Helsinki Heat: Ohjus Trio

ohjus

 

Iso Roban Point Barin alakerran Helsinki Heat -sarja päättyi tällä erää lauantaina Ohjus Trion ensiesiintymiseen. Triossa vaikuttavat saksofonisti Johannes Sarjasto, basisti Vesa Ojaniemi ja rumpali Ilmari Heikinheimo.

Sarjasto vakuuttii myös edellisellä Helsinki Heat -keikalla We Play For Youn riveissä vahvana free-henkisen materiaalin tulkkina jonka alttosaksofonista lähtee harvinaisen tuhti ääni – vakuuttavaa oli nytkin, hieno Albert Ayler-henkinen sävellys Friendship jäi myös mieleen, sen verran harvoin kukaan näin onnistuneesti tavoittaa Aylerin yksinkertaisen voimakasta jopa kansanlaulumaista melodiantajua yhdistettynä avant-gardejazzin seikkailulliseen sooloiluun. Väkevää!

Basisti Ojaniemi on ollut viime aikoina näkyvimmin esillä Kasperi Sarikosken Nuancessa – nyt vapaamman laidan ilmaisun parissa Ojaniemestä hehkui soittamisen ilo. Ojaniemen oiva melodian taju myös rikastutti trion ilmaisua suuresti. Lisäpisteitä vielä viime aikojen mainioimmasta biisin nimestä, setin viimeisenä kuultu Blues for Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä svengasi Ojaniemen sanoin ”oikean jazzin” hengessä toimien kuitenkin jälleen pohjana räjähtävän vapaalle sooloiloittelulle tuoden mieleen Ornette Colemanin varhaiset levyt.

Helsinki Heat -sarjan puuhamies Heikinheimo on jo pitkälti vakiinnuttanut asemansa nuorempien soittajien free/avant-garde puolen lyömäsoittajien kärkikastissa ja hyvin rytisi tälläkin kerralla.

Kaiken kaikkiaan erittäin uskottavaa avant-gardea – perusasiat hyvin hallussa ja paketti toimi livenä mainiosti – pankaa nimi korvan taakse jos vapaampi jazz-ilmaisu kiinnostaa.

Vaikka Helsinki Heatin tämä sarja päättyikin niin jatkosuunnitelmia kuulemma on, joten jäämme odottelemaan seuraavia tapahtumia.

peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä

  • Johannes Sarjasto, alttosaksofoni
  • Vesa Ojaniemi, kontrabasso
  • Ilmari Heikinheimo, rummut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.