Aki Rissanen – Another North

Pianisti Aki Rissasen edellisen Amorandom -levyn materiaalia kypsyteltiin pitkään, trio keräsi kokemusta yhdessä soittamisesta niin triona kuin Verneri Pohjolan johtamassa kvartetissa ja tuo kannatti. Levy vahvisti Rissasen trion kuuluvan vahvasti tämän hetken suomalaisen jazzin raskaimpaan sarjaan. Nyt on tullut jatkoa, uusi Another North -levy sukeltaa samoihin vesiin kuin edellinen mutta ehkä hieman syvemmälle – julkaisijana  levyllä brittiläinen Edition Records.

Levyn avaa Blind Desert kuin viskaten kuulijan kesken mukaan piinaavasti toistuvan minimalistisen kuvion keskelle. Tuo kuvioiden intensiivinen, jännitettä luova toistaminen on noussut trion paletissa ehkä sen voimakkaimmaksi sävyksi. Rissanen käyttää sitä hyvin, nuoremmat jazzmuusikot etsivät toistosta sitä tanssimusiikin kaltaista hypnoottisuutta, mutta Rissanen kasvattaa kihelmöivää jännitettä.

Suurin osa materiaalista on Rissasen uusia sävellyksiä – kaksi lainaa paljastavat vahvasti esikuvia. Pianisti Jarmo Savolaisen sävellys John’s Sons paljastaa selvää sielujen sympatiaa, Rissasen trio nyt kuulostaa hyvinkin paljon Savolaisen, Ulf Krokforsin ja Markku Ounaskarin triolta parikymmentä vuotta sitten, György Ligetin Étude 5: Arc-en-ciel on jälleen yksi osoitus Rissasen läheisesti suhteesta taidemusiikkiin. Omissa sävellyksissä on tuttuja sävyjä myös Verneri Pohjola Quartetin puolelta – New Life and Other Beginnings kuulostaa Antti Lötjösen ja Teppo Mäkysen rytmiikan ansiosta Pohjolan Bullhorn levyn nimikappaleen serkulta ja myös Before the Aftermathin ylevä marssi sopisi tuonkin bändin ohjelmistoon.

Kaikki eri elementit yhdistyvät luontevasti. Monia tuttuja juttuja joita jo osaa Rissaseen ja hänen musiikkinsa yhdistää, mutta levy tuntuu silti jotenkin uudelta, Amorandomista  on menty eteenpäin ja on löytynyt uusia polkuja. Mutta jotain vielä mielestäni täysosumasta puuttuu. Yksi hahmo joka Rissasen keikoista ja tästäkin levystä usein mieleen tulee on pianisti Vijay Iyer jonka live-keikkojen suurinta vahvuutta jään kaipaamaan – jännitettä löytyy, mutta usein sitä suurempaa katharsista ja purkautumista pitemmän kihelmöinnin jälkeen jään vielä kaipaamaan. Eipä siinä, kyllä näilläkin eväillä yksi vahva ehdokas vuoden parhaaksi kotimaiseksi jazzlevyksi on tässä.

Uutta levyä myy Digelius – CD saatavilla nyt, LP tulossa myöhemmin. Sitä voi myös kuunnella Spotifysta. Rissanen on myös koonnut Spotify’hin soittolistan jonka avulla voi tutustua häntä inspiroineeseen musiikkiin – suosittelen tutustumaan!

  • Aki Rissanen – piano
  • Antti Lötjönen – basso
  • Teppo Mäkynen – rummut
Ei kommentteja

VIRTA toi valoa ja energiaa Temppeliaukion kirkkoon

Photo: Matti Laipio

Kun aloitin Jazzpossu -blogin kirjoittamisen melkein tarkalleen viisi vuotta sitten niin yksi ensimmäisistä jutun aiheista oli VIRTA yhtyeen ensijulkaisu Tales from the Deep Waters. Tuo levy oli kovin lyhyt, 35 minuuttia sisältäen yhden melko turhanpäiväisen remixin, mutta pitemmän päälle olen tullut siihen tulokseen, että eipä levyssä paljon muuta vikaa ollut kun lyhyt kesto. Tämän vuosikymmenen hienoa post-rock/ambient tavaraa josta löytyy niin vahvaa tunnelmointia kuin upottavaa fiilistelyä.

