John Zorn’s Simulacrum Porissa Validi Karkia -keikalla

Simulacrum rymisteli Porissa vaikuttavasti

John Zorn on yksi suurimmista 80-luvulla improvisoidun musiikin ja jazzin lähimaastoista nousseita ikoneja, joskin Zorn on erityisesti kunnostautunut genrerajoista piittaamattomana, erittäin tuottoisana säveltäjänä. Tällä vuosituhannella Zornin säveltämää musiikkia ovat kantaesittäneet lähinnä muut soittajat ja on myös useita kokoonpanoja jotka soittavat vain Zornin heille säveltämää musiikkia – tällainen on myös urkutrio Simulacrum jonka Jyrki Laihon Validi Karkia toi New Yorkista Eurooppaan vain yhdelle pistokeikalle Poriin. Sen verran mielenkiintoinen veto ja harvinainen vieras, että piti lähteä Espoosta asti kuuntelemaan.

Zornin ympärilleen rakentama musikaalinen universumi oli itselleni aikoinaan tärkeä ekosysteemi uuden musiikin löytämiseen. Kiinnostukseni uudempaa jazzia, improvisoitua musiikkia ja muuta luovaa soittamista kohtaan alkoi kasvaa kuultuani Bill Frisellin kvartettia Pori Jazzeilla 1996 ja melko nopeasti Frisellin kautta löysin Zornin legendaarisen Naked Cityn ja sitä kautta paljon muuta musiikkia jota Zorn julkaisi omalla Tzadik-levymerkillään ja muusikoita jotka soittivat Zornin projekteissa.

Vaikka nykyään omalta kohdalta ja mielestäni yleisestikin Zornin näkyvyys ja oma innostukseni hänen musiikkiinsa on rajoittuneempaa sillä Tzadik julkaisee levynsä vain CD:nä eikä ole missään suoratoistopalveluissa eikä CD:itäkään aina niin kovin helposti ole saatavilla niin monia Tzadikin julkaisuja on silti tullut kuunneltua runsaasti ja Zornin tekemiset kiinnostavat. Olikin ilo havaita heti kättelyssä Simulacrumista että tässä triossa on paljon perinteistä Zornin henkeä – jo 80-luvulla Zorn shokeerasi yleisöjä kovaäänisellä HC punkista ja grindcoresta innoittuneella musiikilla ja Simulacrumkin soittaa kovaa ja metallimättö-osiot muistuttavat vaikkapa Zornin Painkilleristä ja tyylistä toiseen keskellä biisiä vaihtava nopeiden liikkeiden tyyli muistuttaa Naked Citysta. Musiikki oli paikoin armotonta vyörytystä, mutta tylsää ei tullut!

Tyylien kirjossakin oli Zornin henkeä – väkevää metallia, kokeellista, mutta paikoin jopa ilkikurisesti svengaavaa avant-jazz tilutusta, hieman surf-rock vetävyyttäkin ja paikoin vähän rennompaakin tunnelmaa. Tyylien salamannopea vaihtelu on yksi Zornin projektien yleisiä piirteitä, mutta ehkä sitä ei ole näin vahvasti tuotu pintaan viiem vuosina – jos ei ihan uskalla sanoa Simulacrumia uudeksi Naked Cityksi, sen verran vahva ”superkokoonpano” se aikanaan oli, niin ainakin voi sanoa että Zornin musiikin kirjossa Simulacrumissa on erittäin paljon samaa henkeä joka livenä tuntui väkevältä.

Nimekäs urkuri John Medeski on trion soittajista se tunnettu vetonaula mutta monilla Zornin levyillä soittanut avant-garde metallihommista tunnetuksi tullut kitaristi Matt Hollenberg oli ehkä kokoonpanon tärkein elementti monee tyyliin väkevästi iskevällä soitollaan. Ei sovi vähätellä kokonaisuudessa myöskään mm. Secret Chiefs 3:ssa vaikuttanutta rumpali Kenny Grohowskia jonka vyörytykset olivat olennainen osa kokonaisuutta.

Harvinaista ja arvokasta kulttuurityötä Validi Karkialta.

