Bogdo Ula – Cult of the Harmonic Oscillation

bogdo_ula

Bogdo Ula -trion uuden levyn Cult of the Harmonic Oscillation alkutahdit kertovat mistä on kyse. Rouheasti kaikuvat spacerock-soundit kitarassa ja bassossa, rummuissa vähän ilmavampi ote. Vapaata ilmaisua, kyllä, soundeiltaan enemmän rockin perinteistä kuin jazzista, mutta tasaisen jumputusrytmiikan sijaan eläväisempää variaatiota sähköisen freen hengessä ja lähtökohtana vapaa improvisaatio – lähin vertailukohta joka tulee mieleen on Good Romans, jota on pari keltaa tässä blogissa käsitelty.

Duona aloitti myös Bogdo Ula – kitaristi Samuli Kristianin ja rumpali Ivan Horderin voimin syntyi ensilevy From Distance to You vuonna 2008. Myöhemmin voimatrioksi kokoonpanon täydensi Jean Ruin ja omakustannelevyjä on syntynyt tasaiseen levy/vuosi tahtiin. Vanhempaan materiaaliin tutustuminen paljastaa, että musiikki on pysynyt tyylilleen uskollisen, joten persoonallisen käsityön leima on levyissä vahvasti läsnä.

”Sähköhäiriöitä avaruudessa” tyyppinen tunnelma kantaa nytkin levyn läpi – iskevien melodioiden ystäville tämä musiikki ei ehkä ole, mutta surinassa on upottavaa pehmeyttä ja korvaa miellyttävää orgaanisuutta. Kaikki kappaleet ovat minimalistisista lähtökohdista improvisoituja, mutta bändi tavoittaa vapaassa leijunnassaan sen verran yhtenäistä muotoa että siitä saa kuitenkin jotain otetta.

Silti tuo leijuva muodottomuus on levyn heikkous – liian helposti levy lipsahtaa aktiivisesti kuuntelusta taustamusiikiksi kuulijan aatosten lentäessä omille kiertoradoilleen ja kohdat jotka vetävät huomion takaisin jäävät liian harvoiksi. Levyssä on yksi tietty jakso joka jostain syystä erityisesti Jazzpossua miellyttää – A Thousand Plateausin loppu ja siitä siirtyminen Diamond HeadiinTämä antaa osviittaa siitä, että bändin äänimaailmalla voisi olla enemmänkin annettavaa sikäli kun tähdet joihin kolmikon antennit kollektiivisesti osoittavat asettuvat oikeisiin asentoihin.

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen bändi yhtä kaikki kuulijoille joita kiinnostaa vahvasti improvisoitu musiikki jazzin ja free jazzinkin valtavirran ulkopuolelta tai abstraktimman space rockin ystäville.

Cult of the Harmonic Oscillation on julkaistu vain digitaalisessa muodossa – mp3:sia voi ostaa iTunesista, Bandcampista tai CDBabysta, levy on kuunneltavissa myös Spotifyssa. Levyn asiankuuluvan mystiseen taustatarinaan voi tutustua pdf-bookletin avulla.


bogdo_ula-glitched-a29-s56-i22-q37

  • Samuli Kristian – kitara
  • Jean Ruin – basso
  • Ivan Horder – rummut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.