Jazzpossun top 5 (+15) ulkomaiset jazzlevyt 2021

Vuoden puolessavälissä tuntui, että jazzvuodesta olisi tulossa varsin laiha uusien julkaisujen suhteen. Korona-ajan monista kotistudioprojekteista harva on tuottanut hyvää levyä, tuntui siltä että ehkä hyvä levymusiikkikin kaipaa ihmisten välisiä kontakteja eikä LP-levyjen toimitusaikoja pidentänyt kapasiteetti- ja materiaalipula helpottanut asiaa. Jos haluaa levynsä LP:llä julkaisun aikaan, joutuu julkaisua siirtämään kuukausikaupalla.

Nyt loppuvuodesta huomasin kuitenkin, että hyviä levyjä oli sittenkin kertynyt melkoinen määrä eikä tuottanut vaikeuksia löytää tarpeeksi huomionarvoisia levyjä viime vuoden tapaiseen 5+15 listaan, pikemminkin viimeisten leikkausten teko osoittautui vähintään yhtä vaikeaksi kuin viime vuonna.

15 muuta huomionarvoista levyä

  • Charles Lloyd & The Marvels – Tone Poem
  • Christian McBride & Inside Straight – Live at the Village Vanguard
  • Delvon Lamarr Organ Trio – I Told You So
  • Fergus McCreadie – Cairn
  • Floating Points & Pharoah Sanders – Promises
  • Ill Considered – Liminal Space
  • Kenny Garrett – Sounds from the Ancestors
  • Michael Wollny – XXXX
  • Nala Sinephro – Space 1.8
  • Natural Information Society – descension (Out of Our Constrictions)
  • Sons of Kemet – Black to the Future
  • Tim Berne/Chris Speed/Dave King/Reid Anderson – Broken Shadows
  • Wadada Leo Smith – The Chicago Symphonies
  • Web Web – WEB MAX
  • William Parker – Mayan Space Station

Top 5:n ulkopuolelle jäi useampi levy joille ajattelin pitkään löytyvän tilaa kuumimmassa kärjessä.

Pharoah Sandersin ja tuottaja Floating Pointsin yhteislevy Promises oli vuoden kohutuimpia ja varmasti jazzpiirien ulkopuolella eniten positiivista huomiota saanut levy eikä se ole huono levy laisinkaan ja ajattelin että se varmasti top viiteen päätyy tämän vuoden ”sinä jazzlevynä” niille jotka eivät uutta jazzia juuri kuuntele, mut sen verran ohut on improvisoitu sisältö levyllä makuuni että viisi levyä löytyi jotka mielummin sen edelle nostan. Loppuvuonna samanlaista kansansuosiota on saavuttanut belgialais-karibialaisjuurinen Lontoossa vaikuttava säveltäjä/tuottaja/muusikko Nala Sinephron Space 1.8 jossa on samanlaista henkeä vähän laajemmalla vierailijakaartilla – jos mielestäsi oli suuri vääryys että Promises ei ole viiden kärjessä, niin tsekkaa ehdottomasti Space 1.8.

Uuden brittijazzin kärkinimi Shabaka Hutchingsin Sons of Kemetin tämän vuoden julkaisu Black to the Future tuntui myös pitkään itsestäänselvältä valinnalta, mutta täytyy sanoa että tänä vuonna tuntuu ehkä viime vuottakin vahvemmin siltä, että uuden Lontoon skenen kuumin huippu on nyt jo ohitettu. Jos Black to the Future olisikin ollut täysin kelvollinen valinta top viiteen niin se fiilis, että Lontoo on se paikka johon uutta jazzia etsivien kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomionsa on ainakin minulta selvästi mennyt vaikka brittiläisen jazzin tarjontaa tälle +15 listalle useampi levy nousikin.