Vuoden 2013 Young Nordic Jazz Comets -karsinnassa bändi jäi kakkoseksi Kadi Quartetin voittaessa – tuo tuntuu vääryydeltä, Kadi Quartet oli hyvä ponnahduslauta useammalle jazz-skeneen sittemmin vaikuttamaan jääneelle nuorelle muusikolle, mutta VIRTA jatkaa yhä vahvasti juuri VIRTAna. Väliin tuli useamman vuoden luova tauko, mutta viime vuoden Hurmos levy oli vahva signaali bändin paluusta ja tänä vuonna VIRTAa on kuultu niin yhtenä Suomen showcase edustajana Saksassa jazzahead! -tapahtumassa, kesällä Pori Jazzeilla ja viime viikolla Tampere Jazz Happeningissa. Edessä on vielä yksi iso festivaalikeikka We Jazzin vahvassa lauantaikattauksessa Ääniwallissa 9.12., mutta tähän väliin mahtui vielä yksi erikoisempi keikka Töölön seurakunnan järjestämässä Resonanssi-klubisarjassa Temppeliaukion kirkossa – erityismausteina visuaalitaiteilija Emma Luukkalan ja valosuunnittelija Jere Suontaustan vahva panos.

VIRRAN atmosfäärisen ja vahvasti elektronisten efektien maustaman musiikin voisi kuvitella olevan vahvimmillaan juuri avarissa tiloissa, mutta hieman Temppeliaukion akustiikka vahvisti bändin Pori Jazzin ulkoilmakeikasta jäänyttä viilistä, että kyllä VIRTA kaikista kovimmin iskee pienemmissä tiloissa. Sen verran kolmen muusikon – Antti Hevosmaa trumpetissa, elektronisissa hommissa ja laulussa, Heikki Selamo kitarassa ja Erik Fräki rummuissa – tasapaino antoi etsiä itseään. Mutta kyllä se musiikin riemuksi nopeasti muuttui kun trio pääsi vauhtiin.

Noin tunnin setissä kuultiin enimmäkseen Hurmos -levyn parhaita paloja, ensimmäisen levyn nimibiisi ja muutama uusi kappale. Tutut huippukohdat About to Fly ja On the Run olivat tälläkin kertaa hekumallisinta kuultavaa, mutta hyvältä kuulostivat myös uudetkin kappaleet – toivottavasti seuraavaa levyä ei tarvi odottaa neljää vuotta.

Todella hienoa työtä tekivät visualistit – oli valaistus sitten värikkään tunnelmallista tai strobo-kuumottelua niin Temppeliaukion kirkon rosoisiset kallioseinät ja komeasta kuparikupoli vahvistivat sen tehon moninkertaiseksi. Bändin taakse heijastetut visualisoinnitkin olivat poikkeuksellisen elävän näköisiä, oli kyseessä sitten ilmassa leijuvat partikkelit, veden pinnan väreily tai On the Runin blairwitch-maisen kuumotteleva takaa-ajo metsikössä.

Kyllä siinä kelpasi nauttia musiikin virtauksesta ja yleisöäkin keikalla oli mukavasti, etenkin kun samaan aikaan Mark Guilianan kvartetti oli myynyt jo etukäteen G Livelabin loppuun. Hyvä VIRTA!

  • Antti Hevosmaa, trumpetti, elektroniikka, laulu
  • Heikki Selamo, kitara, laulu
  • Erik Fräki, rummut

VIRTA Temppeliaukion kirkon Resonanssi-klubilla 8.11.2017

Ei kommentteja

Tampere Jazz Happening 2017 – Pakkahuoneen perjantai

 

Verneri Pohjola ja Koko Jazz Club saivat tunnustusta

Perinteiseen tapaan Tampere Jazz Happeningin perjantai aloitettiin Jazzliiton vuosittaisen Yrjö-palkinnon ja YLEn jazztoimituksen Varjo-Yrjön jaolla. Yrjö-palkinto myönnettiin tänä vuonna ansaitusti Verneri Pohjolalle. Siihen ei voi muuta sanoa kun että kas kun ei aiemmin ollut sattunut kohdalle – ehdottomasti viime vuosien suomalaisen jazzin tärkeimpiä muusikoita.

Varjo-Yrjön sai Koko Jazz Club joka on viime aikoina laajentanut toimintaansa Helsingin lisäksi myös Iisalmelle. Taiteellisesti korkeatasoisen jazzklubitoiminnan pyörittämisessä on jatkuvat taloudelliset haasteensa, joten kyllä Kokokin palkintonsa ansaitsee jazzin ystäville erittäin tärkeän kulttuurityön tekijänä.

