We Jazz 2017: Mopo, 3TM, Binker & Moses, VIRTA, Olavi Louhivuori Immediate Music

We Jazzin pitkä lauantai-ilta oli festivaali festivaalin sisällä. Ääniwallin iso ja pieni puoli olivat molemmat käytössä ja viisi bändiä esiintyivät niin että lavaa vaihtamalla oli mahdollisuus nauttia käytännössä tauottomasta livemusiikista ilta kahdeksasta puolen yön tuolle puolen.

Mopo

Useamman kerran We Jazz -festareilla aiemminkin esiintynyt Mopo esitti illan aluksi uutta ohjelmistoa – We Jazz Records julkaisee tammikuun lopulla Mopocalypse -levyn jonka LP-version biisit kuultiin 50 minuutin setissä, CD-versiolla  kuulemma tulossa vielä muutama lisää.

Uutena mausteena basisti Eero Tikkanen soittaa joillain kappaleilla sähköbassoa hieman härskillä autotalli-funk soundilla. Tällä sähköisemmällä groovella keikka lähti liikkeelle ennakkoon seiskatuumaisena sinkkuna julkaistulla Tökkö -biisillä. Siinä on tuttua Mopon tenhoa – vahva baritonisaksofonin mylvivä melodia, vahvaa rytmiikkaa, vähän anarkistista mutta erittäin sympaattista menoa ja meininkiä.

Ensilevystä Jee! on kulunut jo viisi vuotta. Liekö tämä pitempi yhdessä soiton kokemus joka kuuluu nyt kappaleiden konseptien selkiytymisenä ja häröimpien elementtien karsiutumisena. Nyt ohjelmistosta löytyy kaksi melko suoraviivaista, tunteikasta balladiakin – Ankin tunnetuksi tekemä ruotsalainen kansanlaulu Niin aikaisin ja setin päättänyt herkkä Sinut muistan ainiaan. Ja olipa mukana perinteisempää kolmimuunteista jazz-svengiäkin Ruusu-biisissä.

Vähän vähemmän räiskyvää ja loiskuvaa kun Mopon edelliset levyt siis, mutta vahvaa ja vetävää musaa jossa trion perinteiset vahvuudet olivat silti läsnä. Mopocalypse saattaakin olla tähän astisista levyistä jopa kokonaisuutena vahvin – ainakin tämä keikka oli parhaasta päästä näkemiäni.

  • Linda Fredriksson, altto- ja baritonisaksofoni
  • Eero Tikkanen, kontrabasso, sähköbasso
  • Eeti Nieminen, rummut

3TM

Rumpali Teppo Mäkysen 3TM on jo uuden levynsä äskettäin julkaissut ja tätä materiaalia kuultiin Ääniwallin pienellä puolella vajaan tunnin setissä. 3TM on välillä perinteisempi akustinen saksofonitrio – tenorisaksofonissa Jussi Kannaste ja bassossa Antti Lötjönen – mutta sillä on myös paikoin esiin tuleva elektroninen puoli Mäkysen kontrolloimana joka tuo samplein ja pehmein synasoundein poikkeuksellisia mausteita.

Livenä tuota elektronista puolta tuntui olevan levyä vähemmän, mutta trion työskentelyn näkeminen livenä valaisi mukavasti miten efektejä käytettiin ja perinteisemmän musisoinnin ja elektroniikan rajapinnat rakentuivat.

Minimalistisen elektronisen musiikin vaikute kuului myös akustisessa soitossa, hypnoottista vähäeleistä groovea tavoiteltiin nimittäin levyltä jo nyt tutuissa kappaleissa muutenkin.

  • Jussi Kannaste, tenorisaksofoni
  • Antti Lötjönen, basso
  • Teppo Mäkynen, rummut, elektroniikka

Binker & Moses

Photo: Veli-Matti Visuri

Saksofonisti Binker Golding ja rumpali Moses Boyd ovat yhdessä Binker & Moses – jälleen yksi esimerkki Lontoon skenen mielenkiintoisesta nousevasta jazz-sukupolvesta.

Saksofoni-rummut duo on haastava kokoonpano joka vaatii molemmilta muusikoilta paljon – ilman bassoa ja harmoniasoitinta tyhjää tilaa jää paljon täytettäväksi. Binker ja Moses lähestyvät tilannetta väsymättömän puurtamisen kautta – duon musiikista on usein itselle tullut mieleen katusoittajamainen asenne jossa yleisön kiinnostus pyritään saavuttamaan joka hetki.

