An Evening With Pat Metheny Finlandia-talolla

Kitaristi Pat Methenyn edellistä Suomen vierailua kolme vuotta sitten saatiin odottaa muutama vuosikymmen, nyt uusintavierailu saatiin diggarien iloksi huomattavasti nopeammin. Viimeksi Methenyn mukana oli Unity Group -yhtye ja tuolloin ilta tuntui triumfanttiselta näytöltä siitä, että kuusikymppinen kitaristi oli pystynyt löytämään uuden vaihteen musiikilleen tällä vuosituhannella – tällä kertaa kvartettikokoonpanolla katse oli enemmän nostalgiassa sillä An Evening with Pat Metheny -teemaisessa illassa kuultiin tuhti kattaus Methenyn vanhempia sävellyksiä.

Kaksi ja puolituntista keikkaa rytmitti Methenyn instrumentin vaihto kitarasta toiseen. Tavaramerkiksi muodostuneeseen raitapaitaan pukeutunut hyväntuulinen Metheny avasi konsertin viime vierailun tapaan 42-kielisellä Pikasso-kitaralla soitetulla soolonumerolla jonka jälkeen nuorempien sukupolvien muusikoista muodostunut bändi saapui lavalle – pianossa Gwilym Simcock, bassossa Linda May Han Oh ja rummuissa jo pitkään Methenyn kanssa yhteistyötä tehnyt Antonio Sanchez.

Metheny vaihtoi puoliakustiseen kitaraan ja melkoisen ripeään tahtiin bändi alkoi esittää sävellyksiä 70-luvulta 90-luvulle. Ei siinä paljoa edes aplodeja jääty kuuntelemaan, tuntui että bändillä oli vähän kiirekin saada kaikki setin biisit soitettua. Setin alkuun bändin soundi kuulosti pienempään tilaan mitoitetulta – Simcockin piano oli lähes kuulumaton muulloin kun soolojen aikana ja Methenyn vikkelät juoksutukset katosivat hieman kaikuihin, mutta setin myötä tilanne parani.

Niinkuin edelliselläkin vierailuilla Methenyn soolosoitto oli vaikuttavaa – harva kitaristi osaa yhdistää tekniikan ja nopeat juoksutukset hienoon melodiseen näkemykseen. Solistina onnistuivat myös Oh joka osoittautui varsin taitavaksi melodiseksi bassosolistiksi ja väkivahva Sanchez jolta löytyi sooloihin dynamiikkaa vaikka millä mitalla.

Musiikkiin lisättiin ajan myötä kierroksia Methenyn tarttuessa kitarasyntetisaattoriin jonka hieman korneista soundeista hän on kiitettävästi saanut tehoja irti vuosikymmenien varrella. Tämän jälkeen ennen keikan ensimmäistä spiikkiä Metheny vaihtoi vielä akustiseen kitaraan jossa oli melkoiset hieman särjetytkin plink-plonk-surina -soundit Eugene Chadbournen hengessä ja bändi lähti hetkeksi melko hämyille avant-garde poluille. Jos vaikka melodinen materiaali onkin Methenyn musiikin keskiössä niin ei hän pelkää väläyttää kokeellisempiakaan sävyjä silloin tällöin.

Spiikin jälkeen setin toiselle puoliskolle laskettiin hieman kierroksia – tuttujen Metheny-sävellysten kimara jatkui akustisen soolofiilistelyn tunnelmissa ja sähköisen bändisegmentin jälkeen varsinainen setti päättyi kolmeen duettoon Methenyn ja bändin muiden jäsenten kanssa – näistä viimeisenä Sanchezin kanssa laitettiin kierrokset täysille huipennuksena, mutta eipä varsinainen yllätys ollut että encoreja oli tulossa – yli kaksi ja puoli tuntia kokonaisuutena kestäneen konsertin päätteeksi saatiin vielä yksi akustinen soolokimara ja lopuksi koko bändin vahva lopetus.

Methenyn musiikilla riittää Suomessa ystäviä ja suosionosoitusten perusteella yleisö olisi kuunnellut bändiä pitempäänkin – itselle olisi kyllä pienempikin annos riittänyt. Tuhti annos yhden jazzin 70-luvun jälkeisen ajan ikonisimmista muusikoista, oli miten oli.

