April Jazz Subgrooves 2020 torstai – Maja Mannila / Timo Lassy & Teppo Mäkynen

Maja Mannila

Maja Mannila bändeineen avasi teknisistä ongelmista selviten torstai-illan

Toisen April Jazz illan aluksi jouduin valitettavasti olemaan livestreamin alussa kiinni vielä työpuhelussa, mutta eipä tuo haitannut sillä ensiyrittämällä tekniset ongelmat estivät monia näkemästä laulaja/kosketinsoittaja Maja Mannilan setin alun, joten homma pantiin uudestaan alkuun puoli tuntia kuuden jälkeen paremmalla menestyksellä – korvaukseksi jälkikatsomisaikaakin annettiin päivä lisää. Uuden startin jälkeen hommat sujuivat sitten paremmin ja alkupään kappaleet kuultiin uudestaan setin lopuksi.

TImo Lassy liittyi yhdeksi kappaleeksi mukaan saksofonisolistiksi

Mannila on vielä varsin uusi tulokas – ensilevyä hän työstää vielä tällä hetkellä kotistudiossaan – mutta erityisesti laulajana varsin lupaava sellainen. Mannilan itse säveltämät kappaleet ovat menevää soul/fuusiojazz henkistä kamaa, mutta hänellä on todella komea ja erottuva ääni ja laulu nousikin pääosaan, vaikka basisti Johannes Granrothin ja juuri 20-vuotta täyttäneen rumpali Severi Sorjosen (jolle luikautettiin setissä synttärionnittelulaulutkin) tarjoilema instrumentaaliantikin oli sujuvaa ja musiikin tyylille riittävän napakkaa.

Luulenpa, että Maja Mannilasta kuullaan laulajana vielä paljonkin ja hienoa että tämä nuori trio sai Subgroovesin kautta tilaisuuden näyttäytyä uusille yleisöille.

  • Maja Mannila – laulu, koskettimet
  • Johannes Granroth – basso
  • Severi Sorjonen – rummut

Timo Lassy & Teppo Mäkynen

Timo Lassy

Toisen illan odotetun tähtiduon muodostivat Timo Lassy ja Teppo Mäkynen. Setin materiaali oli tuttua viimevuotiselta levyltä, mutta nyt ehkä hieman eri tulokulmasta kuin levyllä tai aiemmin näkemilläni keikoilla. Levy esittelee musiikkia jatkumossa akustisesta elektronissävytteiseen, nyt aution G Livelabin lavalla kuultiin tästä materiaalista rento ja vapautunut akustispohjainen fiilistely.

Rentous oli sen verran korkealla tasolla ettei aina Timo Lassyn kahdella kiellellä vedetyistä välispiikeistä pystynyt ennustamaan että mihinköhän suuntaan tässä nyt ollaan menossa. Hauskaa tunnelmaa saa näemmä aikaan vain kameroiden katsellessakin.

Soitto kulki ja meininki oli mahtavaa niinkuin näiltä tämän vuosituhannen suomijazzin mestareilta voi odottaa ja etenkin vähän riehakkaampaan sooloiluun innostuessaan Lassy oli melko kovassa terässä – on ne aika poikia.

Teppo Mäkynen

  • Timo Lassy – saksofoni
  • Teppo Mäkynen – rummut
Ei kommentteja

April Jazz Subgrooves 2020 keskiviikko – Verneri Pohjola & Mika Kallio ja Kadi Vija Key Project

 

Tämän vuoden April Jazz ehdittiin jo kertaalleen perua, mutta organisaatio ei luovuttanut vaikka perinteisen yleisötapahtuman järjestäminen muodostui mahdottomaksi ja tapahtuma sai uuden elämän April Jazz Subgrooves 2020 -nimellä netissä suoratoistettuna kotimaisin esiintyjin Keikalla.fi -palvelussa G Livelabissa useammalla kameralla kuvattuna.

Hienoa työtä Matti Lappalaiselta ja April Jazz -organisaatiolta ja yhteistyökumppaneilta. Jazzmuusikot ovat laajasti vastanneet tämän koronavuoden haasteisiin nettisisällöin, mutta maksamisen arvoisia laajemman skaalan verkkoon siirtyneitä jazztapahtumia ei ole juuri näkynyt, joten espoolaista festivaalia voi tässä suhteessa pitää edelläkävijänä.

