April Jazz 2019: Joshua Redman Trio, Valtteri Laurell Nonet

Joshua Redman Trio

Photo: Haappix

Viime vuosina Joshua Redmania on ollut Suomessa mahdollisuus kuulla eri konteksteissa muutamaankin otteeseen, vuonna 2016 Redman vieraili UMOn solistivieraana ja 2017 hän kävi Flow Festivaleilla Old and New Dreams -yhtyeelle jossa isänsä Dewiekin soitti kunniaa tehneen Still Dreaming -kokoonpanon kanssa.

Nyt Espooseen saatiin Redmanin trio – bassossa Reuben Rogers ja rummuissa Gregory Hutchinson – joka pianisti Aaron Goldbergilla vahvistettuna levyttänyt yhdessä jo 20 vuotta sitten ja viimeksi uutta kvartettimusiikkia julkaistiin Come What May –levyllä juuri festivaalin alla.

Konsertin tunnelma oli rento. Avausnumero oli The Surrey With The Fringe on Top joka asetti suuntaviivat noin puolentoista tunnin setille – perinnetietoista, mutta kuitenkin modernisti tulkittua jazzia jossa Redmanin soittotaito ja nyanssien hallinta tulivat esille hivelevänä melodisuutena. Ei tarvinnut pullistella. Basisti Rogersin soundi oli kuin samettia. Hutchinsonissa puolestaan oli hieman havaittavissa nykypäivän amerikkalaisten jazzrumpalien taipumus soittaa livenä varsin raskaalla kädellä, mutta onneksi tyylitaju piti ja muut varjoon jättänyttä paukutusta kuultiin vain soolossa johon se sitten sopikin.

Välispiikit paljastivat Redmanin myös joviaaliksi puhujaksi. Redman kertoi aiemmin tällä vierailulla jossain paikallisessa oppilaitoksessa vieraillessaan sanoneensa olevansa Espoossa ensimmäistä kertaa, mutta joku hyvämuistinen kaivoi todisteet että Redman on kyllä April Jazzeilla käynyt aiemminkin vuonna 1993 Paul Motianin Electric Bebop Bandissa. Oli kuulemma ottanut egolle tämmöinen huonomuistisuus.

Setti koostui muutamista standardeista – erityisen hieno oli balladi I’m Glad There is You jossa kuultiin aivan poikkeuksellisen hienoa balladisoittamista jonka harva taitaa – Redmanin omista sävellyksistä ja komeasti setin päättäneestä Led Zeppelin -lainasta The Ocean jossa bändi pääsi vähän revittelemään ja Redmanin groovempi puoli pääsi esille.

Yleisö oli kuulemastaan innoissaan joten tottakai encorekin saatiin – uuden levyn olemassaolo noteerattiin soittamalla nimikappale Come What May.

Redmanin noususta jazzmaailman huipulle alkaa olla jo 30 vuotta. Ajan tuomalla koekmuksella ja auktoriteetilla hänen omien kokoonpanojensa live-keikoista tuntuu muodostuneen hiottu jazzelämys jossa voi aistia jatkumon aina Sonny Rollinsin tekemisiin 50-luvulla. Täytyy hattua nostaa.

  • Joshua Redman, tenorisaksofoni
  • Reuben Rogers, basso
  • Gregory Hutchinson, rummut

Valtteri Laurell Nonet

Photo: Haappix

Ehdottomasti mielenkiintoinen kotimainen projekti oli säveltäjä-kitaristi Valtteri Laurell Pöyhösen johtama Valtteri Laurell Nonet joka on vasta muutamia kertoja esittänyt tätä projektia varten sävellettyä materiaalia.

Jotain siemeniä tälle projektille kylvettiin Ricky-Tick Big Bandin syntyessä vajaa kymmenen vuotta sitten. Silloin Laurell Pöyhönen halusi tehdä musiikkia vahvasti Duke Ellingtonin hengessä ja tuohon tarvittiin myös klarinettia, mutta Ricky-Tick -sukupolvesta ei löytynyt tarpeeksi taitavaa tyyppiä klarinettisolistiksi joten hommaan pyydettiin suomalaisen swingin ja jazzklarinetin legenda Antti Sarpila.