Porin Mies-Laulun talolle oli pitkä jono ennen odotettua keikkaa

  • John Medeski – Hammond
  • Matt Hollenberg – kitara
  • Kenny Grohowski – rummut
Ei kommentteja

PLOP & JUNNU

Suomalaisen ja miksei kansainvälisenkin jazzyhteisön sietää olla kiitollisia siitä, että vielä vanhoilla päivillään suomalaisen jazzin legenda Juhani ”Junnu” Aaltonen on tehnyt useita mainioita levyjä ja levyn etukannessakin Junnun nimi on tällä vuosituhannella näkynyt enemmän kuin koskaan.

Rempseän jo 15 vuotta toimineen PLOP -trion (Mikko InnanenVille Herrala ja Joonas Riippa) ja Aaltosen uusi yhteislevy PLOP & JUNNU on luonteva kohtaaminen. PLOPin musiikki on aina ollut yllättävää ja paikoin arvaamatonta. Mikko Innanen on saksofonisti joka mielellään värittää suurieleisesti viivojen ulkopuolelle ja kulkee ketterästi omia polkujaan toinen jalka jazzin perinteessä käyden ja toinen menossa ties minne. Näistä lähtökohdista PLOPin ja JUNNUn iloisin yllätys on miten luontevasti Aaltonen istuu bändiin ja on heti alusta asti oikealla aaltopituudella ja Innasen ja Aaltosen yhteissoitto on riemastuttavaa kuultavaa ja soolotkin tuntuvat täydentävän toisiaan.

Tunnin levy vedetään free jazz -jalka edellä, mutta ei siinä aggressiivisessa putkihuutohengessä vaan vapaasti svengaillen ja melodisesti rönsyten. Kuuntelu vaatii oikean asenteen ja ehkä vähän korvan tottumista freen kiemuroihin, mutta mukaan voi myös heittäytyä jos pieni vapaa pudotus ei pelota.

Lähes tunnin levyn 11 raitaa vaihtelevat suhteellisen lyhyistä 3 minuuttisista lähes 12 minuuttiseen eeppiseen Saareke, kyllä vain -puhalteluun. Lyhyempien raitojen napakkuus tuntuu toimivan paremmin ja eri puhaltimien tuoma äänivärien vaihtelu pääsee paremmin oikeuksiinsa pienissä annoksissa.

PLOP & JUNNU on levy joka lähes takuuvarmasti viehättää PLOPin musiikin ystäviä, sen verran hyvin Junnu porukkaan sopii. Levyn sukupolvet ylittävä vapaan ja vallattoman jazzin riemu valloittanee myös Aaltosen pitkäaikaiset fanit.

  • Mikko Innanen – altto-, sopraniino- ja baritonisaksofoni
  • Juhani Aaltonen – tenorisaksofoni, huilu
  • Ville Herrala – basso
  • Joonas Riippa – rummut
Ei kommentteja

Jazzpossun huhtikuun 2022 soittolista

Noniin, vappu käyntiin jazzin sävelin – onhan tänään myös UNESCOn kansainvälinen jazzpäivä!

Apple Music -versio löytyy täältä.

Vappuaatto

  • Retuperän WBK – Kangistusta
  • The Bonzo Dog Band – Jazz, Delicious Hot, Disgusting Cold

Vappuaaton kunniaksi muutama rempseä vappuhenkinen riipaisu. Alkuun Retuperän WBK Dallapé -tunnelmissa  Kangistusta ja sitten The Bonzo Dog Band pitää trad jazzin lippua korkealla – Jazz, Delicious Hot, Disgusting Cold. Vappuna hilpeus on pakollista.

April Jazz muistoja

  • Robinson Khoury – Estampe No2
  • Timo Lassy – Orlo 
  • Ilkka Arola Sound Tagine – Return
  • Mirja Mäkelä Trio – Chelsea Morning

Sitten muutamia valintoja vielä yhden keikan ajan käynnissä olevalta April Jazz -festarilta. Olin mukana festareilla kuutena päivänä, mielestäni ehdoton ykkösilta koettiin  Timo Lassy Trion ja Espoo Big Bandin & Robinson Khouryn kanssa – tässä yksi Lassyn setin kohokohdista ja musiikkia Khouryn uudelta levyltä joka kuultiin EBB:n tulkintana Sellosalissa.

