Kari Ikonen – Ikonostasis

Pianisti Kari Ikonen on viime vuosina ollut eniten esillä akustisen trionsa kanssa, mutta sähköiset koskettimet – erityisesti Rhodes sähköpiano ja Moog-syntetisaattori – ovat aina myös kuuluneet Ikosen repertuaariin. Näitä kaikkia kuullaan monipuolisella uudella Ikonostasis -levyllä.

Ikonostasis tuntuu jonkunlaiselta etyditilkkutäkiltä – sitä on äänitetty vuosina 2014 niin elävänä kuin studiossa. Siinä ehkä syvempää sisältöä nimelle pinnallisen taiteilijan ja levyn nimen samankaltaisuuden lisäksi – eri kuvien muodostamasta kokonaisuudesta on todellakin kyse. Kokoonpanoa tai kosketinsoitinta vaihdetaan suurinpiirtein joka raidan jälkeen – muina muusikoina kuullaan veteraanirumpali Ra-Kalam Bob Mosesia, klarinetisti Louis Sclavista ja trumpetisti Mathias Eickiä.

On itäisten musiikkikulttuurien vaikutteita, lyhyt pianolla soitettu avausraita Toccatina ja villisti rämisevä Catubada De Teheran tuovat hieman eksoottista tunnelmaa, kaksi hillittyä moog-etydiä Sinephony ja Porte De L’est menevät ulisevine syntetisaattorisoundeineen jo surrealistisiin sfääreihin ja varmasti ihastuttavat uusille ideoille avoimia klassisen Moog-soundin ystäviä. Päätöskappale Cappella Nella Luna on puolestaan jälkiäänityksenä toteutettu Moogin ja Rhodesin duetto – verkkaisessa biisissä on hieman 70-lukulaista fuusiohenkeäkin.

Näitä ehkä paremmin kuitenkin toimivat kahden soittajan duetot – erityisesti kaksi ranskalaisklarinetistin kanssa Keravan kirkossa äänitettyä vuoropuhelua yhdistävät kutkuttavasti sähkösoundia klarinetin orgaanisempaan kujerrukseen. Biangular-raidalla Moses soittaa hienosti itsevarmaa pianoa myötäillen.

Missä levyn muut raidat tuntuvat kompakteilta tuokiokuvilta on yli 14 minuuttinen viime kesän Pori Jazzeilla äänitetty trio-raita Trinity toista maata – siinä on yhteisen tutkimusmatkan makua Ikosen, Eickin ja Mosesin tunnelmoidessa kiireettömästi yhteisiä säveliä etsien.

Levyn päättyessä mielessä pyörii kysymys, että mikä Ikonostasis oikeastaan on – yhteen keikkaan ei tätä levyllä pirskahtelevaa kokonaisuutta varmaankaan mahduteta. Jääkö Ikonostasis muutaman vuoden luovuuden hedelmien pyttipannuksi vai rakentuuko tästä konseptista jotain vielä suurempaa ja monimuotoista – sen näyttänevät tulevat keikat. Omalaatuinen levy kertakaikkiaan.

Levy on saatavilla nyt mm. Levykauppa Äxästä ja Digeliuksesta. Sitä voi myös kuunnella Spotifyssa.

Kari Ikonen Ikonostasis on kokoonpanolla Ikonen, Jonas Berghäll, Mika Kallio kuultavissa livenä G Livelabissä yhdessä Gourmet’n kanssa 10.6. kello 19. Yhteistyössä G Livelabin kanssa Jazzpossu tarjoaa mahdollisuuden voittaa konserttiliput kahdelle onnekkaalle seuralaisineen ja yhdelle onnekkaalle lisäksi Ikonostasis -levyn.

Osallistu kilpailuun täällä!

  • Kari Ikonen – koskettimet
  • Ra-Kalam Bob Moses – rummut
  • Mathias Eick – trumpetti
  • Louis Sclavis – klarinetti, bassoklarinetti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.