Riitta Paakki Quartet – Piste

Pianisti Riitta Paakin ensimmäisestä triolevystä on kulunut jo 20 vuotta. Viime vuosina levyttäväksi kokoonpanoksi on tullut kvartetti. Uudella Piste -levyllä kuullaan samaa nelikkoa joka soitti muutama vuosi sitten julkaistulla Live at Koko Jazz Club -levyllä, tenorisaksofonissa Manuel Dunkel, bassossa Antti Lötjönen ja rummuissa Joonas Riippa.

Paakki on pitkään kuulunut Suomen bop-perinteestä ammentavien soittajien eliittiin, mutta uudelle levylle on löytynyt uutta jännitettä, erityisesti avausraita Rebecca kuulostaa tuoreelta heijastellen jazzin tyylien kehitystä Yhdysvalloissa viime vuosikymmenen aikana. Vahva on myös kakkosraita Garag jossa on vahvaa tummasävyistä latausta ja kihelmöivää rytmiikkaa.

Muutaman ensimmäisen biisin jälkeen mietin jo, että onko tässä vuoden paras levy, mutta vahva lataus laimenee levyn edetessä. Kolmosbiisi Pilotin Poinciana-henkinen tunnelma ei tunnu enää juuri miltään ja balladi Carusokin jää vielä avauksen varjoon.

B-puolella otetaan taas härkää hyvin sarvista kiinni menevällä bluesilla Fred jota seuraa tunnelmoivampi 359 jossa kuullaan mainio bassosoolo Lötjöseltä. Med High puolestaan tuo mieleen Wayne Shorterin 60-luvun musiikin jota Paakki on ansiokkaasti tulkinnut Characters-levyllä ja tutkinut osana tohtorintutkintoaankin.

Levyn päättää hieman haikeasti nimikappale Piste jonka lopetuksessa rytmi hienosti hajoilee ja hidastuu kadoten kauniisti pois. Oiva lopetus, tosin vieläkin jäi odottamaan levy loppupuolelle jotain kunnon huipennusta kahden avausraidan asettamien odotusten jälkeen.

Vuosi 2020 on ollut hyvä ”akateemiselle” bop-jazzille. Jussi Lehtosen ja Markus Niittysen julkaisut kuuluvat vuoden parhaisiin ja samaan joukkoon yltää nyt myös Piste joka on tähän mennessä ehkä Paakin uran paras levytys leaderina ja vielä parempaankin olisi rahkeita levyn vahvimpien biisien perusteella.

  • Riitta Paakki – piano
  • Manuel Dunkel – saxophone
  • Antti Lötjönen – bass
  • Joonas Riippa – drums
Ei kommentteja

Nujakka – Piilopirtti

Free jazzilla on vaikean musiikin maine, mutta 2000-luvun Suomessa freessä on usein ollut hyvin maanläheisiä pelimannitunnelmia. Näillä Black Motorin ja Hot Herosin viitoittamilla poluilla liikuu 2018 perustettu Nujakka joka on marraskuussa julkaissut ensilevynsä Piilopirtti.

Levyn materiaalin alkulähteet ovat nimen mukaisesti piilopirtissä. Puhaltaja Jaakko Arolan, basisti Aaron Koskelaisen ja rumpali Elias Ojutkankaan muodostama trio vetäytyi viime talvena Jaalaan mökille luonnon keskelle työstämään materiaalia. Tätä seurasi pieni kiertue ja maaliskuussa juuri ennen koronarajoitusten alkua levyn äänitykset Kallio-Kuninkalassa.

Rauhallisessa ympäristössä kypsytellyssä materiaalissa kuuluu rentous, Piilopirtti on leppoisaa pelimannifreetä. Arola soittaa monia puhaltimia, se tekee musiikista moni-ilmeistä – soolot ovat melodisia vaikka eivät kaavoihin kangistukaan. Ojutkankaan rummut puhuvat hillitysti, Koskelaisen basso on jämäkkä, se tuo kappaleisiin turvallista pulssia

Moni kappale on jo jäänyt korvien väliin – erityisesti Mökkihöperö ja Venäläinen kahvi ovat mainioita melodioita.

