Kadi Vija Key Project – Roaming in Contemporary Society to Make Peace with It

Tutustuin Kadi Vijan laulutaiteeseen varmasti monen muun tavoin ensimmäistä kertaa kun Kadi Quartet kokoonpano voitti Young Nordic Jazz Comets 2013 -kilpailun Suomen karsinnan. Nyt 2020 lähdetään ikäänkuin uudelle kierrokselle, Kadi Vija Key Project on Vijan uusi omia sävellyksiä esittävä kokoonpano – kvartetti tämäkin – ja tie vie jälleen Nordic Jazz Comets -showcaseen joka tänä vuonna on muuttunut nuorten tulokkaiden esittelytapahtumasta ulkomaille havitteleville kypsempienkin muusikoiden kokoonpanoille. Se järjestetään tänä vuonna Suomessa We Jazz -festivaalin yhteydessä.

Uudella levyllä Roaming in the Contemporary Society to Make Peace with It keskeistä on ilmaisun omaperäisyys. Jo paperilla kokoonpanon instrumentaatio on poikkeuksellinen, Vijan laulun lisäksi kuullaan Max Zengerin bassoklarinettia, Tuomo Dahlbomin kitaraa ja Tuomas Timosen rumpuja ja paikoin myös kellopeliä ja syntetisaattoreita.

Standing Still aloittaa seitsemän raitaisen levyn minimalistisella yhden sävelen toistolla johon liittyvät pian Timosen rummut ja sitten Zengerin klarinetti. Bändin jäsenten roolit ovat lauletulle jazzille normaalia tasavertaisemmat – tätä tasapuolisuutta tuntuu korostavan sekin, että Vija tulee mukaan vasta ensimmäisen raidan puolessa välissä. Vijan sanattoman laulun tyyli on helposti tunnistettava ja persoonallinen – tyypilliseen scat-lauluun verrattuna nuotit ovat pitkiä ja melodiat harkitun oloisia, levy on kiirreettömän tuntuinen, kaikella on tilaa.

Mukana on myös kaksi sanoitettua laulua Circles and Falls ja Between the Lines. Näissä Key Project tuntuu tulevan askeleen lähemmäksi tavanomaisempia tämän vuosituhannen jazzin reuna-alueilla liikkuvia kokoonpanoja, erityisesti suomalainen Kvalda -yhtye (laulusolistina Aili Ikonen) tulee vahvasti näistä kappaleista mieleen.

Keskeisempää antia ovat kuitenkin sanattomat kappaleet – niistä vahvimpina omalla tavallaan svengaava Water Dripping Dance johon Dahlbomin villi avant-skronk soolo tuo jännittävän lisäulottuvuuden ja Roaming in the Contemporary Society jossa puolestaan vahvan soolon soittaa Zenger.  Myös bändin dynamiikan koko kirjon esittelevä  Chord Travel on hieno lopetus.

Omaperäisessä ilmaisussa siis Key Projectin suurin vahvuus, se kuuluu kaikessa mutta ei turhana erikoisuudentavoitteluna vaan mielenkiintoisena tapana tehdä laulettua jazzia tällä vuosituhannella.

Uutta levyä saa Kadi Vijan Bandcampista.

  • Kadi Vija – laulu
  • Max Zenger – bassoklarinetti
  • Tuomas Timonen – rummut, kellopeli, syntetisaattorit
  • Tuomo Dahlblom – kitara
Ei kommentteja

Jazzpossun toukokuun 2020 soittolista

Kuuntele Spotify-listaa täältä

Tony Allen 1940-2020

  • Tony Allen & Hugh Masekela – We’ve Landed

Huhtikuun viimeisenä päivänä maailma menetti rytmimusiikin legendan. Fela Kutin kanssa afrobeatin luonut rumpali Tony Allenin viimeisiin julkaisuihin lukeutuu mainio Hugh Masekelan kanssa jo kymmenisen vuotta sitten levytetty Rejoice.

