Black Motor – Branches

Black Motor -trion edellisen täyspitkän levyn Yöstä aamun kynnykselle julkaisusta on jo neljä vuotta vierähtänyt ja saksofonisti on vaihtunut Sami Sippolasta edellistä suurta suomalaista jazz-sukupolvea edustavaan Tane Kannistoon, mutta tyylillisesti uusi levy Branches tuntuu jatkavan siitä mihin edellinen jäi. Aggressiivisempi free jazz röhinä on jäänyt taka-alalle ja tunnelma on ilmavampi ja tunnustelevasti etsivämpi – oksat heiluvat vienosti tuulessa.

Levyn kaari alkaa kasvaa leppoisemmista tunnelmista But Not Willingly ja At the Red End of the World -kappaleilla, sitten Decision Jump nostaa kierroksia – Ville Rauhalan basso kävelee hermostuneen oloisesti ja Kanniston saksofonissa on terävämpi ja kireämpi soundi. Ollaan jossakin Ornette Colemanin kartoittamilla mailla.

Tästä eteenpäin levy saavuttaa puolessa välissä huippukohtansa kahdella omilla tavoillaan eniten muista erottuvilla kappaleilla. Levyn ainoa lainakappale, Willie Nelsonin versiona parhaiten tunnettu country-biisi Blue Eyes Crying in the Rain kääntyy Black Motor-tyyliseksi jazziksi hykerryttävän hienosti. Tämän jälkeen tunnelmat siirtyvät lännestä itään – Branches (Citizen Music) -kappaleella Kannisto vaihtaa intialaiseen nadaswaram huiluun tuloksena hieno meditatiivinen kappale jossa Rauhalan basso soi ilmeikkäästi ja Simo Laihosen lyömäsoitinarsenaali luo kiehtovaa tunnelmaa.

Siitä eteenpäin levyn loppusuoralla palataan pohdiskeleviin rubato balladitunnelmiin. Levy häipyy hiljaa pois kuin usvaan katoava soutuvene josta Letting Go (Was Part of the Plan) heittää kuulijalle vielä rosoiset hyvästit.

Black Motor on säilynyt henkilöstönvaihdoksesta huolimatta pitkälti ennallaan – jos ei uusi levy tarjoa mitään kovin uutta näkökulmaa niin vanha tenho on vielä tallella.

Uutta levyä voi ostaa suoraan julkaisija We Jazzilta – saatavilla LP:nä, kasettina ja digitaalisena. Sitä voi myös kuunnella Spotifysta.

  • Tane Kannisto, saksofonit, nagaswaram
  • Ville Rauhala, basso
  • Simo Laihonen, rummut
Ei kommentteja

Pori Jazz 2017 – Kirjurinluodon lauantai

Perjantaina Kirjurinluoto tarjoaa progepärinää 70-luvun nostalgiamaustein ja mielenkiintoista uutta jazzia – Lokkilavan huipentaa illalla eilen esimakua pienellä ohimarssilla antanut Sun Ra Arkestra. Allekirjoittanut tosin pitää päivän lyhyenä ja lähtee takaisin kotikarsinaan jo iltapäivällä, mutta VIRTA, Loveproge ja Shabaka & The Ancestors silti tsekataan.

Virta

Photo: Olli Sulin

Niin se aika vaan rientää – trumpetisti Antti Hevosmaan, kitaristi Heikki Selamon ja rumpali Erik Fräkin muodostaman VIRTA -trion ensilevyn Tales from the Deep Waters julkaisusta on jo kohta viisi vuotta. Silloin modernia, väkevätunnelmaista suurten tunteiden musiikkia soittanut bändi oli kiinnostavimpia uusia tulokkaita – debyyttilevyn huonoin puoli taisi olla sen lyhyt kesto.

Uutta musiikkia saatiin VIRRALTA odottaa viime vuoden lopulle asti, mutta hieno Hurmos -levy lunasti odotukset ja bändi tuntuu taas uudelta innostavalta tulokkaalta. Keikat ovat tänä vuonna herättäneet ihastusta – myös Bremenin jazzahead! -tapahtuman suomalaisshowcasen lukuisista esiintyjistä ehkä VIRTA keräsi Internetin perusteella eniten positiivisia kommentteja saksalaisyleisöltä.

Nyt Porissa bändin setti ei ollut kuitenkaan ehkä paras mahdollinen – äänentoisto ei aina kappaleiden hurmoshenkeä aurinkoiseen alkuiltapäivään välittänyt samalla intensiteetillä mitä pienemmissä tiloissa on saatu kokea. Toisaalta päälavalle päässeistä suomalaisjazzareista VIRTA otti tilan parhaiten haltuun videoscreeniä ja valoja hyödyntäen.

Kolmen vartin setissä kuultiin kolme kappaletta Hurmokselta – näistä setin ehdottomaksi kohokohdaksi nousi päätösbiisi On the Run jossa homma toimi niinkuin pitää – ja yksi vielä nimetön tunnelmapala – uutta materiaalia on kuulemma muutenkin viime aikoina työstetty, toivottavasti seuraavaa levyä ei tarvitse odottaa viittä vuotta!

Photo: Olli Sulin

  • Antti Hevosmaa, trumpetti
  • Heikki Selamo, kitara
  • Erik Fräki, rummut

Loveproge

Photo: Jouko Kirstilä

Viime vuonna Helsingin Juhlaviikoille basisti Lauri Porra järjesti tribuuttikonserti Love Recordsin julkaisemalle 70-luvun progelle. Sen verran suosiota projekti sai, että siitä päästiin nauttimaan uusintana nyt myös Porissa.