Aivan festarin alla uutta musiikkia julkaisivat myös Mirja Mäkelä Trio – Joni Mitchell fanin valinta on toki Mitchell-cover Chelsea Morning ja Ilkka Arola Sound Tagine.

Kotimaisia uutuuksia

  • Kokko Quartet & Ilkka Arola – Broken Dream
  • Silva Kallionpää Quartet – demolish, transform
  • Jimi Tenor – Baby Free Spirit
  • Hot Heros – Karjalan Poikia
  • OK:KO – Kirkkis

Mirja Mäkelän levyn julkaissut Eclipse on ollut muutenkin aktiivisena viime aikoina. Muita uusia Eclipsen tuoreita jazz julkaisuja ovat Kokko Quartetin Broken Dream ja viulisti Silva Kallionpää Quartetin Unadaptable.

Jimi Tenorilla tuntuu koko ajan olevan jotain uutta tulilla keikka- ja levyrintamilla. Tuleva levy Multiversum ei taida olla tuotannon jazzikkaasta päästä, mutta otetaan silti tähän yksi ennakkonäyte.

Väkevää kansanlaulutulkintaa on julkaistu raidan verran Hot HerosiltaKarjalan Poikia soi komeasti, tosin näin vappuna tulee pakosti mieleen Isojen poikien lauluja -levyjen vähemmän ylväs versio Nappaa piikillä.

Odotettu kolmas OK:KO -levy Liesu ilmestyi ja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Siinäkin on parhaimmillaan hienoa kansanmusiikkivivahdetta joka toimikoon myös aasinsiltana ulkomaisiin uutuuksiin.

Ulkomaiset uutuudet

  • Fergus McCreadie – Law Hill
  • DOMi & JD BECK – SMiLE
  • Joel Ross – WAIL
  • GoGo Penguin – Badeep
  • Oddjob – Farao
  • John Scofield – Trance De Jour
  • Delvon Lamarr OrganTrio – Ain’t It Funky Now – Live
  • Avishai Cohen – The Window
  • Tigran Hamasyan – Softly, as in a Morning Sunrise
  • Binker Golding – (Take Me To The) Wide Open Lows
  • Jazz Sabbath – Paranoid
  • Immortal Onion – Orange Moon

Hienoa Skotlannin kotiseutujensa tunnelmaa on nimittäin pianisti Fergus McCreadien uudellakin levyllä Forest Floor.

Vahvaa Internet-hypeä osakseen on saanut someissa suosittu duo DOMi & JD BECK ja juuri ilmestyi heidän ensimmäinen varsinainen sinkkunsa SMiLE. Kannattaa kuunnella että tietää mistä nuorisolaiset puhuvat – tuomitsevat auttamatta boomeriksi jos et tätä kaksikkoa tunne.

Yksi odotetuimmista vuoden levyistä itselleni oli Joel Rossin The Parable of the Poet joka tuntuu tarvitsevan vielä vähän sulattelua, olen festarikiireiltä ehtinyt vasta pariin kertaan kuunnella. Uuden jazzsukupolven kärkihommia ja osoitus siitä, että Blue Note on noussut jälleen kerran maailman kiinnostavimpien jazzlabelien joukkoon – erttäin kovia jazzjulkaisuja tänä vuonna monta tältä jazzlabelien ykkösklassikolta.

Blue Noten riveistä on puolestaan poistunut GoGo Penguin jonka tulevan levyn julkaiseen uusi labeli XXIM. Uusi single Badeep on toinen uuden rumpalin kanssa – ei nyt ehkä ihan Jon Scott suoraan sanoen Rob Turnerin saappaita tunnu täyttävän, mutta kyllä GoGo Penguinin musiikkia kuuntelee mielellään aina.

Niin se aika vaan rientää – ruotsalainen Oddjob on toiminut jo 25 vuoden ajan ja tätä virstanpylvästä juhlistaa uusi levy 25. Pitänee tuntea itsensäkin tässä vanhaksi sillä aina vaan tällainen uuden ajan fuusiosoundi kuulostaa jotenkin ”uudelta ja nuorelta”.