Uutta jazzia Suomesta

  • Talambo – Time to Escalate
  • Ville Lähteenmäki Utopia – Jakki
  • Kadi Vija Key Project – Chord Travel
  • Freelektron – Glamor
  • OK:KO – Piik – Live at Ateneum 20.3.19
  • Oaagaada – Zaa – Live at Lonna 31.7.19
  • AINON – Kruununhaka

Afrobeat kuuluu myös Jori Huhtalan Talambo -projektin musiikissa. Levystä olikin jo juttua blogissa aiemmin, mutta nyt levyyn voi tutustua myös suoratoistopalveluissa.

Flame Jazz Recordsin uusin julkaisu on laulaja Kadi Vijan Key Project -kokoonpanon Roaming in the Contemporary Society to Make Piece with It. Jazzaggressionilta puolestaan ilmestyi tällä viikolla Freelektron -duon (Jimi Tenor Ilmari Heikinheimo) Tenhossa livenä taltioitu levy – LP:tä 250 kappaleen rajoitettu painos.

We Jazz on tänäkin vuonna aktiivinen levyrintamalla – viime vuonna Ateneumissa ja Lonnassa taltioidut live levyt esittelevät molemmat useampia kokoonpanoja, tässä näytteet OK:KOlta ja Oaagadalta jonka väkevää free jazzia kuullaan nyt ensimmäistä kertaa levyllä. Elokuun lopulle asti saadaan odotella modernin kamarijazzkokoonpanon AINONin levyä, nyt kuitenkin yksi näyte Kruununhaka julkaistu.

… ja ulkomailta

  • Otis Sandsjö – ity bity
  • Bohuslän Big Band – Jazzbacillen
  • Slow is the New Fast – What is Geography Without Borders
  • Chip Wickham – Route One
  • Nubya Garcia – Pace
  • Ruby Rushton – Sun Khosi
  • Idris Ackamoor and the Pyramids – Theme for Cecil
  • Ken McIntyre – Miss Priss
  • Kamasi Washington – Becoming
  • Aaron Parks – Friendo
  • Dinosaur – Mosking
  • Portico Quartet – We Welcome Tomorrow
  • Matthew Shipp – Swing Note from Deep Space

We Jazzin tulevia julkaisuja on myös saksofonisti Otis Sandsjön Y-Otis 2. Ennakkobiisit lupailevat elektronisia äänimaisemia ja dillajazz-tunnelmia.

Perinteistä svengiä puolestaan tarjoilee Bohuslän Big Band. Horace Silverin sävellys The Preacher tunnetaan Suomessa Jazzbasillina alunperin Laila Kinnusen esittämänä Saukin sanoin, Ruotsissa sen puolestaan teki nimellä Jazzbacillen Siw Malmkvist – tässä BBB:n letkeä versio tästä klassikkobiisistä.

Norjasta tuleva Slow is the New Fast vakuutti debyytillään muutama vuosi sitten, AMP -levy-yhtiöllä ensimmäisen tavoin on viikko sitten ilmestynyt Slower. Ehkä hieman virtaviivaisempaa skandijazzia ensimmäiseen verrattuna.

Madridista käsin vaikuttavan brittipuhalta Chip Wickhamin musiikki on löytänyt kannattajia Suomestakin, eikä ihme – onhan Wickhamin musiikissa usein hyvin Ricky-Tick Records -henkinen poljento. Näin myös Lovemonkin julkaisemalla uudella levyllä Blue to Red.

Seuraavat kolme ovat ehkä lukijoille tuttuja viime vuosien Pori Jazzeilta – Nubya Garcian uutta levyä on jo pitempään odoteltu, josko se nyt olisi tulossa… Pace -kappale oli livesetin keskeistä antia niin Porissa kuin myöhemmin viime kesänä Flowssakin. Ruby Rushtonin Sun Khosi on poikkeuksellisesti ennakkobiisi tulevalta kahden raidan 7-tuumaiselta sinkulta – kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää. Menevää rytmiikkaa tarjoilee myös Idris Ackamoor and the Pyramids uudella biisillä Theme for Cecil – Shaman! niminen levy tulossa elokuussa.