Yksi lauantain ehdottomista teemoista Kirjurinluodolla onkin juuri proge, Loveprogen lisäksi Jokilavalle nousee myöhemmin Jethro Tull ja Lokkilavan alkuillassa Verneri Pohjola tulkitsee Pekka-isänsä musiikkia. Pekka Pohjolaa kuultiin myös Loveprogessa – ei mikään yllätys, olihan Pohjola vanhempi monessa Loven kovimmassa levyssä mukana ja Porra on vaikutetta suomalaisen sähköbasson legendan 70-luvun otteista muutenkin kuin hiustyylissä.

Reiluun tuntiin saatiin rautaisannos suomalaisen progen historiaa varsin onnistunein kappalevalinnoin jotka virtuoottinen bändi – Porran lisäksi ydinkokoonpanossa kitarassa Timo Kämäräinen, koskettimissa Tuomo Prättälä ja rummuissa Timo Kämäräinen – veti taidolla ja tyylillä, kunnioitus alkuperäiseen oli vahvasti läsnä.

Pohjolan ja Jukka Tolosen soolotuotantojen jälkeen seurasi Tasavallan Presidentin Last Quarters johon laulusolistiksi lavalle nousi Ville LeinonenLast Quarters ei ehkä parhaiten Leinoselle sopinut, mutta sen sijaan sitä seuranneissa Pekka Strengin kappaleissa Puutarhassa ja Katsele yössä Leinonen oli laulajana suorastaan täydellinen valinta solistiksi.

”Wiguttaako?”, kyseli Porra setin puolessa välissä pilke silmäkulmassa ja kyllähän yleisöä Wigutti – ei auttanut muu kun kutsua lavalle yksi sukupolvensa viimeisistä soittokuntoisista – Wigwamista tunnetuksi tullut urkuri Jukka Gustavson. Komea putki saatiin kuulla Wigwamin tuotannon helmiä Grass for Bladesin lauloi vielä Prättälä, mutta kyllä Gustavsoniltakin vielä laulukin irtosi kuten ehkä kaikkien aikojen kovimmassa suomiproge biisissä Losing Holdissa ja Do or Diessa saatiin todistaa. Komeaksi ja juhlavaksi lopuksi vielä Being -levyn komea päätös Marvelry Skimmer (Friend from the Fields) ja ilman lavaltapoistumisrituaalia tiukan aikataulun takia vedetty ”encorebiisi” Lost Without a Trace.

Loveproge toimitti mitä lupasi – taitavasti tulkittua rautaista suomiprogea. Tuskin tähän kukaan konseptista innostunut saattoi pettyä.

Photo: Soili Vauhkonen

  • Lauri Porra, basso
  • TImo Kämäräinen, kitara
  • Tuomo Prättälä, koskettimet, laulu
  • Pepa Päivinen, saksofonit, huilu
  • Sami Kuoppamäki, rummut
  • +Ville Leinonen, laulu
  • +Jukka Gustavson, urut, laulu

Shabaka & The Ancestors

Photo: Osku Rajala

Kun brittisaksofonisti Shabaka Hutchings vieraili kolme vuotta sitten Tampere Jazz Happeningissa Sons of Kemet -trion riveissä oli hän tuolloin etukäteen minulle aivan tuntematon suuruus – ja niin taisi olla monelle muullekin. Todellinen kansainvälinen läpimurto tuli sitten viime vuonna Etelä-Afrikassa vaikuttavien muusikoiden kanssa Shabaka & The Ancestors kokoonpanolla jonka Wisdom of Elders -levy keräsi laajalti positiivisia arvioita ja sijoituksia vuoden parhaiden levyjen listoilla. Samoin kuin perjantain Yussef Kamaalin kanssa levyn suosiota varmasti edesauttoi vaikutusvaltainen mm. BBC:llä vaikuttava DJ Gilles Peterson jonka Brownswood -levymerkki oli tämänkin julkaisun takana.

Viime aikoina Hutchings on vieraillut lavalla niin lauantai-illan Lokkilavan ohjelmiston päättävän Sun Ra Arkestran kuin muutaman vuoden takaisen jazzkomeetta Kamasi Washingtonin kanssa – johonkin tuolle akselille Wisdom of Elders musiikillisesti sijoittuu, mutta on mukana myös aimo annos afrikkalaisia rytmejä, Hutchingsin omaa karibialaista taustaa, Pharoah Sandersin kaltaista spiritual jazz -menoa, afrobeat henkeä ja nyt livenä vokalisti Siyabonga Mthembun tuomana avointa poliittista sanomaa – monien osasten summa siis kyseessä.

Bändin rytmi oli paikoin huumaavaa – parhaimmillaan lavan eteen saatiin kunnon tanssitkin pystyyn joskin rytmit ja tunnelmat elivät reilun tunnin setin aikana sen verran paljon että tauottomaan pitempään bailaamiseen ei ollut oikein mahdollisuutta.

Bändi oli vahvimmillaan todella voimakasta kuultavaa ja erityisesti Hutchingsin free jazz -ilmaisun portteja kolkuttelevat soolot olivat Lokkilavan tämän vuoden voimakkaimpien hetkien listalla korkealla – välillä kuitenkin meno jäi aika itseään toistavaksi, vähän tiukentamalla oisi saanut paremman setin aikaan.

Bändissä muuten alttosaksofonisti Mthunzi Mvubu jäi hieman solistina kalpeaksi varjoksi Hutchingsin rinnalla. Vokalisti Mthembun panos sen sijaan oli vahva ja rooli levyä suurempi. Basisti Ariel Zomonsky oli varsin persoonallinen soittaen paikoin varsin primitiivisellä rouheudella jossa ei paljon nuottien puhtaus painanut.

