Kim Cesarion – Brains Out

1239007_643571448996732_28144642_n

Kim Cesarion valloittaa Pohjoismaita tasaisella ja ilmeisen suunnitellulla tahdillaan. Radiot riisuttiin aseista puoli vuotta sitten Undressed-singlellä. Sitä seurasi sarja pistokeikkoja ympäri pohjoisia pääkaupunkeja ja muotitapahtumia, kuten viime viikonlopun Helsinki Fashion Weekend.

Tarina sai jatkoa tänään, kun Brains Out -niminen kakkossingle pistettiin kiertoon. Cesarion on ottanut sanoituksiin hieman uuden tulokulman: vaatteiden riisumisen sijaan pureudutaan sisäiseen kauneuteen.

Kävin pop-komeetan ensimmäisellä Suomen keikalla viime keväänä. Live-veto oli vakuuttava: sekä ääni että karisma kestivät lähemmän tarkastelun. Undressed-hitin ympärille sijoitetut biisit olivat pääosin helvetin hyviä ja tulevaisuus lupasi hyvää.

Brains Out onkin hienoinen pettymys. Kiinnostavin terä ja live-kokemuksen rosoisuus ovat kadonneet täydellisyyttä tavoittelevan tuotannon mukana, eikä koukuistakaan ole oikein mihinkään.

Odotukset loppuvuonna julkaistavaa debyyttialbumia kohtaan ovat edelleen korkealla. Brains Out on toivottavasti välivaihe soulimpaan ja kulmikkaampaan ilmaisuun johtavalla tiellä.

Kotisivut // Facebook // Twitter // Spotify

Kuva täältä

Avainsanat: ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.