April Jazz 2015: Chris Potter

Photo: Vilma Timonen

Photo: Vilma Timonen

Tämän vuoden April Jazzin ulkomaisista vieraista kiinnostavimpiin lukeutui saksofonisti Chris Potterin kvartetti. Potter kuuluu sukupolvensa ehdottomasti arvostetuimpiin nimiin jazzdiggari ja -muusikkopiireissä, vaikka ei suuren yleisön suosiossa pärjääkään Robert Glasperin kaltaisille genrerajoja kärkkäämmin ylittäville nimille.

Potterin ilmaisun skaala on kuitenkin laaja, edellisellä ECM julkaisulla Imaginary Cities nelihenkinen sähköiseen fuusio-menoon kallellaan ollut Underground -kvartetti laajeni 11-henkiseksi Underground Orchestraksi jonka soundissa jouset olivat tärkeässä osassa. Nyt Espoossa nähty ja kuultu upouutta musiikkia soittanut kvartetti oli lähempänä akustisiin soundeihin nojaavaa post-bopin modernia valtavirtaa – pitkiä polveilevia sävelmiä jotka jättivät paljon tilaa tulkinnalle ja solistiselle seikkailulle.

Mainiosti Potter tilaa käyttikin – oli kyseessä sitten säestyksettä soitettu soolo-osuus tai bändin johdatus uusiin maisemiin ei tylsäksi meno koskaan käynyt ja soitosta oli kaavamaisuus kaukana oli soittimena sitten tenorisaksofoni, bassoklarinetti tai sopraanosaksofoni. Erityisesti tenorisaksofonin ylärekisterin käyttö oli komeaa kuultavaa ja muutenkin Potter tuntui elävänä koettuna paljon intensiivisempana soittajana kuin levyiltä.

Saksalaispianisti Pablo Held pärjästi tässä suhteessa huonommin – muutamaankin otteeseen Heldin soitto tuntui moneen kertaan kuullulta post-bop maneerien kaavamaiselta jauhamiselta, etenkin Potteriin verrattuna.

Basisti Joe Martin vaikutti setin alkupuolella olevan hieman syrjään jäävä hahmo, mutta kun tuli bassosoolon paikka tai muu hetki jolloin bassoa tarvittiin tuomaan lisää rakennetta niin Martin oli selvästi tehtäviensä tasalla – hienoa soittoa tilanteen mukaan.

Photo: Tuomo Antikainen

Photo: Tuomo Antikainen

Rytmistä vaihtelua kappaleista löytyi ja rumpali Marcus Gilmorella riitti hommia. Näin Gilmoren viimeksi Vijay Iyerin trion kanssa ja tuolloin hän soitti melko tiukasti ja itsevarman oloisesti, nyt ote oli hieman rennompi ja lennokkaampi, mutta toisaalta hieman epävarmempi. Uusi materiaali vaatinee opettelunsa. Hyvin kuitenkin Gilmore suoriutui urakasta ja viimeisen kappaleen pakollinen rumpusoolo oli hieno rykäisy.

Akustista tunnelmaa rikottiin hieman Potterin ohjaamin sähköisin efektein. Hieman etäisin sähköisin äänin luotiin niin setin abstrakteimmat hetket päätyen lähes vapaan improvisaation tunnelmiin kuin sen rytmisesti suoraviivaisin jakso melko ambientin loopin määrittäessä alkuun yhden kappaleen rytmin.

Huippuluokan Amerikkalaista nykyjazzia alusta loppuun – omassa traditiossaan kiinni, mutta kaukana kaavamaisuudesta.

  • Chris Potter, saksofoni
  • Pablo Held, piano
  • Joe Martin, basso
  • Marcus Gilmore, rummut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.