Tämä omakustannelevy on ehdottomati loppuvuoden positiivisia yllättäjiä – Nujakkaa voi lämpimästi suositella Hot Herosin tai Black Motorin musiikin ystäville, toivottavasti kohta tulee lisää tilaisuuksia nähdä bändi livenäkin.

Uutta levyä saa CD:nä ainakin Levykauppa Äxästä.

  • Jaakko Arola – puhaltimet, lyömäsoittimet
  • Aaron Koskelainen – basso
  • Elias Ojutkangas  – rummut, lyömäsoittimet
  • Tuomas Teittinen – trumpetti
Ei kommentteja

UMO Helsinki Jazz Orchestra streamaa jazzversion Pähkinänsärkijästä jouluna – voita katselukoodi kilpailussa

Jouluksi UMO Helsinki Jazz Orchestra tarjoaa uuden mobiiliapplikaationsa kautta Tšaikovskin Pähkinänsärkijän Duke Ellingtonin ja Billy Strayhornin jazzsovituksena.

Konsertti on nähtävissä applikaation kautta mobiililaitteissa ja Chromecastin, AirPlayn ja Apple TV:n kautta älytelevisioissa Ma 21.12.2020 klo 19 – ma 28.12.2020 klo 24.

Yhteistyössä UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa Jazzpossu tarjoaa viidelle onnekkaalle ilmaisen katselukoodin tähän normaalisti 10 euroa maksavaan nettistriimiin.

Osallistu kilpailuun maanantaihin 21.12. kello 11 mennessä täyttämällä tämä lomake.

Muista myös UMO Helsinki Jazz Orchestran upouusi levy Music of Haarla, Heinilä, Kasurinen & Rönkä.

Lisätietoja molemmista löytyy UMO Helsinki Jazz Orchestran sivuilta.

KILPAILULOMAKE – osallisto 21.12. kello 11 mennessä!

Ei kommentteja

Dalindèo – Follow the Dark Money

Paljon on tapahtunut maailmassa ja jazzmusiikissa sen jälkeen kun Dalindèo julkaisi ensimmäisen singlensä Ricky-Tick Recordsilla 15 vuotta sitten. Vielä 2010-luvun alussa muistan, että usein päiviteltiin miten politiikka ja yhteiskunnallinen kannanottavuus oli pitkälti kadonnut jazzista. Toisin on nyt, erityisesti Trumpin presidenttikauden aikana yhteiskuntakritiikki on palannut vahvasti jazziin eikä ollut suurikaan yllätys, että kevyttä tyylileikittelyä harjoittava Dalindèokin alkuvuoden EP:llään Dark Money tarttui avoimesti vakavampiin yhteiskunnallisiin aiheisiin kuten veroparatiiseihin, asekauppaan ja valeuutisiin.

Mikä ei ollut niinkään muuttunut oli Dalindèon musiikillinen tyyli joka tummasävyisempänäkin oli kepeää agenttijazzia ja se vei ehkä vakavalta viestiltä pohjaakin – kuin Valtteri Laurell Pöyhönen olisi lierihatussaan ja trenssissään vauhdikkaasti maailman metropoleissa ja eksoottisilla saarilla pimeitä setelisalkkuja jahtaamassa.

Keväällä oli puhetta toisesta EP:stä, mutta materiaalin laajentuminen tapahtui Follow the Dark Money LP:n muodossa – kevään EP:n materiaalin lisäksi mukana 20 minuuttia uutta musiikkia neljällä raidalla Multifaith Prayer Room, Parallel RealitiesHaunted ja Lessons in Kindness. Nyt siis ehkä ahdistavienkin teemojen lisäksi mukana hieman toivoa.