Kitaristi John Scofield on tulossa kesällä Turkuun Archipelago Sea Jazz -festareille. Aika jännää tunnelmaa on uudella sinkulla Trance De Jour – levy tulossa ECM:llä.

Delvon Lamarr Organ Triolta ilmestyi äskettäin uusi studiolevy ja nyt livekiekkokin. Live in Lovelandissa on mainiota groovailua – tässä vähän James Brownia.

Noin 15 vuotta sitten basisti Avishai Cohen oli aivan kirkkainta kärkeä uuden jazzin saralla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana levyt ovat olleet lähinnä pettymyksiä valitettavasti, mutta nyt kuulostaa hyvältä parin viikon päästä ilmestyvä Shifting Sands uuden trion kanssa.

En tiedä tarkalleen mitä ja koska Suomessakin monissa yhteyksissä usein nähdyltä pianisti Carl Wintherin Triolta on tulossa, mutta varmaankin uutta levyä pukkaa kun on kolme singleä julkaistu. Odotetusti ollaan akateemisen jazzjazzin maisemissa, mutta aika kiva mukaelma Miles Davisin Nefertiti –levyn biisitä Fall on uusin single Falling.

Tigran Hamasyanilta ei ehkä heti odottaisi jazz standardi-pohjaista levyä, mutta niinpä vaan StandArt on ilmestynyt ja yllättävän perinteistäkin stankkuilua on tarjolla. Nimekkäitä vieraita on mukana – Mark Turner, Joshua Redman ja Ambrose Akinmusire vierailevat paikoin. Näytteemme Softly, as in a Morning Sunrise yhdistele perinteisempää lyyristä fiilistelyä ja Tigranille ominaisempaa terävää rytmiikkaa.

Suorastaan hämmentävä country-tunnelma on Binker Goldingin uudella biisillä (Take Me To The) Wide Open Lows mutta kyllä se sitten ihan jazziksi muuttuu. Erittäin mielenkiintoinen tyylillinen valinta ja tässä hengessä ilmeisesti mennään tulevalla levyllä Dream Like A Dogwood Wild Boy – jazzmusiikkia jota ei ehkä olisi tullut kuvitelleeksi että kukaan muu kuin ehkä Pat Metheny voisi julkaista. Täytyy kyllä Goldingin ansioksi myöntää että ei ole ainakaan antanut itseään tyylillisesti lokeroida, kaikki näkyy käyvän ärhäkästä freestä rentoon countryyn.

Jazz Sabbath hämmentää ihmisiä jälleen toisella levyllä jazz-covereita Black Sabbath -biiseistä. Nytpä on näyttää jos joku tulee keikalla huutelemaan ”soittakaa Paranoid”. Vaikea sanoa onko progekiipparilegenda Rick Wakemanin Ozzyn bändissä ja Black Sabbathin kiertueillakin soittaneen Adam Wakemanin projekti liian pitkäksi venähtänyt vitsi vai onko tässä nyt kuitenkin jotain itua. Kuunnelkaa ja päättäkää itse.

+ yleisön pyynnöstä vielä joukon jatkoksi raita Immortal Onionin uudelta levyltä Screens.

Ei kommentteja

April Jazz 2022: Maxxxtet, Elifantree, Trio Heinz Herbert

Maxxxtet

 

Tämän vuoden April Jazzin viimeisen perjantain Café Louhen uuden suomalaisen jazzin illan avasi Max Zengerin mainio Maxxxtet joka pääsi esittämään tuoreen Chapter 3 -levyn materiaalia. Ainakin osa materiaalista on kuulunut keikka ohjelmistoon jo joitakin vuosia, ainakin noin puolet levystä kattavasta Demoni -sarjasta muista Laulumiehissä jaZZanti-sarjassa kuulleeni biisejä jo kolmisen vuotta sitten.

