Ville Herrala – Pu:

Basisti Ville Herralan Pu: soolobassolevy tasapainoilee kokeellisen ja helposti lähestyttävän ja sulatettavan välimaastossa. Puolituntisella 14-raitaisella kuullaan suurinpiirtein tasapuolisesti ja vuorotellen näppäilyhenkisintekniikoin ja jousella soittamista – kaikkia raitoja yhdistävänä tekijänä ettei niissä pyritä selkeän melodian soittamiseen tai perinteiseltä basson ensembleroolilta kuulostavaan soittoon. Kovin tavanomaiseksi kuuntelukokemukseksi levyä ei siis voi kuvata, mutta raitojen lyhyt kesto ja vaihteleva tunnelma tekevät levystä ehkä yllättävänkin miellyttävää kuunneltavaa ja siinä mielessä konstailematonta meininkiä että levyllä pitäydytään puhtaasti akustisissa äänissä ilman jälkiäänityksiä.

Soolokontrabasso on haaste, erityisesti levytettynä. Jazzbasistin soololevylle ei oikein ole muodostunut vakiosapluunaa, mutta Herralan lähestyminen erilaisten äänten ja vaihtelevien soittotekniikoiden kautta tuntuu melko tuoreelta ja toimivalta idealta. Jazzbändeissä basson rooli on usein varsin samanlainen, mutta kuten Pu: osaltaan osoittaa niin kontrabasson tarjoamat eri äänenmuodostusmahdollisuudet ovat laajat.

Rakenteeltaan ja raitojen kestoltaan Pu: tuo mieleen jotkut rumpalien breakbeat/sample henkiset soololevyt, kuten Medeski, Martin & Woodista tutun Billy Martinin Illy B Eats -sarjan. Välillä Pu: kuulostaakin pieneltä haasteelta – minkälaista musiikkia voisi olla olemassa jossa basso ottaisi tällaisen roolin?

Kokonaisuutena Pu: onnistuu oivasti välttämään kontrabassosooloilulle ominaisen puisevuuden ja on hyvä osoitus soittimen erilaisista äänenmuodostusmahdollisuuksista. Se ei kuitenkaan nouse varsinaisesti instrumentaationsa rajoitusten yläpuolelle, joten sen rooli tulevaisuudessa tullee olemaan yksi omaperäinen esimerkki soolobassolevystä.

Uutta levyä voi ostaa julkaisija We Jazzilta. Ville Herralan voi nähdä soolokeikoilla Turku Jazz Festivalin avauskonsertissa 5.3. Bar Ö:ssä ja Helsingissä Savoy-teatterissa Kenny Barron & Dave Holland Trion lämppärinä 19.3.

  • Ville Herrala – basso
Avainsanat:
Ei kommentteja

Jazzpossun UMO Helsinki Jazz Orchestra feat. Nina Mya Overcast – The Music of Ed Partyka -kilpailu

UMO Helsinki Jazz Orchestra tarttuu uuden taiteellisen johtajansa ja pääkapellimestarinsa Ed Partykan musiikkiin.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun UMO Helsinki soittaa uuden johtajansa sävellyksiä ja sovituksia hänen johtamanaan. Konserteissa keskitytään miehen uusimpiin Kopfkino ja In The Tradition -albumeihin, jotka hän on levyttänyt oman Ed Partyka Jazz Orchestransa kanssa.

Konserteissa kuullaan Partykan omat sävellykset Summer of My Discontent ja nimikkokappale Overcast, sekä hänen sovituksiaan mm. Duke Ellingtonin, Wayne Shorterin ja Joe Lovanon klassikoista. Jazzlaulaja Nina Mya debytoi konserteissa UMO Helsinki Jazz Orchestran solistina.

Yhteistyössä G Livelabin kanssa Jazzpossu tarjoaa kolmelle onnekkaalle voittajalle seuralaisineen liput Helsingin keikalle.

  • TO 27.2.2020 KLO 19.00 // G LIVELAB, TAMPERE
  • PE 28.2.2020 KLO 20.00 // G LIVELAB, HELSINKI

Osallistu kilpailuun 27.2. kello 12 mennessä tämän linkin takaa.

