Jeff Parker & the New Breed G Livelabissa

Kitaristi Jeff Parker tunnetaan parhaiten post-rock bändi Tortoisen kitaristina, mutta takana on myös pitkä ura Chicagon jazzin ja kokeellisen musiikin piireissä – vuosien varrelta löytyy yhteistyötä niin avant-gardeen kallellaan olevien hahmojen kuten George Lewis, Ken Vandermark tai Hamid Drake kun lähempänä jazzin nykyistä valtavirtaa olevien hahmojen kuten Brian Blade, Jason Moran tai Joshua Redman kanssa.

Nyt Helsinkiin tullut The New Breed -kokoonpano pääsi levyttämään kun Parker sai osakseen hieman enemmän huomiota äskettäin G Livelabilla ja viime kesänä Porissa konsertoineen Makaya McCravenin In The Moment -projektin yhteydessä. New Breedin musiikki on rnetoa, jopa laiskanpulskeaa retrosoundista soul/r&b groovea, jossa on kuitenkin aimo annos poikkeuksellisia ratkaisuja ja persoonallista hämyilyä joka tekee siitä jazzin ystävän korvaan usein mielenkiintoisempaa kuunneltavaa kuin esimerkiksi Robert Glasper Experimentin hiotumpi moderni fuusio.

Illan konsertissa kuultiin kaksi settiä – ensimmäinen seuraili uskollisesti The New Breed -levyä, setin aikana kuultiin kaikki levyn kappaleet samassa järjestyksessä muutamin lisämaustein. Parker itse sooloili hieman laajemmin ja rumpali Jamire Williams sai soittaa yhden oikein komean soolon ja saksofonisti/kosketinsoittaja Josh Johnson pääsi päätösraidalla Cliche paikkaamaan vokaalien puutetta isommalla roolilla solistina.

Parkerin soitossa oli monipuolisia vivahteita – usein korostettua kulmikkuutta Thelonious Monkin tai Marc Ribot’n hengessä, välillä pieniä rohkeita vetäisyjä Sonny Sharrockin tapaan, mutta paljon myös pehmeää ja sulavaa soul -kitarointia. Kovimmat revittelyt saatiin ensimmäisen setin loppupuolen groove-palassa Get Dressed , jossa sielukas blues-kepittely sai yleisön nyökyttelemään hyväksyvästi mukana.

Rumpali Williams soitti keikan alussa melko raskaskätisesti haitsua – sitä jäi oikein miettimään että aliarvioiko mies G Livelabin hyvän äänentoiston vai tarkoituksella loi raskaampaa tunnelmaa – mutta keikan edetessä rummut solahtivat mukavammin muun bändin soundiin. Basisti Paul Bryanilta onnistui niin groove kuin hypnoottisempikin jumittelu eikä sähköbasistiksi herra ollut lainkaan hassumpi solisti kuten toisessa setissä kuultiin. Saksofonisti/kosketinsoittaja Johnson soitti korostetunkin pelkistetysti paljastaen kuitenkin muutamassa soolo-osiossa, että kyllä rahkeita reteämpäänkin soittoon on.

Toinen setti toi tullessaan hieman enemmän tyylillisestä vaihtelua 60-lukulaisesta jazzista modernimpaan hypnoottiseen jamitteluun. Varsinaisen setin päätti vailla minkäänlaista ketunhäntää kainalossa vedetty  Burt Bacharachin This Guy’s In Love With You jonka viihdejazz-suuruus Herb Alpert teki aikoinaan tunnetuksi – New Breedin versio ei aivan juustoisuudessa Alpertille sentään mahtanut, mutta sydämellisesti ja tunteella tämä easy listening klassikko vedettiin.

Toinen setti oli varsin lyhyt, joten encore ei tullut varsinaisesti yllätyksenä. Yleisö saateltiin matkaan Thelonious Monkin Ruby My Dearin sävelin – tämäkin melko perinteisenä tulkintana, joskin hyvin raskaalla tremolo-efektillä.

Yhteenvetona keikka oli yllätyksettömämpi kuin kuvittelin – levyn rosoisat puolet tulivat jo etukäteen tuttuina toistetuksi ja muu materiaali oli yllättävän perinteistä sorttia. Ei kuitenkaan ollenkaan huono elämys – rentoa torstai-illan fiilistelyä.

Photo: Matti Laipio

  • Jeff Parker – sähkökitara, loopit, samplet
  • Josh Johnson – alto saxophone, koskettimet
  • Paul Bryan – sähköbasso, bassosyntetisaattori
  • Jamire Williams – drums

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.