Shabaka Hutchingsista kuultaneen vielä paljon, Lontoon uudella sukupolvella on nyt hyvää nostetta kansainvälisesti ja erityisesti solistina Hutchings on tuon skenen kärkeä – olisikohan miehen seuraava kansainvälisille areenoille nouseva kokoonpano sähköisempi funkahtava The Comet is Coming -trio joka on juuri julkaissut uuden EP:n ja kiertää tänä vuonna aktiivisesti Brittein Saarilla.

Photo: Osku Rajala

  • Shabaka Hutchings, tenorisaksofoni
  • Siyabonga Mthembu, laulu
  • Mthunzi Mvubu, alttosaksofoni
  • Ariel Zomonsky, basso
  • Tumi Mogorosi, rummut
  • Gontse Makhene, lyömäsoittimet
Ei kommentteja

Pori Jazz 2017 – Kirjurinluodon perjantai

Perjantaina Pori Jazzit jatkuvat Kirjurinluodolla vahvalla kattauksella – mukana varmasti jazzdiggarien keskuudessa odotetuin vuoden artisti: Herbie Hancock.

Tähän artikkeliin ilmestyvät päivän mittaan (ja mahdollisesti lauantaiaamuna) Kirjurinluodon keikkoja koskevat jutut – kannattaa palata myöhemmin vielä apajille jos ei vielä Lokkilavan ohjelmiston päättävä Bad Plus ole käsitelty.

OK:KO

Photo: Olli Sulin

Tämän vuoden suomalaisen jazzin aivan kiinnostavimpien nimien joukkoon on tiensä raivannut rumpali Okko Saastamoisen johtama OK:KO joka on lunastanut Young Nordic Jazz Comets -vuoden asettamia odotuksia vahvasti niin hienolla ensilevyllä kuin vahvoilla keikoilla kevään mittaan.

Myös Porissa nuori kokoonpano näytti kypsää osaamista – ison päälavan avaaminen on osoittautunut kokeneillekin jazzkokoonpanoille haasteeksi, mutta OK:KO tuntui olevan isollakin lavalla kuin kotonaan eikä avara tila tuntunut liian isolta – erityisesti Jarno Tikan välillä vienolla vibraatolla ja välillä reteämmin revitellyt saksofoni otti tilan hyvin haltuun.

OK:KOn sävellykset ovat mieleenpainuvia ja niissä on Verneri Pohjolan musiikin kaltaista vahvuutta, mutta on ollut erittäin mukava huomata, että bändin live-esiintymisissä soolot ovat ottaneet enemmän valtaa kuten jazzin henkeen kuuluu. Kaunis Kesäranta on erityisesti muuttanut levytetystä versiosta muotoaan livesetissä.

Saastamoisen letkeät ja humoristiset välispiikit kruunasivat hienon setin – uuden nousevan sukupolven parhaimmistoa jota kelpaa ulkomaisillekin tutuille kehua. Hyvä!

Photo: Olli Sulin

  • Okko Saastamoinen, rummut
  • Jarno Tikka, tenorisaksofoni
  • Toomas Keski-Säntti, piano
  • Mikael Saastamoinen, basso

Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri

Photo: Osku Rajala

Saksofonisti Pauli Lyytisen johtama, muutaman vuoden koossa ollut Magnetia Orkesteri oli festivaalilla levynjulkaisutunnelmissa – uutta Eclipsen julkaisemaa CD:tä oli nyt saatavilla ja onpa tulossa Grotto Editionsin kautta syyskuun alussa myös neljän raidan vinyyli-EP.

Magnetian muodostavat Lyytisen lisäksi trumpetissa Verneri Pohjola, bassossa Eero Tikkanen ja rummuissa Mika Kallio – hieman jo all-star kokoonpanon makua. Muusikilliset juuret ovat ehkä jossain Ornette Colemanin saman instrumentaation kvartetin mullissa – avant-garde -henki ja freemeininkikin ovat usein läsnä, erityisen vahvasti paikoin tulee mieleen Ornetten perintöön vahvasti nojannut John Zornin Masada-kvartetti, mutta on paljon muutakin niin melodisempaan ja leikkisempään suuntaan kuten Eetu-possun ja Pierunallen seikkailut (levyllä näemmä tylsästi englanniksi Adventurous Plushies. Buu!) tai vapaaseen naksutteluun ja maalailuun kuten Virvatulia -kappale jossa Lyytinen käytti Machinery-sooloprojektin tapaan hyödykseen laajennettuja saksofonitekniikoita.

Lyytinen itse oli setissä parhaimmillaan tulisena sopraanosaksofonistina, vahva free-henkinen paahto sopii Lyytiselle mainiosti ja uljasta tuuttausta saatiin paikoin kuulla setin mittaan.

Trumpetisti Pohjola on pääasiassa profiloitunut melodisemman jazzin mieheksi, mutta onhan hänellä ollut pitkään kokeellisempi puolensakin – tässä kokoonpanossa Pohjolan rooli on hyvin samanlainen kun yhteistyössä Black Motorin kanssa vuosikymmenen alkupuolella.

Rytmipuolella sekä basisti Tikkanen, että rumpali Kallio ovat molemmat suuria persoonia ja tässä kokoonpanossa molempien vahvuuksia käytetään hyvin – päivän setissä molemmat kunnostautuivat hienoin, pitkin soolointroin.

Lyytinen on viime vuosina osoittanut kyntensä johtohahmona niin mainiolla sooloprojektilla kun nyt nimekkäällä pienyhtyeellä.

Photo: Osku Rajala

  • Pauli Lyytinen, saksofonit
  • Verneri Pohjola, trumpetti
  • Eero Tikkanen, basso
  • Mika Kallio, rummut

Olli Hirvonen New Helsinki

Photo: Olli Sulin

Tänä vuonna Pori Jazz onnistui hyvin kiinnittämään Kirjurinluodolle kotimaisen jazzlevyvuoden suurimpia onnistujia – jos lauantaina Lokkilavalle nouseva Verneri Pohjola Group oli etukäteen odotettu huippulevy niin perjantain OK:KO ja New Yorkissa vaikuttava Olli Hirvonen ovat vuoden positiivisia valopilkkuja.

