April Jazz 2017: Michel Camilo & Tomatito, Lenni-Kalle Taipale Trio

Tämän vuoden April Jazzien viimeinen ilta Tapiolasalissa tarjosi konsertin mitä en osaisi mielessäni sijoittaa mihinkään muualle kuin Tapiolaan. Pianisti Lenni-Kalle Taipale oli aikansa komeetta ja 90-luvun puolesta välistä eteenpäin Taipaleen trion tai groupin voi olettaa esiintyvän April Jazzeilla joka vuosi. Yksi Taipaleen keskeisistä innoittajista latin jazz-puolelta  – April Jazzin perinteisiä tavaramerkkejä sekin – on ollut Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin oleva Michel Camilo – nyt molemmat hahmot saatiin samaan konserttiin, Camilo flamenco-kitaristi Tomatiton kanssa ja Taipale uusimmalla trio-kokoonpanollaan.

Michel Camilo & Tomatito

Camilo ja Tomatito ovat tehneet yhteistyötä jo vuosituhannen vaihteesta asti. Yhteistyön hedelmiä on julkaistu kolmella levyllä – SpainSpain Again ja Spain Forever – joista viimeisin julkaistiin viime vuonna.

Kaksikon tekemisessä on rehellinen ja sydämellinen meininki. Ohjelmisto koostuu niin kaksikon omista sävellyksistä kuin monista latinohenkisen musiikin rakastetuimmista sävelmistä – erityisesti Chick Corean tunnetut sävellykset ovat usein keskeisessä osassa, siitä Spainistä lähtien.

Noin puolentoista tunnin setissä oli odotetusti tunnetta ja temperamenttia – miellyttävää kuunneltavaa! Setin alkupuolella kitaran ja pianon yhteissoundin kanssa oli ainakin salin perällä ongelmia, mutta ennen pitkää nekin hälvenivät. Materiaalia kuultiin kaikilta duo levyiltä, Waltz for Debby ja Stella by Starlight osoittivat että myös jazzstandardien tulkinta onnistuu.

Suomalaispianisteista Camilon otteista tuli elävästi mieleen paikoin paitsi Taipale myös Iiro Rantala – erityisesti Two Much -elokuvan rakkausteeman alku kuulosti elävästi siltä että duo olisi ehkä päättänyt soittaa Iiron Tears for Esbjörnin.

Kaksikon tekemisessä ei sinänsä ollut mitään uutta tai odottamatonta, mutta varsinaisen setin viimeisen biisin – Corean La Fiestan – soidessa totesin mielessäni että ei tarvikaan. Jos Camilo ehkä onkin viime vuosikymmeninä Latinalaisesta Amerikasta nousseista pianisteista vähiten seikkailunhaluisia ja tietyllä tavalla yksipuolisia niin hänen soitossaan on selkeää näkemystä ja ilmaisun puhtautta joka tekee siitä ikonista ja ajatonta.

Vähän vielä ensimmäisen encoren jälkeen tuntui että jotain puuttui, mutta veijarit olivat liikkeellä kahden encoren taktiikalla ja tulihan se Spainkin sieltä komeaksi lopuksi.

  • Michel Camilo, piano
  • Tomatito, kitara

Lenni-Kalle Taipale Trio

Virvoketauon jälkeen Taipale aloitti settinsä kertomalla hieman suhteestaan idoliinsa Camiloon ja miten tärkeä tämä tilaisuus soittaa samassa konsertissa Camilon kanssa hänelle oli. Taipale oli ottanut Camiloon etukäteen yhteyttä ja kysynyt, että käviskö että soitetaan yks sun biisi – Camilollehan tämä kelpasi, mutta biisin täytyi olla setin ensimmäinen sillä kiireisen muusikon tie vei vielä illalla muualle. Niinpä siis Camilon ensimmäisen levyn Caribella aloitetiin. Taipale antoi kätensä lentää koskettimilla intoa täynnä tuolilla loikkien – sympaattinen poikamaisuus ei ole vuosien varrelta hänestä karissut, mutta todellinen herkkuhetki tuli myöhemmin kun biisin huippukohdassa Camilo itse saapui lavalle ja kaksikko vaihteli tulisia soolonpätkiä rumpali Joonas Kaikon kanssa yleisön hurratessa villisti. Siinä oli todellista aidon musiikillisen kohtaamisen sytyttämää paloa joka varmasti tempasi mukaansa yleisön yrmeimmätkin jazzpoliisit. Ehdottomasti suuri jazzhetki jota muistellaan vielä pitkään!

Tämän riemastuttavan 20 minuuttia kestäneen herkuttelun jälkeen tuntui melko selvältä että keikan huippuhetki oli jo takanapäin, mutta urheasti mentiin eteenpäin. Taipaleen ensimmäiseltä levyltä tuttuun Kohkaukseen lähdettiin energisen rumpali Joonas Kaikon tarmokkaalla soololla. Tämä nuori lupaus on viime vuosina soittanut mm. Isac Elliotin ja Anna Abreun bändeissä ja otteissa olikin isojen salien ja suurten tilanteiden tuntua – jazztriot eivät liene Kaikolle paras loppusijoituspaikka, mutta Taipaleen energiseen popjazziin tämä sopii. Kaikon ja Taipaleen välinen kemia toimi hyvin ja kaksikon välistä kommunikointia oli ilo katsella.

Basisti Ossi Maristo on kunnostautunut enemmän kitaristina joka soitosta kuuluikin hyvässä ja pahassa. Kuusikielisen basson matalimmat sävelet menivät muodottomaksi massaksi josta ei paljon nuotteja enää erottanut ja muutenkin komppaus olisi kaivannut vähän napakampaa soittoa, mutta korkeammalta kaulalta vedetyt soolot menivät sitten komeasti soolokitaristin sorminäppäryydellä.

Biisejä kuultiin Taipaleen triojen levytysuran koko kaarelta – ensimmäiseltä Kohkaus ja herkkä Hääpari, uusimmalta, 2011 ilmestyneeltä Resetiltä ”hittibiisi” Pojama ja kymmenisen vuotta sitten ilmestyneeltä Lumialta encorena riemastuttava Jazzarin mopo keulii.

Taipaleen sävellyksissä ja niiden sointukierroissa on pop-henkistä viehätystä. Rentoa kuunneltavaa, mutta biisien kehitykseen tuntui olevan käytännössä vain yksi konsti, kierrosten kasvattaminen huimaavan tykittelyn puolelle. Tämähän reippailta muusikoilta onnistui, mutta jazzdiggarin korvaan homma kävi pitemmän päälle yksitoikkoiseksi.

Michel Camilon tapaan on Lenni-Kalle Taipale Triollakin oma tyylinsä jota miehistön vaihdokset eivät ole vuosien varrella juuri muuttaneet. Viihdyttävää ja vauhdikasta popjazzia tekijöiltä joiden uran pääpaino tosin lienee tulevaisuudessakin suurempien pop/rock-tuotantojen ja tv-ohjelmien house bandien luottomiehinä vivahteikkaamaan jazztrioilmaisun kehittämisen sijaan – ei se väärin ole.

Trio April Jazz kokoonpanossaan viime vuoden Viapori Jazzeilla taltioituna

  • Lenni-Kalle Taipale, piano
  • Ossi Maristo, basso
  • Joonas Kaikko, rummut

Michel Camilo & Tomatito ja Lenni-Kalle Taipale Trio Tapiolasalissa April Jazz -festivaaleilla 29.4.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.