Adjö

Rosvojoukkio sai viime viikolla viisi uutta jäsentä. Se tarkoittaa sitä, että eräs vanha kettu jättäytyy samalla taka-alalle.

Viisi musiikkibloggaamisen täyteistä vuotta ovat jättäneet jälkensä. Harrastus on sekoittunut verenkiertoon, eikä sen jättämää leimaa voi huomioimatta. Olenkin hurjan onnellinen siitä, että saan kehittää toimintaa edelleen sikariportaasta käsin.

Jatkossa ääntäni kuulee muun muassa Rikospaikalla, Rosvojen Facebook-sivulla ja toisessa blogissani. Kiitos kuluneista vuosista ja siitä, että olet löytänyt tiesi Rosvoihin. Se merkitsee minulle tällä hetkellä enemmän kuin oman musiikkiblogin kirjottaminen.

3 kommenttia

Grammy-palkintoja odotellessa: Musiikkigaalojen hienoimmat hetket

Echoes: Musiikkigaalojen hienoimmat hetket

Grammy-gaalan koneisto pyörähtää käyntiin aamuyöllä Suomen aikaa ja meikäläistä jännittää. Olen ollut koko elämäni ajan musiikkigaalojen suurkuluttaja, mutta viime vuosina touhusta on tullut yhä enemmän fanaattista.

Musiikkialan Oscareiden lisäksi rakastan MTV:n tapahtumia ja muita jenkkituotantoja, Brit Awardseja ja jopa kotimaista Emma-gaalaa. Tapahtuman luonteella ei ole väliä, kunhan säihke puskee tv-ruudun läpi.

Lienee sanomattakin selvää, että palkintojen jakoa jännittävämpää on se, millaisia maailmoja gaalaesitysen ympärille on luotu. Tänään lavalle astelevat Taylor Swiftin ja Katy Perryn kaltaisten vakiovieraiden lisäksi Nine Inch Nails ja Metallica.

Ennen punaisen maton korkkaamista on kuitenkin aikaa pohtia viime vuoden gaalaesityksiä. Tein listan mieleni perukoille parhaiten jämähtäneistä esityksistä, joita olen palannut katsomaan YouTubeen useaan otteeseen.

Katy Perry – Unconditionally (European Music Awards)

Katy Perry on palkintogaalojen lempilapsi. Laulaja on päivystänyt punaisella matolla taukoamatta viimeisen viiden vuoden ajan ja haalinut lukuisten esiintymisten jatkoksi myös juontajan pestin. Berliinissä vuonna 2009 järjestetyn European Music Awardsin teemana oli Katy Kat Club ja meininki sen mukainen.

Miley Cyruksen hiisailuja lukuunottamatta viime syksyinen EMA oli sangen pitkäveteinen. Juhlatunnelma ei hyväillyt kattorakenteita ja esiintyjälistakin oli puuduttava. Katy Perryn kolmeminuuttisen kohdalla aika kuitenkin pysähtyi: Unconditionallyn tueksi oli rakennettu esitys, jota voi kuvailla jokaisella mittapuulla täydelliseksi gaalahetkeksi.

Valokeilojen keskellä hohtanut esiintyjäkin loisti ennennäkemättömällä tavalla – niin karisman kuin laulutaitojensakin puolesta.

Bruno Mars – Treasure (Billboard Music Awards)

Bruno Marsista voi olla montaa mieltä – ja mielipiteet saattavat muuttua valonnopeudella. Liputtaisin itse tällä hetkellä vahvasti vihaajien lippua, ellen olisi sattumalta katsonut artistin esitystä Billboard Music Awardseissa viime kesänä.

Treasuren gaala-asu on räätälöity monelta kohdin oikein. Kimmeltävä lava vie paatuneimmankin koruharakan sydämen ja häpeilemätön tanssikoreografia saa lähidiskon lanteet  sekaisin.

Erityisesti C-osan synkronoidut liikkeet kannattaa pitää mielessä ensi viikonloppua varten.