Hirvosen New Helsinki -kokoonpano koostuu muuten nuorista amerikkalaismuusikoista – trumpetissa kuuluisan latin jazz -suvun vesa Adam O’Farrill, pianossa Luke Marantz, bassossa Marty Kenney ja rummuissa Nathan Ellman-Bell. Setti herätti ajattelemaan jazz-tyylien eroja Suomen ja Yhdysvaltojen välillä – suurimmaksi eroksi festivaalin muuhun tarjontaan peilaten mieleen kohosi se suuri intensiteetti millä amerikkalaiskokoonpanot usein musiikkia tekevät, hyvin samassa hengessä paikoin armottomasti paahtoi New Helsinki kuin torstai-iltapäivänä Ambrose Akinmusire siinä missä Suomessa tupataan olla hillitympiä.

Kovassa paahdossa oli New Helsinkikin parhaimmillaan – Kenneyn ja Ellman-Bellin komppi oli tukeva ja erityisesti O’Farrill ja Hirvonen itse olivat vahvoja solisteja, pianisti Marantz sen sijaan jäi hieman muun kokoonpanon jyräämäksi sooloissaan. Hirvosen omassa kitaransoitossa on fuusiojazzin sävyjä, mutta kokonaisuutena bändi on kuitenkin lähempänä valtavirtajazzia kun fuusio-namittelua – kokonaisuutena varsin onnistunutta modernia soundia.

Tunnin setin huippuhetkien vahva vääntö jätti hieman kaipaamaan pitempää draaman kaarta, setin loppu oli varsin tyylikäs ja tyydyttävä ja sellaista pitemmän linjan rakentelua olisi toivonut lisääkin.

Hirvosen New Helsingin päivä ei pääty tähän – illalla bändi nimittäin tykittelee vielä intiimimmässä tilassa Cafe Jazzissa ennen keskiyön jameja.

Photo: Olli Sulin

  • Olli Hirvonen, kitara
  • Adam O’Farrill, trumpetti
  • Luke Marantz, piano
  • Marty Kenney, basso
  • Nathan Ellman-Bell, rummut

Yussef Dayes Presents Black Focus

Photo: Osku Rajala

Brittein saarista on tullut viime vuosina yksi uuden Eurooppalaisen jazzin mielenkiintoisimpia alueita. Tässäkin Pori Jazz on mainiosti ajan hermolla – nimittäin viime vuoden mielenkiintoisimpien levyjen julkaisijoista buukattiin kaksi – perjantai-iltapäivään Black Focus -levyn tastemaker Gilles Petersonin Brownswood-levymerkillä julkaissut Yussef Kamaal ja lauantaille Shabaka & the Ancestors.

Noh, ennen festareita Yussef Kamaal -duo kerkesi jo hajoamaan ja sovitut keikat jaettiin kahtia – Poriin saatiin rumpali Yussef Dayes kokoonpanoineen. Johtuiko sitten kokoonpanovaihdoksista vai erilaisesta asenteesta livesoittamiseen, mutta aivan levyn särmää ja kihelmöivää tunnelmaa ei livenä tavoitettu – meininki oli vähän tavanomaisempaa modernia tanssittavaa fuusiota, 70-luvun funk-jazzit ja modernit hip hopit oli kuunneltu ja omaksuttu.

Setti oli pohjimmiltaan letkeää iltapäivän biletys ja piknikmusaa.

  • Yussef Dayes, rummut
  • Yelfris Valdes Espinosa,  trumpetti
  • Mansur Brown, kitara, basso
  • Charlie Stacey, koskettimet

Herbie Hancock

Tämän vuoden festivaalien odotettu suuri legenda oli huhtikuussa 77 vuotta täyttänyt Herbie Hancock – 60-luvulla Hancock nousi nopeasti jazzin sen ajan suurimpien tähtien joukkoon, levytykset Miles Davisin, Wayne Shorterin ja Tony Williamsin kaltaisten herrojen kanssa kuuluvat vieläkin akustisen jazzin hienoimpiin saavutuksiin. Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki vaan vielä vahvemman oman panoksen Hancock antoi 70-luvun jazz-funkkiin, Head Hunters -levy on kiistatta 70-luvun kulmakiviä.

Seitsemänkymmentäluvun lopun diskohtavampi kama oli pitkään kovin kornin oloista, mutta autotune-trendin ja Daft Punkin kaltaisten nykypäivän bändien löydettyä Herbien vanhat levyt ovat Sunlightin ja Mr. Handsinkin kaltaiset levyt nousseet uudelle kuuntelijasukupolvelle arvoon arvaamattomaan.

80-luvun alun Future Shock -levy Rockit -hitteineen oli merkkipaalu instrumentaali hip hopin saralla – hip hopparitkin ovat taas Herbien löytäneet, hänen soittoaan on kuultu mm. Flying Lotuksen levyillä. Tämä maailma nosti myös odotuksia nyt Poriin saapunutta kokoonpanoa kohtaan joka on työstänyt uutta levyäkin jo viime vuodesta, bändissä nimittäin vaikuttaa saksofonissa ja koskettimissa tuottaja Terrace Martin, josta Kendrick Lamarin levyt To Pimp a Butterfly ja DAMN. ovat tehneet yhden kuumimmista hip hop -nimistä. Tulisiko tästä peräti uusi Head Hunters tai Future Shock…

No, Porin puolentoista tunnin setin perusteella ei tule – vaihde oli nimittäin vahvasti nostalgiassa, kuultiin suurimmaksi osaksi yllättämättömiä vahvasti funk-pitoisia versioita Head Hunters -ajan klassikkobiiseistä ja Cantaloupe Islandista jne. Kyllähän yleisö näistä hittibiiseistä nauttikin, mutta selväksi tuli että uutta annettavaa oli rajoitetusti.

