko Röyhkä Vernissan lavalla

Toisessa setissä kuultiin Röyhkää soolona kitaran kanssa. Olin itse toivonit, että koko Röyhkän osuus olisi puettu jazzahtavaan kuosiin, mutta varmasti erityisesti Röyhkän takia paikalle tulleelle yleisölle vanhojen biisien intiimit versiot olivat tärkeää antia.

Mietin setin aikana, että olen itseasiassa aiemmin nähnyt Röyhkän keikalla vain yleisön ominaisuudessa, seisoimme aika lähekkäin reilu kymmenen vuotta sitten Velvet Undergroundin riveistä legendaksi nousseen John Calen keikalla Tavastialla. Röyhkän Velvet Underground -fanitus oli aikoinaan tehnyt minuun vaikutuksen teini-ikäisenä sen banaanilevyn suuruuden juuri löytäneenä ja nostanut hänet astetta mielenkiintoisemmaksi hahmoksi kuin vain se heebo joka laulaa Lauralle ja Vihaiset miehet (Marat, Marat) jotka tuntuivat 90-luvun alussa olevan Radio Citylla loputtomassa tehorotaatiossa. Siinä oli jotain hienoa, että joku oli tehnyt suomenkielisen version Lady Godiva’s Operationista vaikkakaan Steppaillen -levyn Terveisiä kalojen maailmasta olikin musiikillisesti varsin heikko varjo alkuperäisestä.

Röyhkän kitarassa oli vahvasti kaikua ja delay-efektiä. Tuli Velvet Undergound mieleen siitäkin – löysiväthän ajan pop-hittien kaavamaisia kopioita tehtaillut Lou Reed ja klassisen koulutuksen saanut avant-gardisti John Cale yhteisen kosketuspinnan drone-hommista ja semmoista pientä toiston tuomaa hypnotiikkaa oli delay-säestyksessä.

Tuli myös sama tunne kuin muutama vuosi sitten kun kuulin Bob Dylania livenä ensimmäistä kertaa – molemmissa tapauksissa laulajat olivat ikääntyneet tunnetuimmista levytyksistään huomattavasti, mutta silti laulusta erottui se joku intonaatio ja persoonallinen ote joka heidät aikanaan massasta erotti. Erityisesti Röyhkän tapauksessa Dora ja Lauralle toivat Röyhkän oman äänen hyvin esiin.

Julkisuudessa Röyhkä on usein esiintynyt kärkkäänä provosoijana, mutta Vernissan lavalla hän oli joviaali ja humoristinen ja soolosetti sujui rennoissa merkeissä.

Pienen tauon jälkeen kolmanteen settiin saatiin sitten triokin lavalle Röyhkää tukemaan ja kuultiin Turmion suurherttuan parhaita paloja. Itselle tuon levyn ehdoton helmi oli herkullisen itseironinen Nero luo josta tuli tällä kertaa melko hillitön veto kun Kaukonkin pokka pääsi pettämään hauskassa biisissä.

Lopuksi saatiin vielä Inginmaakin lavalle ja kuultiin illan kruunuksi sen yhteisen Huominen on uni -levyn materiaalia.

Kokonaisuutena ohjelmaa riitti lähes kolmeksi tunniksi ja tunnelma pysyi korkealla koko illan ajan, joten uusi klubikonsepti tuntui varsin toimivalta. Seuraava klubi-ilta on 15.3. ja vieraaksi saapuu burleskitaiteilija/laulaja Lady Laverna.

  • Kauko Röyhkä – kitara, laulu
  • Anna Inginmaa – laulu
  • Ville Luukkonen – rummut
  • Arto Ikävalko – piano
  • Joonas Tuuri – kontrabasso

Anna Inginmaa Jazz Club artistivieraana Kauko Röyhkä Vantaan Vernissassa 15.2.2019

 

Ei kommentteja

Viba – Viba

Viba on kerännyt  suosiota yleisöjen keskuudessa jazzklubeilla ja -festareilla laulaja Virva Immosen johdolla joten on jo aikakin saada kvartetin tuotantoa myös levyllä. Bändissä soittaa Sibelius-Akatemian jazzin aineryhmän nuoria lupauksia – OK:KOsta ovat monille tuttuja kosketinsoittaja Toomas Keski-Säntti ja rumpali Okko Saastamoinen, basisti Oskari Siirtola on puolestaan vaikuttanut viime aikoina Sointi Jazz Orchestrassa.

Bändin jazztaustasta huolimatta verrattuna Immosen edelliseen levyttäneeseen kokoonpanoon, Virva Quintettiin, ote on vähemmän jazzahtava ja enemmän laulaja-lauluntekijä -henkinen. Muutos tuntuu kuitenkin olevan parempaan päin sillä suomenkieliset laulut tuovat esille myös Immosen kyvyt sanoittajana ja tulkinnassa on vahva, persoonallinen ote.

Immonen tuo tässä suhteessa mieleen Aili Ikosen joka esitti omia sanoittajanlahjojaan vahvasti viimeisimmällä Piirrä minut -levyllä mutta missä Ikonen on pohjimmiltaan tunteellinen ja herkkä niin Immonen on parhaimmillaan räväkkänä ja uhmakkaana. Arpia ylistävä Tatuoitu valkoisella ja väkevä parantumattoman suhteidenrikkojan tunnustus Vasara ovat niin kovia biisejä että ne saavat loput kahdeksan raitaisesta levystä tuntumaan heikommilta. Levyn kaari on kuitenkin kokonaisuutena suhteellisen onnistunut ja dynamiikka ja tunteiden kirjo toimii.

Levy nostaa mieleen perinteistä pohdintaa siitä että mikä on enää nykyään jazzia – tässä levytetyssä muodossa sitä ei sinänsä Viban musiikista hirveästi löydy, mutta silti bändi on toistaiseksi löytänyt yleisönsä ja keikkamahdollisuutensa erityisesti jazzpiireistä, taitaa olla enemmän kysymys siitä keitä tuntee kun mitä soittaa, mutta ei se haittaa. Modernin jazz-musiikin suurikorvaiset ystävät varmasti nauttivat myös tästä bändistä – ainakin allekirjoittanut nautti – ja siinä on vahva muusikoiden soittamisen maku ja on bändissä livenä enemmänkin improvisaatioelementtejä. Soisi tämän saavan nostetta jazzpiirien ulkopuolellakin – erityisesti Vasarassa on nimittäin hittiainesta.

Uutta levyä myy julkaisija Eclipse Music.

Viba

  • Virva Immonen – laulu
  • Toomas Keski-Säntti – koskettimet
  • Oskari Siirtola – basso
  • Okko Saastamoinen – rummut
Ei kommentteja

Craig Taborn konsertoi G Livelabissa torstaina 14.2. – voita konserttiliput kilpailussa

G Livelabin jazztarjonta jatkuu huippupianisti Craig Tabornin soolokeikalla 14. helmikuuta. Jazzpossu tarjoaa yhteistyössä G Livelabin kanssa liput kahdelle onnekkaalle seuralaisineen. Osallistu kilpailuun keskiviikkoon 13.2. kello 13 mennessä vastaamalla kiperään kysymykseen alla olevan linkin takana.

Osallistu kilpailuun tämän linkin takana

Avainsanat:
Ei kommentteja