Ei kommentteja

Jazzpossun helmikuun 2020 soittolista

3xKunnianosoitukset – Ilkka ”Emu” Lehtinen

  • Alex Jønsson – Emu
  • Plop – Emu
  • Sunna Gunlaugs feat. Verneri Pohjola – Emu

Loppuvuodesta 2017 edesmenneen Digelius-levykaupan legendaarisen Ilkka ”Emu” Lehtisen muistolle on omistanut uudella levyllään tanskalaiskitaristi Alex Jønsson joka esiintyi muutaman kerran levykauppakeikallakin Digeliuksessa. Hienona yksityiskohtana kaunis tribuuttiraita alkaa laulavan kulhon kilahduksella kuten Emu tapasi avata Digeliuksen konsertit – alkuvuoden suosikkiraitojani!

Tämän kuun pieneksi sivuteemaksi muodostui kolminkertaisuus joten sen kunniaksi kaksi muutakin Emulle omistettua ja hänen mukaansa nimettyä raitaa Plopilta ja Verneri Pohjolalta Sunna Gunlaugsin trion kanssa.

3xKunnianosoitukset – Lyle Mays

  • Pat Metheny Group – James
  • Pat Metheny Group – Phase Dance
  • Pat Metheny Group – Song for Bilbao

Kosketinsoittaja Lyle Mays kuoli 10. helmikuuta. Hän julkaisi omissa nimissään viisi levyä ja erinäisiä sideman-levytyksiä kertyi parikymmentä, mutta minulle (ja varmasti monille muille) hän oli ensisijaisesti kitaristi Pat Methenyn aisapari aikanaan mainstream-suosiota nauttineessa Pat Metheny Groupissa jonka pehmot soundit muodostuivat ikonisiksi. Tässä kolme suosikkiraitaani PMG:n alkuvuosien ECM-levytyksiltä.

3xKunnianosoitukset – Jon Christensen

  • Ralph Towner – Piscean Dance
  • Keith Jarrett – Country
  • The Esoteric Circle – Rabalder

Jos oli Pat Metheny Group yhden aikakauden ikoninen ECM-artisti niin vuosikymmeniä keskeinen luottomies oli 18. helmikuuta ajasta ikuisuuteen siirtynyt norjalaisrumpali Jon Christensen jonka tyyli oli suuri tekijä niin ”ECM-soundin” kuin ”norjalaisen vuonojazzin” stereotyypeiksi muodostuneiden mielikuvien määrittelyssä.

Tässä muutama tyylinäyte – viime vuonna Porissa Validi Karkia -klubilla vierailleen kitaristi Ralph Townerin Piscean Dance 70-luvun puolestavälistä on yllättävän funk-henkinen, Keith Jarrettin iki-ihana Country edustaa pitkälti samaa ECM-pehmoilua kuin PMG ja George Russellin tuottama vuonna 1969 äänitetty The Esoteric Circle -biisi Rabalder taltioi useita tulevia ECM-legendoja uransa alussa – bändissä Christensenin lisäksi Jan GarbarekTerje Rypdal ja Arild Andersen.

3xShabaka Hutchings

  • The Comet is Coming – Summon the Fire
  • Shabaka and the Ancestors – The Coming of the Strange Ones
  • Sons of Kemet – Inner Babylon

Helmikuussa Suomessakin konsertoi The Comet is Coming – yksi Lontoon skenen johtohahmo Shabaka Hutchingsin kolmesta kokoonpanosta. Tänä vuonna näistä vahvimmin valokeilassa tulee olemaan Shabaka and the Ancestors jonka tulevalta levyltä on juuri julkaistu toinen ennakkoraita – tämä kokoonpano tulossa siis kesällä Pori Jazzeille. Kun nyt 3x -teema oli vuorossa niin keskeinen klassikkoraita myös Shabakan kolmannelta kokoonpanolta Sons of Kemet.

Uutta musiikkia Suomesta ja suomalaisilta

  • Ville Herrala – Pu: 1
  • Mikko Iivanainen – Fox Family
  • Anna Inginmaa – Kesäyön melankoliaa
  • ’N Stuff – Should Have Seen It Miles Before
  • Timo Lassy & Ricky-Tick Big Band Brass – Sweet Spot
  • Iiro Rantala – Freedom

Kotimaisista uutuuksista noteerattakoon ensin muutama sooloinstrumentaalilevy. Basisti Ville Herralan ensimmäinen soololevy Pu: on mielenkiintoinen kokoelma miniatyyrejä jotka tutkivat kontrabasson eri äänentuottamismahdollisuuksia ja soittotekniikoita. Kitaristi Mikko Iivanaisen A River Runs Through It on puolestaan rauhallinen luontoretki täynnä heleää ja tunnelmallista kitarointia.