Binker Golding on saksofonistina itsevarma ja puhkua riitti koko setiksi. Vahvimmin musiikin juuret ovat ehkä John Coltranen tekosissa, mutta löytyy tyylipaletista muutakin. Fete by the Riverin pehmeästi keinuva calypso tuo vahvasti mieleen Sonny Rollinsin St. Thomasin kun taas Intoxication from the Jahvmonishi Leavesin jäntevä funk tuo ajallisesti mieleen 70-luvun lopun ja 80-luvun.

Rummuissa Moses Boyd oli hieman tasaisempi paukuttaja, mutta vahvaa työtä teki Moseskin rytmiikan väsymättömänä ylläpitäjänä.

  • Binker Golding,  tenorisaksofoni
  • Moses Boyd, rummut

VIRTA

Photo: Veli-Matti Visuri

Olen nähnyt tämän vuoden aikana VIRTA -yhtyeen livenä kolmesti – kesällä Pori Jazzien päälavalla, syksyllä Temppeliaukion kirkossa ja nyt Ääniwallin pienellä puolella. Näistä kokemuksista on muodostunut selkeä kuva siitä että mitä pienempi ja intiimimpi tila on, sitä paremmin VIRRAN sähköistävä post-jazz toimii.

Volyymiä oli sen verran paljon että musiikki tuntui vartalossa ihan fyysisenäkin paineena, mutta ei kuitenkaan liikaa. Erik Fräkin vahva rumputyöskentely pääsi näin vahvemmin esille. Siihen tuttuun tapaan yhdistyivät Heikki Selamon vahvasti efektien värittämän kitaran luomat äänimaisemat joihin Antti Hevosmaan trumpetti ja sanaton laulu tuovat tarpeellisen inhimillisen panoksensa. Se on konsepti joka toimii ja nyt vuoden vanhan Hurmos -levyn ja muutaman uudemman biisin kokonaisuus oli komea tuttuun tapaan huipentuen alussa About to Fly’hin ja voimakkaana päätöksenä toimivaan On the Runiin.

  • Antti Hevosmaa, trumpetti, laulu, elektroniikka
  • Heikki Selamo, kitara, elektroniikka, laulu
  • Erik Fräki, rummut, lyömäsoittimet

Olavi Louhivuori Immediate Music I

Rumpali Olavi Louhivuorella on viisivuotissuunnitelma. Viiden levyn sarja Immediate Music, jossa on konseptina tutkia vapautta musiikissa vaihtuvin kokoonpanoin. Ensimmäisessä Immediate Music -kokoonpanossa soittavat Louhivuoren vierellä äänitaiteilija Teemu Korpipää jota on aiemminkin Louhivuoren kanssa livenä nähty Existence -projektin elektroniikan parissa ja monipuolinen jouhikonsoittaja Pekko Käppi.

Tämän projektin voisi nähdä jatkeena tuolle Existencelle ja sen elektronisen musiikin vahvalle vaikutteille – sillä Käpin jouhikosta piittaamatta vahvasti elektroniset soundit tätä projektia hallitsevat – mutta mikä oli soololevyllä Louhivuoren itsensä etukäteen valmistelemaa on nyt kolmen yhdessä improvisoimaa, intensiivistä ja paikoin kaoottista. Välitöntä musiikkiapa hyvinkin – vaaran tuntua ja jännitettä, mitä tästä vielä oikein kehittyykään.

Korpipään sähköiset soundit olivat synkkää myllytystä. Käppi raastoi alkuvoimaisia äännähdyksiä jouhikoistaan välillä niiden mikrofoneihin huutaen. Louhivuori pääsi paikoin paukuttamaan rumpujaan kuin viimeistä päivää. Jos aiemmin 3TM:n esitykseen livekeikka tarjosi oivan ikkunan elementtien yhteispelin ymmärtämiseen niin uuteen levyyn verrattuna Immediate Music I -kolmikon toiminnan näkeminen livenä alkoi tuntui miltei välttämättömältä projektin ymmärtämiseen.

Väkevä esitys.

  • Olavi Louhivuori, rummut
  • Teemu Korpipää, elektroniikka
  • Pekko Käppi, jouhikko, laulu, elektroniikka

Mopo, 3TM, Binker & Moses, VIRTA ja Olavi Louhivuori Immediate Music I We Jazz 2017 -tapahtumassa Ääniwallissa 9.12.2017

Ei kommentteja

We Jazz 2017: Maria Faust Sacrum Facere, Jochen Rueckert Quartet, Megalodon Collective

Maria Faust Sacrum Facere

We Jazzin perjantai-illan Andorrassa ja Dubrovnikissa avasi torstaina soolona esiintyneen saksofonisti Maria Faustin Sacrum Facere -kokoonpano. Kahdeksanhenkisessä bändissä ei ole rumpuja eikä bassoa ja yleisilme onkin hyvin vahvasti puhallinorkesterimainen. Kokoonpanossa kuultiin kuutta eri puhallinta, kannelta ja pianoa.