Hancockia itseään eivät ikävuodet hirveästi painaneet – hyvän tuulinen legenda otti yleisön hyvin haltuun ja veti asiallisesti show’n läpi, joskin akustiset pianosoolot vähän hukkuivat funk-paahtoon – vahvasti pidettiin groove hommassa päällimmäisenä elementtinä.

Kvintetin ehdottomasti mielenkiintoisin soittaja tällä kertaa oli kitaristi Lionel Loueke joka toi afrikkalaisen musiikin vaikutteita ja monipuolisella soitollaan pelasti paljon. Tuottaja Martin osoitti, että kyllä saksofoninkin soitto siedettävästi onnistuu – miehen soitosta ja olemuksesta fonistina tuli mieleen Gary Bartz 70-luvulta.

Basisti James Genus ja Zappan 80-luvun bändistä muistettu rumpali Vinnie Colaiuta soittivat ammattitaitoista stadion-funkkia, hieman puisevaa hommaa jazzdiggarille, mutta skaalaa kyllä varmasti ihan minkäkokoiseen ulkotilaan hyvänsä.

  • Herbie Hancock, koskettimet
  • Lionel Loueke, kitara
  • Terrace Martin, alttosaksofoni, koskettimet
  • James Genus, basso
  • Vinnie Colaiuta, rummut

The Bad Plus

Pianotrio The Bad Plus nousi 2000-luvun alussa nopeasti kansainväliseen suosioon rock- ja pop-hittejä versioivana jazz-bändinä. Nirvanan Smells Like Teen Spirittiä veivaava jazztrio kuulostaa ehkä kertavitsiltä, mutta triolla riitti sekä taitoa että uskallusta nousta ennakkoluulojen yläpuolelle ja tehdä ihan kunnon jazzia mainstream hiteistäkin.

Nyt alkuperäinen trio on jäähyväistunnelmissa – pianisti Ethan Iverson on bändistä lähdössä loppuvuodesta, tilalle tulee Orrin Evans, joten tarina ei pääty kuitenkaan tähän.

En ole aikaisemmin livenä nähnyt Iversonia, joten en osaa varmaksi sanoa, mutta hieman ehkä flegmaattisessa soitossa oli hieman suorittamisen makua ja vähän soittamisen iloa. Peruskalliomaisen luotettavan basisti Reid Andersonin toisella puolella sen sijaan mainio rumpali Dave King, jolta on muuten tänä vuonna tulossa ECM:llä levy myös itse johtamansa trion kanssa, pisteli menemään paikoin kunnon antaumuksella – ehkä bändille kokoonpanon vaihto onkin paikallaan.

Materiaali oli tällä kertaa pääasiassa trion omia sävellyksiä – hittiversiointeina kuultiin Kraftwerkin The Robots ja Cyndi Lauperin Time After Time joka tiukalla rytmityksellä väännettiin oman näköisekseen versioksi, ei oltu velkaa Lauperin alkuperäiselle tai Milesin kuuluisalle 80-luvun versiolle. Vähän kuitenkin tämä biisi näytti että vaikka trio nousi hitti-versioinnin stereotypioiden ja ennakkoluulojen yläpuolelle niin välillä tarve mukiloida biisi taiteellisesti kunnianhimoisesti uuteen uskoon tuntuu jo pakotetulta – sama juttu vaivasi myös bändin uusinta It’s Hard -levyä, tänä päivänä kuuntelee mielummin omia sävellyksiä tai muita versiointiprojekteja joita bändi on tehnyt mm. Stravinskin Kevätuhrista ja Ornette Colemanin Science Fiction -levystä, jota tässäkin setissä kuultiin Law Years kappaleen verran.

  • Ethan Iverson, piano
  • Reid Anderson, basso
  • Dave King, rummut
Ei kommentteja

Pori Jazz 2017 – Kirjurinluodon torstai

Tänäkin vuonna Pori Jazzeilla kuullaan Kirjurinluodon pääkonserteissa mukavasti jazzia – joskaan ei ihan yhtä paljon kun muutamana viime vuonna. Päälavalla ja Jokilavalla kuullaan muutamia jazz-bändejä, mutta jazzdiggarien huomio kiinnittyy tänäkin vuonna suurimmaksi osaksi Lokkilavaan. Tähän artikkeliin päivitetään juttuja torstain tarjonnasta aina Ambrose Akinmusireen asti päivän mittaan, joten kannattaa tulla tarkastamaan uudestaan päivitettyä artikkelia myöhemmin.

Jaska Lukkarinen Trio

Kirjoitettu 15:28

Photo: Olli Sulin

Kirjurinluodon konserttien avauskokoonpanon kunnian sai tänä vuonna rumpali Jaska Lukkarisen trio joka esiintyi päälavalla heti 13:15 porttien avauduttua. Sinänsä paikka ei ole kovin kiitollinen – yleisöä oli tänäkin vuonna paikalla vain kourallinen ja lavashow’hun panostamatonta jazzkokoonpanoa nyt muutenkin kuulisi mielummin intiimimmissä oloissa, mutta ei se näinkään huono ollut ja hienoa että pääkonsertit saadaan kuitenkin avattua suomalaisen jazzin tahtiin.

Trio soitti aiemmin tänä vuonna ilmestyneen Origami -levyn kappaleita – levyn teemana Lukkarisen kanssa Dalindèossa ja Ricky-Tick Big Bandissa soittaneen Valtteri Laurell Pöyhösen sävellykset joita trio tulkitsee omaan tyyliinsä.