Sitten muutama lauluraita – Anna Inginmaan levyn julkaisukonsertti lähestyy, laittakaa kalenteriin 21.3. Korjaamolla. Kaksi näytettä ilmestynyt, tässä niistä ensimmäinen Kesäyön melankoliaaTuomo NopparinTeemu Vänskän ja Jori Pesosen perustaman ’N Stuff -kollektiivin uudella 20 minuuttisella neljän raidan EP:llä Kiss of Goodbye kuullaan melkoista kavalkadia huippumuusikoita – rentoja lattarirytmejä maustetaan jousi- ja torvisektioin, laulusolistina Kadi Vija.

Vuoden odotetuimmista julkaisuista pettymystä eu tuota Timo Lassyn ja Ricky-Tick Big Band Brass -sektion livetaltiointi Big Brass joka tavoittaa paikoin maagista konserttitunnelmaa.

Iiro Rantalan Playing Gershwin livelevy Die Deutsche Kammerphilharmonie Bremenin kanssa sen sijaan tuntuu viime vuoden hienon My Finnish Calendarin jälkeen välityöltä. Gershwiniä tulkitaan Rhapsody in Bluen ja Porgy and Bess Suiteverran ja lisäksi levyltä löytyy suurella kamariorkesterilla ryyditettyjä tulkintoja Rantalan omasta materiaalista joka ehkä Gershwin-palojakin enemmän Rantalan faneja kiinnostaa.

Uutta musiikkia ulkomailta

  • Pat Metheny – Everything Explained
  • Kenny Barron / Dave Holland Trio – Without Deception
  • Wolfgang Muthspiel, Scott Colley, Brian Blade – Everything I Love
  • Tim Berne’s Snakeoil – The Amazing Mr. 7
  • Fazer – Gahu Dub
  • Gil Scott-Heron – New York is Killing Me

Pat Metheny pääsköön ääneen vielä kerran tällä soittiksella – uusi From This Place levy on mahtipontinen ja muhkea musiikkipaketti joka miellyttänee edellisestä Kin -levystä diggailleitta.

Pianisti Kenny Barron ja basistilegenda Dave Holland ovat tulossa Suomeen We Jazz -keikalle Savoy Teatteriin 19.3. Uusi levy Johnathan Blaken vahvistamalta triolta on myös tulossa – nimibiisi Without Deception kuultavissa nyt.

Tulevaa triomusiikkia ECM:ltä edustaa itävaltalaissyntyinen kitaristi Wolfgang Muthspiel soittokavereina basisti Scott Colley ja rumpali Brian Blade. Hienostunutta ja svengaavaa jazzia näytebiisin perusteella luvassa.

Muuten aika pehmeän ja korvaa miellyttävän soittiksen avant-gardepläjäyksen tarjotkoon Tim Bernen Snakeoil jota tällä kokoonpanon neljännellä levyllä vahvistaa tutun kokoonpanon lisäksi kitaristi Marc Ducret.

Müncheniläinen Squama -levy-yhtiö on alkanut herättää koko ajan hieman enemmän huomiota Suomessa. Tätä toki auttaa levymerkin ykkösnyrkin suomalaisittain kiinnostava bändinnimi Fazer – tämän vuoden uusi julkaisu on splitti, b-puolella rumpali Simon Poppin yhden miehen ambient-bändi Popp.

Loppuun vielä yksi näyte tässä kuussa ilmestyneeltä Makaya McCravenin uudelleentyöstöstä Gil Scott-Heronin I’m New Herestä. New York is Killing Me saa nyt Scott-Heronin puhelaulun taustalle vahvempaa groovea ja vahvaa modaalijazzhenkistä pianismia.

 

 

 

Ei kommentteja

Timo Lassy with Ricky-Tick Big Band Brass – Big Brass

Saksofonisti Timo Lassy on eittämättä tämän vuosituhannen ensimmäisten vuosikymmenten ikonisimpia hahmoja suomalaisessa jazzissa. U-Street All-Starsissa, Five Corners Quintetissä ja Timo Lassy Bandissä voi kuulla yhden sukupolven nousun ja uuden suomalaisen jazzin kulta-ajan nousun.