Uudelleenbrändäämisestä yritetään ottaa ilo irti kansainvälisestikin – Njassan tekemät artistihaastattelut ja muu materiaali on festivaaleilla englanninkielistä.

Verneri Pohjola & Mika Kallio: Animal Image

Nelipäiväisen festivaalin ensimmäisen illan avasi Verneri Pohjolan ja Mika Kallion Animal Image -projekti. Tätä musiikkia kuultiin Perttu Saksan ohjaaman samannimisen lyhytelokuvan soundtrackina ja oletin että luvassa olisi festivaalin avauksena osoitus siitä miten tuon elokuvan visuaalinen materiaali voidaan nettilähetyksessä yhdistää livekuvaan ja musiikkiin ja pieni pettymys alkoi jo vallata mieltä kun ensimmäinen raita vedettiin tummasävyisenä G Livelab -kuvalla – tosin aika hyvin useammalla kameralla kuvattuna.  Onneksi kuitenkin Vernerin ensimmäisen speakin jälkeen saatiin sitä odotettua visualisointiakin kun Saksan materiaali yhdistyi livekuvaan.

Mika Kallio/Animal Image – Subgrooves 2020

Jos oli jotain ennakkoluuloja siitä, että miten nyt jo muutaman vuoden vanha projekti oli valikoitunut festarin avaukseksi niin visuaalisen puolen tuonti mukaan ne varmasti hälvensi, sillä elokuvamateriaalin ja live improvisaation yhteispeli toimi streamattuna erinomaisesti – ehkä jopa paremmin kun keikoilla joita olen nähnyt jossa Pohjola ja Kallio ovat säestäneet livenä Animal Imagea.

Musiikki oli odotetusti maagisesti kihelmöivää improvisointia kahdelta mestarilta. Pohjolan ja Kallion yhteistyö on toiminut aina erinomaisesti kun olen heidät livenä nähnyt ja ensimmäinen duo-keikka heiltä jonka itse koin ilmaiskeikkana Mikko Innasen konserttisarjassa Helsingin Favelassa viisi vuotta sitten on vieläkin jäänyt kirkkaasti mieleen poikkeuksellisen vahvana keikkaelämyksenä.

Yksi haaste niin April Jazz Subgroovesille kuin korona-ajan streamaussisällölle muutenkin on voiko tällainen elämys olla jollain tavoin parempi kuin perinteinen elävän musiikin konsertti. Animal Image oli voimakas avaus joka vähintään esitti lupauksen siitä, että suoratoistettu konsertti voi tarjota komeita kuvan ja äänen toimivia yhdistelmiä – kävi mielessä ajatuskin, että nyt oli avaussetti niin väkevä, että miten mahtaa loppuohjelmisto tästä iskusta toipua, tämänhän olisi ehkä pitänyt olla koko tapahtuman huipennus. Todistettavaksi tosin vielä jäi se voitaisiinko Internet-alustan mahdollisuuksia hyödyntää niin, että laitettaisiin paremmaksi vielä live-TV:stäkin – karu Vimeon chatti osittain rikkinäisinekin ominaisuuksineen oli ehdottomasti muuten erinomaisesti toimineen tekniikan heikkous vaikka tuttuja jazzin ystäviä olikin hauska nähdä chatissa.

Verneri Pohjola/Animal Image – Subgrooves 2020

  • Verneri Pohjola – trumpetti, elektroniikka
  • Mika Kallio – rummut, lyömäsoittimet

Settien välissä festivaalilla näytetään etukäteen nauhoitettuja haastatteluja. Tämä kokemus ei tuntunut niin hiotulta, tuntui turhalta että setin ja nauhoitetun haastattelun välillä oli pitkähkö tauko. Pohjolan haastattelussa käytiin läpi hyviä teemoja Animal Imagen syntymästä ja yleisön läsnäolon tärkeydestä – vähän humoristisena heittona puhuttiin Internet-yleisön osallistumisesta interaktiivisesti keikkaan, sanoisin että tähän puoleen kannattaisi suhtautua vakavasti nyt kun suoratoistetut tapahtumat tulevat varmasti yleistymään.

