Olavi Louhivuori – Immediate Music I

Vuonna 1968 M.A.Numminen, Tommi Parko, Peter Widén ja Arto Koskinen esiintyivät Bulgariassa Sofian kansainvälisillä nuorisofestivaaleilla sähkökvartettina soittaen Erkki Kureniemen suunnitelemaa samannimistä varhaista syntetisaattoria. Kvartetin omaperäinen esitys tyhjensi yleisöstä suuren osan ja keskeytettiin järjestäjien toimesta.

Nummisen seikkailut konemusiikin pioneerina muistuivat mieleen kun kuuntelin We Jazz -tapahtumassa (jonka suojelijana Numminen on joka vuosi toiminut) rumpali Olavi Louhivuoren viiden vuoden ja levyn mittaiseksi kaavaillun Immediate Music -sarjan ensimmäisen kokoonpanon keikkaa – sen verran on tässä kokoonpanossa vahva sähköisen noisen pauhu, sähköisen pauhun pääarkkitehtina äänitaiteilija Teemu Korpipää ja kolmantena pyöränä jouhikonsoittaja Pekko Käppi. Enään ei tosin aggressiivinenkaan konepörinä aiheuta 60-luvun lopun kaltaisia reaktioita yleisöissä, mutta vielä on matkaa Merzbowsta mainstreamiin että pieni kapinallisuuden siemen tässäkin projektissa itää.

Projektin lähtökohdissa olennaiselta tuntuvat kontrastit. Edellinen Louhivuoren omissa nimissä julkaistu levytys oli sooloprojekti Existence jossa Louhivuori soitti rumpuja pääsääntöisesti etukäteen valmisteltujen elektronistyylisten ’taustojen’ kanssa – livenä tukena tuolloin myös Korpipää. Voi kuvitella, että improvisoivalle jazzmuusikolle itse tuotettujen staattisten taustojen kanssa soitto tuntuu siltä kun joutuisi itserakentamaansa häkkiin vangiksi – ei siis ihme että jos tässä uudessakin projektissa on samaan tapaan sähköiset soundit akustisen rumpusetin vastapainona niin lähtökohtana oli aivan päinvastainen suunnittelematon improvisointi. Kokoonpano tapasi vasta juuri ennen äänitysten alkua.

Se toinen keskeinen kontrasti on akustisen ja elektronisen kohtaaminen. Vahvan sähköiseen äänimaisemaan jouhikonsoittaja Käpin ottaminen osaksi on ajatuksena mielenkiintoinen, joskin melko vahvoin efektein Käpin jouhikko ja alkuvoimainen äännähtely sulautuu kokonaisuuteen vähän liiankin hyvin – jos ei tätä tietäisi niin voisi jouhikon ulinan mieltää täysin sähköiseksikin ääneksi. Muutenkin jos vertaa tätä levytystä saman trion livekeikkaan niin tuntuu siltä että tämä taltiointi jää kyllä selvästikin kakkoseksi – musiikin luomisen näkeminen toi tähän projektiin paljon lisää.

Levyn tunnelma on dystooppisen painostava. Kolme pitkää improvisaatiota ovat vapaamuotoisia, mutta eivät täysin muodottomia. Niinkuin usein vapaassa improvisoinnissa maalataan abstakteja muotoja paksulla pensselillä – kovaa/hiljaa, korkeampaa/matalampaa. Pitkät kaaret eivät kuitenkaan toimi yhtä hyvin kuin Louhivuoren etukäteen suunnitelluissa projekteissa kuten aiemmin mainittu Existence tai Oddarrang vaikka onhan aina vapaasti improvisoidussa oma arvonsa.

Idean asteella mielenkiintoinen kohtaaminen, mutta en usko että tämä levy juurikaan päätyy lautaselleni tämän tutustumisen jälkeen.

Kolmensadan kappaleen rajoitettuna painoksena julkaistua LPtä myy Digelius. Levy on myös kuunneltavissa Spotifyssa.

  • Pekko Käppi, jouhikko, elektroniikka, laulu
  • Teemu Korpipää, elektroniikka
  • Olavi Louhivuori, rummut, elektroniikka
Ei kommentteja

Teemu Viinikainen III Koko Jazz Clubilla

Kitaristi Teemu Viinikainen on kuulunut suomalaisen jazzkentän luottohahmoihin jo toistakymmentä vuotta. Hienosti irtoaa Viinikaiselta soitto niin lähempänä jazzin perinteitä kuin erilaisilla fuusiopoluilla. Minulle Viinikaisen omia nimiä kantavien kokoopanojen – niin aiempi Teemu Viinikainen Trio Ville Herralan ja Mika Kallion kanssa kuin tämän hetkinen Teemu Viinikainen III, jossa mukana kosketinsoittaja Mikael Myrskog ja Joonas Riippa – musiikki on aina maitunut paljon paremmalta livenä kuin levyltä. Siispä täytyi suunnistaa Koko Jazz Clubin 2018 kauden avajaisiltaan nauttimaan III:sta (laittakaa oma 5.5% vitsinne tähän).