Sacrum Faceren musiikki ei ollut niinkään svengaavaa jazzia vaan pikemminkin harrasta puhallinkamarimusiikkia jossa kuului klassisen musiikin, keskiaikaisen musiikin ja minimalismin piirteitä – vähän kuin pelastusarmeijan puhallinorkesteri Arvo Pärtin johtamana. Sävelletyn materiaalin vastapainona soolot lähtivät usein villeille free jazz -henkisille urille – tosin parhaiten sooloista mieleen jäi kornetisti Tobias Wiklundin enemmän ruodussa pysynyt tunteikas soolo setin alkupuolella.

Materiaali oli paikoin synkkää ja paikoin levollisen kaunista. Nimibiisin taustalla Faust kertoi olevan kansantarinan raskaana olevasta naimattomasta naisesta joka tekee diilin paholaisen kanssa (#vainfaustjutut) luovuttaen lapsen sielun paholaiselle ja ruumiin joen vietäväksi. Levollisemmassa päässä Faustia olivat innoittaneet  linnunlaulut ja tammen oksat. Oli tunnelma mikä tahansa niin musiikki oli kuitenkin aina vaikuttavaa.

  • Maria Faust, alttosaksofoni
  • Edward Deane Ferm, tenorisaksofoni
  • Francesco Bigoni, klarinetti
  • Tobias Wiklund, kornetti
  • Lars Andreas Haug, tuuba
  • Anders Banke, bassoklarinetti
  • Kristi Mühling, kantele
  • Emanuele Maniscalco, piano

 

Jochen Rueckert Quartet

Sitten siirryttiin vapaampaan biletystunnelmaan Dubrovnikin puolelle.

Saksalaissyntyinen rumpali Jochen Rueckert on vaikuttanut jo pitkään New Yorkissa ja hänen kvartettinsa toikin We Jazziin tänä vuonna amerikkalaisen nykyjazzin tuulahduksen. Bändissä soittivat viime vuonna omalla kokoonpanollaan festareilla vieraillut tenorisaksofonisti Mark Turner, kitaristi Mike Moreno ja basisti Joe Martin.

Hyvää olikin kvartetin jazzvääntö. Rueckertin sävellykset jättivät paljon mahdollisuuksia solisteille jota Turner ja Moreno käyttivät oivasti hyödyksi. Rueckert pyöritti rytmikoneeseen kierroksia taitavasti niin sudeilla kuin kapuloillakin ja pienillä rytmiikan vaihteluilla ja hienovaraisilla tempolla leikkimisellä elävöitti musiikkia.

Yleisökin eli vahvasti kvartetin mukana – erityisesti nopeatempoisemmissa kappaleissa saattoi tuntea yleisön suorastaan imautuvan bändin tunnelmaan mukaan. Turner ja Moreno soittivat molemmat konstailemattoman melodisesti – ei mitään kikkailua vaan puhdasta jazzin riemua.

Rueckert ei itse juuri sooloillut, mutta onneksi kuitenkin hieman kuultiin rumpaliltakin irtiottoja. Setin huippukohdaksi nousikin sen encorea edeltäneen biisin lopetus jossa Rueckert vaihteli neljän tahdin pätkiä vuorotellen Turnerin ja Morenon kanssa.

Photo: Matti Laipio

  • Mark Turner, tenorisaksofoni
  • Mike Moreno, kitara
  • Joe Martin, basso
  • Jochen Rueckert, rummut

Megalodon Collective

Illan päätteeksi esiintyi rempseä norjalaisruotsalainen seitsikko Megalodon Collective jonka erityispiirteenä voi pitää kahta rumpalia.

Nuoren bändin musiikissa yhdistyi monia vaikutteita – oli vähän spiritual jazzia, afrikkalaisia rytmejä, Sun Ra -maista villiyttä ja paljon ennakkoluulotonta riehakkuutta. Bändin kaikkien kolmen puhaltajan arsenaaliin kuului useampia eri saksofoneja – välillä kaksi yhtä aikaa. Näistä kolmesta keskeiseksi hahmoksi nousi tenoria ja baritonia soittanut Petter Kraft jonka vaikuttava kiertoilmahengitykseen pohjannut soolo herätti yleisössä vahvoja reaktioita.