Yksi toisen koronavuoden ilmiöitä olivat järkyttäviä määriä levyjä julkaisseet veteraanit. Listalta löytyvät Wadada Leo Smith joka taisi julkaista TUM Recordsilla 11 CD:tä musiikkia tänä vuonna. TUMin alkuvuoden 80v juhlavuotislehdistötiedotteen perusteella myös tälle vuodelle kavaillut toiset 11 jäivät vielä odottamaan julkaisua. Basisti William Parker julkaisi alkuvuodesta 10 CD:n boksin, mutta sitä mielenkiintoisempi oli listalta löytyvä yllättävä seikkailu sähköisiin soundeihin ja rock-henkiseen revittelyyn Mayan Space Station. Listalle pääsemättömistä aina tuottelias John Zorn julkaisi sävellyksiään eri kokoonpanojen esittämänä 16 levyn verran tänä vuonna ja Anthony Braxton puolestaan julkaisi 13 CD:n boksin liveäänityksiä kvartettinsa standarditulkinnoista.

Tällä viidentoista listalla suurin osa levyistä olivat ”odotetusti hyviä”. Aivan uutena nimenä listalle nousi vain yllä mainittu Nala Sinephro. Kaksi levyä haluaisin kuitenkin vielä erityisesti nostaa esille mielestäni ennakko-odotukseni ylittäneiksi – skottipianisti Fergus McCreadien Cairn oli alkuvuoden parhaita ja tuntuu läpimurtolevyltä joka avannee vielä varsin nuorelle 24-vuotiaalle pianistille lisää ovia kansainvälisille festareille ja Michael Wollnyn XXXX joka oli hämmästyttävän ja suorastaan hämmentävän kokeellinen levy niin julkaisijaltaan ACTilta, että Iiro Rantalankin kanssa muutaman kolmen pianistin konserttilevyn julkaisseelta Wollnylta joka on muuten liikkunut varsin melodisissa painomaisemissa – elektronishäröilyllisellä levyllä bändissä mukana Vapaat äänet-yhteyksistä Suomessa ehkä monien tuntema saksofonisti Emile Parisien, David Bowien Blackstarilla soittanut basisti Tim Lefebvre ja Koma Saxosta tuttu rumpali Christian Lillinger.

5. Makaya McCraven – Deciphering the Message

Makaya McCravenin tulokulma aikaan jossa jazzmuusikko on yhä useammin myös tuottaja ja studiotuotanto ja samplays yksi työkalu modernin muusikon pakissa tuntuu koko ajan tärkeämmältä. Tämän vuoden uusi levy Deciphering the Message on tästä tähän mennessä väkevin näyte – ainakin jazzin uusien tuulten mielessä. Tällä levyllä McCraven tulkitsee 13 Blue Noten julkaisemaa kappaletta yhdistäen sampleja ja uutta äänitettyä materiaalia jota soittavat McCravenin lisäksi mm. Joel RossJeff ParkerJunius Paul ja Marquis Hill. Lähtökohdiltaan ei ehkä kovin erilainen prosessi kuin mitä hiphop tuottajat ovat tehneet jo vuosikausia jazzbiittejä samplaten, mutta tuntuu uudelta miten McCraven ei ota jazzista elementtejä tehdäkseen jotain muuta tai edes Five Corners Quintetin alkuperäisen konseptin tapaan tanssilavakelpoisempaa jazzia vaan uutta jazzia jossa uusi ja vanha kohtaavat luontevan oloisesti.

Don Wasin vuonna 2012 alkaneella valtakaudella Blue Note on onnistunut uudistumaan ja on tänä päivänä levymerkki joka paitsi tekee kunniaa legendaarisille vanhoille julkaisuilleen laadukkain uudelleenjulkaisuin niin on myös monien merkittävimpien uuden sukupolven amerikkalaisten jazzmuusikoiden julkaisujen takana ja Deciphering the Messagen kaltaisten projektien kautta yhdistää myös aktiivisesti uutta ja vanhaa.

4. Koma Saxo – Live

McCravenin tavoin Koma Saxon johtaja Petter Eldh on uuden ajan airuita jonka tekemisissä usein näkyy muusikon kädenjälki myös studiossa aktiivisena tuottajana. Koma Saxon We Jazz -festareilla G Livelabissa äänitetty LIVE on kuitenkin raakaa ja siloittelematonta kolmen saksofonin (Otis Sandsjö, Jonas Kullhammar ja Mikko Innanen), basson ja Christian Lillingerin villien rumpujen vääntöä – studiotemppuja löytyy vain aivan lopun musiikin katoamisesta eetteriin, joskin pitempi keikka on leikattu LP-mittoihin.

