Jazzrytmejä Prahassa 5 – Milesin sähköisillä jäljillä Jazz Republicissa

Keskiviikkona paikallisista klubeista tutustuttiin Jazz Republiciin. Se oli konseptiltaan hieman erilainen kun muut – sisäänpääsy on nimittäin tälle klubille ilmainen, mutta tätä ei kyllä tarjonnan määrästä ja tunnelmasta huomannut. Jazz Republicissakin nimittäin soitto soi yli kaksi tuntia – täällä vähän yhdeksän jälkeen alkaen. Samanlaista kellaritunnelmaa löytyy kun muistakin Prahan jazzpaikoista – täälläkin baari sijaitsee eri huoneessa, varsinaisen keikkatilan lisäksi jonkun verran yleisöä mahtuu myös muihin huoneisiin. Pöytä kannattaa kuitenkin varata etukäteen tai saapua paikalle hyvissä ajoin ennen yhdeksää että saa bändiin myös näköyhteyden – keskiviikkoiltanakin klubi oli käytännössä täynnä.

Illan bändi oli nimeltään Mayflowers – bändistä tuntui olevan vaikea löytää oikeastaan mitään tietoa etukäteen netistä, tyylilajikin oli hämärän peitossa. Bändi kuitenkin yllätti todella positiivisesti vahvalla esityksellä – sähköisestä jazzista oli kyse, paljon materiaali liikkui Miles Davisin 60-luvun ja uudempien hommien ympärillä. Milesin hengessä kuultiin Michael Jacksonin Human Nature aika samaan tyyliin tehtynä kun miten Miles sen 80-luvulla soitti, myös Milesin toisen suuren kvintetin muiden legendojen post-bop kauden sävellyksiä kuultiin – mm. Herbie Hancockin modaalisen jazzin klassikko Maiden Voyage ja Wayne Shorterin Footprints.

Bändin johtaja Bharata Rajnošek soitti tenorisaksofonia, trumpettia ja huilua. Erityisesti saksofonisoitto oli väkivahvaa ja itsevarmaa – kotimaisista soittajista tulivat mieleen Eero Koivistoinen ja Timo Lassy. Koskettimissa Vít Pospíšil teki hienoa jälkeä hänkin parantaen sooloiluaan keikan edetessä. Rumpali Jiří Stivín jr teki täsmällistä työtä ja paljastui aivan hurjaksi rumpusolistiksi yhdessä komeassa soolossaan. Aivan mainio kokoonpano jos 60-luvun post-bop henki vähän 70-lukulaisissa vaatteissa kiinnostaa.

Viikon edetessä tuntuu että klubit vain paranevat – Jazz Republikin ilta oli ehdottomasti yksi reissun parhaista.

  • Bharata Rajnošek – tenorisaksofoni, trumpetti, huilu
  • Vít Pospíšil – koskettimet
  • Vladimír Kliment -basso
  • Jiří Stivín jr – rummut
Ei kommentteja

Jazzrytmejä Prahassa 4 – Svengiä laineilla

Tiistaina oli etukäteen illan viihteeksi buukattu pieni jazzjokiristeily. Jazzboat kulkee päivittäin Prahan keskustan halki kulkevalla Vltava-joella, lähtö Cechuv-sillalta puoli yhdeksältä – huvi maksaa neljän ja viidenkymmenen euron välillä ruoasta riippuen ja siihen sisältyy kahden ja puolen tunnin reissu, kolmen ruokalajin ateria ja kolme settiä jazzia. Tyylilaji vaihtelee päivästä toiseen, muutaman klubi-illan paikallista skeneä seuranneena esiintyjälistasta löytyy jo tuttuja paikallisia nimiä. Tällä kertaa laivalla soitti kokeneiden herrojen perinnejazznelikko Jazz Revue.

Hyväntuulista, svengaavaa perinnejazzia kuulee Prahan suosituimmilla turistipaikoilla niinkuin aiemminkin juttusarjassa tuli todettua ja vuosien säännöllisen esiintymisen hioma ammattitaito kuului myös Jazzboatilla. Herrat eivät kuulemma olleet koskaan itse käyneet New Orleansissa, mutta soitto vaan sujui. Oli paljon Louis Armstrongin tunnetuksi tekemiä ikivihreitä ja Glenn Miller potpuria ja muita vanhan jazzin klassikoita karismaattisesti soitettuna. Erityisesti bändin johtohahmon suvereeni musisointi niin klarinetilla, tenorisaksofonilla kuin laulaen oli herkullista seurattavaa.