Palkintoseremonian päätteeksi Pohjola soitti lyhyen setin rumpali Mika Kallion kanssa – tässäpä vasta hyvin yhteen sopiva kaksikko. Kallio taikoi suurista gongeista meditatiivista tunnelmaa jonka päälle Pohjola rakensi omat musiikilliset rakennelmansa kiireettömästi. Kaksi muusikkoa täyttivät tilan eikä enempää kaivattu, aivan mahtava duo!

  • Verneri Pohjola, trumpetti
  • Mika Kallio, rummut

Shabaka and the Ancestors

Brittitenorisaksofonisti Shabaka Hutchingsin soittoa kuulin ensimmäistä kertaa juuri Tampere Jazz Happeningissa Sons of Kemet -bändissä vuonna 2014, siksi olikin mukava nähdä Hutchingsia uudestaan Tampereella tänä vuonna kahdessakin kokoonpanossa.

Hutchingsin todellinen kansainvälinen läpimurto on ollut etelä-afrikkalaisten muusikoiden kanssa muodostettu  Shabaka and the Ancestors -bändi jonka levy Wisdom of Elders keräsi viime vuonna paljon huomiota ja ylistäviä arvioita ympäri maailmaa.  Bändi kävi kesällä Pori Jazzeilla ja nyt Tampere Jazz Happeningissa meininki oli aika samanlaista kun Lokkilavalla – afrikkalaisia rytmejä, spiritual jazz -fiilistä, tulisieluista saksofonismia ja laulaja Siyabonga Mthembu avoimen poliittista julistamista – mutta sisätiloissa bändin intensiteetti tuli paremmin esille ja tämä keikka tuntui parannetulta versiolta kesän festarikeikasta.

Solistina Hutchings oli selvästi kovin luu alttosaksofonisti Mthunzi Mvubun ollessa selkeästi pidättyväisempi solisti. Myös rumpali Tumi Mogorosi keräsi pisteitä kovalle heittäytymisellä ja vahvalla soitolla. Kesällä varsin primitiivisestikin bassoaan paikoin raastanut Ariel Zomonsky oli tällä kerralla huomattavasti kesympi.

  • Shabaka Hutchings, tenorisaksofoni
  • Siyabonga Mthembu, laulu
  • Mthunzi Mvubu, alttosaksofoni
  • Ariel Zomonsky, basso
  • Tumi Mogorosi, rummut
  • Gontse Makhene, lyömäsoittimet

 

Steve Coleman & Five Elements

Saksofonisti Steve Coleman kävi Five Elements yhtyeineen ensimmäisen kerran jo yli 30 vuotta sitten, miehitys on sittemmin vaihtunut ja musiikin tyyli kehittynyt mutta nimi pysynyt kaikki nämä vuodet. Viimeksi Coleman kävi Suomessa Pori Jazzeilla viime vuonna, silloin bändissä oli viidentenä elementtinä kitaristi Miles Okazaki, mutta nyt Tamperella kuultiin bändiä kvartettina.

Colemanin musiikissa on paljon hypnoottista toistoa – groove jauhaa tasaisesti jättäen puhaltajille – Colemanin rinnalla trumpetissa Steve Lehmanin bändissä viime vuonna Tampereella nähty Jonathan Finlayson – tilaa luoviin ratkaisuihin. Siinä on puhdaslinjaisuutta joka mahdollistaa monenlaisen tyylittelyn – nyt Colemanin soitossa oli varsin usein klassisen musiikin henkeä – mutta on toisaalta melko kaavamaisen tuntuista. Setti jäi mieleen yhtenäisen musiikin virtana.

Bändin todelliseksi dynamoksi ja mielenkiintoisimmaksi soittajaksi nousi rumpali Sean Rickman jonka napakoissa otteissa oli niin tunnetta kuin tekniikkaa.

  • Steve Coleman – alttosaksofoni
  • Jonathan Finlayson – trumpetti
  • Anthony Tidd – basso
  • Sean Rickman – rummut

Tony Allen Tribute to Art Blakey

Legendaarinen afrobeatrumpali Tony Allen toi Tampereelle ranskalaisista muusikoista koostuvan yhtyeen joka musiikillaan tekee kunniaa rumpali Art Blakeylle.