Yksi Dalindèon parhaista puolista, erityisesti livenä, on ollut että bändi on ymmärtänyt biisien tarpeeksi lyhyinä pitämisen arvon menevälle musiikilleen – jazzin kuuntelu yleisesti ottaen useimpiin muihin genreihin vaatii kärsivällisyyttä joten on ollut piristävää että on bändi joka ei rupea turhaan venyttämään kolmeminuuttista pitkillä sooloilla. Uudella levyllä tummempien sävyjen lisäksi biisien kestotkin ovat pitempiä joka ei aina kehityssuuntana viehätä, lopputulos on harvinainen Dalindèo-levy joka tuntuu joskus jopa tylsältä – huomattava ero koko levyn kuuntelukokemuksena edelliseen Slavic Soulsiin verrattuna joka oli aina niin hujauksessa ohi että se tuli yleensä kuunneltua kahdesti.

Levy on kuitenkin jazzjulkaisujen massaan verrattuna silti riemastuttavan miellyttävää kuunneltavaa. Ricky-Tick Recordsin myötä suomalaisen jazzin kärkeen nousseista artisteista ja bändeistä Dalindèo on pitänyt sen ajan meiningin eniten mukanaan näihin päiviin asti ja uusikin levy varmasti miellyttää bändin musiikin ystäviä. Suurin osa parhaista raidoista löytyi tosin jo kevään EP:ltä – uusista biiseistä ehkä selvästikin parhaiten kolisee Haunted joka rullaa todella mukavasti.

Uutta levyä saa Levykauppa Äxästä.

  • Valtteri Laurell Pöyhönen  – kitara, syntetisaattorit, Wurlitzer
  • Pope Puolitaival – tenorisaksofoni
  • Jose Mäenpää  trumpetti
  • Pekka Lehti – basso
  • Rasmus Pailos – lyömäsoittimet
  • Jaska Lukkarinen – rummut
1 kommentti

Nordic Jazz Comets esitteli kansainvälisille areenoille halajavia kokoonpanoja

Pohjoismaiset jazzkomeetatkaan eivät ole enää nuoria – entinen Young Nordic Jazz Comets on hieman uudistunut, Young on tippunut nimestä pois ja nuorten kykyjen sijaan esittelyssä ulkomaille pyrkiviä kokoonpanoja pohjoismaista.

Showcasen piti olla osa We Jazz -festivaalia, mutta olosuhteiden pakosta se järjestettiin nyt streamina we Jazzin YouTubessa – jääden kuitenkin ainoaksi festarikeikaksi jota ei jouduttu kokonaan perumaan.

Tässä livenä kirjoitettuja pohdintoja kunkin artistin kansainvälisestä potentiaalista.

Ihan alkuun saatiin G Livelabista juontaja James Lórien MacDonaldin standuppia joka onnistui välttämään myötähäpeän eli

Svaneborg Kardyb (Tanska)

Tanskaa edusti Nikolas Svaneborgin (koskettimet) ja Jonas Kardybin (rummut) duo.

Duon soundi on miellyttävä heti alusta asti – Svaneborgin Roland-syntikka ja Wurlitzer-sähköpiano soivat kuin aamuradion hellästi herättelevä välimusiikki ja Kardybin vähäeleinen rumpukoneen kuuloinen soitto toimii – elektronisen musiikin vaikutteet rumpaleilla ovat aika yleinen trendi, mutta aika omaperäinen ja toimiva tämän lajin edustaja.

En tiedä kuunneellanko Tanskassa enemmän jazzia vai onko siellä enemmän Spotifyn käyttäjiä, mutta ainakin tämän duon uusi lokakuussa ilmestynyt levy näyttää olevan kuunnellumpi kun mikään suomalainen julkaisu, joten jonkun verran kansansuosiota löytyy.

Musiikki oli erittäin mukavaa elektrofiilistelyä, puolalainen Skalpel tulee mieleen, joskin Svaneborg Kardyb on vähän rennompi. Kyllähän tämmöinen voisi jossain Flow Festivalin reunateltalla soida, mutta on kyllä taustamusiikinomaista, mutta vaikka Lanson Champagne Barin vieressä vois tunnelmoida.

Suoraan sanoen kaipaisi vähän enemmän improvisaatiota tai jotain säpinää – etenkin kun on kuitenkin kyseessä ”live-esitys” (vaikka nyt tässä tapauksessa etukäteen nauhoitettu streami olikin. Vikassa biisissä oli sentään mukavasti kasvatusta.