Kypsyttely kuuluu ehkä levyllä ja livenä. Ehkä Maxxxtetin tämän hetkistä meininkiä voisi kuvata ”hallitun vapautuneeksi”. Kahden puhaltajan – Zengerin vierellä trumpetissa Tomi Nikku – basson (Eero Tikkanen) ja rumpujen (Jonatan Sarikoski) muodostama kvartetti jättää paljon vapauksia soittajille ja on valmis lähtemään paikoin freehenkin, mutta soitto on ennenkaikkea tarkkaa ja harkitun oloista – ei olla häröilemässä vaan sävellysten visioita toteutetaan melko tarkasti. Saattaa kuulostaa kaavamaiselta ja tylsältä kuvaukselta, mutta musiikki ei sitä ole vaan taitava toteutus tekee kulmikkaista rytmeistä ja polveilevista sävellyksistä nautittavaa kuunneltavaa.

  • Max Zenger – saksofonit, sävellykset
  • Tomi Nikku – trumpetti
  • Eero Tikkanen – basso
  • Jonatan Sarikoski – rummut

Elifantree

Aivan uusi keikkapaikka oli Otaniemen metroaseman läheisyydessä Olarin Panimon naapurissa sijaitseva Trap Factory pakopelikeskus joka osoittautui varsin kodikkaaksikin industrial-henkiseksi keikkatilaksi. Miljöössä olisi ainesta hyväksi hieman underground-rouheaksi bilepaikaksi ja ohjelmisto oli valittu niin että tämä voisi parhaassa tapauksessa toteutuakin – tarjolla oli nuorekasta, vahvasti elektronista, omaperäistä mutta myös potentiaalisesti tanssittavaa musiikkia. Ensimmäisenä Otaniemen illassa esiintyi Elifantree jonka Anni Elif ja Pauli Lyytinen taisivat olla tämän festivaalin ahkerimmin esiintyneitä muusikoita – alkuun viisi esitystä Silentopiaa ja Anni Elifillä myös duo-keikka EMMAssa viime viikolla. Rummuissa nyt jo tuttuun tapaan Olavi Louhivuori.

Kovin suuri yleisö ei ollut Trap Factorya löytänyt – paikalla oli ehkä noin 50 henkeä, mutta selvästi keski-iältään nuorempaa yleisöä kun muilla keikoilla jossa itse olin (tässä varmasti itseltä väliin jäänyt torstai oli kuitenkin poikkeus loppuunmyytyine Dirty Loops/Maja Mannila keikkoineen). Tilan yläkerrasta tarkkailtuna olisi yleisön tanssijalkaakin vähän vipattanut ja hieman Elifantree sai yleisöä mukaansa, mutta aivan täysin bilevaihdetta ei laitettu päälle ja Elifantreekin esitteli viime vuosien tuotantoaan laajalla skaalalla jopa Hachi levyn hurjasti kaikuvaa Norjassa Emanuel Vigelandin massiivisessa mausoleumissa äänitetyn Mausoleumin tunnelmaa livenä tavoitellen.

Anni Elifin lauluun keskittyvien kappaleiden ja instrumentaalivetoisempien tunnelmapalojen joskus arvaamatonkin yhdistelmä toimii ja jättää bändille mahdollisuuksia elää hetkessä ja reagoida. Ehkä päällimmäiseksi tunnelmaksi tästä setistä jäi toive, että olisi vielä vähän enemmän yleisöä saatu paikalle ja tanssihalukkaat olisivat saavuttaneet kriittisen massan ja April Jazzin Trap Factory -avaus olisi heti ensimmäisestä kerrasta saanut oman, todistetun brändin April Jazzin nuorekkaampana bilejazzpaikkana tulevia vuosia varten.

  • Anni Elif – laulu, syntetisaattorit
  • Pauli Lyytinen – saksofoni, EWI, syntetisaattorit
  • Olavi Louhivuori – rummut

Trio Heinz Herbert

*Varmasti monille jazzia aktiivisesti seuraavillekin uusi tuttavuus April Jazzin ohjelmistossa oli sveitsiläinen Trio Heinz Herbert joka pääsi päättämään Trap Factoryn illan varsin myöhään yhdentoista jälkeen alkaneella setillä. Yksi tämän vuoden festivaalin parhaista puolista oli, että kahden bändin keikoille oli tehty hyvin yhteensopivat buukkaukset ja täälläkin hieman intensiivisempään elektronispohjaiseen menoon yltyvä Trio Heinz Herbert oli luontevaa jatkoa Elifantreelle.