Melkein 80 vuotias Allen oli aurinkolaseissaan niin viileän tyylikäs, että Tampereelta ehkä matka vei Maailman coolein jäbä –kilpailuun. Ikä alkaa ehkä hieman jo soitossa kuulua, mutta mestarillinen vähäeleinen tati Allenilla on, pienillä liikkeillä tulee isoa jälkeä. Blakeyn soittamat kappaleet oli laitettu melko vahvasti uuteen uskoon ja afrobeat-tyyliseen kuosiin. Tuttuakin tutummat sävellykset kuten Night in Tunisia ja Moanin’ olisivat ehkä voineet jäädä huolimattomalta kuulijalta jopa tunnistamatta, sen verran vahva rytmin muutoksen aiheuttama efekti oli. Hyvä sinänsä, että aivan kuluneimpia kinttupolkuja tällä safarilla vältettiin, mutta tästä livesetissä etenkin jäi semmoinen tunne että tulen ja jään kohtaamisesta saatiin haaleaa vettä – samojen biisien keväällä EP-levynä julkaistuissa versioissa oli vähän toimivampaa erilaisten elementtien kohtaamista, nyt biisit eivät varsinaisesti edustaneet sitä Blakeyn hard boppia, mutta eivät sitten olleet mitenkään erityisen vetoavaa afrobeat-jazziakaan. Kokonaisuus oli ehkä jopa osasiaan pienempi.

Ranskalaisten muusikkojen bändi jätti setin tähden roolin suosiolla Allenille

  • Tony Allen – rummut
  • Matthias Allamane – basso
  • Jean-Philippe Dary – piano
  • Irving Acao – tenorisaksofoni
  • Remi Sciuto – alttosaksofoni

 

The Comet is Coming

Perjantain vaihduttua lauantaiksi illan päätti Klubilla toinen Shabaka Hutchingsin kokoonpano – jykevää elektroniseen tanssimusiikkiin kallellaan olevaa paahtoa tarjoileva The Comet is Coming jota enteilinkin Shabaka & the Ancestorsin Pori Jazzin keikasta kirjoittaessani seuraavaksi Hutchingsin kansainvälisillekin areenoille saapuvaksi kokoonpanoksi.

Melkoista vyörytystä trio tarjosikin, varmasti kovaa kamaa Lontoon rave-kellareissakin. Yleisön reaktio oli vähän kaksijakoinen, toisaalta lavan edessä porukka innostui tanssimaan, mutta reilun tunnin setin aikana Klubi myös merkittävästi tyhjentyi.

Rytmijumputus oli vahvasti pääosassa – syntetisaattoreita operoinut Danalogiue the Conqueror määritti musiikin luonteen, oman orgaanisen ja inhimillisen osansa siihen toivat saksofonillaan King Shabaka ja rumpujen takana Betamax Killer. Luovaan sooloiluun ei hirveästi lähdetty, saksofoni oli enemmän riffittelevässä roolissa. Rumpukonemaisesta soitosta on tullut Esbjörn Svensson Trion menestyksen jälkeen oma taiteenlajinsa nuorten rumpaleiden keskuudessa. Betamax Killer suoriutui tästä olosuhteet huomioon ottaen hyvin, mutta kova volyymi vaati ensisijaisesti vahvaa paukutusta, joten kovin taiteellisesti mielenkiintoista ja vivahteikasta rumputyöskentelyä ei ollut tarjolla. 

Tämän päivän jazzmuusikoille genrehyppely ja monenlaisen musiikin tekeminen tuntuu luontevalta. Siinä kai tämän setin keskeisin sisältö.

Tony Allenkin diggaili Comet is Comingia

  • King Shabaka – tenorisaksofoni
  • Danalogiue the Conqueror – syntetisaattorit
  • Betamax Killer – rummut
Ei kommentteja

Timo Lassy Band kunniakierroksella Sellosalissa

Timo Lassy Bandin kaksitoista kaupunkia kattava kymmenvuotisjuhlakiertue rantautui eilen keskiviikkona Tallinnasta Suomeen – ensimmäisenä pysäkkinään Espoon Sellosali.

Viime viikolla juhlittiin pääkaupunkiseudulla Kerkko Koskisen ja UMOn Agathan 10-vuotisjuhlia eikä tuon toisen merkkipäivän mieleen nousemista voinut välttää. Kuuluvathan Ultra Bran kolme ensimmäistä albumia Lassynkin ensimmäisten levytysten joukkoon vaikka vakipaikasta bändissä hän silloin kieltäytyikin ja tänä syksynä Lassyn ja Koskisen tiet kohtasivat jälleen Lassyn toimiessa toisena saksofonisolitina American Miniature Horse -saksofonikonsertossa.