Ennen toista settiä kuultiin vielä laulaja Kadi Vijankin haastattelu jossa puhuttiin korona-ajan tilanteesta selviytymisestä ja kokemuksista muiden kaupunkien jazzelämästä niin New Yorkista kuin Amsterdamistakin ja miten ne eroavat Helsingistä ja Kadin suhtautumisesta yleisöön ja yleisestikin siitä miten Vija on löytänyt oman persoonansa laulajana joka esiintyjänä on ehkä pohjimmiltaan enemmän esiintyjänä samanlainen kuin instrumentalistit kun perinteinen jazzlaulaja.

Kadi Vija Key Project

Kadi Vija Key Project

Kadi Vijan Key Project -kokoonpano on esiintynyt jo muutamia vuosia, mutta suurempaa näkyvyyttä se saa varmasti enemmän näkyvyyttä kuin aiemmin ensilevynsä myötä jonka Flame Jazz Records on juuri julkaisemassa. Vijan rinnalla yhtyeessä soittavat puhaltaja Max Zenger – tällä kertaa pelkästään bassoklarinetissa, kitaristi Tuomo Dahlblom ja rummuissa Olavi Louhivuori.

Tässä tapauksessa etukäteen äänitettu haastattelu petasi tulevaa settiä hyvin, sillä Vijan ja Key Projectin musiikille on hyvin keskeistä, että laulaja on instrumentalistien kanssa tasaveroisempi yhtyeen jäsen kuin normaalisti – tätä korosti myös bändin asemoituminen tasa-arvoisesti puolikaareen. Ei voi kuitenkaan sanoa, että Vija pyrkisi näin kätkemään omaa ääntään kokonaisuuteen vaan hänen äänensä on hyvin omintakeinen ja helposti tunnistettava projektista toiseen. Ehkä tämänkin setin parasta antia oli Vijan persoonallinen lähestyminen jazzlauluun jota muu kokoonpano hyvin tuki.

Musiikissa oli tietynlaista rituaalinomaistakin tunnelmaa, jopa siinä määrin että tuntui hieman häiritsevältä kun Dahlblom sooloissaan toi mukaan vähän perinteistä blues-fraseerausta. Ei sillä etteikö muitakin perinnearvoja ollut mukana – paikoin tunnuttiin olevan selvästi Eric Dolphyn Out to Lunchin jäljillä ja tähän sitten Dahlblomin vaihto varsin abstrakteille avant-countrytwang poluille Marc Ribot’n tai Bill Frisellin hengessä sopikin sitten mainiosti.

Vija on levytyksissään suurimmaksi osaksi laulanut sanattomasti, mutta ohjelmistoon kuului myös sanoitettua materiaalia. Näistä ensin kuultiin Katri Salmenojan runoon sävelletty Circles and Falls sai jopa hieman klassisen laulun sävyjä tuoden paikoin mieleen Maija Hapuojan ja Heikki Sarmannon yhteistyöt menneiltä vuosikymmeniltä.

Kokonaisuutena setti osoitti Vijan ilmaisun kehittyneen vuosien varrella, mutta säilyttäneen kuitenkin johdonmukaisesti saman hengen jota jo viime vuosikymmenellä Kadi Quartetissa kuultiin. Vijan laulu ja tapa käyttää ääntään kokoonpanon osana on hyvin persoonallista, mutta kuitenkin modernin jazzin henkeen sopivaa ja perinnetietoistakin – mielenkiintoista kuunneltavaa.

  • Kadi Vija – laulu
  • Max Zenger – bassoklarinetti
  • Tuomo Dahlblom – kitara
  • Olavi Louhivuori – rummut

Kokonaisuutena tekniikka toimi siedettävästi. Lippujen osto ja rekisteröitymisprosessit olivat selkeitä ja useamman kameran tuotanto näytti ja kuulosti hyvältä – elävänä koettuna streami paikkasi tämän kevään konserttien ankaraa puutostilaa ja April Jazz -organisaatiolle ja yhteistyökumppaneille täytyy antaa täydet pisteet tapahtuman pystyyn pistämisestä.

