Aurora Hentunen – Frost

Pianisti Aurora Hentusen viime vuonna debyyttilevy Second Spring oli erittäin lupaava – sen parhaat raidat olivat koko jazzvuoden kotimaisten kohokohtien joukossa. Uusi levy Frost jatkaa samoista lähtökohdista modernin melodisen pohjoiseurooppalaisen jazzin poluilla, ydinkvartetti on ennallaan trumpetissa Joona Kilponen, bassossa Veli-Matti Silanterä ja rummuissa Ville Luukkonen ja ensilevyn tapaan mukana on myös useampia vierailevia solisteja – levyllä kuullaan saksofoneissa Max Zengeriä ja Ukko Heinosta ja kitarassaa Luka Batistaa.

Suurin ero edeltäjään selviää jo kättelyssä alle minuutin mittaisella Under Ice -raidalla. Tällä kertaa levyn rytmitykseen on panostettu enemmän ja mukana on neljä tunnelmallista lyhyempää raitaa joissa Hentusen ääntä ja hillittyjä sähköisiä tehosteita käytetään perinteisempien pitempien raitojen rytmittämiseen. Se on sinänsä toimiva ratkaisu, mutta hienovaraisten nyanssien takia vaatii kuuntelijalta keskittymistä – suosittelenkin kuuntelemaan levyä kuulokkeilla.

Intron jälkeen levy lähtee liikkeelle When You Leftillä jossa solistina vierailee Zenger alttofoneineen. Myös tämä kahdeksanminuuttinen näyttää että kokonaisuudet ovat harkittuja paitsi koko levyn niin myös raitojen tasolla – se kasvaa herkästä alusta pikkuhiljaa sooloihin ja huipentuu koko bändin tullessa mukaan teemaan Zengerin soolon päätteeksi. Kaunis kokonaisuus, joskin kuten levyn välikkeetkin se vaatii kuuntelua.

Tätäkin onnistuneempi on kolmosraita Kuohu jossa vierailevana solistina kuullaan Heinosta tenoreineen. Kuohusta löytyy enemmän dynamiikkaa, sen värit ovat syvemmät ja täyteläisemmät ja Heinonen paahtaa erittäin hienon, modernin soolon.

Levyn kokonaisuuden kannalta pieni heikkous on, että nämä alkupään kappaleet jäävät levyltä vahvimmin mieleen vaikka mainiota yritystä monipuoliseen äänipalettiin saadaan koko levyn ajan. Stone Skipping -kappaleessa kuullaan sekä Zengeriä että Heinosta ja kolmen puhaltimen yhteispeli toimii hienosti ja loppusuoralla Expectations laittaa aivan toisenlaisen vaihteen silmään Luukkosen tiheämmin nakuttavan rumputyöskentelyn ja Hentusen yllättävän syntetisaattorisoolon voimin.

Frost on mainio levy, ensilevystä on meininki parantunut, mutta lupauksia jää vielä lunastettavaksikin – pienistä hienoista yksityiskohdista voisi saada vielä rohkeammalla käsittelyllä irti enemmänkin.

Uutta levyä voi kuunnella suoratoistopalveluista, fyysistä kopiota voi kysellä Facebookin kautta.

Yhtye on parhaillaan julkaisukiertueella seuraavasti:

  • 5.9. Salojazz Live, Salo
  • 6.9. Kulttuuritalo Tempo, Mikkeli
  • 7.9. Doo-Bop Club, Vaasa
  • 8.9. Helkiö-sali, Lappeenranta
  • 11.9. Vanha Paloasema, Oulu
  • 12.9. Kulttuurimetsä Kaukametsä, Kajaani

 

  • Aurora Hentunen – piano, koskettimet, laulu
  • Joona Kilponen – trumpetti
  • Veli-Matti Silanterä – basso
  • Ville Luukkonen  – rummut, lyömäsoittimet
  • +Max Zenger – alttosaksofoni
  • +Ukko Heinonen – tenorisaksofoni
  • +Luka Batista – kitara, elektroniikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.