Lassy on omaa luokkaansa yhden suomalaisen jazzin tämän vuosituhannen keskeisen tarinan ikonisena hahmona. Ricky-Tick Recordsin riveistä suomalaisen jazzin kestotähdiksi Lassyn lisäksi ovat jääneet Dalindèo ja Jukka Eskola – kaikille on yhteistä tanssittavammasta klubijazzista siirtyminen orgaanisempiin ja perinteisempiin äänimaailmoihin, löytyi tämä suunta sitten 60-lukulaisen hard-bopin, soul jazzin, rautalangan tai bossa novan kautta – mutta tämän ajan hengen muutoksen parhaiten hahmottaa Lassyn levytyksiä kuuntelemalla matkaten Five Corners Quintetistä oman Timo Lassy Bandin viimeismpään levyyn asti. Siinä reissussa on tullut todistetuksi että musiikin helppo lähestyttävyys ja jazzdiggareiden pieniä piirejä suuremman yleisön tavoittaminen ei ole sähköisistä soundeista taia uuden populäärimusiikin vaikutteista kiinni – Timo Lassy Band on ehkä soundeiltaan puhdasta jazzia jota olisi voinut ehkä kuulla jo 60-luvulla, mutta kaiken ikäisen yleisön viihtyminen Lassyn keikoilla on aina ollut ja on vieläkin takuuvarmaa.

Juhlakiertueen Espoon keikalla oli arvokkaan tapahtuman tuntua – usein Sellosalin jazzkeikoille jää saliin reilusti tyhjää, mutta nyt tupa oli melkein viimeistä riviä myöten täynnä ja jotain juhlavaa tunnelmaa selvästi väreili ilmassa. Keikan materiaali kattoi ajallisesti odotetusti bändin kaikki levyt – keskeisimpään asemaan nousi nyt 10 vuotta vanha esikoinen The Soul and Jazz of Timo Lassy jonka kahdeksasta kappaleieta keikalla kuultiin tulkinnat neljästä – hienoihin hetkiin kuuluivat näistä avauskappale Early Move joka viritti  tunnelman kohdalleen ja spiritual jazz -henkinen Lassy Bandia ennen jo rumpali Teppo Mäkysen johtaman Teddy Rok Sevenin ohjelmistoon kuulunut Universal Four tarjosi kiiretöntä fiilistelyä Alice Coltranen hengessä ja pitkät soolopätkät niin Mäkyselle kuin basisti Antti Lötjöselle.

Keikassa oli vahvasti ’hittikimaran’ tuntua – niin hyvässä kuin huonossa. Tutut kappaleet toivat mieleen mukavia muistoja keikoilta ja levyiltä vuosien varrelta ja toimiihan tämä konsepti takuuvarmasti, mutta vähän rutiininomaisesti ja yllätyksettömästi reilun tunnin mittainen keikka rullasi eteenpäin. Mutta eihän Timo Lassy Bandin keikoille yllättymään mennä – tuntuu jo tässä vaiheessa vähän absurdilta että silloin 10 vuotta sitten Lassy soitti myös Mikko Innasen Innkvisitiossa, sen verran vahva Timo Lassy Band -brändi on vuosien varrella päässyt muodostumaan ja näitä tuttuja lupauksia svengaavasta ja nautittavasta groovesta lunastettiin jälleen kerran.

Lassyn levyistä omaksi suosikikseni on vahvasti jäänyt In With Lassy ja sen materiaalia olisi mielellään kuullut enemmänkin – komeasti kajahti kuitenkin varsinaisen setin loppuun Where’s the Man.

  • Timo Lassy, tenorisaksofoni
  • Georgios Kontrafouris, piano, sähköpiano
  • Antti Lötjönen, basso
  • Teppo Mäkynen, rummut
  • Abdissa Assefa, lyömäsoittimet

Kiertue jatkuu seuraavasti:

Timo Lassy Band Espoon Sellosalissa 1.11.2017

Ei kommentteja

Jazzpossun marraskuun 2017 soittolista

Eletään vahvaa merkkipäivien aikaa – juuri äskettäin Kerkko Koskisen ja UMOn Agatha -levytys vietti 10 vuotispäivää, juuri tämän listan ilmestymispäivänä Timo Lassy Bandin 10-vuotiskiertueen Suomen osuus alkaa Espoon Sellosalista ja täyttääpä Jazzpossu-blogikin 14.11. viisi vuotta!

Tuttuun tapaan pyhäinpäivän ympäristössä 2.-5.11. järjestetään Tampere Jazz Happening – tällä kertaa soittolista pureutuu Telakan kotimaiseen tarjontaan.

Näiden aiheiden lisäksi parituntisessa mukana runsas otos mielenkiintoisimpia uutuuslevyjä meiltä ja muualta.

Agatha & Timo Lassy Band 10v!

