Nik Bärtsch’s Mobile – Continuum

continuum

Minimalismi ja elektronisen musiikin vaikutteet ovat eittämättä Eurooppalaisen jazzin suuria trendejä tällä vuosituhannella. Tämän tyylin puhdaslinjaisimpia edustajia on sveitsiläispianisti Nik Bärtsch joka on nakuttanut askeettista musiikkiaan levyille jo vuodesta 2001.

Tämän vuoden uusi julkaisu on Bärtschin akustiselta Mobile -kokoonpanolta joka on sähköbassolla zen funk-meininkiään korostavaan toiseen kokoonpanoon, Roniniin, verrattuna minimalistisempi nelikko. Lisäväriä levylle tuo jousikvintetti joka saattaa bändin soundin lähemmäksi minimalistista klassista.

Jossakin samassa universumissa siis liikutaan kuten esimerkiksi tämän lailla ECM:n julkaisemalla Vijay Iyerin Mutations -levyllä, mutta ei kuitenkaan ihan – Bärtschille nimittäin hypnoottinen rytmi on kaikki kaikessa. Mobile tuntuu nimensä mukaisesti olevan aina liikkeessä jonnekin, hypnoottista ja toistuvien rakenteidensa kautta meditatiivista, mutta kuitenkin pohjimmiltaan rytmikästä.

Varsinaisia sooloja levyllä ei ole, joten melko etäällä ollaan jazz-tunnelmista Esbjörn Svenssoniin tai vaikkapa GoGo Penguiniin verrattuna, mutta jonkunlaista improvisointia ja reagointia kuitenkin Mobilen riveissä tapahtuu – soittajat ovat ja vaikuttavat ihmisiltä, eivät koneilta.

Ensemblen soundi on korvaa miellyttävää – se soi mukavasti taustamusiikkina tai toimii meditatiivisena tarkemmankin kuuntelun kohteena. Ei sinänsä pahaa sanottavaa.

Reilun tunnin mittaisen levyn heikkoudeksi muodostuu loppupeleissä sen oman nimen Continuum substanssin puuttuminen – kahdeksasta Modulista ei synny jatkumoa, hetket jäävät irrallisiksi eikä levystä muodostu osasiaan suurempaa kokonaisuutta.

Ihan asiallinen siivu modernia minimalismia kuitenkin esimerkiksi Steve Reichin musiikin ystäville.

Nik Bärtsch’ Mobile

  • Nik Bärtsch, piano
  • Sha, bassoklarinetti, kontrabassoklarinetti
  • Kaspar Rast, rummut, lyömäsoittimet
  • Nicolas Stocker, rummut, lyömäsoittimet

Extended

  • Etienne Abelin, viulu
  • Ola Sendecki, viulu
  • David Schnee, alttoviulu
  • Solme Hong, sello
  • Ambrosius Huber, sello

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.