  • Nikolaj Svaneborg – Wurlitzer, syntetisaattorit, piano
  • Jonas Kardyb – rummut, lyömäsoittimet

Post-sun-vision (Ruotsi)

Malmässa taltioitu ruotsalainen pianotrio Post-sun-vision aloittaa heti lievästi mystisin tunnelmin – aika samanlainen meininki pianisti Alice Hernqvistilla kuin Aki Rissasella itseasiassa – toisella kädellä Hernqvist soittaa välillä myös sähköisiä koskettimia.

Setin edetessä tunne akirissasmaisuudesta ehkä vain kasvoi, tämähän ei ole huono asia, koska Rissasen trio on ollut parhaita suomalaisia jazzyhtyeitä viimeisen viiden vuoden aikana.

Eipä siinä – ihan hyvä setti, jos vielä olisi kehittynyt musiikki puolituntisen aikana niin olisi ollut vielä parempi.

  • Alice Hernqvist – piano
  • Aaron Mandelmann – bass
  • Mario Ochoa – rummut

Ingibjörg Turchi Band (Islanti)

Seuraavaksi vuodossa oli Reykjavikin Vox Clubilla taltioitu Ingibjörg Turchi Band jota johtaa basisti Ingibjörg Turchi.

Jonkunlainen minimalismi yhdistää jazzkomeettoja, toistoon turvaa tämäkin kvintetti niinkuin tavalla tai toisella kaksi edellistäkin. Setti alkaa biisillä jonka valitsin kuukauden soittolistalle esimerkiksi -levyversiossa oli enemmän potkua kun tässä livessä.

Kuuntelin näitä bändejä vähän etukäteen ja tämä kokoonpano oli suosikkini, pienen avausbiisin pettymyksen jälkeen alkaa onneksi tämäkin setti kulkea.

Tunnistin rumpali Magnús Trygvason Eliassenin persoonallisen näköisestä soitosta, oli ADHD-bändin osana We Jazzissa 2019.

Ehkä tässä oli livenäkin eniten potkua tähän mennessä, erilaisten tunnelmien vaihtelu joka toteutettiin hyvällä tyylitajulla ja runsaampi instrumentaatio tuovat hyvää vaihtelua. Välillä yllättävääkin musiikkia – hyvä, hyvä!

  • Ingibjörg Elsa Turchi – basso
  • Magnús Trygvason Eliassen – rummut
  • Hróðmar Sigurðsson – kitara
  • Tumi Árnason – tenorisaksofoni, klarinetti
  • Magnús Jóhann Ragnarsson – piano, koskettimet

Kjetil Mulelid Trio (Norja)

Norjalaispianisti Kjetil Mulelid trioineen oli ainoa Kadi Vijan lisäksi tietenkin jonka tunsin näistä showcasen esiintyjistä etukäteen – varmasti seuraamani Rune Grammofon -levy-yhtiön julkaisuista.

Ihan mukava saada vähän perinteisempääkin jazz/blues-vivahdetta iltaan – toisessa kappaleessa tunnelma on vähän kuin Keith Jarrettin eurooppalaisessa kvartetissa 70-luvulla.

Näistä showcase-esiintyjistä tämän ”ECM-mäisyys” varmaan vetoaa ulkomailla – jazzmuusikot inhoavat stereotyyppejä, mutta siitä on usein hyötyä että kuulostaa jotenkin ennakko-odotusten mukaiselta. Saatan ehkä yliarvoida tämän efektin tosin koska olen kuullut trion levyt jo aiemmin.

Tykkäsin tässä ehkä erityisesti siitä, että välillä pianonsoitossa oli toiveikasta positiivisuutta mitä ehkä yllättävänkin harvoin kuulee jazzpianossa – siitä ehkä se Jarrettkin tuli mieleen, koska 70-luvulla semmoista oli usein Jarrettillakin, ehkä myöhemmin vähenemissä määrin.

Ehkä setin rakennetta ja sekvensointia olisi voinut parantaa, nyt tuli vähän semmoinen olo kun olisi ollut kappaleen liian pitkä vaikka olikin lyhyt puolituntinen.