  • Five Corners Quintet – The Opening
  • Kerkko Koskinen & UMO – Crooked Room
  • Timo Lassy – Early Move

Paljon on ehtinyt tapahtua suomalaisessa jazzissa viimeisen kymmenen vuoden aikana – 10 vuotta sitten elettiin vielä vahvasti Ricky-Tick Recordsin vahvaa aikaa – juuri nyt vuosipäiviään viettävät Kerkko Koskisen UMOn kanssa levyttämä Agatha –teos ja Timo Lassy Band – molemmat Ricky-Tickin julkaisemia artisteja aikoinaan. Viime viikon Agatha –keikoilla kuultiin alkupalana myös Koskisen elokuva- ja teatterimusiikkia, mukana laajennetun Five Corners Quintetin levyttämä The Opening Kansallisteatterin Othellosta.

Timo Lassy Band keikoilla Suomessa seuraavasti:

  • 01.11.2017 Espoo, FIN: Sellosali
  • 02.11.2017 Turku, FIN: GONG
  • 03.11.2017 Pori, FIN: Suomalainen Klubi
  • 04.11.2017 Lahti, FIN: AREENA-Katu
  • 07.11.2017 Heinola, FIN: WPK-talo
  • 08.11.2017 Tuusula, FIN: Krapin paja
  • 09.11.2017 Jyväskylä, FIN: Lutakko
  • 10.11.2017 Iisalmi, FIN: Ravintola Raatihuone KJC Iisalmi
  • 11.11.2017 Helsinki, FIN: Koko Jazz Club
  • 16.11.2017 Oulu, FIN: Vanha Paloasema
  • 17.11.2017 Rovaniemi, FIN: Korundi Jazz

Iiro Rantala & Ulf Wakenius – uusi levy ulkona, duo 1.11. G Livelabissa, Dominic Marshall

  • Iiro Rantala & Ulf Wakenius – Helsinki

Iiro Rantala ja kitaristi Ulf Wakenius ovat juuri julkaisseet uuden levyn Good Stuff ja duo on tänään 1.11. Helsingissä keikalla G Livelabissa kello 19. Uudella levyllä monet kappaleet kätkeytyvät kaupunkien nimien taakse tunnelman mukaan, mutta Rantalan uraa seuranneet saattavat tunnistaa, että kuukauden näytteemme Helsinkihän on vanha kunnon Iiro Rantala New Trion hittibiisi Shit Catapult.

Tampere Jazz Happening 2.-5.11. – Telakan kotimaiset valokeilassa

  • Njet Njet 9 – Unicorn Attack
  • Jukka Eskola Soul Trio – Sweet Honey Bee
  • Adele Sauros – My Spontaneous Mind
  • Eero Koivistoinen – Moz
  • VIRTA – Härmä

Tampere Jazz Happening tarjoaa taas vahvan kattauksen mielenkiintoista jazzia. Huomio usein keskittyy ulkomaisiin vieraisiin, mutta pienellä Telakalla olisi tarjolla ihan sinällään mielenkiintoinen kotimaisen jazzin katsaus – perjantaina Sid Hille & Foreign Friends jolta ei valitettavasti Spotify-näytettä löydy tulkitsee suomalaisia klassikoita luovasti,  Njet Njet 9 soittaa modernia funkahtavaa musaa vaikkapa vähän Snarky Puppyn hengessä ja Jukka Eskola Soul Trio svengaa kansalta sukat jalasta. Lauantaina lauteille nousevat vakuuttavaa jälkeä viimeisimmillä levytyksillään tehnyt saksofonisti Adele Sauros, suomalaisen jazzin legenda Eero Koivistoinen kvartetteineen ja modernin tyylittelyn mestarit VIRTA.

VIRTAa voi kuulla ensi viikolla myös Helsingissä:

  • ke 8.11. klo 19 Helsinki, Temppeliaukion kirkko (audiovisuaalinen erikoiskonsertti)

Uusia kotimaisia

  • Aki Rissanen – New Life and Other Beginnings
  • Jarmo Savolainen – John’s Sons
  • Mopo – Tökkö
  • 3TM – Infinitum
  • Raoul Björkenheim Triad – The Rain is Over

Pianisti Aki Rissanen trioineen julkaisee 10.11. uuden levynsä Another North – muutama maistiainen jo löytyy ennakkojulkaisuina, tässä niistä uudempi New Life and Other Beginnings. Levyllä on muutama lainakappale – niistä Jarmo Savolaisen John’s Sonsin alkuperäisen levytyksen kuunteleminen paljastaa selvästi sielujen sympatiaa, tätähän voisi hyvinkin epäillä vaikka Rissasen trion uudeksi levytykseksi jos ei paremmin tietäisi!