Maksulliseksi nettisisällöksi valittamisen aihettakin hieman kuitenkin jäi – ainakin Kadi Vija Key Projectin setin aikana ääni ja kuva olivat häiritsevästi hieman epäsynkassa ja Vimeon kautta tarjottu ainoa yleisön interaktiivinen elementti eli chatti oli sanalla sanoen karu ja sen vähäisistä ominaisuuksista useampi oli jotenkin rikki, Facebook-tilillä sisäänkirjautuminen lähetti ensin virhesivulle, chatin eri ikkunaan siirtyvä Pop out -toiminto antoi ”Unauthorized”-virheen. Ilmeisesti katsojat jakaantuivat myös jotenkin eri video streamien kesken sillä livenä katsojien määrää näyttävä laskuri vaihteli railakkaasti yhden ja noin sadan viidenkymmenen välimaastossa. Katsojien yhteisöllisyyden kokemuksessa ja livetilanteen tunnelman korostamisessa on siis selkeästi vielä hiomista ensimmäisen Keikalla-kokemuksen perusteella.

April Jazz Subgrooves 2020 jatkuu lauantaihin asti Keikalla.fi palvelussa. Menneetkin setit voi katsoa kuuden päivän ajan jälkeenpäin, joten ensimmäisen illan tunnelmiin on vielä mahdollisuus palata.

Ei kommentteja

Strandberg Project – X

on basisti Jan-Olof Strandbergin kymmenes levy, siitä levyn nimi. Ydinkokoonpanona toimii viime julkaisuilta tuttu Strandberg Project – kitaroissa Sami Virtanen, koskettimissa legendaarinen Jukka Gustavson ja rummuissa Jartsa Karvonenvoisi numeron kymmenen lisäksi tarkoittaa ehkä myös tuntematonta, tai tämän levyn kontekstissa paremmin tienristeystä sillä levyllä Strandberg Projectin polut kohtaavat muutaman nimekkään vieraan kanssa, levyn raidoilla kuullaan vierailijoina Juhani AaltostaHasse Wallia, beatboxaaja Felix Zengeriä ja rumpali Mirka Rantasta.

On aina mukava kuulla kun muusikko tai kokoonpano pitää omasta tyylistään kiinni aikakausien vaihtuvia trendejä uhmaten. Strandberg Projectkin on uskollinen progehenkiselle 80- ja 90-luvun hiotumman fuusiojazzin vivahteiselle hengelleen, tälläkin kertaa saadaan paljon tunnelmallista ja ylevää sähköbasson ja -kitaran tunnelmannostatusta ja paikoin varsin komeaa fuusioherkuttelua.

Silti ehkä vielä hienompia säväyksiä tällä levyllä saadaan kun yleisilmeestä poikkeavammat soundit tulevat kuviin. Ensimmäinen maaginen hetki saadaan kakkosraidalla Good News jossa biisi muuttaa karvoja nostattavasti luonnettaan sähkökitaravetoisesta voima-anthemista Gustavsonin soittaessa kauniin Hammond-soolon jossa urun legendaarinen soundi pääsee oikeuksiinsa. Myöhemmin samankaltainen hetki koetaan loppupuolella Happy Countryn urkusoolossa.

Ehkä tätäkin hienompia hetkiä jazzdiggarille ovat kolme lyhyttä kappaletta joilla kuullaan Aaltosen tenorisaksofonia – Jungle Lifella Aaltonen liitelee Strandergin A Love Supreme-poljentoisen sähköbassolinjan päällä upeasti, minuutin kestoisen Chaotic Conversationin vapaassa ryhmäimprovisaatiossa kuullaan Aaltosen väkevää free-ilmaisua josta laskeudutaan yllättävän saumattomasti levyn päättämään Gustavsonin ja Aaltosen säveltämään kauniiseen The Finale (Thank You)’hun. Nämä raidat kannattaa ehdottomasti Aaltosen soiton ystävien tsekata vaikka proge/fuusiomeininki ei muuten iskisikään.

Voisi ehkä ajatella, että levy alkaa Strandberg Projectille tutummissa tunnelmissa josta ilmaisu laajeneen kohti perinteisempiä jazzsävyjä. Kokonaisuus on varsin onnistunut – 45 minuuttinen levy tuntuu päättyvän liian varhain.

