Gregory Porter & UMO Kulttuuritalolla

porter

UMOn juhlavuoden alkupuolen valovoimaisin vieras, laulaja Gregory Porter herätti mukavasti yleisön kiinnostusta – Kulttuuritalon Aalto-salin noin 1400 paikkaa olivat eilen suurinpiirtein täynnä.

Parin tunnin kaksisettisessä kuultiin lähinnä Porterin omaa materiaalia, pääasiassa kahdelta ensimmäiseltä levyltä. Viime vuotinen Blue Note -debyytti ja Grammy-voittaja Liquid Spirit kuitattiin yhdellä biisillä – big band -sovitusten valmistuminen uudesta materiaalista vienee aikansa.

Vasta 38-vuotiaana ensimmäisen levynsä tehneen Porterin komeassa lauluäänessä kuuluu elämänkokemus – siinä on vahvaa uskottavuutta. Laulu oli komeaa kuultavaa livenä.

Hyvin soitti UMOkin – monet biisit paranivat big band -versioina Porterin Jazzpossun makuun liian pliisuista levytyksistä. Erityisesti yllättäviksi kohokohdiksi nousivat On My Way To Harlem mahtavana retro-soul palana ja ensimmäisen setin huipentanut Nat Adderleyn Work Song. Vähemmän yllättäen toisen setin viimeiseksi jätetty 1960 What? kruunasi koko keikan. Encorena Porter antoi vielä hyvän näytteen laulutaidostaan komealla a cappella versiolla Nat King Colen alunperin esittäneestä Mona Lisasta.

Tyytyväinen yleisö palkitsi Porterin ja UMOn seisovin aplodein.

UMOn riveistä solistina loisti erityisesti trumpetisti Tero Saarti jonka konsertin komeat puitteet innoittivat moneen poikkeuksellisen vahvaan sooloon. Hyvä meininki!

Porteria UMOn kanssa on mahdollisuus nähdä ja kuulla vielä Ylen taltioimana – tiistaina äänitettiin M1-studiossa konsertti joka lähetetään Yle Teemalla 3.5.

  • Gregory Porter, laulu
  • UMO:
  • Puupuhaltimet:
  • Jouni Järvelä
  • Mikko Mäkinen
  • Teemu Salminen
  • Olli Ojajärvi
  • Ville Vannemaa
  • Trumpetit:
  • Teemu Matsson
  • Timo Paasonen
  • Mikko Pettinen
  • Tero Saarti
  • Pasuunat:
  • Kasperi Sarikoski
  • Mikko Mustonen
  • Pekka Laukkanen
  • Mikael Långbacka
  • Komppi:
  • Kirmo Lintinen, piano ja orkesterin johto
  • Ville Huolman, basso
  • Markus Ketola, rummut
Avainsanat: ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.