April Jazz 2017: Steve Gadd Band

Steve Gadd veti Louhisalin perjantaina kolmesti täyteen

Etukäteen yksi tämän vuoden April Jazzin odotetuimmista artisteista oli rumpalilegenda Steve Gadd jonka kahteen Louhisalin settiin liput myivät loppuun ripeästi ja täynnä oli myös iltapäivän maksuton rytmiklinikka. Itse

Gadd nousi ryminällä maailman huippurumpalien joukkoon 70-luvun puolessavälissä – mm. Steely Danin Aja ja Gaucho, Chick Corean My Spanish Heart  ja Al Di Meolan Land of the Midnight Sun ja Elegant Gypsy ovat yhä aikakautensa ja tyyliensä keskeisiä levyjä joilla Gaddin kädenjälkeä kuulee.

Espooseen saapunut bändi oli pääpiirteittäinkaksi studiolevyä ja yhden liven julkaissut Steve Gadd Band – kitarassa Michael Landau, bassossa Jimmy Johnson, kokeneita pitkän linjan studiomuusikkoja molemmat, trumpetissa ja flyygelitorvessa Frank Zappan bändissä 70- ja 80-luvuilla käväissyt ja viime vuosikymmeninä paljon elokuvamusiikin parissa touhunnut Walt Fowler ja koskettimissa nyt kiertueella urkuri Larry Goldingsia paikkaamassa Kevin Hays.

Keikan materiaali oli pääosin Gaddeitude ja 70 Strong -levyiltä. Ammattitaitoista ja hiottua aikuisrockiin päin kallellaan olevaa kevyehköä jazzia – mukana kantripoljentoa ja vähän fuusiosävyjäkin – vaivatonta soittoa, tahtilajit vaihtuivat usein kuin huomaamatta. Groove oli hanskassa niinkuin rautaisilta ammattilaisilta voi odottaa.

72-vuotiaan Gaddin soitossa ei paljoa vuodet painaneet, soitto oli tarkkaa ja voimakasta – sellaista isoa rumpusoundia joka skaalaa stadioneihin asti. Inhimillistä särmää ja rosoa jäi kuitenkin jazzdiggari kaipaamaan – kovin turvallista oli kaikki, biiseistä oikeastaan vain Goldingsin sävellys Sly Boots sai kulmikkuudellaan korvat enemmän hörölle.

Puolitoistatuntisen setin lopuksi saatiin toki encorekin – raukearytmisessä Blues For… –biisissä kitaristi Landau riipaisi setin antaumuksellisimmat sooloilut, ehkä vähän kuvaavaa että se tapahtui rakenteista tuossa ehkä kaikista kalutuimmassa 12 tahtisessa. Rutinoituneiden studiomuusikoiden teknisesti taitava esitys, mutta ei paljon muuta.

  • Steve Gadd, rummut
  • Michael Landau, kitara
  • Jimmy Johnson, basso
  • Kevin Hays, koskettimet
  • Walt Fowler, trumpetti ja flyygelitorvi

Steve Gadd Band April Jazzeilla 28.4. – 19:00 setti

Ei kommentteja

April Jazz 2017: Kaira, NYC Project

Kaira

April jazzeilla toisen illan Louhisalissa avasi kotimainen Kaira levynjulkaisukeikallaan. Kulttuurin monitoimimies Lauri Kaira ja pianisti Markus Niittynen ovat säveltäneet levyllisen sielukasta laulujazzia taustojen vaihdellessa perinteisemmästä hard bopista hiottuihin pehmeisiin funk-tunnelmiin. Laulusolisteina toimivat pääroolissa Nina Mya ja muutamassa duetossa mukana suomalaisen funkin tummaääninen suurmies Sam Huber. Instrumenttipuolella Niittysen lisäksi saksofonisti Joonatan Rautio, bassossa Sampo Tiittanen ja rummuissa Jussi Lehtonen.

Bändi aloitti vahvasti – soitto eli vahviten Lehtosen rumputyöskentelyn mukana ja avausbiisissä Jussi svengasi kovaa nostaen bändin heti hyvään lentoon. Setin edetessä vire tästä hieman laski, soundit siirtyivät modernimpaan suuntaan Niittysen siirtyessä välillä sähköpianon ääreen, mutta mukiinmenevää ja mukavasti rullaavaa tunnelmointia riitti koko setiksi, joskin näin jazzfestivaalilla vahvempia solistisia ulostuloja olisi toivonut.