Uusi julkaisu Big Brass vie kuulijat Savoy-teatteriin maaliskuuhun 2018 – lavalla Timo Lassy Band tutussa kokoonpanossa, koskettimissa Georgios Kontrafouris, bassossa Antti Lötjönen, rummuissa Teppo Mäkynen ja lyömäsoittimissa Abdissa Assefa, tukena kahdeksan torven Ricky-Tick Big Band Brass johtajana Valtteri Laurell Pöyhönen ja materiaalina Laurell Pöyhösen säveltämän alkusoiton lisäksi kappaleita Lassy bandin studiolevyiltä aina vuoden 2006 ensisinkusta African Rumble alkaen.

Keikan aikaan Moves levy odotti vielä julkaisuaan joten tässä mielessä luvassa on nyt niille joilta keikat jäivät aikoinaan väliin kattavampi katsaus Lassyn ja vaskisektion kohtaamisesta jota tuolla levyllä saatiin neljän raidan verran kuulla. Jo vaskisektion esittämän alkusoiton Grande Openingin ensitahdit paljastavat, että tämä materiaali toden totta ansaitsi julkaisunsa, levy kuulostaa nimittäin liveäänitteeksi erittäin hyvältä ja vaskisektio tuo tuttuihin kappaleisiin uuden ulottuvuuden.

Laajempaa sooloiluakin ja kunnon herkuttelua saadaan – monet raidat jatkuvat kymmenen minuutin tuolle puolen. Välillä vapaamuotoiseksi yltyvä häröily kuten Universal Fourin soolojaksojen lopussa tai soittajien väliset musiikilliset vuoropuhelut tuntuvat levyltä siltä että homma toimi livenä paremmin kun bändin pystyi näkemään, mutta parhaimmillaan Big Brass taltio levyllä elävän tilanteen kihelmöivää taikaa jota harvoin studiossa saadaan purkitettua. Erityisesti loppusuora jossa Teddy the Sweeperin Mäkysen tyylikkään rumpusoolon jälkeen loppu on yhtä juhlaa Sweet Spotin toimiessa riehakkaana setin lopetuksena ja ainoa tälle levylle päätynyt Moves -levylläkin kuultava sävellys Northern Express vielä perään ”encorena”. En ole tätä kirjoittaessa kuullut levyä vielä LP:ltä, mutta hieman haikealta jo tuntuu että tämä komea Northern Express jää tupla-LP versiossa CD-bonusraidan asemaan.

On toisaalta ehkä hyvä asia, että ilmeisen järjestelmällisesti Moves -levylle päätyneet uudet sävellykset on jätetty Big Brassilta pois – keikoilla kuulleista 12 sovituksesta levyllä on siis 8. Kun miettii edellistä Lassyn live-levyä Live With Lassy (Helsinki 2012) niin se tuntuu jääneen diskografiassa hieman (liikaakin) paitsioon ja ehkä pitkälti siksi että se oli kuitenkin livetaltiointina hengeltään liian lähellä ajan studiomateriaalia. Big Brassilla on selkeämmin oma identiteetti joka tekee siitä paremmin omaa paikkaansa puolustavan julkaisun.

Kokonaisuutena Big Brass on erinomainen livelevy joka onnistuu olemaan samaan aikaan hyvä näyte sekä vahvoista sävellyksistä Timo Lassyn uran varrelta ja Lassyn mainioista solisinkyvyistä että Laurell Pöyhösen komeista sovituksista ja nimekkään vaskisektion hienosta soundista erityisesti tavoittaen monin paikoin maagista konserttitunnelmaa – tämän vuosituhannen parhaita kotimaisia livelevyjä jazzin saralta.

Perjantaina 21.2. ilmestyvää levyä voi tilata etukäteen Levykauppa Äxästä: 2 LP tai CD.

