Jazzstandardit tutuksi 3: Oleo

Jazzstandardit ovat paitsi merkittävä osa jazzmusiikin yhteistä perimää niin myös oiva tapa konkreettisesti hahmottaa eri aikakausien ja jazzmuusikoiden tyylejä. Tässä uudessa juttusarjassa esitellään tunnettuja jazzstandardeja, niiden historiaa ja eri tulkintoja. Lisää tulkintoja löytyy artikkelisarjan edetessä päivittyvältä Spotify-soittolistalta.

Sarjan ensimmäisessä osassa kun puhuttiin Donna Lee’stä oli puhetta myös bebop-muusikoiden taipumuksesta kirjoittaa uusia melodioita tuttujen sointukulkujen päälle. Taiteelliselta kantilta ajateltuna näissä usein tiivistyy soolojen aikana tehty instant composing ja näin standardiksi päätynyt biisi usein kiteyttää ehkä monenkin soittajan työkalupakista löytyneitä ideoita ja lickejä kuten Donna Leestä kuultiin. Raadollisempi syy tällaisten contrafactien (niinkuin niitä englanniksi kutsutaan) syntyyn on kuitenkin se, että tällä tavoin muusikot saivat soittaa soolonsa tutuille sointukuluille ja välttää rojaltimaksut alkuperäisen melodian säveltäjälle ja saada nuokin rovot sitten omaan taskuun.

Näistä aihioista yleisimmäksi on noussut George Gershwinin Girl Crazy -musikaaliin säveltämä 1930 julkaistu I Got Rhythm jonka 32-tahtista muotoa ja sointuja, yleensä tosin pienin muutoksin, on käytetty jazzkappaleiden pohjana lukemattomia kertoja – sointuihin ja rakenteeseen viitataan nimellä rhythm changes, suomeksi puhutaan myös rytmikierrosta. Tässä alkuperäisen I Got Rhythmin kiekaisee malliksi vuonna 1931 alkuperäisessä Girl Crazyn Broadway-produktiossa sen laulanut voimakkaasta äänestään tunnettu Ethel Merman.

Päivän varsinaisena aiheena olevan Oleon sävelsi saksofonisti Sonny Rollins, joka toi biisin Miles Davisin johtamiin sessioihin jotka pidettiin legendaarisessa Van Gelder Studiossa jouluaattona 1954. Tämän sarjan edellisessä osassa tapasimme Milesin kesällä 1955 tekemässä triumfanttisen paluun yleisöjen eteen huumekoukusta toistaiseksi irti päässeenä, mutta oli Miles jo voimissaan ja kuivilla edellisenä vuotena niinkuin nämä äänitykset todistavat.

Rollins itse oli tuolloin vielä suhteellisen nuori, vasta 23 vuotias, mutta meriittejä alkoi jo olla kasassa. Jo koulupoikana hän soitti samassa bändissä Jackie McLeanin ja Kenny Drew’n kanssa ja 19 vuotiaana hän soitti pianisti Bud Powellin Modernists -kokoonpanossa Fats Navarron ja Roy Haynesin kanssa. Kaksi ensimmäistä omiin nimiin menevää levyäkin oli jo paketissa, niillä mukana mm. Modern Jazz Quartet ja Art Blakey, mutta ne saisivat odottaa julkaisuaan vuoteen ’56.

Vahvasti nousussa oleva tähti siis ja viimeistään muutaman vuoden sisään Rollinsista viimeistään tuli yksi jazzin tärkeimmistä saksofonisteista. Vahvaa luomiskautta kuvatkoon sekin, että näissä sessioissa äänitettiin kolme Rollinsin sävellystä – Oleo, Airegin ja Doxy jotka kaikki jäivät elämään jazzstandardeina.

Oleo on rytmisesti leikittelevä ja se usein soitetaan nopealla tempolla ja sen muotoa voi olla hankala kappaletta ennen tuntemattoman hahmottaa, mutta onneksi tuo aivan ensimmäinen levytys joka julkaistiin joulukuussa 1957 Milesin Bags Groove -levyllä tarjoaa helpon lähestymiskulman biisiin Percy Heathin basson nakuttaessa tasaista tahtia.

