Alessandro D’Anna Trio – Standards Time, Vol. II: Mexico city

Niinsanottujen jazz standardien tulkitsemisen voi ajatella olevan jazzia puhtaimillaan, siinä jazzin kielen ja perinteen tunteminen pääsee loistamaan ja standardien kautta toisiaan aiemmin tuntemattomatkin muusikot voivat kohdata toisensa jameissa välittömästi mielenkiintoisin tuloksin. Levytetyn jazzin puolella standardit ovat tosin vähentäneet merkitystään jo 1950-luvun lopusta asti ja vieläkin leaderin tai kokoonpanon omat sävellykset ovat se ”oletusarvo”, etenkin uusille kokoonpanoille.

Standardien keskeiseksi esitysareenaksi ovatkin jääneet jamit ja Suomessa mainiona jamimuusikkona on tullut jo tunnetuksi italialaislähtöinen rumpali Alessandro D’Anna joka on isännöinyt jameja mm. Helsingin Harju 8:ssa. D’Anna on julkaissut standarditulkintojaan myös kahdella levyllä. Muutama vuosi sitten julkaistu ensimmäinen levy oli äänitetty Helsingissä Tenho RestoBarissa, tämän vuoden uutuus puolestaan Mexico Cityssa – tällä kertaa triossa mukana pianisti Alex Mercado ja basisti Rob Duguay.

Kuusiraitaisen levyn lähes yhdistävänä teemana voisi nähdä tänä vuonna edesmenneen pianisti McCoy Tynerin. Kaksi sävellyksistä on Tynerin kynästä – Blues for Gwenin ensimmäinen levytys löytyy Inception -levyltä ja Effendin puolestaan Inceptionilta ja kolmesta muustakin kappaleesta, Chopinin E-molli preludistaWhen Sunny Gets Bluesta ja Joe Hendersonin Recorda-Mesta löytyy McCoyn levytys. Vaille suoraa Tyner-yhteyttä jää vain päätöskappale, Herbie Hancockin One Finger Snap. Tässäkin tapauksessa ollaan siis kuitenkin 60-luvun bopin keskeisessä ytimessä.

Levy alkaa trion tulkinnalla Chopinin e-molli preludista (Op. 28, No. 4). Chopinin ajaton melodia kuulostaa yhä varsin modernilta ja on vuosien varrella innoittanut niin Jobimin Insensatez’n kuin Radioheadin Exit Music (for a Film)inkin eikä kovin vahvaa klassisen musiikin vaikutetta levylle tästäkään tulkinnasta tule. Mercadon piano tulkitsee melodian tunteikkaasti, mutta D’Annan rummut pitävät tulkinnan vahvassa liikkeessä ja komeaa nostatusta ja dynamiikkaakin saadaan heti avausraitaan. Hyvä esimerkki Chopinin sävellyksen ajattomasta voimasta.

Blues for Gwen soitetaan hieman McCoyn rivakkaa levytystä hitaammin. Huomio kiinnittyi tässä erityisesti D’Annan hienoon virvelirummun käyttöön – hieman samaa menoa kuin Elvin Jonesilla alkuperäisessä levytyksessä. Mercado maustaa omaa soittoaan muutamalla näyttävällä juoksutuksella.

Lähes 11 minuuttinen When Sunny Gets Blue tuntuu ”siltä pakolliselta balladilta”, lähinnä huonossa mielessä sillä muuten vetävän levyn puolenvälin himmaillu vie tuulia purjeista vaikkakin Duguay pääsee näyttämään kyntensä varsin tyylikkäänä solistina hienolla muhkealla bassosoundillaan.

Loppulevy mennään sitten vauhdikkaammin. Effendi lienee levyn paras osoitus D’Annan monipuolisesta rumputaituruudesta, joten jos kuuntelet levyltä yhden raidan niin kuuntele se. Joe Hendersonin säveltämä Recorda-Me tuo levylle latin jazz vivahteita alkuperäiselle uskollisena ja rennon teeman päälle sooloissa saadaan hyvää vauhtiakin päälle.

Levyn päättävä One Finger Snap tarjoaa alkuun hieman kimurantimpaa ja lähes kuumeista meininkiä josta kuitenkin laskeudutaan varsin vapaantuneeseen svengiin. Pieni annos siis Miles Davisin 60-luvun suuren kvintetin post-bopin varaan tunnetta siis mukana.

Kaiken kaikkiaan mainio levy 60-lukulaisen bop-jazzin ystäville – kehotan tutustumaan erityisesti jos McCoy Tynerin 60-luvun levyt kuuluvat suosikkeihin!

  • Alessandro D’Anna – rummut
  • Alex Mercado – piano
  • Rob Duguay – basso

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.