Kitaristi Dominic Landoltin, kosketinsoittaja Ramon Landoltin ja rumpali Mario Hännin kokoonpano aloitti hieman ambient-tunnelmaisesti, mutta näytti nopeasti että siinä missä Elifantree usein jää flirttailemaan tanssittavuuden kanssa niin tämä trio voisi pistää pystyyn kovatkin tanssibileet. Yleisössä oli ehkä hieman enemmän jonkunlaista kisaväsymystä kun bailausintoa ja itsekin lähdin melko aikaisin kotiinpäin joten näytti että aivan kuumimpia bileitä mitä musiikki olisi voinut kannattaa ei syntynyt.

Paikkana ja buukkauksina Trap Factory vaikutti lupaavalta. Puitteita olisi ehkä ollut nyt kovempaan meininkiin ja Otaniemessäkin näin vapun alla oli paljon haalarikansaa kaduilla vaeltamassa, mutta Trap Factoryn yleisömäärä jäi potentiaalia ajatellen varsin vaatimattomaksi.

  • Dominic Landolt – kitara, efektit
  • Ramon Landolt – koskettimet, syntetisaattori, samplet
  • Mario Hänni – rummut
Ei kommentteja

April Jazz 2022: Gonzalo Rubalcaba, Ilkka Arola Sound Tagine, Sarab

Gonzalo Rubalcaba

Photo: Haappix

Keskiviikon April jazz ohjelman avasi moninkertainen April Jazz -vieras, kuubalaispianisti Gonzalo Rubalcaba – tällä kertaa soolopiano-ohjelmistolla. Ensimmäinen spiikki jota saatiin odottaa useamman kappaleen verran paljasti, että ohjelmisto perustui sävellyksiin, mutta ehkä pelkästä musiikista sitä olisi ollut vaikea tietää jos välillä nuoteista soittaminen ei olisi vinkannut, sen verran polveilevasti Rubalcaban soitto rönsysi melodiasta ja tyylistä toiseen loputtomana ideoiden virtana jossa selvässä muodossa tai rytmissä pysyttiin vain hetkittäin.

Välispiikeissään Rubalcaba kertoi soolopianoesiintymisen vaikeudesta – maininta siitä että yleisö pitää pitää hereillä kävi vitsistä, mutta selvästi Rubalcaba oli panostanut siihen että musiikki oli mahdollisimman eläväistä ja reilun puolentoista tunnin konsertin aikana ei ollut tylsiä hetkiä Rubalcaban siirtyessä hetkestä toiseen tiuhaan tahtiin.

Paljon klassisen ja afro-kuubalaisen musiikin vivahteita sisältänyt soitto toi vahvasti mieleen Iiro Rantalan tyylittelyt. Vuonna 1963 syntynyt Rubalcaba edustaa selvästi samaa jazzpianistien sukupolvea jonka ajan voi ehkä katsoa alkaneen Keith Jarrettin ja Chick Corean innoittamana. Tietoistakin pyrkimystä laajentaa ilmaisua jazzin perinnekirjaston ulkopuolelle ja koko pianomusiikin maailman yhteen nivovaa soittamisen riemua.

Kappaleiden innoittajina näkyi Rubalcaban perhettä – kaksi kappaleista oli omistettu hänen lapsilleen ja yksi oli isoisän sävellys. Setin avasi sävellys nimeltä Gratitude – tässä vaiheessa uraa Rubalcaba vaikutti nöyrältä ja saavutuksiinsa tyytyväiseltä pelimannilta, virtuoosimainen soitto ei tuntunut briljeeraukselta vaan soitolla oli inhimillinen sielu.