Mielenkiintoisena tietona Koko Jazz Clubin suunnitelmista yleisesti Timo Hirvonen kertoi Kokon lähtevän myös levyjulkaisuhommiin klubilla äänitetyillä livelevyillä. Ensimmäinen äänitettävä on kuulemma tammikuun 18. päivän Riitta Paakki Quartetin keikka.

III:n illan kahteen settiin mahtui muutama uusikin biisi, mutta suurimmaksi osaksi liikuttiin syksyllä ilmestyneen Return of Robert Dickson -levyn tunnelmissa ja olihan taas livenä meininki kova ja aika kului kuin siivillä.

Kuulaan fuusiohenkisen trion yhteistyö ja kommunikaatio pelaa hyvin – Viinikainen on mainiosti samalla aaltopituudella niin Myrskogin kuin Riipankin kanssa. Erityisesti kitaran ja koskettimien toisiaan täydentävää toimintaa oli mukava seurata livenä – paikoin Myrskogin sähköpiano kuulosti hämmästyttävän samanlaiselta Viinikaisen kitaran kanssa. Rumpali Riippa tunnetaan ehkä paremmin luovien ratkaisujen mestarina, mutta III:n vähän suoraviivaisempi groove-vetoinenkin homma on maukasta kuunneltavaa ja onhan tässäkin ohjelmistossa monia paikkoja vapaammalle rumputyöskentelylle.

Taukoineen vähän päälle kaksituntinen kaksisettinen meni tosiaan trion seurassa kuin siivillä. Hienona encorena kuultiin bändin versio Ornette Colemanin Blues Connotationista joka lähti vimmatun vikkelällä tulkinnalla teemasta josta sitten siirryttiin hitaaseen, jopa laahaavaan perinteiseen blues shuffleen ja lopuksi vielä takaisin tuttuun teemaan. Hyvä keikka!

  • Teemu Viinikainen – kitara
  • Mikael Myrskog – koskettimet
  • Joonas Riippa – rummut

Teemu Viinikainen III Koko Jazz Clubilla 11.1.2018

Ei kommentteja

Njet Njet 9 – Dark Soul

Kosketinsoittaja-säveltäjä Ville Kyttälän johtama Njet Njet 9 -nonetti on edennyt toiseen levyynsä. Dark Soul -levyllä meininki on pääpiirteittäin tuttua 2016 vuoden Unicorn Attackilta – vähän funkkia, vähän fuusiota, vähän isomman torvisektion jazzia ja paljon muutakin ja groove aina vahvana mukana, mutta ehkä linja on nyt vähän selkeytynyt. Aivan yhtää laajaa kirjoa rönsyilevää tyylittelyä ei nyt ole, tukeva torvisektio monine kokeneine solisteineen vahvasti äänessä. Musiikillisella kartalla ollaan jossain samoilla mannuilla Northern Governorsin ja Utopianistin kanssa, mutta vähän perinteisemmän torvisektiomeiningin suuntaan.

Kappaleiden nimissä on synkkiä sävyjä – Dancing with Demons, Dark Soul, The Hour of the Wolf  – mutta musiikissa mennään soittamisen ilo edellä. Meininki on menevää ja onneksi päälleliimattua teennäistä bilemeininkiä ei onneksi juuri löydy.

Bändin soittajista ainakin osa lienee eri yhteyksistä tuttuja suomalaisen jazzin seuraajille, joskaan ei tällaisista funkahtavista hommista – Moposta monille ovat tuttuja niin baritonisaksofonisti Linda Fredriksson kuin rumpali Eeti Nieminen, trumpetisti Martti Vesala on vakuuttanut viime vuosina erityisesti oman Soundpost Quintettinsa johtajana, Ville Vannemaa osoitti Teddy’s WestCoastersissa kypsyyttään Jukka Perkon ja Jukka Eskolan veroisena vastuunottajana ja kitaristi Veikki Virkajärveäkin olen tottunut kuulemaan perinteisemmillä jazzsoundeilla fuusiohenkisen revittelyn sijaan. Ammattitaidolla kuitenkin joka osa-alueella homma toimii Njet Njetissäkin – paljon tietysti auttaa se, että basisti Heikki Laineen groovespesialistin ote.