Uutta levyä saa CD:nä Levykauppa Äxästä tai julkaisija Seacrestiltä. Levy on myös tulossa lähitulevaisuudessa Spotify’hin.

  • Jan-Olof Strandberg – bassot
  • Sami Virtanen – kitarat
  • Jukka Gustavson – koskettimet, Hammond
  • Jartsa Karvonen – rummut
  • +Felix Zenger – beatbox
  • +Juhani Aaltonen – tenorisaksofoni, huilut
  • +Hasse Walli – rummut
  • +Mirka Rantanen – rummut
Ei kommentteja

Antti Lötjönen – Quintet East

Basisti Antti Lötjönen on ehdottomasti suomalaisen jazzin tärkeimpiä tekijöitä 2000-luvulla, tuntuipa joskus siltäkin että lienee mahdotonta järjestää Suomessa jazzfestivaalia ilman Lötjöstä. We Jazzin julkaisema Quintet East on tämän monien kokoonpanojen luottomiehen ensimmäinen levytys leaderina, näin 40. syntymäpäivän aattona. Itse kokoonpanon juuret ulottuvat kuitenkin jo vuoteen 2013 jolloin Lötjönen kokosi innoittajansa Charlien Hadenin Quartet Westin tapaan nimetyn Quartet Eastin Sibelius-Akatemian A-tutkintokonserttiin omien sävellyksiään tulkitsemaan. Tuon kokoonpanon jäsenet – trumpetissa Verneri Pohjola, tenorisaksofonissa Jussi Kannaste ja rummuissa Joonas Riippa – ovat mukana uudella levylläkin ja vuosien varrella kvintetin on täydentänyt saksofoneja soittava Mikko Innanen.

Olen itse aiemmin kuullut Q-tet Eastia kahteen otteeseen – Flow-festivaaleilla 2014 ja Sibelius-Akatemian NorDIG. 2017 -tapahtumassa. Noiden keikkojen muistojen peilaaminen uuteen levyyn tuo mieleen Aki Rissasen trion jossa yhtymäkohtia ovat paitsi Lötjösen läsnäolo niin myös se, että molemmat kokoonpanot kypsyttelivät materiaaliaan opintovuosien alkutahdeista ensimmäiseen levytykseen erinomaisin tuloksin. Nyt nimittäin Quintet East -levyllä bändi tuntuu paljon aiempia kohtaamisia vahvemmalta.

Lötjösen ja We Jazzin Matti Niveksen tuottaman levyn rakenteessa on muutamia hieman rohkeitakin vetoja. Se alkaa Lötjösen soolobassoraidalla Monograph ja LP:n toisen puolen avaa toinen soolotutkielma Monograph II, Ornette Colemanin ja Charlie Hadenin duo-levytyksiltä epäilemättä poimittu 70-luvun TV-tunnaritulkinta Mary Hartman, Mary Hartman vedetään pitkälti Lötjösen ja Innasen duona. Muutenkin harmoniasoittimettoman kvintetin soittajia käytetään varsin harkitusti – basistin tyylitaju näkyy siinä miten soittokaverit pääsevät kaikki vuorollaan hienosti valokeilaan. Levyn muusikoiden tyylejä tuntevalle suomalaisen jazzin ystävälle Quintet East onkin todella miellyttävä kuuntelukokemus sillä kaikien soittajien omat äänet tulevat selkeästi esiin kokonaisuuden pysyessä kuitenkin ehkä yllättävänkin johdonmukaisena ja yhtenäisenä.

Ehkä erityisen kunniamaininnan kokoonpano saa Innasen liittämisestä porukkaan – tämän kokonaisuuden kuullessa on nimittäin vähän vaikea kuvitella että juuri hän on kokoonpanon uusin tulokas, sen verran suvereenia on sooloilu ja hänen soittonsa ja tyylinsä istuvat kutakuinkin täydellisesti musiikin Coleman/Haden -henkeen. Myös Joonas Riippa rummuissa tuntuu tällä levyllä täysosumalta, hänen luova ja monipuolinen rumputyöskentelynsä tuo hienoja säväyksiä musiikkiin.