  • Timo Lassy, tenorisaksofoni
  • Teppo Mäkynen, rummut
  • Abdissa Assefa, perkussiot
  • Antti Lötjönen, kontrabasso
  • Georgios Kontrafouris, piano ja Wurlitzer

Ricky-Tick Big Band Brass

  • Valtteri Laurell Pöyhönen, orkesterinjohto ja sovitukset
  • Trumpetit: Jukka Eskola / Kalevi Louhivuori / Mikko Karjalainen / Janne Toivonen
  • Pasuunat: Heikki Tuhkanen / Jay Kortehisto / Aaro Huopainen / Juho Viljanen, bassopasuuna ja tuuba
Ei kommentteja

The Comet is Coming toi avaruusjazzinsa kolmatta kertaa Suomeen

The Comet is Comingin setti oli myös visuaalisesti vahva elämys

Saksofonisti Shabaka Hutchings on noussut viimeisen vuosikymmenen aikana uuden jazzin diggareille maailman kiinnostavimpien muusikoiden joukkoon uuden Lontoon jazzin ja rytmimusiikin aallon keskeisenä vaikuttajana. Hänen kokoonpanoistaan Sons of Kemet oli ensimmäisiä merkkejä uuden brittisukupolven noususta ja myös monille suomalaisille ensimmäinen kosketus tähän sukupolveen konsertissa Tampere Jazz Happeningissa 2014.

Shabaka Hutchings nousi 2010-luvulla uuden brittijazzin monipuoliseksi suunnannäyttäjäksi ja yhdksi keulakuvista

Suuremman kansainvälisen läpimurron teki muutaman vuoden myöhemmin etelä-afrikkaliaisista muusikoista koostuvan Shabaka and the Ancestors -bändin kanssa ja kun tämä ensi kesänä taas Pori Jazzeille saapuva bändi siellä viimeksi kävi kesällä 2017 niin uumoilin että olisiko seuraava kansainvälisille estradeille nouseva Hutchingsin kokoonpano The Comet is Coming ja näin sitten kävikin – eilen Helsingissä Korjaamolla bändi nähtiin Suomessa jo kolmatta kertaa, aiemmin tämä trio on esiintynyt Tampere Jazz Happeningin Klubilla myöhäisillan viihteenä ja Sideways-festareilla 2018 ja levyrintamallakin on tullut menestystä, viime vuotinen Trust in the Lifeforce of the Deep Mystery nousi Internetin musiikkinörttien makua hyvin peilaavan Rateyourmusic.com -palvelun jazz-levyjen vuoden 2019 ranking-listan ykköseksi.

NYOS jyräsi illan musiikillisen annin käyntiin

Korjaamon illan avasi napakalla puolen tunnin setillä noise-henkinen instrumentaali math rock duo NYOS Jyväskylästä. Kuuntelin aikoinaan 2000-luvun alussa kalifornialaista Hella -bändiä ja NYOSin rytmisesti kompleksinen jyräily muistutti kovasti tuosta bändistä joskin virtuositeettista kikkailua oli tässä kokoonpanossa korvattu säröisemmin doom metalahtavin soundein (nopeissa ja vaihtelevissa tempoissa siis). En ollut tästä bändistä kuullut aiemmin ja ihan positiivinen kokemus oli eikä hassumpi valinta lämppäriksi – ilmeisesti mukana myös myöhemmin kiertueella Tukholman keikalla.

Ja sitten iltakymmenen jälkeen pääsi sitten vihdoin illan tähtikokoonpanokin lavalle. Setin alkuun oli laitettu heti muutama väkevämpi ja tunnistettavampi biisi ja niitä ennen törähti vahvaksi aluksi vähän myöhempien aikojen John Coltrane -henkinen ryöpsähdys vapaata tulkintaa josta lähdettiin sitten elektronista tanssimusiikin äänimaailmaa ja rytmiikkaa akustiseen saksofoniin ja rumpuihin yhdistävälle tripille. Eipä siinä mitään – täysillä matkaan vaan. Uusimmilla julkaisuilla bändin paletti on laajentunut enemmän hillitympiä ja tunnelmallisia tai ainakin rennompia biisejä sisältäväksi, mutta livenä linjana oli korkeaoktaaninen paahto jota rytmitettiin enemmänkin antamalla kaikille jäsenille omia soolopaikkoja jotka toivat hieman lisää dynamiikkaa. Vaikka yksittäisiä kappaleita ja melodioita pystyykin setistä bongaamaan niin tuli mieleen että paatuneelle jazzdiggarille enemmän elektronisen tanssimusiikin maailmasta kumpuavan setin rakenne muistuttaa tavallaan enemmän free jazz-settiä jossa kokonaisuuden rytmitys ja suuret suuntaviivat merkitsevät paljon.