Ensimmäisen levyn tavoin laulaja Stina Koistinen vierailee viimeisellä raidalla – samaa feattailuahan on viime vuosina kuultu Koistiselta niin Sointi Jazz Orchestrain Syntymällä kuin Mopon Beibelläkin, vähän toivoisi että jos nyt yksi laulubiisi levylle Koistisen laulamana laitetaan niin voisi kokeilla jotain muutakin paikkaa kun sitä viimeistä.

En yleensä hirveästi liputa fuusiotiluttelun puolesta – ainakaan uusilla levyillä – mutta tällä levyllä kyllä edukseen erottuu The Hour of the Wolf vauhdikkailla syntsaujellusosioillaan (synamelodian juuret taitavat olla ykköslevyn lyhyellä välihäröbiisissä Prost!, tämä hauska mielleyhtymä ainakin nousee esille kun levyt peräkkäin kuuntelee). Ehkä enemmänkin Njet Njet 9 voisi tuommoiseen Snarky Puppy -henkiseen suuntaan kurotella.

Dark Soul tuntuu kestävän kuuntelua varsin hyvin, ei helposti kyllästytä vaikka pyörittäisi useamman kerran päivässä läpi – erittäin hyvä merkki. Ehkä kuitenkin pientä hittibiisen ja kohokohtien puuteta voi kuitenkin havaita – monet kappaleista eivät jää yksittäisinä mieleen.

Uuden levyn julkaisun tunnelmissa Njet Njet 9 on kiertueella Suomessa seuraavasti:

  • 24.1. Helsinki, Juttutupa
  • 25.1. Jyväskylä, Poppari
  • 26.1. Oulu, Vanha Paloasema
  • 31.1. Joensuu, Kerubi
  • 2.2. Espoo, April Jazz Club
  • 3.2. Flame Jazz Cruise

Uutta levyä myy Levykauppa Äx: LP, CD.

Njet Njet 9 ovat:

  • Ville Kyttälä – kosketinsoittimet
  • Martti Vesala – trumpetti
  • Mikko Haanpää – pasuuna
  • Linda Fredriksson – saksofoni
  • Ville Vannemaa – saksofoni, huilu
  • Pekka Seppänen – saksofoni, huilu klarinetti
  • Veikki Virkajärvi – kitara
  • Heikki Laine – basso
  • Eeti Nieminen – rummut
Ei kommentteja

Teemu Eronen Quintet At Home

Perinteisen svengaavan konstailemattoman jazzin puutetta valittaa moni uudessa jazzlevytarjonnassa. Rumpali Teemu Erosen Teemu Eronen Quintet At Home -levy paikkaa tätä puutetta – Blue Note -henkeen tyylitellystä kannesta lähtien ollaan 50-luvun lopun ja 60-luvun alun hard boppailevissa tunnelmissa. Kvintetin puhaltajat ovat monille tuttuja UMOn riveistä – trumpetissa Teemu Mattsson ja saksofoneissa Jouni Järvelä joka vastaa myös kahdesta sävellyksestä ja kaikista sovituksista. Lisäksi pianoa soittaa Jari Kanninen ja bassoa Teemu Keränen.

Tyyli säilyy läpi levyn – vanhojen hyväksi havaittujen sapluunoiden sisällä pysytään koko puolituntinen. Ei siinä mitään, mutta lisää vaihteita toivoisi moneen otteeseen bändiltä löytyvän – kohokohdaksi nousee April Foolsin lopun rivakampi Erosen ja Järvelän trading eights-vuoropuhelu. Levyn päättävä rento, mutta itsevarma The Lonely Preacher jää myös mieleen lupaavana sävellyksenä ja sopivana lopetuksena.

Sen verran turvallisilla raiteilla levy kaiken kaikkiaan pysyy, että siitä jää suuhun taustamusiikin maku, mutta aivan mainiota ’kulutusjazzia’ kuitenkin eikä 31 minuutin lyhyen keston aikana kerkeä vielä pitkästyäkään, voipa tehdä mieli laittaa keikko pyörimään toistamiseenkin.

Jazzin yhden kulta-ajan kaikuja pienessä svengaavassa paketissa.

Levyä myy Digelius LP:nä ja CD:nä.