Illan aiempien esiintyjien hienostuneempi meininki vei Megalodonilta terää pois – nyt seitsikon meininki tuntui vähän kömpelöltä ja setti tuntui enemmän perjantai-illan biletunnelman jatkajalta kuin sen huipennukselta.

Keikka jatkui pitkälle seuraavan vuorokauden puolelle ja myöhäinen aika vaati veronsa myös yleisössä –  setin edetessä Dubrovnikin väki selkeästi väheni monien lähtiessä kesken setin Helsingin yöhön.

  • Martin Myhre Olsen, saksofonit
  • Karl Hjalmar Nyberg, saksofonit
  • Petter Kraft, saksofonit
  • Karl Bjorå, kitara
  • Aaron Mandelmann, basso
  • Andreas Skår Winther, rummut
  • Henrik Lødøen, rummut

Maria Faust Sacrum Facere Andorrassa ja Jochen Rueckert Quartet ja Megalodon Collective Dubrovnikissa We Jazz 2017 -tapahtumassa 8.12.2017

Ei kommentteja

We Jazz 2017: Maria Faust, August Rosenbaum

 

We Jazzin torstai tuntui välipäivältä ennen perjantain ja lauantain pitempiä, rikkaita kattauksia. Iltakonsertissa nautittiin WHS Teatteri Unionissa intiimeissä tunnelmissa kahdesta soolokonsertista, sattumalta kahdelta Kööpenhaminassa vaikuttavalta muusikolta. Ensin kuultiin virolaissyntyistä saksofonisti Maria Faustia joka tuo perjantaina We Jazziin myös ison Sacrum Facere -kokoonpanonsa ja sitten pianisti August Rosenbaumia. Tunnelma oli kansainvälinen myös yleisön puolella sillä paikalla oli Music Finlandin tuottamana kohtuullinen joukko kansainvälistä mediaa ja ulkomaisten festivaalien edustajia.

Maria Faust

Saksofonisti Maria Faust on paremmin tunnettu teoksista joissa sävellyksillä ja sovituksilla on suuri osa, mutta We Jazz-setti osoitti että Faust on myös monipuolinen sooloimprovisoija. Vajaan tunnin setti koostui neljästä jaksosta joissa Faust käytti laajasti paitsi erilaisia soittotekniikoita tuottaen puhtaampien nuottien lisäksi erilaisia napsuja ja maiskauksia ja tuulenomaista ilmavirran puhinaa myös eloelektroniikkaa luoden monikerroksisia äänimaailmoja livenä tuotetuin loopein.

Musiikin luonto vaihteli hennoista melodioista free jazzille omaiseen aggressiivisempaan rääyntään jota tässä soolosetissä kuitenkin oli varsin vähän – tärkeämmäksi nousivat pienet asiat ja vivahteet ja monipuolinen ilmaisun rikkaus.

Mutta ehkä Faust kuitenkin on vahvempi säveltäjänä ja sovittajana – aivan tyydyttävimpään kokonaisuuteen ei tässä haastavassa soololajissa tämä setti sittenkään yltänyt. Parhaaksi anniksi mieleen jäivät looppien avulla rakennetut jaksot – vahvemmin elektroniikkaan perustuvaa soittoa olisi mielellään kuullut enemmänkin.

  • Maria Faust, alttosaksofoni, elektroniikka

August Rosenbaum

Pianisti August Rosenbaum vei yleisön vajaan tunnin meditatiiviselle matkalle. Rosenbaum soitti etupäässä uuden Vista -levyn materiaalia, mutta onneksi hieman eri hengessä näin soolona – uusi levy nimittäin ainakin allekirjoittaneen korviin oli liiankin kevyttä ja vähän muovisen kuuloista pilipali-rentoutumismusiikkia, mutta sähköisiä koskettimia ja pystypianoa yhdistäneessä setissä oli vahvempaa tunnelmaa.

Suomalaisille yleisöille tutummista pianisteista Rosenbaumin minimalistinen ilmaisu toi mieleen erityisesti Joona Toivasen. Siinä oli vähäeleistä kauneutta johon sähköiset efektit toivat sopivasti kohisevaa särmää. Setti toimi mainiosti myös visuaalisesti – pianon avatun kannen paljastamat sisuskalut ja teatterin valaistus sopivat musiikkiin erinomaisesti.