Dan ”Danalogue” Leaversin koskettimet ja elektroniikka ovat The Comet is Comingin soundin ydin

Vaikka Shabaka Hutchingsin persoona ja hänen kaikkien kolmen yhtyeen levytyssopimus Impulse!n kanssa lienee käytännössä tämänkin bändin kansainvälisen menestyksen takana niin bändin ominaiselle soundille tärkeämpi panos on kosketinsoittaja/tuottaja Dan ”Danalogue” Leaversin työllä ja livenä gän hoitaa myös lyhyet spiikkaukset. Ainakin lavan edestä tämä kävi miksauksessakin selväksi, tenorisaksofoni ei ollut se ehdoton ykkösääni niinkuin jazzissa tyypillisesti olisi vaan elektroniikan pauhu oli se ydin jota akustiset soittajat osiltaan tukivat.

Bändi yhdistelee ennakkoluulottomasti erilaisia vaikutteita ja siitä mielestäni seuraa tietynlainen ilmaisun aitous – nyt ei ole kyse suoraan akatemiasta valmistuneista koulutetuista jazzmuusikoista jotka vähän kokeilevat populaarimusiikin kuvastoa ja keinoja vaan tekeminen on luontevaa ja elementit loksahtavat kohdalleen.

Elektronisen musiikin rytmien vaikutus ja tulkitseminen akustisen rumpusetin keinoin on varmasti yksi tämän vuosituhannen jazzrumpujen suurista trendeistä. Tässä tuntuu olevan maanosien verran tosin eroja – Euroopassa paljosta voidaan kiittää Esbjörn Svensson Trion Magnus Öströmiä ja yleisenä trendinä täällä vanhassa maailmassa on EST:n ajoista lähtien se että elektronisen musiikin sävyjä tavoitteleva rumputyöskentely saa ollakin konemaisen tarkkaa siinä missä Yhdysvalloissa joko soittajan inhimillisyyttä korostetaan vahvalla dynamiikan vaihtelulla tai liioitellunkin epätarkalla soitolla tai hiphop-tuottaja J Dillan innoittamana soitetaan mekaanisesti jotkut iskut tasaisesti tahdin ohi tyylikeinona. Eurooppalaista suoraviivaisuutta edustaa Max ”Betamax” Hallett joka ei rumputyöskentelyssään turhia kikkaillut vaan vyörytti rytmiä tasaisen tappavasti rullaten eikä tässä setissä jäänyt mitään kummempaa briljeerausta kaipaamaan – yksi rumpusoolo-osio oli kyllä riittävästi sitä.

Max ”Betamax” Hallettin asenne elektronisen musiikin vaikutteita ammentavaan rumputyöskentelyyn on suoraviivainen, mutta toimiva

Kokonaisuutena reilun tunnin setti oli hienoa huumaa jossa ei aika käynyt pitkäksi. Bändi piti linjansa ja varmasti hyvä niin – perinteisemmän jazzin ystäviä meininki tuskin miellyttää mutta ei kaikkien täydy tykätä kaikesta. Tuoreena, tekijöidensä kuuloisena ja luovana uutena musiikkina joka uskaltaa kirjoittaa säännöt tarvittaessa uusiksi The Comet is Coming toimii.

Impulse! -levymerkin tunnuslause kultaisina John Coltranen vuosina oli ”The New Wave of Jazz is on Impulse!” Nyt kun tuo tuhkasta uudestaan noussut label on panostanut vahvasti Shabaka Hutchingsiin julkaisten kaikkien miehen kolme bändin levyt niin tuntuu että tuo lause on totta jälleen.

NYOS

  • Tom Brooke – kitara
  • Tuomas Kainulainen – rummut

The Comet is Coming

  • Shabaka ”King Shabaka Hutchings – tenorisaksofoni
  • Dan ”Danalogue” Leavers – koskettimet, elektroniikka
  • Max ”Betamax” Hallett – rummut

The Comet is Coming Korjaamon Vaunusalissa 19.2.2020

Ei kommentteja

Jeff Parker & The New Breed – Suite for Max Brown


Kitaristi Jeff Parkerin The New Breed -projekti on edennyt toiseen levyynsä. Projekti on tuonut 90-luvulta asti uraa tehneelle kitaristille joka parhaiten tunnetaan Tortoise post rock yhtyeestä mukavasti lisänäkyvyyttä jazzpiireissä, joskin tuntuu että tämä kertoo enemmän International Anthem -levymerkin noususta uuden amerikkalaisen raja-aitoja kaihtamattoman jazzin suunnannäyttäjäksi.