Ehkä paras veto oli jätetty viimeiseksi – Just The Way It Is -duetossa oli tarttuvaa koukkua ja herkullista soittoa Lehtosen taas vahvalla rumputyöskentelyllä nostaessa bändin parhaimmilleen.

  • Nina Mya, laulu
  • Sam Huber, laulu
  • Joonatan Rautio, saksofoni
  • Markus Niittynen, piano
  • Sampo Tiittanen, basso
  • Jussi Lehtonen, rummut

The NYC Project

Tämän tuulahduksen New Yorkin jazzpiireistä festareille toi  mitäänsanomattomasti nimetty The NYC Project. Kovimmat nimimiehet kokoonpanossa olivat saksofonisti Joel Frahm joka on monille suomalaisille jazzin ystäville tuttu Jaska Lukkarisen  NYConnection -projetkin ensimmäiseltä levyltä Party of Four ja esiintymisestä April Jazzeilla Omer Avitalin bändissä muutama vuosi sitten ja rumpali Ari Hoenig joka paitsi nauttii New Yorkin jazzpiireissä vankkaa arvostusta niin tunnetaan myös polyrytmiikkaa käsittelevästä opetusmateriaalistaan.

Festarien oheismateriaali ja festarijohtaja Matti Lappalaisen spiikki lupasivat paneutumista ”great american songbook”-ajan standardeihin, mutta ohjelmisto paljastui suutimmaksi osaksi  bändin jäsenten sävellyksiin tämän ajan mainstream jazz -hengessä. Se ei kuitenkaan menoa haitannut.

Bändin todelliseksi tähdeksi nousi nopeasti huima rumpali Hoenig jolla oli huikea dynaaminen skaala hallussa. Saumattomasti toisia tukevasta rennosta svengistä Hoenig purskahti esiin muiden sooloja rytmittämään terävin välimerkein, kirittämään pianisti Nicebergiä pienin piikein tai nousemaan ehdottomaksi tähtisolistiksi. Se oli jazzia se, aivan huikaiseva yksilösuoritus joka kiritti muutkin mukanaan todella nautittavaan jazz-iloitteluun.

Setin kääntyessä loppupuolelle saatiin niitä luvattuja standardejakin – My One and Only Love on aina tulkitsijoilleen haastava pala, niin vahva on John Coltranen ja Johnny Hartmanin klassikkotulkinta, mutta ehdottoman komeasti Frahmin johdolla kaunis balladi vedettiin siitä sulavasti siirryttiin toiseen todelliseen klassikkoon – Wayne Shorterin Footprints oli ehkä koko setin komein veto. Siihen olisi ollut jo hyvä lopettaa – vähän turhalta tuntui laiskanpulskea svengihymistely joka sitä seurasi.

Tämä kokoonpano täytti festariohjelmistossa paikkansa – kovan tason jazzia suoraan New Yorkin klubeilta ja taianomaista tunnelmaa.

  • Joel Frahm, saksofoni
  • Eric Niceberg, piano
  • Johannes Weidenmüller, basso
  • Ari Hoenig, rummut
Ei kommentteja

April Jazz 2017: OK:KO, Innanen & Rissanen Nordic Twist, Peter Rosendal Old Man’s Kitchen

Espoon keväinen jazväen valopilkku April Jazz avasi tämän vuoden eilen keskiviikkona Tapiolassa. Suurimman huomion veti Tapiolasalin Avajaiskonsertti jossa kantaesitettiin Anna-Mari Kähärän ja Jarmo Saaren sävellyksiä Tapiolan kuorolle ja Marzi Nymanin Jukka Eskolalle ja Tapiola Sinfoniettalle säveltämä trumpettikonsertto. Paatuneemmat jazzdiggarit allekirjoittanut mukaanlukien suuntasivat sen sijaan Louhisaliin jossa neljän tunnin jazzmaratonissa oli tarjolla tämän vuoden festivaalin paras kattaus uutta ja suomalaiselle yleisölle ennestään tuntemattominta pienyhtye jazzia.