Hieman vajaan tunnin päästä alustaan musiikki päättyi. Siitä ei jäänyt mieleen kovin paljoa melodioita tai rytmejä tai yksityiskohtia, mutta tunnelma jäi eikä sitä karistanut kotimatkan tihkusadekaan.

  • August Rosenbaum, piano, koskettimet, elektroniikka

Maria Faust ja August Rosenbaum WHS Teatteri Unionissa We Jazz 2017 -tapahtumassa 7.12.2017

Ei kommentteja

Sointi Jazz Orchestra – Tiernapojat

Rasmus Soinin johtama Sointi Jazz Orchestra on esittänyt joulun alla Tiernapoikia konserteissa jo muutamia vuosia ja tänä vuonna tämä kotimainen klassikko Soinin ja rumpali Siiri Partasen big band sovituksina on julkaistu myös levyllä.

Idean äiti on rumpali Partanen joka on kuulemma kova joulufani ja ilahduttavasti Soinnin tulkinta Tiernapojista on lämminhenkinen ja alkuperäistä laulunäytelmää kunnioittava eikä mukana ole postmodernia ironiaa tai pakotettua huonosti sopimatonta jazzahdusta – mitä nyt Hoo jos minä ole musta… hieman teennäisesti svengaa.

Seitsemäntoistahenkisen big bandin solisteina kuullaan neljää laulajaa – Kalle Ruusukallio Herodeksena, Lauri Mikkola Murjaanien kuninkaana, Juuso Waris knihtinä ja Minna Tuuliainen Mänkkinä. Pakolliset puheosuudet hoidetaan vikkelästi joten pääpaino pysyy levyn koko keston ajan musiikissa – laulu sujuu nelikolta hyvin niin erikseen kuin yhdessäkin, jokaisella on oma ilmeikäs äänensä joka sopii big bandin soundiin ja yhteislaulujen harmoniat toimivat hienosti.

Instrumentaalipuolella Sointi Jazz Orchestran vahvuus on ollu monipuolinen puhallininstrumenttien käyttö ja tästä saadaan nytkin nauttia. Bändille on löytynyt tilaa kahdelle instrumentaaliraidalle, mutta suurimmaksi osaksi musiikki tukee laulajien työtä ja tekee suhteellisen yksinkertaisista Tiernapoika-lauluista kunnianhimoisempia teoksia.

Kokonaisuutena Tiernapojat toimii hyvin. Tutut melodiat ja tarina luovat punaisen langan jota seuraten 50 minuuttia kuluu aivan siivillä levyn parissa. Ken kaipaa joulun odotukseensa sydämellä tehtyä konstailematonta joulujazzlevyä niin tässä sellainen on.

Sointi Jazz Orchestra on Tiernapojat-kiertueella seuraavasti:

  • 10.12. Oulun kaupunginteatteri klo 15
  • 14.12. Helsinki, Vuotalo klo 19
  • 15.12. Tampere, Tampere-talo klo 19:30
  • 20.12. Espoo, Sellosali klo 19

 

  • Solistit:
  • Kalle Ruusukallio (Herodes)
  • Lauri Mikkola (Murjaanien kuningas)
  • Juuso Waris (Knihti)
  • Minna Tuuliainen (Mänkki)
  • Sointi Jazz Orchestra:
  • Rasmus Soini – musiikinjohto
  • Petteri Hietamäki – altto- ja sopraanosaksofoni, huilu
  • Pekka Seppänen – alttosaksofoni, klarinetti
  • Frans Thomsson – sopraano- ja tenorisaksofoni, huilu, klarinetti
  • Sampo Kasurinen – baritonisaksofoni, bassoklarinetti
  • Tommi Kolunen – trumpetti, flyygelitorvi
  • Tomi Nikku – trumpetti, flyygelitorvi
  • Ilkka Arola – trumpetti, flyygelitorvi
  • Jasmin Afaneh – trumpetti, flyygelitorvi, huilu, alttohuilu
  • Hannes Kaukoranta – käyrätorvi
  • Mikko Haanpää – pasuuna
  • Panu Luukkonen  – pasuuna
  • Heikku Tuhkanen – pasuuna
  • Kenneth Ojutkangas – tuuba
  • Aleksis Liukko – piano
  • Kaisa Mäensivu – kontrabasso
  • Siiri Partanen – rummut

 

Ei kommentteja

We Jazz 2017: Jukka Perko Tritone, Mikko Innasen maakuntalaulu-uudistus, Maxxxtet

Jukka Perko Tritone

Kukapa olisi sopinut paremmin avaamaan Suomen 100-vuotisjuhlan aaton We Jazz ohjelmiston kuin Jukka Perko, onhan hän noustuaan maamme jazzin eturiviin viimeistään Dizzy Gillespien big bandiin päästyään tehnyt paljon työtä juuri suomalaisten teemojen ja aiheiden jazz-tulkkina ja ollut myös monena vuonna Linnan juhlien viihdyttäjänä  – Suomi & Dizzy 100!