  • Kjetil Mulelid – piano
  • Andreas Winther – drums
  • Bjørn Marius Hegge – double bass

Kadi Vija Key Project

Ja loppuun vielä Suomen toiveikkaat laulaja Kadi Vijan johdolla. Onkohan jo bändille tutun oloinen tilanne kun April Jazz -streamausfestareissa esiintyivät keväällä samalla lavalla nettiyleisölle…

Sooloissa on nyt ainakin potkua – Water Dripping Dancessa ensin Max Zenger revitteli jo vähän, mutta Tuomo Dahlblomin kitarastairtosi sitten kunnon skronkit. Tempokin taitaa olla vähän nopeampi kun levyllä joka kuulostaa hyvältä.

Roaming in the Contemporary Societyssakin on ehkä vähän kierroksia lisää ja Tuomas Timosella hyvä meininki rummuissa. Levyyn verrattuna tässä setissä on ihan kivasti lisäpontta mitä aina keikalta toivoo.

  • Kadi Vija – vocals
  • Max Zenger – bass clarinet
  • Tuomo Dahlblom – guitar
  • Tuomas Timonen – drums
Ei kommentteja

Jaco Pastoriuksen syntymästä tänään 69-vuotta – ota legendaarisen basistin keskeinen tuotanto haltuun tunnin soittolistalla

Jaco Pastoriuksen asema jazzin historian kaikkien aikojen merkittävimpänä sähköbasistina on lähes  kiistaton, toista yhtä selvää oman instrumenttinsa .johtotähteä ei ehkä löydykään kunnes aletaan puhua Rufus Harleysta jazzin kaikkien aikojen merkittävimpänä säkkipillinsoittajana.

Tänään 1.12.2020 tulee kuluneeksi 69 vuotta Jacon syntymästä, joten on hyvä hetki käydä läpi päihde- ja mielenterveysongelmien varjostaman legendan lyhyen, mutta merkityksellisen uran huippuhetket tunnin soittolistalla.

  • Pat Metheny – Bright Size Life (levyltä Bright Size Life 1976)

Pastorius tutustui muutaman vuoden nuorempaan kitaristi Pat Methenyyn 70-luvun alussa kun molemmat opettivat Miamin yliopistossa. Ihan ensimmäinen levytys oli pianisti Paul Bleyn organisoima livelevy Pastorius / Metheny / Ditmas / Bley joka hieman myöhemmin Pastoriuksen noustua suurempaan maineeseen julkaistiin uudelleen nimellä Jaco, mutta ensimmäinen todellinen klassikkolevytys oli Methenyn debyytti Bright Size Life jossa nämä uuden fuusiosukupolven nuoret tähdet kuulostavat jo kypsiltä.

Levy ei ilmestyessään ollut varsinainen myyntimenestys, mutta se on myöhemmin noussut klassikkolevyn asemaan.

  • Jaco Pastorius – Donna Lee
  • Jaco Pastorius – Portrait of Tracy (levyltä Jaco Pastorius 1976)

Jos tämän listan sijaan pitäisi valita yksi levy jonka kautta Pastoriuksen soittoon kannattaa tutustua, se olisi ehdottomasti soolodebyytti Jaco Pastorius josta löytyy vähän kaikkea. Tähän listalle valitsin kaksi raitaa jossa sähköbasson soolo-ominaisuudet ovat pääosassa – molemmat innoittavat basisteja tänäkin päivänä ja YouTubesta löytyy runsaasti videoita jossa näitä soitetaan.

Donna Lee on ehkä levyn kuuluisin raita ja se on usein mainittu biisinä joka näytti jazzmaailmalle sähköbasson mahdollisuudet soolosoittimena. Tulkittavana tässä Charlie Parkerin bebop-klassikko soolona bassolla Don Aliaksen congien säestämänä. Nopeatempoinen tulkinta demonstroi hyvin miten sähköbassolta onnistuu nuottien selkeä artikulaatio ripeässäkin menossa.