Kokoelmien ja uudelleenjulkaisujen maailmasta mainittakoon tällä kertaa Jazzman -levy-yhtiön Spiritual Jazz -sarjan 11. osa jossa tutustutaan tanskalaisen SteepleChase -levy-yhtiön julkaisujen spiritual jazz -puoleen – hienoja nostoja melko vähälle huomiolle jääneiltä levyiltä. Itse kokoelmaa ei löydy Spotifysta, mutta ystävälliset sielut ovat koonneet alkuperäisistä SteepleChase -julkaisuista soittolistoja joilla tähän uuteen levyyn voi tutustua. Tässä näytteenä Ken McIntyrea , alunperin julkaistu 1976.

Kamasi Washington on tehnyt musiikin uuteen Michelle Obama -dokumenttiin Becoming – vähän taustamusiikinomaista tunnelmaa, joten ei tätä ehkä kovin merkittäväksi Kamasi-julkaisuksi voi nostaa.

Pianisti Aaron Parks vieraili Helsingissä G Livelabissa pari vuotta sitten Little Big -kokoonpanonsa kanssa. Tänä vuonna Little Bigin tarina jatkuu Little Big II: Dreams of a Mechanical Man -levyllä. Miellyttävää modernia soundia tarjolla tälläkin kertaa.

Brittibändi Dinosaur – pianossa We Jazz -festareilla viime vuonna vieraillut Elliot Galvin – on Verneri Pohjolan ohella yksi alkuvuoden kiinostavimpia Edition Recordsin artisteja. Edellinen levy Wonder Trail ei noussut erinomaisen debyytin Together, As One tasolle, mutta katsotaan miten tämä uusi tipahtaa.

Portico Quartetin uusin julkaisu on kompakti 13 minuuttinen EP We Welcome Tomorrow – edellisestä mainiosta Memory Streams -levystä soundi tuntuu liikkunen elektronisen ambient leijunnan suuntaan.

Ja loppuun vielä hieman kimuranttia pianismia Matthew Shippiltä – Swing Note From Deep Space lähtee Thelonious Monkista ja päätyy ties mihin free-sfääreihin.

 

Avainsanat: ,
Ei kommentteja

Ville Lähteenmäki Utopia – Russian Body Language

Ville Lähteenmäki Utopia on viime vuonna perustettu kokoonpano joka on juuri julkaissut ensimmäisen levynsä Russian Body Language sadan julkaisun rajapyykin äskettäin saavuttaneella leimallisesti epäkaupallisella aina kiinnostavaa musiikkia julkaisevalla Art First -levymerkillä.

Lähteenmäen soitin tässä kokoonpanossa on bassoklarinetti, mutta kovin tavanomaisesta bassoklarinetismista ei ole kyse. Avausraita Jakki puhaltaa heti alkuun karstat pois varsin free jazz -henkisellä introlla jossa liikutaan Eric Dolphyn maisemissa, mutta Utopian musiikki paljastuu levyn edetessä paikoin meneväksi ja paikoin tunnelmalliseksi jazz-rockiksi. Tähän kontekstiin bassoklarinetti uppoaa yllättävän luontevan tuntuisesti. Toinen instrumentaation yllättävän toimiva soitin on Mikko Antilan vibrafoni joka on bändin hempeämmän puolen keskeinen tunnelmanluoja, mutta ei katoa täysin tummemmankaan paahdon hetkinä. Lauri Kallion kitara, Jon Petterssonin basso ja Joona Räsäsen rummut edustavat puolestaan ehkä tällaisen hieman kokeellisen jazzrockin perinteisempää kuvastoa, Kallion kitara tosin mainion moni-ilmeisesti The Last Dancen sankarillisesta tiluttelusta Tuplan tummaan mörinään.

Kaikesta epäkaupallisesta potentiaalistaan huolimatta tämä fyysisesti vain c-kasettina julkaistu levy on erinomaisen miellyttävää kuunneltavaa, homma toimii niin menevänä tykittelynä kuin seesteisenä herkistelynäkin. Suhteellisen pitkät raidat eivät koskaan tunnu tylsiltä ja eri vaihteita saadaan silmään mukavasti. Utopialla on tyylitajua joka näkyy erilaisten elementtien luontevana yhteensulautumisena.

Tämän vuoden levytarjonnasta nämä tulokkaat ovat yksi positiivisimmista uusista tuttavuuksista – suosittelen tutustumaan.

Uusi levy on kuunneltavissa Spotifyssa, sitä on saatavilla myös kasettina jota voinee tiedustella suoraan bändiltä.