Keväällä We Jazzin julkaiseman Dizzy -levyn tahdeissa mentiin tiistai-illan GLO Hotel Artin kattauksen ensimmäisessä setissä. Avausnumerona kuultiin vapaamuotoinen blues-jamittelu – jos levyn standarditulkinnoissa kuuluu kunnianhimo ja palo poiketa perinteisistä bebop-kaavoista niin tässä nimettömäksi jääneessä iloittelussa oli enemmän puhdasta vapautuneen soiton iloa bebopin hengessä.

Tästä siirryttiin levyn tunnetuimpiin sävellyksiin – Round Midnight ja A Night in Tunisia soljuivat sulavasti kuin keväinen puro. Perko on usein urallaan tarttunut seesteisempään musiikkiin, mutta ehkä hänen suurin vahvuutensa on kuitenkin pursuava, melodinen vauhdikkaampi soitto josta eivät koskaan uudet ideat puutu eikä kliseisiin tarvi sortua.

Rummuissa Teppo Mäkynen soitti paitsi vetävää svengiä myös vastapainona malleteilla melodista kuminaa – varsin pitkä soolokin kuultiin. Bassossa We Jazz -festivaaleilla melkein joka päivä uurastava Antti Lötjönen teki tuttua varmaa jälkeä.

Noin tunnin setin loppuun encoreksi oli säästetty levyn avaava Dizzyn Bebop joka on omalle kohdalle jäänyt suosikiksi levyn kappaleista – alkoi jo vähän pelottaa että eikö sitä kuulla ollenkaan.

Jugend-tyylisen GLO Hotel Artin kellaritila osoittautui mitä mainioimmaksi konserttipaikaksi – akustinen trio kuulosti siellä erittäin hyvältä.

  • Jukka Perko, alttosaksofoni
  • Antti Lötjönen, basso
  • Teppo Mäkynen, rummut

Mikko Innasen Maakuntalaulu-uudistus

Photo: Matti Laipio

Loppuillaksi siirryttiin hotellin kolmanteen kerrokseen jossa tapahtui yhtä aikaa monessa eri huoneessa. Aulassa oli tarjolla niin juomia kuin Digeliuksen ja We Jazzin levytiskit, musiikki soi livenä kahdessa eri huoneessa ja levyiltä kolmannessa. Kun vielä suuressa salissa oli joku toinen tilaisuus josta kuului livemusiikkia niin parhaimmillaan musiikin ääniä kaikui neljästä eri suunnasta.

The medium is the message virkkoi Marhal McLuhan aikoinaan – väline on viesti eli se kanava millä jotakin viestiä välitetään tulee myös osaksi viestiä. Niinpä We Jazz-tapahtumissakin ennakkoluuloton jazzkeikkojen järjestäminen mitä erilaisimmissa paikoissa ja olosuhteissa kertoo paljon siitä mitä jazz on. Harva muu musiikin laji pystyy täysipainoisesti ottamaan näin paljon erilaisia tiloja haltuun ilman raskaita tuotantoja – jazzmuusikot soittimineen hotelliin tai kahvilaan tai taidegalleriaan ja oleelliset ainekset ovat jo koossa – yhtään toki tuotantotiimin panosta vähättelemättä.

Livebändit soittivat molemmat kaksi settiä antaen yleisölle mahdollisuuden kuulla molempia – ”fear of missing out”-tunteita ei kunnioitettu vaan bändit soittivat kaksi eri settiä tarjoten yleisölle erilaisen kokemuksen siitä riippuen missä järjestyksessä tarjontaa maisteli.

Itse suuntasin ensin kokemaan Mikko Innasen Suomi100-teemoihin sopivan Maakuntalaulu-uudistuksen – tällä kertaa duettona tuubisti Petri Keskitalon kanssa. Tämä keikka päätti peräti 17 konsertin Vapaat äänet -kiertueenKehittyvien maakuntien laulut -nimellä neljä vuotta sitten Viapori Jazzeilla kulkenut setti (tuolloin esiintyi trio, harmonikassa Veli Kujala ja rummuissa Mika Kallio) on jäänyt vahvasti mieleen erittäin hienona elämyksenä, joten odotukset vuoden ’17 päivitystä kohtaan olivat varsin korkealla.