Koska raidalla ei ole sävellyksen harmoniaa niin kaikki nerokkuus ei ehkä useimmille kuulijoille paljastu – Pastoriuksen soolo nimittäin paljastuu suorastaan nerokkaasti Donna Leen sointuihin sopivaksi kun siihen lisää soinnut.  Tässä yksi esimerkki.

Portrait of Tracy on puolestaan puhdas bassoinstrumentaali jossa erityisessä osassa ovat niinsanotut huiluäänet joiden näin laaja käyttö alle kaksi ja puoliminuuttisessa raidassa on varsinainen mestarikurssi tästä yhdestä soittotekniikasta.

  • Weather Report – Barbary Coast (levyltä Black Market 1976)

Ensimmäisen soololevyn aikaan Pastoriuksen maine levisi nopeasti ja samana vuonna 1976 häntä kuullaan oman levyn lisäksi monilla muillakin merkittävillä julkaisuilla.

Jazzpiireissä Pastorius erityisesti muistetaan Weather Reportin basistina (1976-1981). Pastorius oli vakuuttanut Weather Reportin Joe Zawinulin kyvyistään antamalla hänelle demonauhan ja varhaisen version soololevystään ja kun basisti Alphonso Johnson lähti bändistä kesken Black Market -levyn tekoa, Jaco sai tilaisuuden liittyä yhteen fuusiojazzin ehdottomista kärkikokoonpanoista. Black Market -levyllä Pastorius soittaa kahdella raidalla – tämä Barbary Coast on hänen oma sävellyksensä.

  • Al Di Meola – Suite: Golden Dawn (levyltä Land of the Midnight Sun 1976)

70-luvun puolessavälissä fuusiojazz eli muutoksen aikaa alkuaikojen fuusion Miles Davisin Bitches Brew’n inspiroima kaoottisuus teki tilaa ensin rytmikkäämmälle funk-jamittelulle ja sitten teknistä soittotaitoa korostavalle, hiotummalle ilmaisulle ja monimutkaisemmille sävellyksille – kehitystä joka mielestäni ainakin heijastelee sitä mitä rock-musiikissa tapahtui progen kehittyessä ja Steely Danin kaltaisten yhtyeiden luodessa studiossa tarkkaan hiottua AOR:rää.

Tämän ajan airuita oli sähkökitaran puolella Al Di Meola jonka soitto oli nopeaa mutta tarkkaa – sitä paljon puhuttua tilutusta – siinä missä fuusiokitaroinnin varhaisen suuruden, John McLaughlinin, soitossa oli enemmän rock-särmää ja joskus joku huolimatonkin nuotti.

Pastorius vieraili Di Meolan debyyttilevyllä Land of the Midnight Sun yhdellä pitkällä raidalla Suite: Golden Dawn jossa on varsin mainio meininki ja Jacon basso tuo siihen mukavaa groovea.

  • Weather Report – Teen Town (levyltä Heavy Weather 1977)
  • Weather Report – Havona (levyltä Heavy Weather 1977)

Tämän aikakauden fuusion todellinen kivijalka on Heavy Weather – ensimmäinen Weather Reportin levy jonka kaikilla raidoilla Pastorius soittaa. Voisi ehkä uumoilla, että Pastorius olisi sähköbasson legenda vaikka ei olisi koskaan soittanut muilla levyillä kuin omalla debyytillään ja Heavy Weatherilla – sen verran ikoninen aikansa tuote on kyseessä.

Levyllä on kaksi Pastoriuksen sävellystä jotka olivat myös valintani tälle listalle – Teen Town on Jacon ”bändibiiseistä” todennäköisesti tunnetuin ja levyn päättävässä Havonassa sähköbasso on myös komeasti pääosassa.