Ville Lähteenmäki Utopia

  • Ville Lähteenmäki – bassoklarinetti
  • Lauri Kallio – kitara
  • Mikko Antila – vibrafoni
  • Jon Pettersson – basso
  • Joona Räsänen – rummut
1 kommentti

DANTCHEV:DOMAIN – Say it

DANTCHEV:DOMAIN on suomalais-bulgarialaisen laulaja Anna Dantchevin johtama kokoonpano joka soittaa Dantchevin säveltämää ja sanoittamaa musiikkia jossaa sykivät vahvana bulgarialaisen kansanmusiikin sydän ja rytmit.

DANTCHEV:DOMAINin instrumentaatio on poikkeuksellinen, Soul Investigatorsista tuttu Erno Haukkala (jonka moni lukija tuntenee myös taiteilijanimellä Ernie Hawks) soittaa pasuunaa ja sousafonia, Sointi Jazz Orchestrasta monille lukijoille tuttu Kenneth Ojutkangas tuubaa, mutta monissa kappaleissa myös kitaraa, Antti-Pekka Rissanen rumpuja ja Joao Luis vibrafonia ja lyömäsoittimia.

Pitkä aloituskappale My Love avautuu hitaasti kasvaen kuin hautajaishymni. Tummasävyinen instrumentaatio ja Dantchevin vahva ääni ovat parhaimmillaan kun mukana on aimo annos dramatiikkaa jota levyltä löytyy vaikka paikkansa ansaitsee myös levyn iloisempi rallatus My Happy Song – eikä sekään ole aivan dramatiikkaa vailla.

Kymmenenraitainen ja 51 minuuttinen levy ehkä alkukappaleen lailla avautuu hieman hitaasti, mutta kasvaa loppua kohti saavuttaen huippunsa What Did the Mother Say?,  Lady’s Mile ja Come and See -kappaleissa. Levyn keskivaiheesta eteenpäin näiden ja My Happy Songin aikana onkin erittäin komea 15 minuuttinen tuokio joka antaa aihetta ajatella, että levyä oisi voinut hieman tiivistää.

Levy on oivallista kuunneltavaa modernin maailmanmusiikin fuusiohengessä jossa paikalliset vaikutteet yhdistyvät luovaan musisointiin – DANTCHEV:DOMAINille kannattaa antaa mahdollisuus jos vaikka esimerkiksi Värttinä tai Maria Kalaniemi kiinnostavat, modernin maailmanmusiikin pelimannihenki on samanlaista, mutta Suomessa tehdyksi muusikiksi tässä on oma mielenkiintoinen vivahteensa.

  • Anna Dantchev – laulu, tupan-rumpu
  • Erno Haukkala – pasuuna, sousafoni
  • Kenneth Ojutkangas – kitara, tuuba
  • Antti-Pekka Rissanen – rummuut
  • Joao Luis – vibrafoni, lyömäsoittimet
Ei kommentteja

Talambo – Delusions of Grandeur

Basisti Jori Huhtala on tullut jazzin ystäville tutuksi erityisesti kontrabasson soittajana, mutta Huhtalan alkuperäinen soitin on ilmeisesti sähköbasso ja muutaman akustisin kokoonpanoin tehdyn levyn jälkeen alkoi veri vetää sähköisempään suuntaan ja alkunsa sai Talambo -projekti, jonka hedelmiä on nyt Eclipse Music julkaissut uudella viiden raidan levyllä Delusions of Grandeur.

Talambo on pitkälti Huhtalan sooloprojekti, materiaalia on kypsytelty studiossa ja Huhtala on itse paljolti vastuussa soitosta. Hänen soittamanaan kuullaan sähköbasson lisäksi oktaavia korkeammalle viritettyä pikkolobassoa, koskettimia, akustista kitaraa ja afrikkalaisia vivahteita tuovia udua ja kalimbaa yhdellä raidalla. Projektin edetessä mukaan tuotiin myös vierailijoita – isoimmassa roolissa on jokaisella raidalla rumpuja soittava Tuomas Timonen, Huhtalan tavoin Big Blue -yhtyeessä Suomen jazztaivaalle noussut Antti Kujanpää tuo mukavaa väriä soundeihin uruilla, Jussi Kannaste ja Joakim Berghäll vierailevat saksofonisolisteina ja Sigurdur Rögnvaldsson tuo yhdelle raidalle ”wall of guitars”in kuten oheismateriaali sen sanoiksi pukee.

