Kamasi Washington Circuksessa 30.11.

Muutamaa tuntia ennen keikkaa hajonneen kännykän ja sen tuomien kuvausmahdollisuuksien muistolle

Muutamaa tuntia ennen keikkaa hajonneen kännykän ja sen tuomien kuvausmahdollisuuksien muistolle

Vuoden ehdoton jazzkomeetta maailmalla, saksofonisti Kamasi Washington, päätti Euroopan kiertueensa maanantaina Helsinkiin. Aivan kolmetuntisen The Epic levyn, jonka raidoilla kuullaan jopa kolmeakymmentä muusikkoa kuoroin ja jousisektioin vahvistettuna, eeppisiin mittasuhteisiin ei kiertuekokoonpano yltänyt, mutta parituntinen keikka vahvaa poljentoa saatiin kahdeksanhenkiseltä bändiltä kuitenkin.

Iso mies itse oli loukannut Norjassa jalkansa ja saapui lavalle pyörätuolilla ja istui patriarkan lailla toiminnan keskiössä hyväntuulisena.

Heti aluksi odotukset loppukeikkaan kohosivat todella korkealle Change of the Guardin spiritual jazzin pauhuessa huumaavana – 60-luvun lopun ja 70-luvun Coltranen vanavedessä liikkuneen tyylin jossa usein yhteisöllisyys ja hyvä meininki menivät usein teknisen taituruuden edelle heräsi elävästi henkiin.

Jo heti kakkosbiisi Re Runissa sitten alkoi meininki sitten kuitenkin mennä tasapaksumman funk-paahdon puolelle. Päännyökyttelyjazziin otettiin reippaasti pesäeroa – bändi oli selvästi ottanut asiakseen saada jengin liikkumaan.

Kamasin isoäidille omistetun Henrietta Our Heron myötä lavalle toivotettiin erikoisvieraana Kamasin isäpappa Rickey Washington huiluun ja sopranosaksofoniin. Tämä entisestään korosti musiikin yhteisöllisyyttä – bändi on toisensa jo lapsuudesta tuntenut kaveriporukka jossa kaikkia kunnioitetaan. Jos se jazz-puoli jäi nyt vähemmälle niin tämä yhteisöllisyys korostui paljon levyä vahvemmin – mieleen tulivat vahvasti Funkadelicin, Parliamentin ja Sly & the Family Stonen kaltaiset bändit joissa yhteinäisyyden tunne ja heimohenki olivat tärkeässä osassa.

Siinä ehkä onkin Washingtonin genrerajoja ylittävän suosion salaisuus. Bändin toiminnassa yhdistyy laaja skaala afroamerikkalaisen musiikin perinnettä – jazzia, funkkia, gospelia, r&b:tä, aidon tuntuisesti ja yhteisöllisyyttä korostaen – todellista perinteen jatkoa.

Bändin isossa soundissa avainasemassa olivat kaksi rumpalia – Tony Austin ja Ronald Bruner Jr. – jotka pääsivät kunnolla valokeilaankin rytmejä vaihtamaan The Magnificent 7’n aikana. Kolmas taustajoukkojen suuri voimahahmo oli basisti Miles Mosley joka soitti pystybassoa sähköbasistin ja paikoin -kitaristinkin elkein vahvalla soundilla ja wah-efektillä paikoin ryyditettynä. Showmiehen elkeitäkin Mosley pääsi näyttämään omassa Abraham biisissään joka lähti Jimi Hendrixin mieleen tuovasta introsta Funkadelic-henkisille jammailu-urille.

Omiin odotuksiin keikka ei kokonaisuutena aivan yltänyt – ensimmäisen biisin hekumaa ei bändi enää loppukeikasta tavoittanut ja funk-paahto kävi tylsäksi pitemmän päälle, mutta toisaalta kuva siitä mikä tekee Kamasi Washingtonista tämän hetken kohutuimman jazzmuusikon selkeni.

  • Kamasi Washington: Saksofoni
  • Miles Mosley: Basso
  • Tony Austin: Rummut
  • Brandon Coleman: Koskettimet
  • Patrice Quinn: Laulu
  • Ronald Bruner Jr: Rummut
  • Ryan Porter: Pasuuna
  • feat. Rickey Washington: huilu, saksofoni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.