Riemastuttavasti keikka alkoikin uudella Itä-uudenmaan maakuntalaululla johon Innanen myös lausui hykerryttävät sanat kahdella kotimaisella. Siitä sitten sukellettiin eri maakuntalaulujen maailmaan. Maakuntalaulujen yhteislauluihin sopiva yksinkertaisuus ja melodioiden jykevyys on mitä otollisinta kasvualustaa luoville tulkinnoille ja luovuutta ei kaksikon otteista puuttunut ja sopivasti oli pilkettä silmäkulmassakin kun ensimmäisessä setissä kuljettiin Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, Savossa ja Kainuussa Innasen altto-, baritoni- ja sopraninosaksofonien tuodessa ripeästi vajaan tunnin setissä vaihtuneisiin maisemiin monia eri sävyjä.

  • Mikko Innanen, saksofonit
  • Petri Keskitalo, tuuba

Maxxxtet

Tauon jälkeen siirryin toiseen huoneeseen jossa musisoi juuri toisen levynsä Chapter 2 julkaissut puhaltaja Max Zengerin johtama Maxxxtet. Poikkeuksellisena mausteena samassa tilassa tapahtui myös Lego-improvisaatiota jazz-aiheisista Lego-installaatioistaan tunnetun Alonzo Aju Heinon rakentaessa yhden improvisoidun palikkateoksen per setti – ja vastasipa Heino myös erinomaisen hersyvästä alkuspiikistä.

Maxxxtetin musiikissa kohtasivat jämäkkä komppi ja avara puhaltaminen. Zengerin, joka tässä bändissä soittaa alttosaksofonia ja bassoklarinettia ja trumpetisti Tomi Nikun otteista tulee usein mieleen Eric Dolphyn ja Ornette Colemanin musiikki – erityisesti hieman vinksahtanut blues Mr.Max toi Ornetten blues-kappaleet vahvasti mieleen.

Bassossa Teemu Åkerblom piti homman napakasti kasassa horjumattomana kivijalkana. Rummuissa erittäin vakuuttavaa jälkeä teki Joonas Leppänen joka ei tehnyt itsestään suurta numeroa mutta vaihtoi sulavasti kapuloista käsillä soittoon ja takaisin ja harmaana eminenssinä takarivistä veti rytmiikan kautta musiikkia eteenpäin.

Chapter 2:n materiaalin lisäksi toisessa setissä kuultiin kymmentuumaisella vinyyliversiolla julkaistuja bonusraitoja (jotka löytyvät myös levyn digiversiosta). Vinyyliversiot olivat Zengerin mukaan keikan aikana oli jossain Hangon ja Helsingin välimaastossa tulossa – mahtoivatkohan ehtiä vielä asiakkaiden saataville.

Maxxxtetin setti oli riemastuttavaa nuoren sukupolven tekemistä jossa luovan jazzin liekki lepattaa ennakkoluulottomana.

  • Max Zenger, alttosaksofoni, bassoklarinetti
  • Tomi Nikku, trumpetti
  • Teemu Åkerblom, basso
  • Joonas Leppänen, rummut
  • +Alonzo Aju Heino, legot
Ei kommentteja

We Jazz 2017: M.A.Numminen, Olli Ahvenlahti New Quartet, The Necks Aleksanterin Teatterissa

Maanantain We Jazzissa oli vahvana ilmassa jo muodostuneiden traditioiden henkeä. Aleksanterin teatterissa on oltu avajaistunnelmissa neljästä aiemmasta kerrasta kolmena ja juhlallista avauksen tuntua oli nytkin ilmassa vaikka keikat käynnistyivätkin jo sunnuntaina G Livelabissa.

M.A.Numminen

Kissa vieköön

We Jazzin avajaisperformanssin on pitänyt joka vuosi M.A.Numminen ja tämä perinne jatkui nytkin. Lyhyessä puheessa Numminen toivoi että tästä eteenpäin tapahtuman avaisi ensin pääministeri ja myöhemmin tasavallan presidentti – saapa nähdä miten käy.

Performanssin pihvinä kuultiin kaksi musiikillista numeroa kitaristi Jukka Orman, basisti Antti Lötjösen ja rumpali Jaska Lukkarisen säestämänä – ensin Numminen lauloi vapaamuotoisesti tulevan festivaalin ohjelmistosta ja sitten kuultiin ikivihreä Kissa vieköön jossa Numminen itse hoiti ”rumpupuolen” sutimalla viimeiseksi fyysiseksi puhelinluettelojulkaisuksi jäänyttä Yritysteleä vuodelta 2011 ja muutamaa pahvilaatikkoa. Kappale huipentui varsin riehakkaaseen rumpusooloon.