Levyn syntyhistoria on toki korona-aikaa kauempana, mutta tähän aikaan hyvin sopii muusikon pitkälti yksin kotistudiossa kypsytelty kokonaisuus harvalukuisine vierailijoineen per raita. Kuten alkuvuodesta sanoin käsitellessäni Makaya McCravenin Gil-Scott Heronin materiaalin uudistustuotantoa, yhä useammin luova jazzmuusikko on myös aktiivinen tuottaja, tapahtui se sitten sampleja ja looppeja käyttämällä tai näin perinteisemmin eri raitojen äänitysten kautta. Fyysisen eristyksen kuukaudet tuottanevat suurenkin joukon samanlaisia projekteja kuin Talambo.

Kompaktissa viisiraitaisessa on rento, vahvasti rytmikäs tunnelma. Siinä on kotistudiolevyn tunnelmaa, mutta solistivierailijat tuovat siihen mukavasti perinteisemmän yhtyelevynkin sävyjä. Ehkä erityisesti Kujanpään muutama vierailu uruilla erityisesti kutkutti korvaa – aika pienellä iso lisä äänimaailman monipuolisuuteen.

Levy onnistuu erinomaisesti muutamalla eri osa-alueella. Se on ensinnäkin erittäin miellyttävää kuunneltavaa, suhteellisen lyhyt kesto houkuttelee kääntämään levyn vielä kerran uudestaan. Vinyyliversion rytmitys on myöskin oiva sillä molemmat puolet päättyvät komeisiin nostatuksiin – A-puolen päättävä afrobeat-herkuttelu Time to Escalate on levyn vahvin raita ja tuo mieleen tunnelmallaan hieman John Lurien Lounge Lizardsin myöhemmän tuotannon 80- ja 90-luvuilta ja levyn päättävä Supermelon kasvaa mainiosti Kannasteen saksofonisoolosta Huhtalan pikkolobassosooloon jossa säröäänten kautta hyvin demonstroituu tämän soittimen mahdollisuudet sähkökitaramaisena soolosoittimena basistin käsiin sopivasti.

April Jazzeille oli jo koottu livebändiksi kaikki vierailijat kattava sekstetti, valitettavasti tätä ei vielä päästy kuulemaan, mutta toivottavasti myöhemmin materiaalia kuullaan livenäkin.

Tänään ilmestyvää levyä saa julkaisija Eclipseltä – myös artistilla itsellään on ollut joitakin kappaleita myynnissä, joten Jorilta voi tiedustella levyä myös suoraan!

  • Jori Huhtala, sähköbasso, pikkolobasso, koskettimet, elektroniikka, kitara, udu, kalimba
  • +Tuomas Timonen, rummut
  • +Antti Kujanpää, urut
  • +Jussi Kannaste, tenorisaksofoni
  • +Joakim Berghäll, alttosaksofoni, sopraanosaksofoni
  • +Sigurdud Rögnvaldsson, kitara
Ei kommentteja

Verneri Pohjola – The Dead Don’t Dream

Trumpetisti Verneri Pohjolan edellisestä kvartettilevystä Bullhorn on jo vierähtänyt viisi vuotta. Se oli viime vuosikymmenen parhaita suomalaisia jazzlevyjä, joten uutta The Dead Don’t Dream -levyä on odotettu. Pohjolan soittoa on toki kuultu paljon tässä välissäkin – Pekka ja Animal Image ovat olleet vuosiensa avainjulkaisuja ja sidemanroolissa Pohjola on ollut mm. Pauli Lyytisen Magnetia Orkesterissa, Tapio Ylisen kokoamassa Mortalityssa, Antti Lötjösen Quintet Eastissa ja Ilmiliekki Quartetiltakin saatiin pitkästä aikaa taannoin uusi levy. Näissä kokoonpanoissa on saatu nauttia Pohjolan ilmaisun kaikista puolista niin vahvasta ja lyyrisestä melodisuudesta, abstraktimmasta soitosta ja hengähdyksen keveästä tunnelmoinnista – tämä on tehnyt Pohjolasta vahvan ehdokkaan viimeisen viiden vuoden suomalaisen jazztaivaan kaikkein kirkkaimmaksi tähdeksi.