Hyvä jazzlevy ja hyvä jazzkeikka ovat hieman eri asioita. LIVE on onnistuneesti molempia. Se on hyvä ja riittävän tiukan oloinen kuuntelukokemus joka paikoin tavoittaa livetilanteen hillittömyyttä ja yleisönkin mukanaoloa jota studiolevyillä ei kuule – persoonallista paahtoa, erityisesti ensimmäiset 15 minuuttia ovat melkoista tykitystä, ja välillä muistetaan vetää vähän henkeäkin.

3. Johnathan Blake – Homeward Bound

Viime vuonna tämän listan ykkös- ja kolmospaikat veivät vibrafonisti Joel Ross ja saksofonisti Immanuel Wilkins, kun joulun alla kuulin ensimmäisen kerran rumpali Johnathan Blaken uuden Blue Note -julkaisun Homeward Bound jolla soittavat sekä Ross että Wilkins oli kysymys vain miten korkealle tällä listalla levy tulee sijoittumaan.

Blakella on ennestään kolme omaa julkaisua joissa soittaa kovan luokan nimimiehiä ja sideman krediittejäkin on kunnioitettavasti – olipa hän Suomeenkin tulossa Savoyhin keikalle We Jazzin tuomana Kenny Barronin ja Dave Hollandin kanssa, mutta  Homeward Bound tuntuu vahvasti läpimurrolta. Tyylillisesti se on tämän päivän New Yorkista tulevaa jazzia parhaimmillaan – siinä tyylissä joka tuntui näille leveysasteille saapuvan ensin Ambrose Akinmusiren myötä ja jota Ross ja Wilkins ja kasvava joukko muita New Yorkissa vaikuttavia muusikoita ovat sittemmin edustaneet.

2. James Brandon Lewis – Jesup Wagon

En ollut aiemmin kiinnittänyt kovin paljoa huomiota saksofonisti James Brandon Lewisiin mutta tämä muuttui heti kun kuulin hänen Red Lily Quintet -yhtyeensä uutta levyä Jesup Wagon joka on musiikillinen kunnianosoitus 1864 syntyneelle afroamerikkalaiselle keksijälle, tiedemiehelle ja koulutajalle George Washington Carverille.

Red Lily Quintetin (kornetissa Kirk Knuffke, sellossa Chris Hoffman, bassossa William Parker ja rummuissa Chad Taylor) ilmaisu on vahvasti free jazziin kallellaan, mutta silkaksi putkihuudoksi musiikki ei mene sillä Lewisillä on soitossaan vahva vanhan bluesin ja gospelin kaiku joka kuuluu vahvoissa melodialinjoissa. Musiikki on luovaa ja kiehtovaa, mutta myös mieleenpainuvaa.

1. Vijay Iyer, Linda May Han Oh, Tyshawn Sorey – Uneasy

Suomessakin monesti vieraillut pianisti Vijay Iyer saattaa olla tämän vuosituhannen eniten erilaisten jazzkriitikko- ja yleisöäänestysten kärkisijoja saavuttanut muusikko, eikä suotta. Erityisesti Iyerin pianotriot ovat tehneet vahvaa jälkeä – niin levyillä kuin vielä ehkä enemmän livenä. Edellisestä triolevytyksestä on aikaa jo kuutisen vuotta, joten Uneasy -levyä jo odotti kuin kuuta nousevaa. Trio on uusi – bassossa Suomessa Jazz Finland Residencyssä tänä vuonna vieraillut Linda May Han Oh ja rummuissa  Tyshawn Sorey.

Iyerilla on sanottavaa musiikillisesti ja poliittisestikin. Yhdysvaltain poliittisen ilmapiirin tuntemuksista nimensä saaneella levyllä otetaan kantaa niin poliisiväkivaltaan kuin Flintin kaupungin vuosia jatkuneeseen saastuneen juomaveden tilanteeseen. Musiikissa on dramatiikkaa, kauneutta, juuret jazzin perinteessä, mutta tulkinta tässä ajassa.

Tammikuussa 2021 ilmestynyt levy asetti heti riman sille miltä paras jazz tänä vuonna maailmalla kuulostaa eikä sitä rimaa minun mielessäni sitten koko vuoden aikana ylitetty.

Kuuntele näytteitä kaikilta 20 levyltä soittolistalta:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.