Olavi Louhivuori – Immediate Music I

Vuonna 1968 M.A.Numminen, Tommi Parko, Peter Widén ja Arto Koskinen esiintyivät Bulgariassa Sofian kansainvälisillä nuorisofestivaaleilla sähkökvartettina soittaen Erkki Kureniemen suunnitelemaa samannimistä varhaista syntetisaattoria. Kvartetin omaperäinen esitys tyhjensi yleisöstä suuren osan ja keskeytettiin järjestäjien toimesta.

Nummisen seikkailut konemusiikin pioneerina muistuivat mieleen kun kuuntelin We Jazz -tapahtumassa (jonka suojelijana Numminen on joka vuosi toiminut) rumpali Olavi Louhivuoren viiden vuoden ja levyn mittaiseksi kaavaillun Immediate Music -sarjan ensimmäisen kokoonpanon keikkaa – sen verran on tässä kokoonpanossa vahva sähköisen noisen pauhu, sähköisen pauhun pääarkkitehtina äänitaiteilija Teemu Korpipää ja kolmantena pyöränä jouhikonsoittaja Pekko Käppi. Enään ei tosin aggressiivinenkaan konepörinä aiheuta 60-luvun lopun kaltaisia reaktioita yleisöissä, mutta vielä on matkaa Merzbowsta mainstreamiin että pieni kapinallisuuden siemen tässäkin projektissa itää.

Projektin lähtökohdissa olennaiselta tuntuvat kontrastit. Edellinen Louhivuoren omissa nimissä julkaistu levytys oli sooloprojekti Existence jossa Louhivuori soitti rumpuja pääsääntöisesti etukäteen valmisteltujen elektronistyylisten ’taustojen’ kanssa – livenä tukena tuolloin myös Korpipää. Voi kuvitella, että improvisoivalle jazzmuusikolle itse tuotettujen staattisten taustojen kanssa soitto tuntuu siltä kun joutuisi itserakentamaansa häkkiin vangiksi – ei siis ihme että jos tässä uudessakin projektissa on samaan tapaan sähköiset soundit akustisen rumpusetin vastapainona niin lähtökohtana oli aivan päinvastainen suunnittelematon improvisointi. Kokoonpano tapasi vasta juuri ennen äänitysten alkua.

Se toinen keskeinen kontrasti on akustisen ja elektronisen kohtaaminen. Vahvan sähköiseen äänimaisemaan jouhikonsoittaja Käpin ottaminen osaksi on ajatuksena mielenkiintoinen, joskin melko vahvoin efektein Käpin jouhikko ja alkuvoimainen äännähtely sulautuu kokonaisuuteen vähän liiankin hyvin – jos ei tätä tietäisi niin voisi jouhikon ulinan mieltää täysin sähköiseksikin ääneksi. Muutenkin jos vertaa tätä levytystä saman trion livekeikkaan niin tuntuu siltä että tämä taltiointi jää kyllä selvästikin kakkoseksi – musiikin luomisen näkeminen toi tähän projektiin paljon lisää.

Levyn tunnelma on dystooppisen painostava. Kolme pitkää improvisaatiota ovat vapaamuotoisia, mutta eivät täysin muodottomia. Niinkuin usein vapaassa improvisoinnissa maalataan abstakteja muotoja paksulla pensselillä – kovaa/hiljaa, korkeampaa/matalampaa. Pitkät kaaret eivät kuitenkaan toimi yhtä hyvin kuin Louhivuoren etukäteen suunnitelluissa projekteissa kuten aiemmin mainittu Existence tai Oddarrang vaikka onhan aina vapaasti improvisoidussa oma arvonsa.

Idean asteella mielenkiintoinen kohtaaminen, mutta en usko että tämä levy juurikaan päätyy lautaselleni tämän tutustumisen jälkeen.

Kolmensadan kappaleen rajoitettuna painoksena julkaistua LPtä myy Digelius. Levy on myös kuunneltavissa Spotifyssa.

  • Pekko Käppi, jouhikko, elektroniikka, laulu
  • Teemu Korpipää, elektroniikka
  • Olavi Louhivuori, rummut, elektroniikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.