Mammal Hands – Animalia

mammal_hands

Manchesterilainen Gondwana Records on viimeistään tänä vuonna noussut Jazzpossun ihan suosikki levy-yhtiöiden joukkoon. Aiemmin tänä vuonna pikkumerkki on julkaissut kaksi erinomaista levyä GoGo Penguinin v2.0:n ja Matthew Halsall and the Gondwana Orchestran When the World Was Onen ja samalla mainiolla linjalla jatkaa nyt uusin tulokas Mammal Hands ensilevyllään Animalia.

Nyt jo tutuksi käynyttä modernia melodista brittijazzia on tarjolla. Ensibiisi Mansions of Millions of Yearsissä heti Jordan Smartin sopraanosaksofonin tullessa sisään tulee mieleen elävästi Portico Quartetin varhaisempi tuotanto joka oli nelisen vuotta sitten Jazzpossun ensikosketus brittijazzin uuden nuoren sukupolven raikkaaseen soundiin.

Mammal Handsin kokoonpano on hieman poikkeuksellinen sillä bändi on bassoton trio, jossa Smartin saksofonien lisäksi pianossa Nick Smart ja rummuissa Jesse Barrett. Basson puutetta tuskin huomaa, Smartin piano hoitaa hyvin koko harmoniaspektrin.

Elektronisen musiikin vaikutteita ei ole aivan siinä määrin mitä monilla uusilla brittibändeillä ja äänimaailma on vahvasti akustinen, mutta Smartin veljesten tausta electronica-duona ennen tämän bändin perustamista kuitenkin kuuluu jonkun verran musiikissa pianokuvioiden minimalistisena hypnoottisena toistona. Barrett ei tavoittele elektronisen musiikin biittejä monien muiden e.s.t:n jälkeisten nuorten rumpalien tavoin vaan hoitaa homman kotiin perinteisemmin ottein.

Päällimmäisenä makuna Mammal Handsista jää suuhun miellyttävä melodiikka ja tuore tatsi sävellyksiin joka kielii siitä että muutakin on tullut kuunneltua kuin stankkuja. Hyvää nuorta jazzia omalla otteella!

Aivan terävimpään kärkeen Mammal Handsin otteet eivät riitä, viimeinen koukuttavuus ja mieleenpainuvuus biiseistä jää puuttumaan eikä minimalistishenkisen pianokuvioiden toiston suoma mahdollisuus huimiin nostoihin realisoidu parhaiden aikalaisten tavoin, mutta kaikesta huolimatta vahva näyttö jälleen siitä, että Brittein saarilla tehdään tänä päivänä mitä mainiointa uutta jazzia pohjoismaiseen makuun.

Uutta levyä ei ole Suomessa näkynyt, mutta sitä saa näppärästi ja edullisesti Gondwana Recordsin omasta Bandcamp-puodista tai britti-Amazonista. Levy on myös kuunneltavissa kokonaan Spotifyssa.

Mammal Hands

  • Jordan Smart – saksofonit
  • Nick Smart – piano
  • Jesse Barrett – rummut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.