Avausspiikissään Lukkarinen lupaili jo mahdollisesti melkoisia pitkiä riipaisuja olevan luvassa ilmoittaessaan että ensin soitetaan kolme biisiä: Komeda, Pengerkadulla, Flow On ja sitten katsotaan onko vielä aikaa soittaa enemmän. Noh, ei aivan niin hekumallisiin fiilistelyihin lähdetty ja aikaa riitti mainiosti vielä nimikappale Origamillekin.

Livenä äänitetyllä levyllä trio haastaa kuulijan kuuntelemaan herpaantumatta ettei kiinnostus lopahda, nyt livenä sävellykset tuntuivat soljuvan luontevammin – meno oli alkuiltapäivään sopivan rentoa. Johtaja Lukkarinen ei tällä erää innostunut kovin riehakkaasti sooloilemaan, joten solistina päävastuu jäi Kannasteelle joka etsi sooloissaan uusia näkökulmia ominaiseen tapaansa – Pengerkadulla biisissä löytyi mainio kultasuoni jota louhimalla päästiin setin kohokohtaan.

Lyhyt 45 minuuttinen setti jäi kuitenkin tuntumaan vain pieneltä alkupalalta illan jazzkattauksessa.

Photo: Olli Sulin

  • Jaska Lukkarinen, rummut
  • Jussi Kannaste, tenorisaksofoni
  • Antti Lötjönen, basso

Julian Lage Trio

Kirjoitettu: 15:45

Photo: Osku Rajala

Tänäkin vuonna Kirjurinluodon jazztarjonnan keskeisenä lavana toimii Lokkilava – viime vuotista, vieressä sijaitsevaa pikkulavaa ei tänä vuonna ole, joten jazztarjonta on Kirjurilla muutamaan viime vuoteen hieman ohkaisempaa – harmi sinänsä sillä hieman marginaalisempi ohjelmisto tarjosi monet mukavammista yllätyksistä. Hyvä määrä jazzia on kuitenkin pääkonserteissa joka päivä tarjolla ja tämän puolen festarialueesta avasi kitaristi Julian Lagen trio.

Tämän vuoden joulupäivänä 30 täyttävä Lagen uralla on pituutta ja yli 20 vuotta jammaillen mm. jo 8 vuotiaana Carlos Santanan kanssa lavalla. Pitkän uran keskeisiin yhteistyökumppaneihin on kuulunut vibrafonisti Gary Burton joka otti nuoren Julianin bändiinsä jo teini-ikäisenä – Burtonin kanssa Lagea kuultiin myös Helsingissä kolmisen vuotta sitten. Nyt Burtonin ilmoitettua eläkkeelle jäämisestä ja Lagen saatua laajasti huomiota uusimmalla Arclight -levyllään tuntuu aika olevan kypsä ehkä entistä laajemman suosion tavoitteluun.

Levyn keskeisenä innoittajana toimi Lagen ostama 50-luvun alun Fender Telecaster -kitara akustisemman soundin sijaan ja Porissakin mukana oli tuo vuoden ’54 klassikko. Trion musiikki oli enimmäkseen huoletonta americanaa, runsain country-vaikuttein, mutta välillä herkuteltiin kimurantimmillakin seikkailuilla.

Tämän torstain yhdeksi pääteemaksi tuntuu juuri americana nousevan – Lagea kuunnellessa ei voinut välttyä siltä että mieleen tuli Lokkilavan seuraavakin esiintyjä, kitaristi Bill Frisell – sen verran samankaltaisia otteita oli. Ilmestyipä setin aikana Frisell lavan sivuun tyytyväisen näköisenä myhäilemään yli puolta nuoremman kitaristin otteita ihaillessaan – Lagen kesken soolon tapahtunut kielen katkeaminen ja sitä seurannut ripeä vaihtotoimenpide irrotti Friselliltä myös kunnon naurut, varmasti tuttu, kuumottava hetki.

Lagen lisäksi triossa soittivat basisti Chris Lightcap joka on itsekin noussut kohti maailman tämän hetken jazzin kärkeä oman Bigmouth -kokoonpanonsa kanssa – nyt suurin osa keikasta meni turvallista pohjatyötä tehden, mutta muutama komea soolokin saatiin näytteeksi. Rummuissa Eric Doob soitti vapaantuneesti osittain ”jazzrumpalin vapaapäivä”-vaihteella rennosti paukutellen.

Materiaalia kuultiin niin Arclight -levyltä kuin myös tulevalta julkaisulta. Setin kohokohdaksi nousi 20-luvun lopulla sävellettyä hilpeä Persian Rug joka on aiemmin tunnettu Fats Wallerin 20-luvun ja underground sarjakuvataiteilija Robert Crumbin ”uusrahvaanomaisen” Cheap Suit Serenadersin 70-luvun levytyksinä. Siinä Lagen hyväntuulinen virtuoosikitarointi pääsi hykerryttävästi oikeuksiinsa. Ei tarvi liikaa pingotella tai päteä kun osaa.

  • Julian Lage, kitara
  • Chris Lightcap, basso
  • Eric Doob, rummut

Bill Frisell Trio

Kirjoitettu: 17:38

Photo: Olli Sulin

Kitaristi Bill Frisell on osoittautunut tärkeäksi hahmoksi allekirjoittaneen jazzin diggailussa – Frisellin edellinen Pori Jazz -vierailu vuonna 1996 oli nimittäin ensimmäinen Pori Jazzini ja tuolloin Frisellin omaperäinen kvartetti (kitara-trumpetti-pasuuna-tuuba/viulu) avasi silmät ja korvat nykyjazzin monimuotoisuudelle ja sai etsimään jazzia tunnetuimpien klassikoiden ulkopuolelta.