OK:KO

Kolmen kokoonpanon illan avasi nuorten muusikoiden OK:KO joka viime vuonna paitsi voitti Suomen Young Nordic Jazz Comets karsinnan niin valittiin myös We Jazzin Rising Star -kokoonpanoksi ja on tänä vuonna ensilevyllään Land E. osoittanut olevans varsin kypsä kokoonpano jonka musiikissa yhdistyvät jykevä pohjoinen melodisuus ja jazzin perinteen kunnioitus.

Vajaan tunnin setti koostui kahdesta pitkästä riipaisusta – molemmissa kaksi sävellystä jotka kudottiin yhteen soolojen kautta. Kottiin avasi pelin hieman perinteisemmissä jazz-tunnelmissa, oli svengiä ja pianisti Toomas Keski-Säntin soitto loi vahvoja mielleyhtymiä Herbie Hancockin 60-luvun puolenvälin musiikkiin. Mikael Saastamoisen basso vei sitten aikanaan Traktorilla Rantsilaan -kappaleen vahvoihin ja mieleenpainuviin tunnelmiin. Jykevissä melodioissa on parhaimmillaan samaa henkeä kuin Verneri Pohjolan musiikissa ja livenä tämän kaltainen materiaali toimi mukavasti. Bändin johtohahmon, rumpali Okko Saastamoisen, otteista hehkui soittamisen ilo.

Toiselle puoliskolle vei Song of Bulls – senkin kaihoisan melodian huomasi heti jääneen vahvasti levyltä mieleen.  Setin päätökseksi oli jätetty kaunis Kesäranta joka lähti liikkeelle Saastamoisen bassosoolon jatkeena hieman haparoiden, mutta sitten kasvaen tunteelliseksi kuohunnaksi.

OK:KOn Land E. on tähän mennessä yksi vuoden parhaista kotimaisista jazzlevyistä eikä nuorten muusikoiden tarvitse tämän esityksen perusteella kainostella livenäkään vertailusta maamme kärkikastin yhtyeisiin – huikaisevia virtuoottisia yksilösuorituksia ei ehkä kuultu, mutta toimiva yhteissoitto oli varsin mainiota.

OK:KO

  • Jarno Tikka, tenorisaksofoni
  • Toomas Keski-Säntti, piano
  • Mikael Saastamoinen, basso
  • Okko Saastamoinen, rummut

Innanen & Rissanen Nordic Twist

Ensimmäistä kertaa julkisesti, yhden yhteisen harjoituksen voimin, esiintyi Nordic Twist – suomalaisista huipuista mukana saksofonisti Mikko Innanen ja pianisti Aki Rissanen, norjasta basisti Ole Morten Vågan ja ruotsista rumpali Jon Fält.

Avauskappaleena toiminut Rissasen Gyorgy Ligetin pianomusiikista innoitusta hakenut sävellys Ligeti Schmigeti lupaili jo musiikista mitä kimuranteinta free jazz-tippaleipää abstrakteine käänteineen, mutta heti basisti Våganin säveltämässä kakkosbiisissä imevämpi rytmi sai vallan ja menohan lähti melkein käsistä Innasen repäistessä altostaan aivan huippukovan soolon.

Välillä käväistiin hengähtämässä balladihenkisemmillä niityillä ja Rissasen For Jimmy Giuffre toi Amorandom -levyn tapaan hieman perinteisempää sävyä, joskin nyt melko teatraalisen kovakouraisesti svengattuna, mutta kovat soolorypistykset ja energinen meininki olivat setin keskeistä antia. Rumpusetin takana Fältillä oli paikoin semmoinen riehunta päällä että kapulat lentelivät ja virvelinkalvon kestävyyttä sai ihmetellä, mutta oli siinä substanssiakin eikä vain turhaa elämöintiä.

Hurjaa oli meininki ei voinut yleisö kuin yrittää roikkua mukana – jos OK:KO esitti illan aluksi vahvaa yhteissoittoa niin tässä kokoonpanossa aisti miten taitavat yksilöt innostivat toisensa ylittämään itsensä.