  • Pat Metheny, kitarat
  • Gwilym Simcock, piano
  • Linda May Han Oh, basso
  • Antonio Sanchez, rummut

An Evening with Pat Metheny, Finlandia-talo, 17.5.2017

Ei kommentteja

Kadi Vija & Lucas Dann – Ugly Beauty

Virolais-suomalainen laulaja Kadi Vija on ottanut melkoisen urakan vastaan uudella levyllään Ugly Beauty – levyllä Vija nimittäin tulkitsee sanattoman laulun keinoin kanadalaispianisti Lucas Dannin kanssa Thelonious Monkin kiharaisia sävellyksiä.

Levyllä kaksikko tulkitsee yhdeksän Monkin sävellystä – Bemsha Swingistä mukana kaksikin otosta. Dannin pianonsoitossa on runsaasti Monkin kulmikasta henkeä, Vijan persoonallinen laulu – suomalaista jazzkenttää seuraaville Kadi Quartetista tuttu – antaa levylle aivan oman ilmeensä.

Alunperin Monkin Underground -levyllä esiintyneeltä sävellykseltä lainattu nimi Ugly Beauty on osuva niin Monkin musiikille kuin tälle levyllekin. Vijan laulamana Monkin melodiat nousevat hienosti esille, tulkinnat kunnioittavat sävellyksiä. Kolikon kääntöpuolella soolot eivät levyltä juuri jää mieleen.

Levyn kuuntelun jälkeen jää helposti monikin kappale päähän soimaan – erityisesti Monk’s Mood ja In Walked Bud palaavat usein mieleen ja houkuttelevat kuuntelemaan levyä uudestaan. Eipä levy muutenkaan ole hassumpi innoittaja Monkin musiikin syvällisempään kuunteluun – ainakin itse levyn innoittamana palasin useammankin Monkin levyn äärelle.

Omaperäistä tekemistä alkuperäismateriaalia kunnioittaen – mainio levy.

Uutta levyä voi ostaa Digeliuksesta tai kuunnella Spotifysta. Tein myös kätevän soittolistan jossa mukana vertailun vuoksi Monkin levytyksiä samoista kappaleista.

Kadi Vijaa voi kuulla livenä Glo Hotel Artissa tänään 17.5., 25.5. ja Punavuoren Ahvenessa kauden viimeisessä Punavuoren Jazzven -klubi-illassa 3.6.  Lisää tulevia keikkoja löytyy kotisivujen kalenterista.

  • Kadi Vija – laulu
  • Lucas Dann – piano
Avainsanat: ,
Ei kommentteja

Jukka Eskola Soul Trio Sellosalissa

Jukka Eskola Soul Trion levynjulkaisukiertueen kolmas etappi Porvoon ja Helsingin jälkeen sijaitsi Espoon Leppävaarassa. Sellosalin konsertista teki erityisen, että trio sai vieraakseen ensimmäistä kertaa samoin äskettäin uuden levyn julkaisseen saksofonisti Jukka Perkon. Harvinaislaatuinen tilaisuus ei vetänyt Sellosalin perjantai-iltaan kovin paljoa väkeä – epäilemättä edellisen päivän konsertti G Livelabilla jossa vierailijana esiintyi Timo Lassy verotti väkeä tältä keikalta.

Bändi aloitti trio-muodossa Railyard Boogiella ja MorellaVahvana solistina monista yhteyksistä tunnettu Eskola otti homman hienosti haltuuin niin trumpetilla kuin pehmeämmällä flyygelitorvella tempaisten kuulijat mukaansa kepeästi svengaavalle rytmimatkalle.

Sitten lavalle saatiin Perkokin joka toi oman melodisen mausteensa. Harmonisesti yksinkertaisempaan ja enemmän groove-painotteiseseen soul jazz materiaaliaaliin kuten Hong Thong Perkon soitto ei istunut yhtä hyvin kuin levylläkin vierailevan Lassyn, mutta nopeammissa svengi-hetkissä se sitten korvaantui. Erityisesti ainoana kappaleena Soul Trion levyn ulkopuolelta kuullussa Perkon äskettäin levyttämässä Dizzy Gillespien Bebopissa, nopeassa For Anne Lee -bluesissa ja encore-biisissä Sweet Honey Bee  Eskolan puhaltimien ja Perkon saksofonin yhteispeli oli herkullista kuultavaa.