Ruokakaan ei ollut hassumpaa – tähän mennessä jazzpaatti on paras vaihtoehto jos haluaa yhdistää kolmisettisen jazzkeikan illalliseen. Toisena valttina voi mainita maisemat sikäli kun niitä ehtii ruoalta ja jazzilta katsomaan – joelta avautuu hyvät näkymät moniin Prahan kauneimmista rakennuksista, erityisesti Prahan linna on iltaisin valaistuna komea näky. Hetken aikaa laiva tosin joutuu seisomaan paikallaan kanavassa kun Kaarlen sillan lähellä olevan padon ohittaakseen.

Ei kommentteja

Jazzrytmejä Prahassa 3 – Kunnon jazzia Aghartassa

Kolmantena iltana klubiksi valikoitui Agharta joka on kuulunut kaupungin oleellisiin jazzklubeihin jo 90-luvun alusta, joskin se on toiminut muutamassa eri paikassa. Nykyään Agharta sijaitsee kätevästi Vanhankaupungin aukiosta etelään muutaman minuutin kävelyn päässä – sunnuntai-iltana katsastettu Ungelt sijaitsee myös lähellä alle 300 metrin kävelyn päässä.

Muiden reissun klubien tapaan myös Miles Davisin klassikkolevyn mukaan nimetty Agharta sijaitsee tyylikkäässä kellaritilassa. Ensin vastaan tulee pieni baari jossa rahastetaan noin 10 euron sisäänpääsy. Tähän mennessä katsastetuista paikoista Agharta erottuu niin lipuissa kuin baarin antimissa edullisemmilla hinnoilla – laadusta kuitenkaan tinkimättä, Agharta osoittautui melko pieneksi, 75 asiakaspaikkaa, mutta mukavaksi klubiksi jonka yhteydessä toimii myös pieni levykauppa.

Josef Vejvoda Trio

Illan bändi oli arvostetun hieman päälle 70-vuotiaan rumpali Josef Vejvodan trio, jossa soittivat lisäksi parikymmentä vuotta nuoremmat pianisti Kryštof Marek ja basisti Ondřej Štajnochr. Trio on soittanut yhdessä jo parikymmentä vuotta joka kuului taitavana yhteispelinä. Levytyksiä on takana kuusi – ensimmäinen niistä jazz standardeja amerikkalaistrumpetisti Benny Baileyn kanssa, sen jälkeen omia sävellyksiä joita kuultiin myös maanantain keikalla.

Muiden klubien tavoin myös Aghartassa illan keikka koostuu kolmesta vajaan tunnin setistä lyhyin juomatauoin. Muuten tämän bändin kanssa tunnelma olikin sitten hieman erilainen verrattuna edellisten iltojen viihteellisempään tarjontaan. Vejvoda ei ollut reteä showmies vaan lempeän karismaattinen herrasmies. Ensimmäinen spiikki paljasti että joidenkin kymmenien henkien yleisöstä ei tsekkiä ymmärtäviä löytynyt, loput spiikit menivätkin sujuvasti siis englanniksi. Nyansseja ja dynamiikkaa oli myös bändin musiikissa – Vejvoda itse ehkä parhaiten tätä toi esille soittaen monin eri sudein ja kapuloin välillä höyhenen kevyesti ja huippukohdissa hurjasti paukuttaen.

Melodisesta musiikista tulivat paikoin mieleen jotkut modernin pianon suurnimet, yksi kappale oli vahvasti Bill Evansin tyyliin, toinen taas Chick Corean latin jazzahtavaan tuotantoon kallellaan, mutta musiikillisia vaikutteita oli mukana monesta lähteestä. Erittäin mainiota modernia eurooppalaista tyyliä joka varmasti vetoaisi suomalaisiinkin yleisöihin. Vahvat esitykset tekivät myös Marek pianossa ja Štajnochr bassossa –  taisi joka settiin lähteä ainakin yksi tyylitajuinen bassosoolo.