Justin Timberlake – Mirrors (Brit Awards)

Ystäväpiirin reaktioista päätellen Justin Timberlake oli viime vuoden tärkein ilmiö. Odotukset olivat toki korkealla myös Katajanokan kaksiossa, mutta laimeahkot albumit olivat todellisen kokemuksen sijaan raju antikliimaksi.

Timberlaken vuodesta jäikin parhaiten mieleen alkuvuoden odottava tunnelma ja Mirrorsin kuuleminen ensimmäistä kertaa livenä Brit Awardseissa. Kristallien taakse piilotettu ja Tom Fordiin puettu artisti veti osuutensa niin arvokkaasti, että kylmät väreet neppailivat pitkin selkäpiitä.

Tämänkin gaalavedon näin muuten ihan televisiosta livestreamien sijaan – kiitos Yle Teeman!

Rihanna – Stay (Grammys)

Rihanna on palkintogaalojen vakiokalustoa Katy Perryn tavoin. Eikä syyttä – neiti on ollut jo monen vuoden ajan valtavirran kantavin ääni ja valovoimaisin tähti. Stay oli yksi viime vuoden kauneimpia slovareita ja esitys Grammy-gaalassa sen mukainen.

Rihannan läsnäolo lavalla huumaa. Oman osuutensa paikan päällä vetävä Mikky Ekko tyytyy suosiolla sivuosaan, sillä RiRin eleet kertovat Ekkon säveliä enemmän. Virheetön esimerkki siitä, miten lava otetaan haltuun juhlahumun keskellä.

Lady Gaga feat. R. Kelly – Do What U Want (American Music Awards)

Isojen lavojen kameleontti on iskenyt Artpop-albumin julkaisun jälkeen huumorikortin hämmentävän usein pöytään. Saturday Night Liven esiintymiset olivat kerrassaan huvittavia ja American Music Awardseissa mopo lähti kokonaan käsistä.

Do What U Want -kappaleen siirtäminen Valkoiseen taloon ei ollut  kaikkien mielestä paras veto, mutta Gagan keveämpi ote iski omaan makuhermooni paremmin kuin esimerkiksi Tumblr-inspiroitunut VMA-esitys. Tarinointi on aina plussaa ylivilkkaassa gaalalähetyksessä.

Rosvosektori

Miguelin musiikki vetää parhaimmillaan sanattomaksi. Samoin tekee Billboard Music Awardseissa tapahtunut stiplu, joka aiheuttaa niskasärkyä ja spontaania huutoa. Sinua on varoitettu.

(Väkivaltainen kohtaus alkaa n. 3:10.)

Grammy-gaalaa voit seurata suorana noin kolmen aikoihin aamuyöllä täältä. Lähetys saapuu kuitenkin pikavauhtia Suomenkin televisioon ja juhlahumuun voi verhoutua Yle TV2:lla klo 22.05 alkaen. 

6 kommenttia

Raffertie – Sleep of Reason

1063689_10151768827942640_1045846416_o

Benjamin Stefanski tuijottaa debyyttialbuminsa kannessa tyhjyyteen. Varjot ovat peitelleet artistin kasvot  ja valo värjää vain siluetin. Valokuva kätkee taakseensa liikkeen, jonka suuntaa pinta ei kerro. Se on kuitenkin läsnä levyllä, jonka tekijä on virka-ajallaan nimeltään Raffertie.

Sleep of Reason -niminen albumi julkaistiin elokuussa Ninjan Tunen välityksellä. Se on jatkoa viime vuonna rakastamilleni synkille biiteille, joita veistivät Zombyn lisäksi Gesaffelstein, Jon Hopkins ja miksei Kanye Westkin osaltaan. 

Yksi vahvuus nousee Raffertien sävellyksissä muiden ylitse: dynamiikan hallinta. Stefanski on kurittanut kappaleisiin tarttuneen liike-energian häkellyttävän hyvin. Sleep of Reason on loputtoman mielenkiintoinen levy sen vaihtelevan käsikirjoituksen vuoksi. Rakastan itse esimerkiksi Build Me Upin kaltaisia kappaleita, joiden sävelet vyöryvät odottamatta ylitse.