Levyn ensimmäinen puolisko on hieman suoraviivaisempaa mannaa modernin jazzin ystäville – Erzeben Strasse ja Pocket Yoga ovat hienoa lievästi vapaahenkistä jazzia mieleenjäävinen teemoineen ja luovine sooloineen joiden aikana Pocket Yoga perinnetietoisen vapaantuneesti svengaakin. Niiden välissä Mary Hartman, Mary Hartman saa upean tulkinnan Lötjösen ja Innasen toimesta joka kruunautuu muun bändin saapuessa toistamaan teemaa loppuhuipennukseen.

B-puolella kuulijalle tarjotaan ehkä enemmän haastetta. Sooloveto Monograph II sahaa höyryveturin poljennolla drone-minimalismin hengessä jonka jälkeen Oblique tarjoaa levyn päällekäyvintä antia kun kolme puhallinta huhuilevat omia tarinoitaan samanaikaisesti koko stereokuvan leveydeltä. Toinen pitkä raita La Petit Lactoire on pohjimmiltaan levyn antia rauhallisimmillaan laiskan pulskeasti pikkuhiljaa edeten ja siitä pikkuhiljaa Innasen sooloilotulitukseksi kasvaen. Alle kolmiminuuttinen Rowan päättää levyn jopa hautajaissaattuehenkiseen hartauteen.

Quintet East on levy joka onnistuu mainiosti kaikessa mitä yrittää. Helsingin Sanomien 40-vuotishenkilökuva sanoo Lötjösen sanoneen että jazzbasistien tehtävä on ”tukea muita muusikoita ja saada heidät kuulostamaan mahdollisimman hyviltä” – tässä hän onnistuu ensiluokkaisesti myös leaderina ja säveltäjänä.

Uutta levyä saa We Jazzilta LP, CD, digi.

  • Antti Lötjönen – basso
  • Verneri Pohjola – trumpetti, taskutrumpetti
  • Jussi Kannaste – tenorisaksofoni
  • Mikko Innanen – altto-, baritoni- ja sopraninosaksofonit
  • Joonas Riippa – rummut
Ei kommentteja

Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri – Hypnosis

Saksofonisti Pauli Lyytisen Magnetia Orkesteri lunastaa toisella täyspitkällä levyllään Hypnosis nimekkään miehityksensä asettamia odotuksia – trumpetissa Verneri Pohjola, bassossa Eero Tikkanen ja rummuissa Mika Kallio.

Levy avaava Feeniks-raita alkaa varsin omintakeisesti lähes kahden minuutin Kallion rumpusoololla kunnes Lyytinen, Pohjola ja Tikkanen tuovat kappaleen teeman kehiin. Se on rohkea valinta, mutta toimii levyn kontekstissa oivana tienviittana minkälaiseen pitäjään ollaan saapumassa. Kallion soitto on hienovaraista kaikessa rikkaudessaan ja se viestii siitä että on tulossa 42 minuuttia musiikkia jota kannattaa hiljentyä kuuntelemaan.

Magnetia Orkesterin musiikin juuret ovat osittain Ornette Colemanin ja Don Cherryn free jazzissa, mutta ehdottomasti freen melodisessa päädyssä. Lyytisen sävellyksissä on yleensä vahva melodia, mutta tulkinnat ja sooloilu eivät kangistu kaavoihin. Musiikki tuntuu usein vapaamuotoiselta, vaan ei muodottomalta.

Hypnosiksella kaikki neljä muusikkoa onnistuvat. Kallion monipuolinen lyömäsoitintyöskentely on aivan keskeinen osa levyn tunnelmaa ja Kallio ja Pohjola ovat avaran abstrakteissa tunnelmissa kotonaan – erityisesti Pohjola kunnostautuu muutaman kerran solistina.

Levyn kohokohta on utuinen Polynesian Prayer  jossa Kallion gongit ja Pohjolan trumpetti luovat samankaltaista taianomaista tunnelmaa josta heidän duolevyllään Animal Image saatiin nauttia, mutta nyt kvartetti kokoonpanossa ehkä vieläkin karvoja nostattavampana. Vuoden ehdottomasti parhaita raitoja tähän meneessä.