Toisen tämän levymerkin suuren nimen, useita kertoja Suomessakin viime vuosina vierailleen Makaya McCravenin, tavoin Parkerin The New Breed on varsin erilainen projekti levyltä kuin äskettäin livenä Tampereella ja Helsingissä koettuna. Sen taustalla on Parkerin innostus luoda musiikkia omasta soitostaan tehtyjen samplejen pohjalta siihen improvisointia yhdistäen. Levyn raidoilla ei kuulla kiinteää bändiä vaan muita soittajia käytetään vaihtelevasti, muutama raita on puhdasta soolomateriaaliakin.

Lopputuloksena Suite for Max Brown maistuu hyvinkin paljon kotistudioprojektilta – erilaisia ideoita ja aihioita on kehitelty vaihtelevasti, monet raidat ovat varsin lyhyitä. Estetiikassa ja tekemisen hengessä kuuluu J Dillan ja Madvillainin kaltaisten hiphoppareiden vaikutus. Hyvää ajankuvaa 2000-luvun jazzin kehityksestä sinänsä – jazzmuusikko omana tuottajanaan joko etukäteen valmisteltujen samplejen tai musiikin eri palasista yhdistelevän jälkituotannon kautta on jatkuvasti yleistyvä ilmiö ja moderni teknologia on tehnyt jälkituotannosta luontevamman työkalun jazzmuusikonkin pakkiin .

Tällä toisella levyllä fragmentoitunutta erikypsyisten ideoiden sekamelskaa on jätetty esille nahkoineen ja karvoineen ensimmäistä levyä rohkeammin ja se kuuluu hyvässä ja huonossa. Napakoimmillaan Fusion Swirl ja Go Away -raidoilla musiikki on ensimmäistä levyä selkeästi vahvempaa ja rohkea ratkaisu rakentaa kaksi levyn pitempään päähän saman hypnoottisesti loopatun bassogrooven päälle toimii levykokonaisuudessa yllättävän hyvin ja tulkinta Coltranen After the Rainista on ehkä levyn parasta antia, ja muuten ainoa raita jossa soittaa kvartetti Suomessa nähdyssä kokoonpanossa. Osa raidoista kuitenkin valuu auttamatta yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos kummempaa jälkeä jättämättä.

Parkerin perhe on New Breed -levyillä vahvasti läsnä. The New Breed oli Parkerin isän omistaman vaatekaupan nimi, ensimmäisen levyn tekoprosessin aikana edesmennyt isä myös komeili levyn kannessa haalistuneessa valokuvassa. Nyt kunnianosoituksensa saa Parkerin äiti – levyn nimihenkilö Max(ine) Brown. Mukana on ensimmäisen levyn tavoin myös seuraava sukupolvi – tytär Ruby Parker laulaa jälleen yhden biisin – tällä kertaa avausraidan Build a Nest. Yhdessä kotistudiomeiningin kanssa nämä henkilökohtaiset elementit tekevät levystä persoonallisen kokonaisuuden jonka tähden kernaasti joitain heikkouksia antaa anteeksi – The New Breed on hyvin sympaattinen projekti.

Nyt kun uusi materiaali on tullut tutuksi niin levynä kuin elävänä keikalla niin täytyy kuitenkin todeta, että musiikillisesti selkeästi vahvimmin The New Breed -konseptin kehitys kuului livekeikalla jossa kahden levyn materiaali yhdistettynä ja runsaammalla improvisoinnilla ryyditettynä tarjosi hienon elämyksen bändin oman materiaalin nyt riittäessä kahteen mielenkiintoiseen settiin. Siihen verrattuna uusi levy tuntuu vain puolivalmiilta kehikolta.

Uutta levyä voi tiedustella Helsingistä We Jazz -levykaupasta tai tilata International Anthemin Bandcampista.

  • Jeff Parker – kitara, basso, syntetisaattori, rummut, laulu
  • Ruby Parker – laulu
  • Paul Bryan – basso
  • Josh Johnson – alttosaksofoni, sähköpiano
  • Nate Walcott – trumpetti
  • Rob Mazurek – pikkolotrumpetti
  • Katinka Kleijn – sello
  • Jamire Williams – rummut
  • Makaya McCraven – rummut
  • Jay Bellerose – rummut
Ei kommentteja