We Jazz on julkaissut äskettäin sekä Teppo Mäkysen 3TM trion uuden levyn Form jonka äänimaailmoissa kohtaavat uusi ja vanha että Mopolta uuden Tökkö -sinkun (jonka B-puolelta löytyy erinomaisesti nimetty Nääspossu!)

Nääspossulla vierailee kitaristi Raoul Björkenheim jonka Ecstasy -bändi on äskettäin julkaissut uuden levyn Doors of Perception – tuota ei Spotifysta löydy tähän hätään, mutta vuoden alkupuolen uusi Triad -levy Beyond on nyt sinne ilmestynyt, joten otetaan uutuuden kunniaksi aiemman julkaisun huipentuma The Rain is Over.

Huomattavia hommia ulkomailta

  • Mammal Hands – Black Sails
  • Anat Cohen Tentet – Happy Song
  • Ron Miles – Mother Juggler
  • Brian Blade & the Fellowship Band – Broken Leg Days
  • Christian Scott aTunde Adjuah – Cages
  • Blue Note All-Stars – Cycling Through Reality
  • Mostly Other People Do The Killing – Green Briar
  • Joey Alexander – Epistrophy

Ulkomailta bongattuja uutuuksia – Manchesterin seudulta Mammal Hands jatkaa määrätietoisesti modernin melodisen brittijazzin poluilla, trumpetisti-Avishain sisko, klarinetisti Anat Cohen tentetteineen on yllättävän perinteisillä happy jazz-linjoilla, trumpetisti Ron Milesin uudella levyllä on nimekäs bändi, mm. kitarassa Bill Frisell, pianossa Jason Moran ja rummuissa äskettäin Helsingissä Koko Jazz Clubilla vieraillut Brian Blade. Myös Bladen oma Fellowship Band on julkaissut uutta musiikkia (ja kuun vuosipäivien hengessä juhlistanut näin 20 vuotista taivaltaan) – Body and Shadow on jo kaupoissa, mutta streamattavissa vain tämä yksi raita.

Varsin tuottelias tänä vuonna on trumpetisti Christian Scott – uusi levy The Emancipation Procrastination on jo kolmas tänä vuonna.

Blue Note -levymerkki tuntuu kiillottavan hieman kärsinyttä kuvaansa suurempia yleisöjä kosiskelevan modernin fuusion julkaisijana näyttämällä, että kyllä kovia bop-traditionsa tuntevia taitajia on. Uudessa all star-kokoonpanossa mukana Lionel LouekeAmbrose AkinmusireMarcus StricklandKendrick ScottRobert Glasper ja Derrick Hodge. Materiaali ammentaa innostusta myös Blue Noten kultaisilta 60-luvun vuosilta, mukana nimittäin muutama Wayne Shorterin klassikkosävellys.

Palettiaan laajentaa basisti Moppa Elliottin johtama Mostly Other People Do The Killing – uusi levy on nimeltään Paint ja poikkeuksellisesti levytetty piano triona. Moni elementti on kuitenkin arvaamattomassa ja yllätyksellisessä mutta kuitenkin traditioon pohjautuvassa levyssä ennallaan.

Pahnan pohjimmaisena vielä Monkin 100v juhlavuoden hengessä nuori lahjakkuus Joey Alexander – uudella levyllä Joey.Monk.Live! kuullaan tämän 14 vuotiaan tulkintoja seitsemästä Monkin biisistä.

 

 

Avainsanat: ,
Ei kommentteja

Kamasi Washington – Harmony of Difference

Saksofonisti Kamasi Washington nousi vuonna 2015 todelliseksi jazz-ilmiöksi lähes kolmetuntisen The Epic levyn genrerajat ylittäneen suosion aallonharjalla. Monet näkivät hänessä jazzin pelastajan joka nostaisi jazzin taas uuteen suosioon nuoren hip hop -sukupolven keskuudessa – olihan tuolloin Washington parhaiten tunnettu vierailuistaan Flying Lotuksen ja Kendrick Lamarin levyillä vaikka ei hänen oma musiikkinsa niin kovin lähellä sitten hip hoppia ollutkaan. Enemmän poteroihinsa kaivautuneet jazzdiggarit eivät sen sijaan kuulleet Washingtonin musiikissa paljoakaan uutta vaan moderneilla fuusiosoundeilla hieman uudelleenlämmitetyn pharoahsandersin jonka soitossa ei paljoa modernia hienostuneisuutta ja teknistä taituruutta ollut – ainakaan suhteessa valtavaan suosioon.