  • Teemu Eronen – rummut
  • Jouni Järvelä, saksofonit
  • Teemu Mattsson, trumpetti, kornetti
  • Jari Kanninen, piano
  • Teemu Keränen, basso
Ei kommentteja

Jazzpossun tammikuun 2018 soittolista

Spotify URI: spotify:user:pas2:playlist:1wXoWxYfn46jxcodgfTBlJ

Uutta ja ajankohtaista Suomesta

  • Kaisa’s Machine – Turn & Return
  • Eero Koivistoinen – Hallanvaara
  • Alan Matheson & Wade Mikkola – Uusmaalaisten laulu
  • Mikko Innanen & Simo Laihonen – Uusmaalaisten laulu
  • UMO – Memories
  • Nicole Willis & UMO – Break Free (Shake a Tailfeather)
  • Nassaun Fasaani – Kayame
  • Njet Njet 9 – Kulkuriveljeni Jan
  • Olavi Louhivuori – Immediate Music I

Basisti Kaisa Mäensivun johtaman Kaisa’s Machineensilevyn musiikki tuo paikoin mieleen Eero Koivistoisen nykyisen kvartetin jonka uusi levy Illusion ei olekaan vielä ollut blogissa esillä, joten otetaan soittiksen alkuun nämä kaksi kärpästä yhdellä iskulla haltuun.

Seuraavassa parivaljakossa kaksi tulkintaa Uusmaalaisten laulusta – uusi julkaisu ensin, trumpetisti Alan Matheson ja basisti Wade Mikkola tarttuivat toistamiseen suomalaisten säveltäjien musiikkiin pari vuotta sitten ilmestyneen Summer Evening -levyn jatkoksi ilmestyi joulukuussa Souvenirs. Toinen tulkinta on maakuntalaulujen parissa enemmänkin kunnostautuneen – viimeksi keikalla We Jazz 2017 -tapahtumassa – Mikko Innasen duo-levyltä, rummuissa Simo Laihonen. Tämä levyhän on jo vuoden vanha, mutta viime kuussa vasta tullut Spotify’hin kuunneltavaksi.

UMO Jazz Orchestran alkuvuoden keikkoihin kuuluvat Olli Ahvenlahden UMOlle säveltämästä musiikista koostuva Seawinds ja Nicole Willisin kanssa tehdyn levyn My Name is Nicole Willis julkkarikeikka. Ahvenlahden UMOlle tekemistä sävellyksistä 70-luvulla jo levytettiin Memories – Willisin soul-paloista sessiota seuranneesta keikasta aikoinaan mieleen jäi Break Free (Shake a Tailfeather).

Nassaun Fasaani jatkaa uudella levyllään tiukasti groovaavaa fuusio-henkistä linjaa. Groove on verissä myös juuri uuden levyn julkaisseella Njet Njet 9:llä, silloinkin kun tulkitaan Tapsa Rautavaaran Kulkuriveljeni Jania.

We Jazz 2017:ssä rumpali Olavi Louhivuoren julkaisi uuden Immediate Music -levysarjan avauksen. Synkän elektronisesti improvisoivan trion muina pyörinä Teemu Korpipää ja Pekko Käppi.

Kovia ulkomaisia

  • Moses Boyd – Sirens
  • Ruby Rushton – Butterfly
  • Nicole Mitchell – Forestwalk Timewalk
  • Dave Douglas & Frank Woeste – Dada People
  • Ahmad Jamal – Marseille
  • Gerald Clayton – Soul Stomp
  • Charles Lloyd New Quartet – Dream Weaver

We Jazzissa suomalaisyleisölle tuli tutuksi myös rumpali Moses Boyd Binker & Moses duon osana – Boyd on julkaissut myös omalla nimellään viime vuonna EP:n tässä yksi tyylinäyte siltä.

Boydin tavoin Lontoon skenestä tulee myös Ruby Rushton joka ei ole henkilö (etenkään se ei ole levyjen kansissa poseeraava nainen) vaan tuottajahahmo Tenderloniuksen, oikealta nimeltään Ed Cawthorne, johtama bändi joka julkaisi viime vuonna kaksi Trudi’s Songbook -levyä – vähän retrohenkistä ja hieman mystistäkin groovea, tässä tulkinta Herbie Hancockin Butterfly’sta josta on kehkeytynyt viime vuosina varsin usein levytetty biisi.

Hieman mystinen homma on myös huilisti Nicole Mitchellin afrofuturistinen häröpallo Mandorla Awakening II: Emerging Worlds joka löysi tiensä monille kriitikoiden 2017 parhaat -listoille.

Trumpetisti Dave Douglasin ja kosketinsoittaja Frank Woesten, joka ehkä parhaiten muistetaan Ibrahim Maaloufin bändistä, kohtaaminen Dada People löysi innoituksensa surrealisti-valokuvaaja Man Rayn maailmasta. Levy julkaistiin jo 2016, mutta ilmestyi vasta äskettäin Spotify’hin ja on sen verta hyvä lätty että ansaitsee tulla huomioiduksi.