Tällä kertaa Frisell toi Poriin trionsa jossa soittavat sähköbasisti Tony Scherr ja rumpali Kenny Wollesen. Frisellin musiikki on tällä vuosituhannella siirtynyt paljolti tohveli-keinutuoli-piippu -henkisiin nostalgia tunnelmiin, viimeisimmillä levyillä on kuultu mm. Frisellin nuoruuden sähkökitarahittejä, elokuvasävelmiä ja John Lennonin musiikkia.

Tällä kertaa tarjolla oli kuitenkin lähinnä Frisell-nostalgiaa miehen musiikkia tunteville, Frisellin omaperäinen kitarointi ja tyylikäs sähköisten efektien käyttö pääosassa – tunnin setissä nimittäin kuultiin lähes katkeamattomana virtana Frisellin levyiltä tuttuja omia sävellyksiä muutamalla lainalla maustettuna – lämminhenkistä ja turvallista musisointia. Frisellin kasvoilta paistoi usein puhdas soittamisen ilo, johtui se sitten looppien ja efektien hieman sattumanvaraisen yhteispelin tulosten onnistumisesta tai ihan melodisen musiikin fiilistelystä.

Setin parhaat hetket oli säästetty viimeiseksi kun ensin siirryttiin 2000-luvun alun Intercontinentals-levyn maailmanmusiikin tunnelmiin josta sitten vaihdettiin maisemaa Burt Bacharacin siirappiklassikkoon What the World Needs Now is Love ja sitten oivaltavasti nämä elementit nivottiin yhteen sähköisten efektien turvin – hieno hetki.

Ei noin muuten mitään yllättävää tai uutta, mutta oiva fiilistelyhetki yhden 70-luvun jälkeisen ajan suuren jazz-kitaristin omaleimaista soiton seurassa.

  • Bill Frisell, kitara
  • Tony Scherr, basso
  • Kenny Wollesen, rummut

Ambrose Akinmusire

Photo: Olli Sulin

Trumpetisti Ambrose Akinmusire on viime vuosina käynyt Suomessa muutamankin kerran. Espoon April Jazzeilla 2014 setti oli fantastinen – tuolloin juuri uuden levyn julkaissut Akinmusire osoitti olevansa tämän hetken nuoria huippuja – vierailu Pori Jazzeilla kesällä 2015 oli sen sijaan yksi viime vuosien suurimpia pettymyksiä, aikataulut olivat muuttuneet ja Akinmusire vaikutti lavalla kylmissään värjöttelevänä suorastaan surkealta ja yleisön intoa ennestään laskivat suurilukuiset järjestysmiehet jotka valvoivat ettei kukaan vaan ota kännykkäkuvia jazzkeikasta. Akinmusire on viime vuosina vakiinnuttanut maailmalla asemaansa jazztrumpetin yhtenä nuorena huippuhahmona – revanssin paikka siis selvästi Porissa.

Akinmusiren kvartetti – pianossa Sam Harris, bassossa Harish Raghavan ja rummuissa mainio Justin Brown –  osoittikin olevansa aivan eri latauksella tällä kertaa liikenteessä. Musiikissa kuuluivat niin melodinen kauneus, inhimillinen haureus kuin paikoin jopa lähes fanaattinen draivi. Tässäpä bändi ei kaihda riskien ottamista, pianisti Harris repäisi ensimmäisessä soolossaan jo semmoiset ceciltaylor-henkiset free jazz repäisyt ettei villimmästä väliä eikä soolojen ulkopuolellakaan ole harvinaista että paikoin repäistään yllättävästi mutkia suoriksi tai hukutaan hetkeksi metsäreitille.

Bändin musiikki on usein hieman levotonta, jopa paikoin epätoivoisen oloista, jatkuva jännite piiskasi kaikkia eteenpäin hienoin lopputuloksin. Tällä kertaa bändi oli Porissakin taitojensa tasolla eikä viileä kelikään haitannut, lyhyt loppupuolen sadekuurokin vain innosti yleisön siirtymään lähemmäs lavaa.

Tulevina päivinä Kirjurinluodolla tullaan vielä kuulemaan niin brittiläisen nousevan skenen kuumimpia nimiä kuin yhtä keskeisistä amerikkalaisista pianotrioista kuin yhtä suurimmista jazzin vielä elävistä legendoista, mutta Ambrose Akinmusire kvartetteineen asetti heti torstaina riman korkealle tämän hetken jazzin vahvana suunnannäyttäjänä.

  • Ambrose Akinmusire, trumpetti
  • Sam Harris, piano
  • Harish Raghavan, basso
  • Justin Brown, rummut
Ei kommentteja

Jazzpossun heinäkuun 2017 soittolista

Heinäkuun soittis saapuu luoksenne Utrechtista, jossa lämpötila on miellyttävästi ei ala päivisin ykkösellä. Tämän kuukauden avainsanoja ovat lähestyvä Pori Jazz, uudet levyt ja kova free jazz vääntö, josta tällä kertaa saadaan nauttia kaksituntisen koko jälkimmäinen puolisko.

Spotify-tunniste: spotify:user:pas2:playlist:0fcyx3WJRjeY0AHIxgYddd

Pori Jazz & uudet levyt

  • Joonas Leppänen – Homecoming
  • Ambrose Akinmusire – Brooklyn (ODB)
  • Alexi Tuomarila Trio – Vagabond
  • Olli Hirvonen – Absolute

Alkuun tämän vuoden uusia julkaisuja artisteilta jotka esiintyvät tämän vuoden Pori Jazzeilla – kotimaisia huippuja edustavat rumpali Joonas Leppänen, pianisti Alexi Tuomarila ja kitaristi Olli Hirvonen joka tuo New Yorkista tänä festarikautena muuten amerikkalaisen kokoonpanonsa Eurooppaan ensimmäistä kertaa keikkailemaan. Ulkomaisista vieraista kiinnostavimpaan päähän kuuluu ehdottomasti Ambrose Akinmusire jonka tuore livelevy on äänitetty legendaarisella Village Vanguard -klubilla.