Tänä vuonna on tullut aika lunastaa huippusuosion aiheuttamia lupauksia – The Epicin jälkeisillä keikoilla hehkutettiin että bändin muutkin jäsenet olivat samoissa sessioissa levyttäneet omaa musiikkiaan, nyt levyjä on tullut noihin sessioihin enemmän tai vähemmän nojaten basisti Miles Mosleyltä, rumpali Ronald Bruner Jr.’lta, ja kosketinsoittaja Cameron Gravesilta ja tänä syksynä ilmestynyt Harmony of Difference on ensimmäinen pitempi julkaisu Washingtonin omissa nimissä.

Uutiskynnys on monessa isommassa vähän jazzia käsittelevässä musiikkimediassa ylittynyt, mutta minkäänlaista The Epicin kaltaista huumaa ei ole nähty. Harmony of Differencessä tosin on aika selkeää välityön makua – tuntuu että tarkoituksella odotuksia on suitsittu. Tätä musiikkia kuultiin ensimmäisen kerran Whitney Museum of American Artin 2017 biennalessa New Yorkissa AG Rojasin videoteoksen ohessa alkuvuodesta ja levyä kutsutaan määrätietoisesti EP:ksi vaikka pituutta on suurinpiirtein saman verran kun Coltranen A Love Supremella ja vinyyli tulee 12 tuumaisena – muistaapa oikein erikseen Washingtonin kotisivu sanoa EP:tä esittelevän tekstin lopuksi että se toinen albumi ilmestyy tällä tietämällä 2018. Jotain isompaa lienee siis tulossa, mutta kyllä Harmony of Differencekin antaa hyvää tukevaa materiaalia niille joita kiinnostaa mikä juuri tässä jazzmiehessä oikein vetosi suurempiin yleisöihin.

Levyn konsepti on selkeä ja eksplisiittisesti oheismateriaalissakin esille tuotu – EP:n toiselta puolelta löytyy viisi lyhyttä ja suhteellisen yksinkertaista teemaa jotka toisen puolen kokonaan kestävä pitkä raita yhdistää jousin ja kuoroin kuorrutetuksi kokonaisuudeksi.

Desire + Humility + Knowledge + Perspective + Integrity = Truth

Filosofista alavirettä siis, mutta toki enemmän Paulo Coelhoa kun Jacques Derridaa. Monimuotoisuuden harmoniaa – hyvän mielen hommia. Musiikkikin on miellyttävää, mutta The Epicciä yllätyksettömämpää. Vahvoja spiritual jazz -elementtejä, tosin ilman mitää free jazz -henkisiä törinöitä ja pientä sähköistä fuusio/pehmofunkvärinää on nytkin kehissä. Ketkä pitivivät ennestään Washingtonia turvallisten keskiteiden solistina varmasti saavat myös vettä myllyynsä.

Mutta näissä elementeissä asuu myös Washingtonin musiikin voima – siinä missä haastavampi jazz näyttäytyy elitistien puuhasteluna josta tulee ”mä en ymmärrä tästä mitään” -fiilis, Washingtonin musiikki kädet levällään kutsuu kaikki mukaansa. Se on helposti lähestyttävää ja pohjimmiltaan sydämellistä. Washington on hyvällä asialla vilpittömän oloisesti.

Moni kuuntelee koska Kamasi Washington puhuu kielellä jota he ymmärtävät – siinä kai se oleellinen.

Uutta levyä saa Digeliuksesta (osta levy vaikka Emun muistolle!) – CD ja vinyyli löytyvät molemmat. Sitä voi myös kuunnella Spotifyssa.

  • Kamasi Washington – tenorisaksofoni
  • Terrace Martin – alttosaksofoni
  • Miles Mosley – basso
  • Ronald Bruner Jr. – rummut
  • Tony Austin – rummut, lyömäsoittimet
  • Thundercat – sähköbasso
  • Rickey Washington – huilu
  • Matt Haze – kitara
  • Brandon Coleman – koskettimet
  • Cameron Graves – piano
  • Ryan Porter – pasuuna
  • Dontae Winslow – trumpetti
  • Nick Mancini – vibrafoni
  • Chris Woods, Jen Simone, Paul Cartwright, Tylana Renga – viulu
  • Andrea Whitt, Molly Rogers – alttoviulu
  • Artyom Manukyan, Peter Jacobson – sello
  • Doctor Dawn Norfleet, Dexter Story, Dustin Warren, Jimetta Rose Smith, Mashica Winslow, Patrice Quinn, Steven Wayne (3), Taylor Graves, Thalma De Freitas – kuoro
Ei kommentteja