  • Mikko Innanen, saksofonit
  • Aki Rissanen, piano
  • Ole Morten Vågan, basso
  • Jon Fält, rummut

Peter Rosendal’s Old Man’s Kitchen

Illan päätti tanskalainen Peter Rosendal’s Old Man’s Kitchen joka soitti sympaattista musiikkia jossa kohtasivat ”vanhan ajan” äänivärit – mukana kokoonpanossa mm. klarinetti, viulu ja pasuunan – modernin jazzin ennakkoluulottomaan soittoon.

Bändin kantaviksi voimiksi nousivat karismaattinen pianisti Rosendal itse, joka setin kuluessa soitti myös hieman Melodikaa ja yhdessä biisissä flyygelipasuunaa ja pasunisti Peter Jensen joka osoittautui mainioksi solistiksi.

Hauskaa musiikkia ja mukavaa pelimannitunnelmaa, mutta vähän heikoksi se jäi edelliseen pyörremyrskyyn verrattuna. Väsymys pitkään keskiviikkoiltaan heijastui myös katsomon puolelle – Old Man’s Kitchenin lopetellessa suuri osa yleisöstä oli jo poistunut.

Peter Rosendal’s Old Man’s Kitchen

  • Peter Rosendal, piano, Melodica, flyygelipasuuna
  • Peter Jensen, pasuuna
  • Peter Fuglsang, klarinetti
  • Kristian Jørgensen, viulu
  • Kaspar Vadsholt, basso
  • Jeppe Gram, rummut

April Jazz, Louhisali, 26.4.2017

Ei kommentteja

Rakka / Black Motor -split

Tampereen seudun vahvasti omia peltojaan kyntävät Rakka ja Black Motor ovat lyöneet hynttyyt yhteen uudella Karkia Mistikan julkaisemalla split-LP+CD julkaisulla Rakka/Black Motor. Tarjolla on aiemmin levyillä julkaisematonta materiaalia kummaltakin kokoonpanolta neljä raitaa.

Rakka

Rakkan puoliskolla kuullaan tuttuja kaikuja kokoonpanon aiemmilta levyiltä, mutta musiikillinen linja on nyt hieman kiteytynyt näillä  neljällä multi-instrumentalisti Kusti Vuorisen säveltämällä raidalla. Homman nimi on erilaisten kansainvälisten vaikutteiden esittäminen konstailemattomaan suomalaiseen tapaan hieman herkullisella tavalla pelkistetyn rehellisesti. Etiopialaisen jazzin kaiut kuuluvat usein – sinnepäin aatokset vie Vuorisen urkujen soittokin – mutta myös klezmerin vaikutteita kuuluu selvästi Ikuisilta näyttävät tähdet -kappaleessa puhaltaja Masa Orpanan vaihtaessa klarinettiin.

Vaikutteet tulevat ehkä laajalta, mutta Rakka on kuitenkin oma synteesinsä – musiikkia tehdään omin ehdoin ja siinä on itse oivallettun tekemisen henki.

Varsin yksinkertaisiin sävellyksiin toivoisi tosin räväkämpää sooloilua puhaltajilta sillä tilaisuus kunnon revittelyyn olisi. Tämän puoliskon kohokohdaksi nouseekin viimeinen Rakka-raita Kuuma narttu jossa soolon taustalle Janne Tuomi potkaisee rummuistaan kovemman menovaihteen päälle. Siinä on kuulijalla hymy herkässä kun soittajat panevat parastaan.

Rakka

  • Masa Orpana – tenorisaksofoni, klarinetti
  • Kusti Vuorinen – urut, haitari, mbira ja lyömäsoittimet
  • Tommi Kolunen – trumpetti
  • Janne Tuomi – rummut ja muut lyömäsoittimet
  • Ville Rauhala – kontrabasso
  • +Inari Ruonamaa – alttosaksofoni

 

Black Motor

Free jazz -trio Black Motor esiintyy nyt ensimmäistä kertaa levyllä uudessa kokoonpanossaan – perustajajäsen Sami Sippolan tilalle saksofoniin on tullut Tane Kannisto joka on kuulunut kotimaisen free jazzin huomattaviin nimiin aina 80-luvun lopulta Edward Vesalan Sound & Furysta lähtien.