The Dead Don’t Dream vastaa korkeisiin odotuksiin vahvasti – niin etukäteen julkaistu nimikappale kuin levyn avaava Monographkin pursuavat Bullhornin odotettua tunnelmaa. Kvartetista on vaihtunut vuosien varrella puolet – nyt pianossa Aki Rissasen sijaan kuullaan Tuomo Prättälää jonka kanssa Pohjola on tehnyt yhteistyötä uransa alkuajoista asti Ilmiliekki Quartetissa ja rummuissa on Teppo Mäkysen tilalla nykyään Mika Kallio, bassossa jatkaa Antti Lötjönen. Kvartetin soundi on kuitenkin pysynyt hyvin samanlaisena ja yhteistyö on jo muista projekteista tutulla korkealla tasolla.

Levyltä löytyy myös vierailijoita. Toisella raidalla Wilder Brother saadaan tästä paras näyte kun Pauli Lyytinen soittaa erinomaisen komean sopraanosaksofonisoolon. Wilder Brother on ehkä muutenkin levyn riemastuttavin raita – se ei ole niin vahvasti kiinni Bullhornista tutuissa tunnelmissa kuin levyn tukipilareina toimivat Monograph, The Dead Don’t Dream ja päätösraita Suspended vaan tarjoaa pirskahtelevampaa tunnelmaa ja hienoa rytmistä vaihtelua. Levyn muusikoista ehkä positiivisimmin yllättää basisti Lötjönen jonka soitossa on kappaleihin mielenkiintoista kulmaa tuovaa rytmistä vaihtelua tavallista enemmän.

Seitsemänraitaisen levyn täydentävät kolme hieman enemmän jännitteistä raitaa – Voices Heard loputtoman oloisesti vailla määränpäätä marssivien pianosointujen kavalkadi joka tuntuu lähes kunnianosoitukselta Aki Rissaselle purkautumattomine jännitteineen. The Conversationalist on puolestaan rytmiikaltaan hieman rauhaton ja kokeellisemman oloinen, paikoin free-henkinenkin vaikkakin varsin hillitty raita. Toiseksi viimeinen raita Argirro puolestaan tuo hieman vaihtelua äänimaailmaan Prättälän pianon soiden vaimennettuna ja elektronisiakin mausteita saadaan. Tällä raidalla Kallion pistämätön tyylitaju mystisen ja meditatiivisen tunnelman luojana pääsee myös oikeuksiinsa.

Kokonaisuutena The Dead Don’t Dream ei petä – siitä nauttinee täysin siemauksin jokainen joka piti Bullhornista. Edellinen kvartettilevy sai jazzvinyylipiireissä jonkun verran pyyhkeitä siitä että LP-versiolta jäi monta raitaa pois, nyt on tuokin korjattu ja 46 minuutin kokonaisuus mahtuu älppärillekin. Kesto ja rytmitys toimivat hyvin – raidat on aseteltu järjestykseen ajatuksella.

Oikeastaan ainoa huono asia mitä The Dead Don’t Dreamista voi sanoa, että siinä missä Bullhorn oli merkittävä loikka eteenpäin edellisiin levyihin verrattuna niin The Dead Don’t Dream on samaa taattua laatua – kovin negatiivisena ei tätä kuitenkaan voi pitää kun vertailukohta on ehkä viimeisen viiden vuoden suomalaisista jazzlevyistä paras.

Levyä voi ostaa LP:nä ja CD:nä Bandcampista. YLEn kautta on tulossa myös levyn julkaisukeikka streamina 6.5. kello 19:25.

  • Verneri Pohjola – trumpetti
  • Tuomo Prättälä – piano, elektroniikka
  • Mika Kallio – rummut, gongit
  • Antti Lötjönen – basso
  • +Pauli Lyytinen – saksofonit
  • +Miikka Paatelainen – pedal steel -kitara

 

Ei kommentteja