Mikäs siinä oli jazzista nauttiessa – kaikki elementit olivat tasapainossa ja laaja tyylien paletti takasi että puolille öin Aghartassa viihtyi loistavasti – musiikilliselta anniltaan tämän reissun paras keikka tähän mennessä, näitä poikia kannattaa ihan tarkoituksella lähteä kuulemaan jos mahdollisuus tulee.

  • Josef Vejvoda – rummut
  • Kryštof Marek – piano
  • Ondřej Štajnochr – basso
Ei kommentteja

Jazzrytmejä Prahassa 2 – Rento sunnuntai Ungeltissa

 

Svengiä Kaarlen sillalla

Praha ei ehkä ole niin kovin suuren jazz-kaupungin maineessa, mutta paitsi että joka ilta löytyy useampia klubikeikkoja niin jazzia kuulee myös kadulla suosituimmissa turistikohteissa. Sunnuntai-iltapäivän kävelyllä vastaan tulivat iloista perinnejazzia soittavat pumput niin Vanhankaupungin aukiolla kuin Kaarlen sillallakin, molemmat bändit ilmeisesti vakiopaikoillaan. Hyväntuulista katusoittoa pysähtyi toviksi mielellään kuuntelemaan.

Ensimmäinen vierailu paikalliseen levykauppaan kertoi samaa tarinaa – hieman enemmän perinteisiä bebop-vallankumousta edeltäviä tyylejä löytyi sieltäkin. Täällä ei aina mennä taiteellinen kunnianhimo edellä vaan musiikki on osa myös jokapäiväisempää viihdettä – hyväntuuliseen elävään musiikkiin ei tunnu voivan olla törmäämättä Prahan illassa.

Charlie Slavik Revue Ungelt-klubilla

Illan klubiksi valikoitui Vanhankaupungin aukion välittömässä läheisyydessä sijaitseva jazz- ja blues-luola Ungelt, joka osoittautui yleisökapasiteetiltaan melko pieneksi mutta tunnelmalliseksi paikaksi. Varsinaiseen konserttitilaan päästäkseen täytyy ensin kulkea terassin ja yläkerran baarin läpi ja muutamien portaiden jälkeen vastaan tulee vielä ravintolasali ja yhdet portaat ennenkun jazzklubin varsinainen rahastustiski löytyy. Kuten lauantain Redutassa, myös Ungeltissa sijaitsee erikseen baaritila ja varsinainen klubitila jossa pöytiä löytyy kahdessa kerroksessa – täällä pelaa myös pöytiintarjoilu. Sunnuntai-illan keikasta köyhtyi kohtuulliset 14 euroa jolla sai kolme settiä musiikkia – yhteensä vähän reilu kaksituntinen tehokasta ja juomatauot päälle.

Illan bändi oli huuliharpisti Charlie Slavíkin johtama nuorista muusikoista koostuva bluesbändi Charlie Slavík Revue. Hieman huvitusta herätti että lauantai-iltana molemmissa bändeissä Redutassa ahkeroinut rumpali Tomáš Vokurka soitti tässäkin kokoonpanossa – Vokurkaa on siis nyt tällä reissulla kahden päivän aikana kuultu kahdeksan setin verran, mahtaako kaveri tulla vastaan vielä myöhemminkin. Illan yleisö oli varsin suomalaispainotteinen – Jazzrytmit-porukan kymmenhenkinen edustusto taisi olla noin puolet koko yleisöstä.

Suhteellisen vauhdikasta ja viihdyttävää blues-pohjaista vääntöä oli tämän rockabilly-satakielen (sillä sitä sana slavík tarkoittaa) musiikki. Paljon oli 50-luvun perinnerock-henkeä ja rockabilly menoa, vähän 60-luvun lopun blues-rock tunnelmaa ja ripaus souliakin. Kyllä Slavík’kin show-mies oli lauantain nokkamiesten tapaan ja toisen setin päätteeksi otti työvoiton pienehköstä yleisöstä pienellä yleisellä tanssituksella. Hauskaa oli, ei siinä mitään – ei kyllä tätäkään bändiä tulisi mieleen kuunnella kotona jälkikäteen levyltä, ei tainnut paljoa 50 vuotta uudempia ideoita nimittäin olla mukana.