Edellisestä Black Motor -levystä Yöstä aamun kynnykselle on ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta – nämä neljä uutta basisti Ville Rauhalan sävellystä tuntuvat paluulta tuon levyn tunnelmiin. Rauhallista, rubato freetä – ajelehtimista avoimella, tyynellä ulapalla jossa ei ole muuta kun kolmen muusikon luottamus toisiinsa.

Black Motorin puoliskoa kuunnellessa ajan taju katoaa, kappaleet sulautuvat toisiinsa. Viimeisen nimi on Ich habe dich schon vergessen – olen jo unohtanut sinut – liekö itseironiaa mukana, Rakkan melodiat jäävät möyrimään korvamatoina, Black Motorin haihtuvat ilmaan, soittajien vuorovaikutus ja luominen nousee sävellysten yläpuolelle.

Black Motor:

  • Jouni ”Tane” Kannisto – tenorisaksofoni, huilu, kellot
  • Ville Rauhala – kontrabasso
  • Simo Laihonen – rummut

Uutta levyä myyvät mm. Levykauppa Äx ja Digelius – paketissa mukana sekä LP että CD.

 

Ei kommentteja

GoGo Penguin sai yleisön innostumaan Tallinnassa Jazzkaar -festivaalilla

Mainio manchesterilaistrio GoGo Penguin ei juuri alkaneella kiertueellaan pistäydy Suomessa, joten päätin tehdä yhden päivän täsmäiskun Tallinnaan jossa GoGo Penguin esiintyi Jazzkaar-festivaalin avajaisillassa.

Jazzkaarin tapahtumapaikkana toimii Telliskiven luova keskus joka sijaitsee vanhasta kaupungista länteen. Telliskiven ja Kalamajan alueelle on viime vuosina muodostunut pienten hipster-henkisten ravintoloiden ja kivijalkakauppojen boheemi keskittymä. Telliskiven luova keskus tuo monessa mieleen Tampereen Jazz Happeningin näyttämönä toimivan Tullikamarin alueen. Sijainti hieman kauempana suomalaisturisteille tutuista Tallinnan kulmista toi sille myös oman ylimääräisen viehätyksensä.

Viiden vuoden ajan toiminut GoGo Penguin sijoittuu musiikillisesti trip hopin, minimalistisen pianomusiikin ja Esbjörn Svenssonin suosituksi tehneen jazzin tyylisuunnan välimaastoon. Bändi ei sinänsä kategorisoi itseään jazz-trioksi eikä yleisesti ottaen noudata jazzin muotokieltä – pianisti Chris Illingworth ja rumpali Rob Turner eivät esimerkiksi juuri koskaan soita perinteisiä jazzsooloja – mutta nykyään Blue Notelle levyttävä trio on kuitenkin löytänyt paljon faneja myös jazzin harrastajien joukosta eikä bändi kaukana ole monista muista tämän päivän pianotrioista. Suomessa bändiä kuultiin Pori Jazzissa kesällä 2015.

GoGo Penguin elävänä Union Chapelissa Lontoossa

Telliskiven Vaba Lavalle GoGo Penguin oli houkutellut varsin nuoren ja innostuneen yleisön. Salin perälle oli jätetty pieni istumakatsomo, mutta suurin osa tilasta oli jätetty avoimeksi joka sopi keikan henkeen. Bändin noin tunnin kestoinen setti koostui kahden uusimman levyn – Man Made Object ja v2.0 – vahvemmista kappaleista. Mukaan oli valittu lähinnä rytmisesti voimakkaampia kappaleita, herkempään tunnelmointiin ei tällä kertaa ruvettu. Levyihin verrattuna bändin livesoundi on isompi – Turnerin rummut ja erityisesti Nick Blackan basso soivat kovemmalla intensiteetillä. Blackan bassosoolot ovat isommassa osassa ja innostivat yleisöäkin voimakkaisiin suosinosoituksiin – pienet epäpuhtaudet soitossa korvattiin kovalla tekemisen meiningillä.

