Hands and Omens – Where the Solid Ends

Hands and Omens trion uusi levy Where the Solid Ends on ulkoisilta piirteiltään hieman pahaenteisenkin oloinen kiitos Susanna Storbackan synkeän kansitaiteen. Uhkaavasti nousee myös avausraita Son of Light Nikita Rafaelovin pianon alarekisterin ja Joonas Tuurin jousella soitetun basson voimin, mutta pian Silva Kallionpään ilmeikäs viulu muuttaa tunnelman varsin melankoliseksi.

Trion jäsenistä basisti Tuuri lienee jazzdiggareille tunnetuin – hänen varmoista otteistaan on saatu viime vuosina nauttia monissakin kokoonpanoissa. Rafaelov puolestaan vakuutti viime vuonna ensilevyllään Spirit of GaiaKallionpään viulua on puolestaan voinut kuulla mm. Silva Quartetin, Emmi U Quintetin ja 4-Sphere jousikvartetin riveissä.

Avainasemassa akustisen trion musiikissa on inhimillisyys. Musiikki on herkkyydessään monimielistä, mieleen tulevat paikoin niin Tin Hat Trio vuosituhannen alkuvuosita ja hempeimmillä hetkillä Iiro Rantala mutta välillä mennään melkein free jazzinkin puolelle paikoin Tuurin basso implikoi perinteisen jazzin svengiäkin.

Kalllionpään viulu on trion äänistä omintakeisin. Se sitoo erilaiset tyylit yhteen ja saa levyn jäämään mieleen – syksyn musiikkia jota kuunnellessaan voi mielessään kuvitella kurkiauran joka lentää jonnekin pois etelään.

Uusi levy on julkaistu digitaalisena, mutta sitä voi tiedustella fyysisenä CD:nä myös bändin jäseniltä vaikkapa Facebookin kautta.

  • Nikita Rafaelov – piano
  • Silva Kallionpää – viulu
  • Joonas Tuuri – viulu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.