Rumpujen takana Teppo Mäkynen näytti vahvoja otteita niin tyylikkäänä komppaajana kuin paikoin myös vahvana solistina – Mäkysen reperutaarin parhaita näytepaloja kuultiin niin Jumpin’ Punkinsin perinteisessä svengissä kuin Sweet Honey Been modernimmassa breakbeat -iloittelussa. Mikko Helevän urut jäivät tällä kertaa kokoonpanon vaisummaiksi lenkiksi – vähän räväkkyyttä ja lisää äänenvoimakkuuttakin olisi tosin urkupatteriin toivonut isossa tilassa.

Mainiossa parituntisessa keikassa kuului pitemmän yhdessäsoittamisen tuoma rutinoituminen. Uusikin erikoisvieras istui joukkoon melko saumattomasti. Jukka Eskola Soul Trio joka pitää joka kerta minkä lupaa – nautittaavaa hyväntuulista soul jazz/hard-bop pohjaista herkuttelua.

  • Jukka Eskola, trumpetti, flyygelitorvi
  • Mikko Helevä, urut
  • Teppo Mäkynen, rummut
  • +Jukka Perko, alttosaksofoni

Kiertue jatkuu seuraavasti:

  • 13.5. Salo
  • 17.5. Oulu
  • 18.5. Lappeenranta
  • 19.5. Pieksämäki
  • 20.5. Turku

Jukka Eskola Soul Trio ja Jukka Perko Espoon Sellosalissa 13.5.2017

Ei kommentteja

Raoul Björkenheim Triad – Beyond

Triad -trio on ollut viime vuosina yksi kitaristi Raoul Björkenheimin aktiivisimmista kokoonpanoista – nyt tämän kokoonpanon musiikkia saa myös levytetyssä muodossa Eclipse Musicin julkaistessa yhdeksänraitaisen Beyond -levyn.

Björkenheim on vaikuttanut useammassakin trio-muotoisessa kokoonpanossa – on ollut mm. Scorchia (mukana Thingistä tutut Ingebrigt Håker Flaten ja Paal Nilssen-Love), Blixtiä (Bill Laswell & Morgan Ågren) ja Tampere Jazz Happeningissa kuultiin taannoin Björkenheimin, Mats Gustafssonin ja Morgan Ågrenin trioa. Jälki on ollut usein huumaavaa free jazziin kallellaan olevaa täylaidallista; kovaa vääntää levyn alusta asti nyt Triadkin – bassossa Ville Rauhala ja rummuissa Ilmari Heikinheimo, mutta kuitenkin vähän rauhallisemmin kyntäen. Ensimmäisissä biiseissä on vähän doom metal -henkistä vahvaa, mutta korvaa myötäilevää pöristelyä – mukavaa mättöä! Björkenheimin kitara välillä surisee vahvasti, välillä puhuu omaa avaruuskieltään.

Sitten lähdetään abstraktimmille poluille – Defiance ja Petals kiertelevät ja kaartelevat, jälkimmäinen vähän liiankin päämäärättömästi – levy on nimittäin muuten täynnä avant-garde/free -sektorille varsin kompakteja raitoja joiden joukossa pisin seitsemänminuuttinen haukotuttaa ja juuri kun Rauhalan soolon jälkeen tuntuu siltä, että ehkä uusi vaihde löytyy niin se loppuu outoon feidaukseen.

Noh, ei se mitään sillä meininki taas paranee kun Katarsis väkevine riffeineen astuu areenalle – hyvä raita joka näyttää että kyllä yhden toistuvan riffin päälle luovaa musiikkia voi rakentaa kun osaa.

Näillä eväin levy lähtee loppusuoralleen – särökitara murisee, välillä on ambientimpaa tunnelmaa, välillä vetävämpää rytmiikkaa. Todellinen helmi on kuitenkin jätetty viimeiseksi – The Rain is Overin freak out -jamittelusta kuoriutuu hienosti Somewhere Over the Rainbow’n melodia jonka haikeissa tunnelmissa levyn päätös tuntuu poikkeuksellisen hienolta kylmiä väreitä herättävältä hetkeltä.

Mainio jazz-levy myös esimerkiksi doom tai sludge metalin tai vastaavan raskaamman kynnön ystäville.

Uutta levyä voi koekuunnella ja ostaa Eclipsen Bandcamp-sivulta tai Digeliuksesta.