Livesoundi oli hyvä ja tunnelma katsomon puolella oli korkealla – tansiimaankin jotkut innostuivat. Kaikin puolin oltiin enemmän rock-konsertin tunnelmissa – yleisö ja bändi olivat samalla aaltopituudella.

Keikan kohokohdaksi nousi varsinaisen setin toiseksi viimeisenä kuultu One Percent jonka huikea hyppimään jääneeltä CD:ltä kuulostava töksähtelevä loppuhuipenńus nosti tunnelman kattoon. Encoreja saatiin kaksin kappalein – vahvaksi lopuksi Man Made Objectin päätöskappale, uhmakas mutta voitonriemuinen Protest lähetti yleisön keskiyön aikoihin Tallinnan viileään yöhön.

Keikalla GoGo Penguin osoitti olevansa parhaasta päästä Esbjörn Svenssonin perillisistä, jos uusin levy oli hieman edellistä heikompi niin Blue Note -levytyssopimuksen mahdollistanut ahkera keikkailu kotimaan ulkopuolella on tehnyt bändin livesetistä vahvemman edelliseen Porin vierailuun verrattuna.

GoGo Penguin Tallinnassa Vaba Lavalla 21.4.2017

  • Chris Illingworth, piano
  • Nick Blacka, basso
  • Rob Turner, rummut
Ei kommentteja

Tigran Hamasyanin piano lumosi Sellosalissa

Armenialainen pianisti Tigran Hamasyan on viime vuosina vahvasti löytänyt oman yleisönsä musiikillaan jossa yhdistyvät armenialaisen kansanmusiikin vaikutteet aj minimalistiset sävyt usein elektroniikalla elävöitettynä. Viime vuonna Tigran näytti kynsiään myös vapaammassa ryhmäimprovisoinnissa norjalaisten Arve Henriksenin, Eivind Aarsetin ja Jan Bangin kanssa ECM:lle tehdyllä Atmosphères -levyllä. Viime kuun lopussa julkaistu uusi levy An Ancient Observer on paluu soolopianoon ja lähi-idän musiikillisiin tunnelmiin – nyt myös suuremmassa osassa mukana on Iiro Rantalan mieleen tuovaa klassisen musiikin vaikutteiden käyttöä – ja näissä samoissa tunnelmissa Tigran saapui myös Espoon Sellosaliin konsertoimaan eilen tiistaina.

Konsertti alkoi tunnelmallisessa hämärässä valaistuksessa johon Tigran saapui varjona soittamaan lyhyehkön intron syntetisaattorilla jättäen jälkeen pienen loopin kääntyessään pianon ääreen ja loput keikasta mentiinkin akustisen pianon vetämänä maustettuna sanattomalla falsettilaululla, rytmikkäällä beatboxauksella ja The Cave of Rebirthissä iPodista tuotetulla perkussioraidalla.

Materiaali vaikutti suurimmaksi osaksi sävelletyltä, mutta myös vahvasti improvisoituja jaksoja oli mukana. Näissä Tigran maalaili monipuolisesti modaalisen jazzin hengessä pedaalibasson päälle – mieleen tulivat suomalaisista pianisteista useampaan otteeseen niin Kari Ikonen jonka trion ohjelmistoon kuuluu myös armenialaista musiikkia kuin Aki Rissanenkin. Kokonaisuutena musiikki oli harmonista – kaunista ja koskettavaa menemättä imelän puolelle. Tigranin omien sävellysten lisäksi encorena hieman erilaista väriä ohjelmistoon toi standardi Someday My Prince Will Come.

Pääkaupunkiseudun kaupunkien isännöimistä konserttisaleista Sellosali on parhaasta päästä – etenkin valaistuksen käyttö tuo moneen konserttiin uusia tasoja, niin nytkin. Toimiva tunnelmavalaistus nosti soolokonserin aimoharppauksen elämyksellisemmälle tasolle. Katsomossa oli melko paljon tyhjiä paikkoja, mutta paikalla ollut yleisö vaikuttui kuulemastaan antaen Tigranille vuolaat suosionosoitukset.

Konsertti järjestttiin Espoossa Sellosalissa 18.4.

  • Tigran Hamasyan, piano, koskettimet, elektroniikka, ääni
Avainsanat:
Ei kommentteja