Biisi vietti monta vuotta Milesin bändin ohjelmistossa selviten miehistön vaihdoksista – Rollinsin tilalle Milesin bändiin tuli itse John Coltrane ja hieman tätä myöhemmin pianoon Bill Evans ja kokoonpano joka tulisi tekemään keväällä ’59 yhden kaikkien aikojen legendaarisimmista jazzlevyistä – Kind of Blue – oli kasassa. Tältä kokoonpanolta taltioitiin live-otto Oleosta New Yorkin Plaza Hotellissa syyskuussa ’58 ja biisi päätyi saman vuoden joulukuussa myös Evansin toiselle omalle trio-levylle Everybody Digs Bill Evans. Sittemmin Evansia ei juuri kuultu ripeän bopin parissa, mutta hyvin sujui tuokin. Levyn etukannessa on tyyliteltynä muiden muusikoiden kehuja.

”I’ve sure learned a lot from Bill Evans. He plays the piano like it should be played.” – Miles Davis

Alkuvuodesta ’62 mielenkiintoisen version levytti kitaristi Grant Green, vaikkakin tuo sessio jäi vuosikausiksi Blue Noten arkistoon päästen päivänvaloon vasta vuonna 1980. Tässä erikoisuutena toistuva sävellajin vaihto joka Oleon ennestään tuntevalle kuulijalle aiheuttaa mukavaa pientä lisäjännitettä – samalla tuttua mutta kuitenkin yllättävää.

Biisin piti ohjelmistossaan myös Sonny Rollins itse. Ajan hengen mukaisesti John Coltranen tavoin Rollinskin lähti 60-luvulla kokeellisemmille urille. Melkoinen irtiotto Rollinsin diskografiassa vapaamman ilmaisun suuntaan oli kesällä ’62 livenä äänitetty Our Man in Jazz, jossa trumpetissa Don Cherry – Ornette Colemanin uusien radikaalien ideoiden vaikutus kuuluu selvänä yli 25 minuuttisessa levyn avaavassa Oleossa.

Pitemmän päälle Oleo ei kuitenkaan ole yleensä ollut mikään uusien tyylillisten avauksien esittelybiisi vaan  Donna Leen tavoin myös Oleo on usein päätynyt teknisen taituruuden ja perinteisen bop-soiton nopeatompoiseksi showcaseksi jossa paahdetaan kaikille jazzmuusikoille tutulla erikoistaipaleella mutkat suoriksi tuhatta ja sataa. Kitaristi George Bensonista tuli pitemmän päälle enemmän viihteellisestä ja hidastempoisemmasta smooth jazzista tunnettu tyyppi, mutta vielä vuonna 1973 New Jerseyssä Casa Caribe -klubilla oli ruuti kuivaa ja meno huima.

Hengästyttävän rivakkaa oli meininki myös Atlanttin toisella puolella Utrechtissa kesäkuussa 1974 kun lavalla olivat Tanskaan 60-luvulla juurtunut pianisti Kenny Drew ja legendaarinen tanskalaisbasisti Niels-Henning Ørsted Pedersen. Tempo on pojilla vähän enemmän kuin kohdallaan eikä turhia jäädä jaarittelemaan.

Suomessa Oleota ei ole kovin usein levytetty. Ainoa allekirjoittaneen mieleen tuleva versio löytyy The Quintet nimellä itseään kutsuneen kokoonpanon levyltä Contrasts. Bändissä soittavat saksofoneissa Manuel Dunkel ja Mikko Innanen, pianossa Georgos Kontrafouris, bassossa Wade Mikkola ja rummuissa Klaus Suonsaari. Viisikon ote kappaleeseen on moderni – teema vedetään vahvalla rytmisellä jännitteellä josta sitten vaihdetaan vapaalle svengiin soolojen ajaksi, monesti kaluttu luu tuntuu bändin käsissä yllätykselliseltä ja tuoreelta. Upotetta ei tähän hätään artikkeliin löyty, mutta tämä tulkinta löytyy artikkelisarjan Spotify-soittolistalta.

Aiemmin sarjassa käsitelty:

  1. Donna Lee
  2. ’Round Midnight

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.