  • Raoul Björkenheim  – kitara
  • Ville Rauhala – basso
  • Ilmari Heikinheimo – rummut
Ei kommentteja

Jukka Perko Tritone – Dizzy

Kolmisenkymmentä vuotta sitten saksofonisti Jukka Perko nuosi komeetanomaisesti Suomen jazztaivaalle. Nuori itseoppinut huittisista kotoisin ollut teinipoika pyysi ennakkoluulottomasti lupaa nousta soittamaan Jon Faddisin yhtyeen kanssa, sai tilaisuutensa ja teki Charlie Parkerilta vaikutteet hakeneella soitollaan sen verran kovan vaikutuksen, että tie vei Faddisin suosituksen myötä Dizzy Gillespien 70-vuotisjuhlaorkesterin kahdelle kiertueelle bändin ainoana Eurooppalaisena ja nuorimpana jäsenenä.

Tämä tarina kerrotaan nyt tekstimuodossa Perkon omin sanoin Tritone -trion uuden levyn mainiossa kansilehdessä. Tänä vuonna kun Dizzyn syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta ilmestyvällä levyllä on paikkansa suomalaisen jazzin levytetyssä historiassa – aiemmin Perko ei nimittäin ole juuri Dizzyyn tai Parkeriin liittyvää musiikkia joka hänet alunperin tunnetuksi nosti levyttänyt.

Keskeiseksi nousee oheismateriaalista yksi Dizzyn neuvo nuorelle Perkolle:

”Dizzy said: ’I hear in your playing that you’ve been listening to Charlie Parker. That’s the best starting point for anybody playing the saxophone. Being that you sound so much like Parker, people are going to tell you to find your own style of playing. But do not worry about that. Your style will find you.”

Perkohan tämän tarinan pääosassa nimittäin on – nuori poika jolle monen soittajan unelman käyminen toteen jo teini-ikäisenä oli jo vähän liikaakin, mutta joka kuitenkin myöhemmin löysi oman tyylinsä – tai siis jonka tyyli löysi hänet – ja teki hienon uran omilla avuillaan. Levyn nimen tulkitseminen myös nuorta Perkoa kuvaavana adjektiivina houkuttaa.

Tyylillisesti levy on seesteistä ja melodista Perkoa – samaa sarkaa jota kuultiin jo Music of Olavi Virta -levyllä 90-luvun lopulla. Triossa rummuissa Teppo Mäkynen, Perkon kanssa usein sieltä 90-luvulta soittanut, bassissa Mäkysen kanssa jo niin usein kuultu ja nähty Antti Lötjönen.

Vähän ripeämmin lähdetään Dizzyn Bebopilla liikkeelle, mutta suurimmaksi osaksi tunnin mittainen levy on kiireetöntä kypsyttelyä. Tyylillisesti ei niinkään Dizzya tai Parkeria tavoitella, mutta traditio on kolmikolla mielessä – usein Lötjönen ja Mäkynen luovat jännitettä vähän kulmikkaammalla rytmiikalla, välillä vähän epätiin Perkon kanssa kulkien heittäen sitten vapautuneesti perinteisempään svengiin. Klassisen kolmimuunteisen jazzin ystäviä tämän levyn tyylilliset valinnat varmasti hellivät.

Rytmiryhmän herrasmiehet ottavat paikoin omat soolonsa, mutta jättävät paljon Perkon harteille – häneltä toki onnistuu kekseliäin kääntein kuulijan kiinnostuksen ylläpito, samanlaisia hienoja kokeneen mestarin otteita kuin soolo-osuuksissa Mäkysen johtamassa Teddy’s West Coastersissa. Vähän kuitenkin triomuodossa kaipaisia rohkeampia ulostuloja basistilta ja rumpaliltakin. Kyllä maailmaan sen verran soittoa mahtuu.

Levystä jää levollinen mieli – eipä tarvi enää Perkon toista Dizzy-levyä tehdä, opintovelat on maksettu, Oma tyyli on löytynyt ja se soi nyt Dizzyllä sävellysten nostalgia-arvoja vahvempana tekijänä.

  • Jukka Perko – alttosaksofoni
  • Antti Lötjönen – basso
  • Teppo Mäkynen – rummut
  • +KYN & KYL – kuorot
Ei kommentteja

Jazzpossun Q-Continuum kilpailu – voita konserttiliput G Livelabin keikalle

Viime vuosikymmenen funk-suosikki Q-Continuum tekee paluuta. Bändi nousee G Livelabin lauteille lauantaina 6.5. kello 20.

Jazzpossu tarjoaa yhdessä G Livelabin kanssa kahdelle onnekkaalle seuralaisineen konserttiliput keikalle – kilpailu käynnissä torstaina 4.5. kello 13 asti.

OSALLISTU TÄÄLLÄ

Avainsanat: ,
Ei kommentteja