  • Joni Mitchell – The Dry Cleaner from Des Moines (levyltä Mingus 1979)

Laulaja-lauluntekijä Joni Mitchell oli kutsunut Pastoriuksen bändiinsä kuultuaan debyyttilevyn vuonna ’76 ja yhteistyö jatkui useammalla levyllä vuoden 1979 Mingus -levyä seuranneeseen kiertueeseen asti. Tänä aikana Mitchellin musiikki muuttui entistä kokeilevammaksi ja ajan jazzvaikutteetkin lisääntyivät – jazzillisen huippunsa hänen uransa saavutti Mingus -levyllä jolle itse Charles Mingus antoi Jonille sanoitettavaksi ja esitettäväksi neljä sävellystä. Näistä onnistunein on riemastuttava The Dry Cleaner From Des Moines jossa kuullaan myös Jacon bassonsoittoa parhaimmillaan.

  • Trio of Doom – Dark Prince (alunperin julkaistu Havana Jam -kokoelmalla 1979)

Legendaarisen maineen sai erittäin lyhytikäinen Trio of Doom -kokoonpano joka koottiin Kuubassa järjestettyä Havana Jam -konserttia varten – mukana kolme legendaa Pastorius, kitaristi John McLaughlin ja rumpali Tony Williams. Trio soitti Havanassa noin 25 minuuttia ja muutamaa päivää myöhemmin New Yorkissa studiossa äänitettiin viisi ottoa kolmesta eri biisistä kunnes Pastorius riitautui Williamsin kanssa ja trion päättyi siihen. Näihin aikoihin Pastoriuksen mielenterveys- ja päihdeongelmat jotka käytännössä hänen uransa päättivät ennenaikaisesti alkavat jo selvästi tulla esiin levyjä ympäröivissä tarinoissa.

McLaughlin ei pitänyt live-ottoja julkaisemisen arvoisina joten muuten livetunnelmaa dokumentoivilta Havana Jam -kokoelmilta löytyi näitä studio-ottoja, tässä Miles Davisille omistettu tulikivenkatkuinen Dark Prince . 

Koko 40 minuuttia Trio of Doomin nauhalle taltioitua elinaikaa julkaistiin myöhemmin Trio of Doom -nimisellä CD:llä vuonna 2007.

  • Herbie Hancock – 4 A.M. (levyltä Mr. Hands 1980)

Pastoriuksen ja Herbie Hancockin vierailut toistensa levyillä tuottivat muutaman mainion raidan – niistä tässä näytteenä 4 A.M. Hancockin Mr. Hands -levyltä jolla soittaa eri raidoilla viisi eri basistia.

Hancockin diskografiassa 80-luvun vaihteen levyt kun tyyli siirtyi jazz-funkista enemmän r&b:n ja diskonkin suuntaan ovat melko vähän arvostettuja, mutta ainakin tämä raita on mitä mainioin – etenkin kun sen esittää tässä Pastoriuksen uran kontekstissa.

  • Jaco Pastorius – Chromatic Fantasy (levyltä Word of Mouth 1981)
  • Jaco Pastorius – Blackbird (levyltä Word of Mouth 1981)

Warnerilla oli tähän aikaan luottoa Pastoriukseen ja tuli mahdollisuus tehdä toinen studiosoololevy isommalla kokoonpanolla. Nyt ensimmäiseen levyyn verrattuna mukana on enemmän suuremman kokoonpanon sävellyksiä, mutta otetaan kuitenkin kaksi lyhyempää esimerkkiä taiturimaisesta basismista – Chromatic Fantasy on todellinen virtuoosimainen voimannäyte ja sitä seuraa rento Beatles-tulkinta Blackbird jossa huuliharppua soittaa Toots Thielemans.

  • Jaco Pastorius – Amerika (levyltä Invitation 1983)
  • Jaco Pastorius – Soul Intro / The Chicken (levyltä Invitation 1983)

Word of Mouth -levyn jälkeen Jaco lähti kiertueelle big bandin kanssa. Viimeiseksi merkittäväksi levytykseksi jäi Japanissa livenä äänitetty Invitation josta kaksi näytettä – herkkä bassosoolo Amerika ja Pee Wee Ellisin säveltämä The Chicken jonka alunperin levytti James Brown Popcorn -singlen B-puolelle, mutta josta tuli jazz-funk -standardi vasta Pastoriuksen otettua sen ohjelmistoonsa.

 

 

Avainsanat:
Ei kommentteja