Sittemmin Ricky-Tick Big Bandin tie vei yhteistyöhön huippu hiphop-herrojen Julkisen sanan kanssa, mutta muutama vuosi sitten ajatus Sarpilasta totuttua hieman modernimmassa kontekstissa ja nuoremmassa seurassa nousi taas pintaan trumpetisti Jukka Eskolan taiteellisessa johdossa olleen Oulun Elojazzin tarpeisiin ja syntyi tämä nyt April Jazzeille saapunut nonetti ja sille sävelletty kuuden kappaleen sarja Tigers are Better Looking joka perustuu dominicalaissyntyisen kirjailija Jean Rhysin kirjoituksiin.

Kuuden puhaltajan nonetissa soittaa Suomen jazzpiirien kärkikaartia – saksofoneissa Jussi KannastePope Puolitaival ja Ville Vannemaa, pasuunassa Antti Rissanen, trumpetissa Jukka Eskola, bassossa Jori Huhtala ja rummuissa Jaska Lukkarinen.

Karibian saarilta teini-ikäisenä englantiin muuttaneen Rhysin teemoista ulkopuolisuuden tunne ja melankolia olivat keskeisiä tunnelmia. Tyylillisesti musiikkin ammensi paljon cool jazzista ja swingistä komeine torvisektioharmonioineen mutta myös 60-luvun jazzista. Kotimaisista viime vuosikymmenien kokoonpanoista mieleen tulivat suhteellisen vahvasti mieleen Jussi Lampelan nonetti ja Teppo Mäkysen johtama Teddy’s West Coasters.

Laurell Pöyhösen musiikki on usein elokuvallista ja nytkin välispiikkien lisää avaamana mukana oli suhteellisen paljon tarinankerrontaa ja musiikin pinnan alla kyteviä kerroksia. Kirjoitusten teemat ja Laurell Pöyhösen oma tyyli tulivat ainakin tässä kontekstissa hyvin yhteen – tosin vain puhua vain tekstejä lukemattoman näkökulmasta.

Tässä kokoonpanossa tuntuisi olevan enemmänkin potentiaalia – erityisesti vahvoja solisteja olisi tässä porukassa niin monia että yksi setti vasta raapaisi mahdollisuuksien pintaa. Sarpila soitti upeasti – oli hieno kuulla soiton värien todella puhkeavan kukkaan kun hän siirtyi sävelletystä materiaalista sooloihin. Jori Huhtala onnistui myös bassosoolossaan soittaen yhden festivaalin komeimmista. Myös Jukka Eskola loisti tuttuun tapaan solistina joka pystyy aina erottumaan hienosti massasta. Hieman riskialtis valinta oli Till September Petronella kappaleessa laitta Eskola soittamaan vuoropuhelua soolossa Jussi Kannasteen kanssa – nämä kaksi ovat nimittäin varsin erilaisia solisteja, Eskolan ollessa takuuvarma liekittäjä Kannasteen puolestaan ollessa minimimalistisistakin aihioista hitaasti ideoita etsivä pohdiskelija. Nyt tämä riski hieman realistoitui Eskolan jättäessä kierroksia lisätessään Kannasteen liikaa varjoon.

Kuuden uuden sävellyksen sarjan lisäksi kuultiin sovitukset kahdesta vanhemmasta sävellyksestä. Elegia vapaalle hengelle josta nyt definitiivisen version lienee levyttänyt Timo Lassy Moves -levyllään soi herkästi ja Little Dirty Thoughts lisäsi loppuun vähän kierroksia.

Jonkun verran yleisökatoa tapahtui väliajalla maailmantähden soitettua settinsä ensin – harmi sinänsä sillä Laurell Pöyhösen nonetti on kiinnostava kokoonpano. Musiikkia toivottavasti kuullaan vielä tulevaisuudessakin – ainakin Laurell Pöyhönen lupaili että studiosuunnitelmia on ja ehkä ensi vuonna voidaan saada tätä materiaalia levylläkin.

Tigers are Better Looking livenä Elojazzeilla taltioituna

  • Valtteri Laurell Pöyhönen, sävellykset, kitara
  • Antti Sarpila, klarinetti
  • Jussi Kannaste, tenorisaksofoni
  • Pope Puolitaival, alttosaksofoni, huilu
  • Jukka Eskola, trumpetti
  • Antti Rissanen, pasuuna
  • Ville Vannemaa, baritonisaksofoni, bassoklarinetti
  • Jori Huhtala, basso
  • Jaska Lukkarinen, rummut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.