Bändissä ehkä Slavíkin ohikin mielenkiintoisena hahmona nousi nuori kitaristi Jiří Maršíček joka tyylitteli monipuolisesti – perinteisen blues-kitaransoiton tyylillinen kapeus on usein haastavaa, mutta Maršíček onnistui pitämään kuulijan mielenkiintoa melko hyvin yllä yli parituntisen keikan.

Nähtiinpä viimeisessä setissä lavallakin suomalaistakin osaamista – paikan oli nimittäin valinnut meille harpisti-laulaja Hannu ’Heavy’ Tikkanen joka solmi suhteet paikallisiin settien välissä ja nousi kolmannessa setissä vetämään bändin kanssa tunteikkaasti klassisen Stormy Mondayn.

  • Charlie Slavík – huuliharppu, laulu
  • Tomáš Vokurka – rummut
  • Jiří Maršíček – kitara, laulu
  • Adam Nohavica – basso
  • +Heavy Tikkanen, huuliharppu, laulu

 

Ei kommentteja

Jazzrytmejä Prahassa 1 – Lauantai-ilta Reduta-klubilla

Terveisiä Prahasta! Kolmentoista hengen joukko Jazzrytmit -lehden jengiä ja sidosryhmiä, allekirjoittanut mukaan lukien, päätti lähteä viikoksi tutustumaan Tšekin pääkaupungin kulttuuritarjontaan. Kaupungissa toimii useita jazzklubeja ja live-tarjonnassa on joka ilta valinnan varaa.

Ensimmäisenä iltana lauantaina pienen kiertoajelun ja täyttävän kellariravintolasapuskan päälle lähdettiin Prahan jazzklubeista kuuluisimpaan – Reduta on toiminut vuodesta 1958 keskeisellä paikalla Národní -kadulla kansallisteatterin välittömässä läheisyydessä. Reduta on vuosien varrella tullut kuuluisaksi paitsi monien jazzin legendojen esiintymispaikkani niin myös klubina jossa Bill Clinton vuonna 1994 vielä presidenttinä ollessaan nousi toviksi lavalle jammailemaan Václav Havelilta lahjaksi saamallaan saksofonilla.

Elävä musiikki soi Redutassa joka ilta – lauantaina tarjolla on kaksi eri bändiä. Lippuja on kahden hintaisia – vähän toistakymmentä euroa hintavampi VIP lippu oikeuttaa pääsyn jonkun klubilla istuneen kuuluisuuden mukaan nimetylle etuosan istumapaikalle ja kyytipojaksi saa kuohuviinilasillisen ja CD-levyn. Näin tilaisuuden tullen piti toki kuunnella molemmat bändit, VIP-lipuilla tietysti. Itse pääsin oikein sille Bill Clintonin penkille pönöttämään. Palvelu pelasi suhteellisen hyvin – suurehkolle seurueelle epämääräisen lippuvarauksen ”meitä tulee korkeintaan 13, ehkä otetaan VIP-liput, osa on kaksi settiä ja osa ei” sai vaivatta tehtyä puhelimitse ja henkilökunnan kielitaito riitti.

Reduta pursuaa melko perinteistä jazzklubitunnelmaa – sijainti kellarissa tottakai, klubilla esiintyneiden legendojen kuvia seinillä, sisutuksessa tyylikästä tummanpunaista ja mustaa. Aulatilassa tarjolla valikoima CD-levyjä – paikallisia ja sekalaisia, jazzia ja vähän muutakin. Varsinaisessa konserttitilassa tilaa sadalle kahdellekymmenelle, erillisessä huoneessa palvelee pieni Saxophone bar -baari.

Famous Swing Melodies

Redutassa esiintyy säännöllisesti ulkomaisia vieraita, mutta lauantaina mentiin paikallisin voimin. Ensimmäinen bändi oli pianisti-laulaja Jakub Zommerin johtama kokoonpano joka aloitti puoli kahdeksalta ja soitti kahden 45 minuuttisen setin verran klassikkobiisejä Famous Swing Melodies -nimen alla.

Oli Blue Moonia, Night and DaytaGee, Baby, Ain’t I Good to You’ta ja sellaista. Ihan asiallisesti soitettua, mutta melko yllätyksetöntä tavaraa, mutta kuitenkin hyvää perinteisesti svengaavaa viihdemusiikkia – sellaista joka toimii vain elävänä klubilla. Zommerilla oli riittävästi showmiehen elkeitä ja spiikit menivät sujuvasti kahdella kielellä että yleisössä tunsi olevansa hyvissä käsissä.