Lähemmäs yhdeksänkymppisen Ahmad Jamalin piano soi vielä väkevästi. Viime vuonna ilmestynyt Marseille -levy löysi paikkansa monilla vuoden parhaat -listoilla eikä tällä kertaa kyse ollut pakollisesta hatunnostosta vielä soittokunnossa olevalle legendalle.

Pianisti Gerald Claytonin keväällä ilmestynyt levy Tributary Tales jäi varsin vähälle huomiolle – itsekin kuulin levystä vasta äskettäin Jazzliiton toiminnanjohtaja Ami Vuoriselta. Erityisen hieno biisi on Soul Stomp jonka melko yksinkertaisesta tarttuvasta melodiasta kasvaa melko mahtaviin mittasuhteisiin yltävä teos biisin kehittyessä.

Kuusikymmentäluvun puolessa välissä hetken aikaa maailman suosituimpiin jazztähtiin  kuulunut saksofonisti Charles Lloyd kävi kvartetteineen Tampere Jazz Happeningissa 2016. Kesällä 2016 on livenä äänitetty myös Lloydin uusin julkaisu Passin’ Thru – eri rumpali kuin Tampereella, mutta samaa vahvaa meininkiä. Lloydin pari edellistä levyä ovat olleet pieniä pettymyksiä, mutta tämä livetaltiointi on varsin mainio – esimerkkinä huima melkein 20 minuuttinen versio legendaarisesta Dream Weaver -biisistä.

Avainsanat: ,
Ei kommentteja

Kaisa’s Machine – In the Key of K

Alle kolmekymppinen suomalainen jazzmuusikkosukupolvi on tuottanut viime vuosina toistuvasti hienoja levyjä ja keikkaelämyksiä monissa eri kokoonpanoissa. Näistä kotimaista jazzia seuraaville jo tutuista nimistä muodostuy myös basisti Kaisa Mäensivun johtama Kaisa’s Machine – saksofonissa Max Zenger, pianossa Mikael Myrskog ja rummuissa Jonatan Sarikoski – joka on juuri julkaissut ensilevynä In the Key of K.

Kaisa’s Machine perustettiin kun Mäensivu palasi vaihto-opiskelureissulta New Yorkista ja modernine amerikkalaisen jazzin kaikuja kuuluu In the Key of K’llakin. Nousevan sukupolven jazzarit  ovat kyllä muutenkin monesti osoittaneet, että perinnetietoinen kolmimuunteinen svengi ei ole mikään kauhistus. Kaisa’s Machine on puhtaasti jazz ja hyvä niin.

Useammassa kappaleessa kuuluu mukavasti dynamiikan tajua ja hienosti kasvavaa tunnelman rakentamista – tähän jokainen neljästä muusikosta tuo hyvin oman panoksensa. Basisti-johtaja Mäensivu joka vastaa myös kaikista sävellyksistä soittaa niin tukevana yhtyeen selkärankana kuin oivallisena solistina jonka soolot istuvat aina mainiosti kappaleisiin. Puhaltaja Zenger on välillä lyyrinen, tarpeen tullen sooloissa sitten villimpi kun tilanne sitä vaatii. Myrskogin pianonsoitossa on paikoin upeaa dramatiikkaa ja rumpali Sarikosken työskentelyssä viehätti erityisesti virvelirummun käyttö ja olisi häneltä kernaasti useammankin soolon kuullut.

Parhaiten elementit tulevat kokoon mahtavalla Turn & Return -raidalla joka on levyn ehdoton kohokohta, joskin vahva on myös sitä seuraava 60-lukulaiseen Hancock/Shorter -post-boppiin kallellaan oleva Good Intensions.

Levyssä on mainioita aineksia, mutta se jää hieman sisäsiistin oloiseksi, vielä vahvempaa, villiä ja vapaata rajojen rikkomista olisi soolo-osuuksiin voinut raapia niin tästähän olisi tullut vaikka mitä.

Uutta levyä saa Eclipse Musicin Bandcampista tai Levykauppa Äxästä. Se löytyy myös Spotifysta. Bändi on ensivuonna suuntaamassa kiertueelle ympäri Suomea huhtikuussa.

  • Kaisa Mäensivu – kontrabasso
  • Max Zenger – saksofoni
  • Mikael Myrskog – piano
  • Jonatan Sarikoski – rummut
Ei kommentteja