On se Numminen melkoinen veijari.

  • M.A.Numminen, laulu, puhelinluettelo, pahvilaatikot
  • Jukka Orma, kitara
  • Antti Lötjönen, basso
  • Jaska Lukkarinen, rummut

Olli Ahvenlahti New Quartet

Olli Ahvenlahti New Quartet

We Jazz -levy-yhtiön tämän vuoden urotekoihin kuuluu legendaarisen Olli Ahvenlahden uuden levyn julkaisu, joten oli luontevaa että maestro saatiin festareille myös esiintymään. Monessa mukana olleen musiikkimiehen edellisestä omiin nimiin menevästä soololevystä olikin jo yli 30 vuotta ehtinyt vierähtää, joten hienoa että tämä projekti toteutettiin.

Ahvenlahden varhaisempi jazztuotanto oli usein aikansa soundeissa ja tyyleissä kiinni, mutta nyt tyyli on ajatonta akustista jazzia – lähimpänä 80-luvun alun harvinaiseksi ennen Svartin uudelleenjulkaisua jäänyttä Based on a Novel -levyä. Soittokumppaneina New Quartetissa on tämän ajan rautaisia ammattilaisia – tenorisaksofonissa Jussi Kannaste, bassossa Antti Lötjönen ja rummuissa Jaska Lukkarinen, kolmistaan myös Jaska Lukkarinen triona tunnettu ketju siis.

Spiikeissään Ahvenlahti palasi usein vuosikymmenten taakse ja sitä yleisölle pahoitteli, mutta ei tainnut olla tarpeen – eiköhän suurin osa yleisöstä juuri odottanut saavansa nauttia pitkän linjan legendan seurasta.

Kvartetin musiikki oli livenä korvaa myötäilevää, hieman viihteellistä mutta ei kuitenkaan löperöä. Kohta seitsemänkymppisen Ahvenlahden soitto sujuu ja siinä kuuluu jazzin ymmärrys. Sävellyksistä erityisesti rauhallinen, rummuton Late Night on noussut suosikikseni niin levyltä kuin nyt livenäkin. Kannasteen saksofoninsoitto oli varsin hillittyä, rummuissa sen sijaan Lukkarinen suorastaan varasti show’n useaan otteeseen räväköillä sooloilla. Oli sen verran hurjaa meininkiä että hillitymmissä kohdissa Jaskan soitto alkoi jo kärsimättömältä. Vaan oli se komeaa – usein Lukkarisen soitosta jää livenä se fiilis, että aivan parhaimmillaan häntä ei ole levylle onnistuttu taltioimaan, niin nytkin.

  • Olli Ahvenlahti, piano
  • Jussi Kannaste, tenorisaksofoni
  • Antti Lötjönen, basso
  • Jaska Lukkarinen, rummut

The Necks

Australialaistrio The Necks on vetänyt omaa pitkää kaartaan niin levyillä, keikoilla kuin makrotasolla urallaan jo kolme vuosikymmentä. Reilun vuoden sisään jo kolmatta kertaa Suomessa esiintyneen trion musiikki on minimalistista ambient-jazzia – yleensä. Aina täysin improvisoitua, mutta yleensä kuitenkin ennustettavaa, hitaasti kasvavaa nostatusta.

Hitaasti kasvava kaari toteutui nytkin Aleksanterin teatterissa. Chris Abrahamsin piano aloitti melodisten kuvioiden pyörittelyllä johon pian Tony Buckin rummut ja Lloyd Swantonin basso toivat hypnoottisen rytmiikan. Trio löysi todella hienosti kasvavan minimalistisen kuvion jossa kaikki elementit tuntuivat resonoivan. Se loi meditatiivisen tunnelman jossa saattoi antaa vallan musiikille ohjata ajatuksia ja tunteita.

Ennen pitkää musiikki ja tunnelma avautui enemmän, Buck siirtyi hihatista ride-symbaaliin, valot sinisestä punaiseen. Mutta ei se oikein enää toiminut samalla intensiteetillä kun keskivaiheen hieno nostatus ja kohta 45 minuutin matka olikin ohi. Ei aivan nappisuoritus kokonaisuutena, mutta ehdottomasti paikoin vahva näyttö siitä miten joskus vähemmän on enemmän.

  • Chris Abrahams, piano
  • Lloyd Swanton, basso
  • Tony Buck, rummut
Ei kommentteja