Viisihenkisen bändin toiseksi voimahahmoksi nousi kitaristi Roman Pokorný joka kunnostautui paitsi oivana kitaristina myös laulajana – hieman hillitympään tyyliin showmies Zommeriin verrattuna.

Loppua kohti meno parani kun biiseihin tuli lisää vauhtia ja dramatiikkaa – tšekiksi vedetty Cheek to Cheek jäi mieleen vauhdikkaana vetona.

Rene Trossman Little Big Band

Blueskitaristi/laulaja Rene Trossman on kotoisin Chicagosta ja kerännyt kannuksensa nuorena miehenä Chicagon klubeilla, mutta toiminut Prahasta käsin jo 90-luvun puolesta välistä.

Lauantaina Redutassa esiintyi illan pääesiintyjänä kuusihenkinen Little Big Band – torvista mukana saksofoni ja trumpetti ja lisäksi vielä piano, sähköbasso ja rummut. Pienen nettitutkimuksen perusteella tällä bändillä ei ole kovin vakituista kokoonpanoa vaan siinä soittaa kuka kulloinkin. Tällä kertaa esimerkiksi rumpali oli sama kuin illan ensimmäisellä bändillä.

Bändi aloitti iltakymmeneltä ja musiikkia kuultiin keskiyön tuolle puolen – yhteensä kolme noin 45 minuutin settiä lyhyin tauoin. Keikan rytmitys kolmeen palaseen oli onnistunut – varsin kaavamainen Chicago blues-meiniki olisi varmasti alkanut puuduttamaan pitempinä riipaisuina, mutta kolmevarttiset tuntuivat aina sopivan napakoilta kerta-annoksilta. Ja olihan se mainiota hyvän mielen blues-herkuttelua. Ensimmäisen bändin tavoin musiikkia joka toimii ehdottomasti parhaiten näin elävänä.

Bändi soitti Trossmanin omaa musiikkia ja lainakappaleita – keikan edetessä painopiste siirtyi niihin lainoihin. Trossman oli joviaali keulahahmo joka veti rutinoituneen viihdyttävästi hommaa eteenpäin, miehen omassa kepittelyssä oli hyvä blues-tatsi, joskaan aivan huippukitaristiksi en lähtisi kehumaan. Kaikki muutkin bändissä saivat vuorollaan tilaa sooloihin ja ihan asiallisesti hommat hoituivat ja erityisesti bändin pianisti oli mainio veijari jolta boogie woogie -henkinen soitto irtosi todella herkullisesti ja yleisö palkitsikin pianosoolot keikan edetessä aina kasvavin suosionosoituksin.

Biiseissä nainen petti ja jätti ja oli tavarajunaa ja Chicagoa useasti muistettiin – perushommia siis eikä mitään turhaa taiteellista kunnianhimoa, mutta mainiota bluesviihdettä. Viimeisen setin päätti Sweet Home Chicago – alunperin Robert Johnson -juttu, mutta erityisesti Trossman mainitsi tässä yhteydessä Blues Brothersin – se oli jotenkin osuva päätös sillä sitten pohjimmiltaan aika samanlainen henki kuin Blues Brothersilla oli myös tällä pienellä suurella bändillä.

 

Ei kommentteja

Teemu Viinikainen III G Livelabilla 14.9. – voita konserttiliput kilpailussa!

G Livelabin jazzkonsertit jatkuvat ja torstaina 14.9. klubilla esiintyy uuden levyn julkaisutunnelmissa Teemu Viinikainen III. Kitaristin johtamassa triossa soittavat myös kosketinsoittaja Mikael Myrskog ja rumpali Joonas Riippa. Yhteistyössä G Livelabin kanssa Jazzpossu tarjoaa kolmelle alla olevaan kysymykseen oikein vastanneelle kahden hengen lippupaketin sunnuntain keikalle.

OSALLISTU KILPAILUUN TÄÄLLÄ

Lisää keikasta G Livelabin sivuilla.
Tsekkaa myös mitä kirjoitin triosta Pori Jazz 2016 keikan jälkeen.

Ei kommentteja