  • Bill Frisell – Misterioso
  • The Bad Plus – Seven Minute Mind
  • Yussef Kamaal – Strings of Light
  • Herbie Hancock – Hang Up Your Hang Ups

Muista ulkomaisista noteerattakoon tässä Bill Frisell joka tuo Poriin trionsa jossa bassossa Tony Scherr ja rummuissa Kenny Wollesen – omalla kohdalla Frisellin edellinen vierailu Porissa parikymmentä vuotta sitten pitkälti sytytti kiinnostuksen uuteen jazz musiikkiin ja juuri tämän trion sain nähdä muutama vuosi sitten New Yorkissa John Zornin kuratoimassa Stonessa.

Melkerin 30 vuotta yhdessä soittanut The Bad Plus on suuren muutoksen edessä – pianisti Ethan Iverson on lähdössä bändistä, Orrin Evans tulossa tilalle, mutta vuoden loppuun asti keikat vedetään vanhalla jengillä, joten Porissa viimeisiä tilaisuuksia nähdä tämä oman sektorinsa tämän vuosituhannen amerikkalaisen jazzin suuri trio.

Viime vuoden ensi levynsä julkaisseista tulokkaista brittiläinen Yussef Kamaal on yksi eniten positiivista värähtelyä ainakin pitemmän päälle herättäneistä. Täällä suuri muutos on jo tapahtunut keväällä – Yussef Dayes ja Kamaal Williams eivät enää esiinny yhdessä, jo sovitut keikat jaettiin duon jäsenten välillä kahtia, Porissa täten esiintyy Yussef Dayes Presents Black Focus.

Festarien suurin jazznimi on eittämättä Herbie Hancock josta ei juuri vielä aktiivisten jazz-legendojen sarjassa kovemmaksi pääse. Uusi bändi on sähköisemmästä päästä – levyä vielä odotellaan, mutta otetaan klassista jazz-funk materiaalia 70-luvulta sillä välin.

Free jazz hommat

  • Pharoah Sanders – Red Black & Green
  • Noah Howard – Domiabra
  • Yosuke Yamashita Trio – Chiasma
  • Arthur Doyle & His New Quiet Screamers – Spells
  • Frank Lowe – In Trane’s Name

Kesä(kin) on hyvää aikaa kuunnella kunnon free jazz rytinää – kattauksen alkuun Pharoah Sandersia tuotannon karskimmasta laidasta ja samoin sävelin jatketaan listan loppuun hieman vähemmän tunnettujen nimien seurassa – Noah Howard, Yosuke Yamashita, Arthur Doyle ja komeasti tämän kuun listan päättävä Frank Lowen reilu puolituntinen In Trane’s Name.

Avainsanat: ,
Ei kommentteja

We Jazz tuo nuorta jazzia Lonnan saarelle

Jukka Eskola Soul Trio soitti Lonnassa 2016

We Jazz on ilahduttanut Helsingin seudun jazzin ystävien elämää jo vuosikausia monipuolisilla keikoilla ja klubeilla. Viime vuosina pääpaino on siirtynyt joulukuiseen festivaaliin, mutta kesälläkin tapahtuu – tänä vuonna We Jazz palaa kolmeksi konsertiksi Lonnan saarelle jossa viime vuonnakin koettiin mukavan kesäinen konserttisarja lyhyen lauttamatkan päässä Kauppatorilta. Tämän vuoden keskiviikkoisin järjestettäviin keikkoihin on vapaa sisäänpääsy ja livebändin lisäksi yleisöä viihdyttävät levymusiikilla We Jazz DJs.

Ensi keskiviikkona sarjan avaa kokoonpanoista tuorein – JAF Trio, jossa saksofonisti Adele Sauroksen kanssa soittavat tanskalaismuusikot Adrian Christensen ja Frederik Emil Bülow – Sauroksen muista kokoonpanoista Katu kaiku esitti vahvoja otteita viime joulukuun We Jazz -tapahtumassa, joten Adelen musisointi ulkomaalaisten muusikoiden kanssa on varmasti kiinnostavaa kuultavaa.

Heinäkuun 19 päivä lavalle nousee viime vuonna ensimmäisen levynsä julkaissut Maxxxtet levyhän ylsi Jazzpossun kotimaiseen top vitoseenkin. Kypsää nuorta osaamista – Max Zenger alttosaksofonissa ja bassoklarinetissa,  Tomi Nikku trumpetissa, Teemu Åkerblom bassossa ja Joonas Leppänen rummuissa.

Viimeisenä bändinä We Jazzin Lonna-sarjassa esiintyy Bowman Trio – Tomi Nikku trumpetissa tässäkin bändissä, Joonas Tuuri bassossa ja Sami Nummela rummuissa. Trio sai vuonna 2015 We Jazz -tapahtuman yhteydessä jaettavan Rising Star -palkinnon ja tuolloin Kahvila Sävyssä äänitetty keikka julkaistiin viime vuonna levynä, joka on kerännyt ylistäviä arvioita myös Saksassa.

ke 5.7. klo 17–21
JAF Trio
We Jazz DJs
Tapahtuma Facebookissa

ke 19.7. klo 17–21
Maxxxtet
We Jazz DJs
Tapahtuma Facebookissa

ke 26.7. klo 17–21
Bowman Trio
We Jazz DJs
Tapahtuma Facebookissa

Ei kommentteja