  • Gonzalo Rubalcaba – piano

Ilkka Arola Sound Tagine

Photo: Haappix

Vuonna 2019 ilmestynyt trumpetisti Ilkka Arolan Sound Tagine kokoonpanon Land Ahead! oli ilmestymisvuotensa iloisimpia yllätyksiä levyrintamalla – Jazzpossun kotimaiset levy 2019 listalla irtosi kolmas sija. Livenäkin Sound Tagine osoitti olevansa mainio orkesteri ja Arolan lähi-idän musiikin vaikutteita vahvasti sisältävä soitto oli harvinaisen tyylitietoista. Arabialaisen maailman vaikutteita hyödyntävää jazzia voisi pitää ehkä pienenä trendinäkin – onhan samantyyppisellä soundilla tehnyt viime vuosina läpimurron Lontoon skenestäkin useamman kerran Suomessakin käynyt Yazz Ahmed ja pitempään määrätietoisesti samoilla poluilla on liikkunut Ibrahim Maalouf – ja Arolalla ei ollut mitään hävettävää Land Ahead! materiaalillaa tässä seurassa. Nyt Sound Tagine on edennyt tiellään toiseen levyynsä asti – Blue & Golden ilmestyi April Jazzin jo ollessa käynnissä ja nyt uutta materiaalia päästiin tuoreeltaan kuulemaan livenä ensimmäisenä esiintyjänä Cafe Louhen kahden bändin illassa.

Kokoonpano oli suurimmaksi osaksi sama kun ensimmäisellä levyllä, pois on jäänyt toinen puhaltaja Max Zenger ja rumpuihin tullut Eeti Niemisen tilalle Okko Saastamoinen, mutta kielisoittimissa jatkaa Topi Korhonen, bassossa ja koskettimissa Esko Grundström ja lyömäsoittimissa Juuso Hannukainen.

Uusi levy on hieman aiempaa rauhallisempi, livetilanteessa tämä tuntui korostuvan vielä enemmän kun bändi fiilisteli itsensä raukeasti avauskappaleeseen Lokki. Rauhallista tunnelmointia jatkoi ensimmäiseltä levyltä settiin päässyt Kamelimmaito. Pääpaino tuntui olevan rauhallisella fiilistelyllä ja jopa pienellä hämyilyllä Grundströmin koskettimien tuodessa oman erilaisen mausteensa soundiin. Ratkaisu tuntui turhankin turvalliselta sillä tunnelma nousi aina kun lyömäsoittajat pääsivät enemmän irti, mutta riehakasta huipennusta ei setille oikeastaan koskaan päässyt syntymään.

  • Ilkka Arola – trumpetti, saz
  • Topi Korhonen – sähkökitara, oud
  • Esko Grundström – basso, koskettimet
  • Juuso Hannukainen – perkussiot
  • Okko Saastamoinen – rummut

Sarab

Photo: Haappix

Keskiviikkoiltaan oli Cafe Louheen laitettu mainiosti kaksi samantyylistä bändiä. Ranskalaisen Sarabin soundissa on Sound Taginen tapaan keskeisimmässä osassa lähi-idän musiikkikulttuurin, erityisesti syyrialais-ranskalaisen Climène Zarkanin laulun kautta ja näihin yhdistyy Sound Taginea villimmin ja vapaammin raskastakin rockia ja jazzia.

Sarabia voisi ehkä lähestyä kokoonpanona kolmen elementin yhdistymisenä – inhimillisen elementin ja mikrotonaalisen fraseerauksen kautta lähi-idän sävelmaailmaa tuovat Zarkan ja viime viikolla EBB:n solistina tuleen sytyttäneen Robinson Khouryn pasuuna, sähköiset rock-soundit tarjoavat kitaristi Baptiste Ferrandis, basisti Timothée Robert ja rumpali Paul Berne ja erilaisten tunnelmien välillä mahdollistaa siirtymisen kosketinsoittaja Thibault Gomez. Erinomaisen monipuolinen musiikillinen keitos oli siis tarjolla April Jazzin illassa.

Jos Sound Tagine jäi hieman vaisuksi niin Sarab tarjosi intensiteettiä sähköisillä hetkillään. Lähi-idän musiikin rytmiikka ja sävelkieli sopii hyvin metallimaiselle särökitarailmaisulle ja tässäkin tapauksessa ehkä paperilla erilaiset komponentit toimivat yhteen hyvin. Sarab tarjosi vahvan annoksen uuden ajan fuusiomusiikkia joka sai paitsi paikoin jalan vipattamaan niin onnistui myös koskettamaan herkkyydellään.