Hypnosis on levy joka vaatii kuulijalta läsnäoloa, mutta ei kuitenkaan vapaamuotoisuudessaan ole turhan haastava tai taipuvainen turhaan kikkailuun. Se on levy joka kuiskii eikä tiuski ja sen sanoma syvenee joka kuuntelukerralla.

Uutta levyä voi tilata CD:nä ja rajoitetun painoksen LP:nä julkaisija Eclipsen Bandcampista.

  • Pauli Lyytinen – tenorisaksofoni
  • Verneri Pohjola – trumpetti
  • Mika Kallio – rummut ja lyömäsoittimet
  • Eero Tikkanen – basso
Ei kommentteja

Superposition – Superposition

Rumpali Olavi Louhivuori on ollut monessa mukana ja hänen johtamistaan projekteista käy ilmi hyvin monipuolinen kiinnostus erilaisiin musiikkityyleihin Oddarrangin post-rockista Existence-projektin elektroniseen musiikkiin ja Immediate Music -sarjan villiin ja vapaaseen improvisointiin. Uusin levytykseen asti edennyt projekti on Superposition jossa Louhivuoren kanssa kuullaan Adele Sauroksen ja Linda Fredrikssonin saksofoneja ja Mikael Saastamoisen bassoa – tyylilajina ilmava akustinen jazz.

Levy alkaa vahvasti lyhyellä ja ytimekkäällä alle kolme minuuttisella Antiplacella Mikael Saastamoisen kynästä. Kappaleessa vaihtelevat lyhyet sävelletyt melodiaosat ja molempien saksofonistien  free jazz -räväkkyydellä riipaistut soolot. Maukasta free jazz -meininkiä on myös tätä seuraavassa Bilawalissa jossa rauhallinen kahden saksofonin melodia saa mehukkaaksi kontrastiksi kuumeisen levottoman rytmiikan Saastamoisen ja Louhivuoren lyödessä lisää löylyä ja ruutia löytyy vielä sooloistakin.

Mutta sitten vauhti hyytyy ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen ja loput puoli tuntia vietetään pitkälti viipyilevien rubato-henkisten balladien parissa joista jää mieleen ja käteen varsin vähän. Linda Fredrikssonin Wastelandissa Louhivuori herää hetkeksi soittamaan vähän rumpuja. Haukotuttaa. Levy ehkä vielä soi, mutta ajatus on harhaillut muualle vaikka verkkaisemmillakin kappaleilla on hetkensä – Miimo vetää näistä kuulijan helpoiten uudestaan seuraansa, verkkainen saksofonien vuoropuhelu ja hienovaraiset taustan lyömäsoittimet palkitsevat keskittymisestä.

Kaksi saksofonia, basso ja rummut on ehkä jazzissa yllättävänkin harvinainen instrumentaatio – Ornette Colemanin ja Don Cherryn jäljillä tämän tyyppistä kvartettijazzia vailla sointuja soittavaa soitinta kuullaan paljon useammin yhden saksofonin ja trumpetin kokoonpanoilta. Kahden saksofonin taistelu valokeilasta tuo omat haasteensa – Superposition ratkaisee nämä siten, että melko paljon biiseissä on sävellettyjä kahden saksofonin stemmoja, Sauroksen ja Fredrikssonin saksofonit soivat siis varsin sulassa sovussa, allekirjoittaneen korvaan tässäkin hieman liiankin sopuisasti sillä tällaisen kokoonpanon monitulkintaisen harmoniaan tai melodiaäänien kontrapunkteihin perustuvat mahdollisuudet jäävät varsin vähälle huomiolle. Ensimmäiset kaksi raitaa lupaavat melko vapaatakin viiletystä, mutta kokonaisuus tuntuu ehkä liiankin sävelletyltä kokoonpanon ja soittajien taidot huomioon ottaen.

Tänään ilmestynyttä levyä voi tilata We Jazzilta mustana LP:nä, oranssina LP:nä

  • Olavi Louhivuori  – rummut
  • Adele Sauros – tenorisaksofoni
  • Linda Fredriksson – baritoni- ja alttosaksofonit
  • Mikael Saastamoinen – basso
Ei kommentteja