  • Climène Zarkan, laulu
  • Robinson Khoury, pasuuna, laulu
  • Thibault Gomez, koskettimet, laulu
  • Babtiste Ferrandis, kitara, laulu
  • Timothée Robert, basso, laulu
  • Paul Berne, rummut

 

Ei kommentteja

April Jazz 2022: Trondheim Jazz Orchestra & Alf Hulbækmo

Kamariorkesteri hieman katosi Tapiolan kirkkoon

Peruskorjattu Tapiolan kirkko vihittiin uudelleen käyttöön sunnuntaina 24.4. ja heti samana iltana tämän brutalismin harmaan ja kulmikkaan kukkasen sai käyttöönsä April Jazz ja Trondheim Jazz Orchestra joka saapui Espooseen esittämään Alf Hulbækmo Molden jazzfestivaaleilla 2019 kantaesitetyen teoksen Skumringsbarda kirkkouruille ja kamariorkesterille (toim. huom. vai liekö nimi Barnlige gleder mistä April Jazzin sivut puhuvat? Taitaa olla niin että Barnlige gleder on yhden osan nimi – ainakin TJO:n omat sivut puhuvat koko teoksesta Skumringsbardana).

Pienen pojan mielikuvitusmaailmasta kertova reilun tunnin mittainen teos jossa urkujen lisäksi kuultiin kolmea laulajaa, jousia, puhaltimia ja rumpuja oli sinänsä kirkossa paikallaan, mutta täysin armollisesti ei akustiikka ensembleä kohdellut.

Teos alkoi lupaavan monipuolisena, alkusoitto uruilla perinteisemmän kirkkourkumusiikin hengessä, sitten ensemblen mielenkiintoinen sisääntulo ja akustiikan pakostakin avara äänimaalailu. Paikoin saatiin jo melkein kirkkourkujen laajojen mahdollisuuksien demonstrointia jo lähes fuusiohengessä kun episodisen teoksen peräkkäiset osat kuulostivat ensin erehdyttävästi 70-luvun elektroniselta musiikilta syntetisaattorimattoineen ja sitten aivan Emerson, Lake and Palmerin Tarkus/Brain Salad Surgery aikojen progelta, mutta pitemmän päälle äänimaailma valahti puuduttavan tylsän puolelle ja teoksen osat tuntuivat kadottavan oman identiteettinsä.

Asiaa varmasti edesauttoi kuulijan huono lauletun Norjan ymmärrys, jolloin tarinan seuraaminen jäi musiikin tyylillisen vaihtelun havainnoinnin varaan, mutta avaran kaikuva tila kyllä myös tappoi ainakin salin takaosaan soiton ja soitinnuksen nyansseja tehokkaasti, erityisesti viime vuonna Atomicin riveissä We Jazzissa vierailleen rumpali Hans Hulbækmon normaalista poikkeava soitto tuntui kärsivän – matala bassorummun kumina kuului hyvin, mutta muuten sitten lyömäsoitinten ääni muuntui heikoksi kolisteluksi. Samoin jousista ja puhaltimista tuntui hukkuvan nyanssit matkalla – olisi ollut varmasti hyvä idea mennä mahdollisimman lähelle kamariorkesteria. Lauluosasto sen sijaan toimi akustisesti vahvistettuna hyvin – erityisesti Harald Relling Nielsenin kuulas laulu kaikui kirkkaana.

  • Alf Hulbækmo, kirkkourut
  • Siri Gjære, laulu
  • Harald Relling Nielsen, laulu
  • Rohey Taalah, laulu
  • Adrian Løseth Waade, viulu
  • Katrine Schiøtt, sello
  • Eirik Hegdal, klarinetit, saksofonit
  • Joar Jenssen, käyrätorvi
  • Hildegunn Øiseth, trumpetti
  • Øyvind Brække, pasuuna
  • Hans Hulbækmo, rummut, perkussiot
  • Tor Breivik, äänisuunnittelu

Trondheim Jazz Orchestra & Alf Hulbækmo April Jazz 2022 -festivaaleilla Tapiolan kirkossa 24.4.2022

Ei kommentteja