Koukuttavia elementtejä on veistetty myös muusta kuin raa’asta voimasta. Albumin avaava Undertow on säksättävän basson ja sen alle jäävän lauluraidan kaksinkamppailu. Kappale vaatii kaiken keskittymisen, mikä johtaa uppoutumiseen levyn maailmaan. Yadin avustama Trust on puolestaan toisesta universumista ja sen pakahduttava kauneus on asia, joka puuttuu esimerkiksi Gesaffelsteinin Alephista juuri kokonaan.

Levyltä on julkaistu toistaiseksi vain yksi musiikkivideo. En tiedä, minne se johdattaa, mutta en tahdo ainakaan itse poistua Sleep of Reasonin tiluksilta vielä hetkeen.

Kotisivut // Facebook // Twitter // Soundcloud //

Kuva täältä

Avainsanat: ,
Ei kommentteja

Vance Joy

640x640-c

Valtavirran pintakalvon ovat puhkaiseet lähivuosina useat folkahtavat lauluntekijät, joiden tuotannon olettaisi soivan jossain muualla kuin kaupallisilla radiokanavilla. The Lumineersin ja Passengerin kaltaisten hitintekijöiden vanavedessä seilaa uusi tähti –  australialainen Vance Joy.

Nuoren lauluntekijän edeltäjien kappaleissa soi tainnuttava keveys, joka vavahduttaa muiden poppareiden tehtailemaa äänivallia. Samankaltaista sointia noudattava kaava on vienyt Vance Joyn isojen poikien levy-yhtiöön ja australialaisten radiokanavien lempilapseksi. Artisti solmi Atlanticin kanssa viiden vuoden levytyssopimuksen ja samaan aikaan ensimmäinen single sai tuplaplatinaa.

Ja sitä singleä ei voikaan kehua tarpeeksi. Riptide on iso rakkauslaulu, jonka takavasemmalta iskevä charmi on verhoiltu nokkelien sanoitusten taakse.  Kappaleen kylkeen liimattu From Afar kasvaa nuotiolaulusta maaniseksi hokemaksi ja ravistelee eniten viimeisten sointujen vaiettua.

”It shouldn’t come as surprise,
what I’m feeling, what I’m feeling now.” 

Niih.

Kotisivut // Facebook // Twitter // Spotify

Kuva täältä

Avainsanat: , , ,
Ei kommentteja

Dom Kan Inte Höra Musiken ja 79 muuta kappaletta

img_0473

Julkaistuani viikko sitten Norlie & KKV:n keikkaa käsitelleen tekstin, suljin tietokoneen kannen, solmin kengännauhat ja lähdin kohti Korjaamoa. Navy Jerry’s -kapakassa kohotetut alkumaljat viivyttivät askelta tovin, jos toisenkin ja raitiovaunu karahti Töölöön pari minuuttia ennen illan pääaktia.

Voisin kutsua itseäni kokeneeksi Svenska Talande Klubbailijaksi. En ollut kuitekaan varautunut Vaunusalin uumeniin johdattavaan jonoon. Bändi viritteli soittimaan lavalla, eikä ovimies ollut alkuunkaan varma, mahtuvatko tyhjyyttään kumisevassa Töölössä seisoskelevat ihmiset sisälle halliin.

Twitter-profiiliani seuraavat lukijat tietävät tarinan lopun. Norlie & KKV:n otti vastaan yleisö, joka lauloi hurmoksessaan kappaleiden sanoitukset sanasta sanaan ja alusta loppuun. Lavalta singottiin ruotsinkielisten riimien lisäksi muun muassa nuuskapurkkeja ja Korjaamo muuttui vaivihkaa festivaaliareenaksi, joka kiehui spottivalojen poltteessa.

Olin keikan jälkeen vähintään yhtä yllättynyt kuin yhtye. Arkipäiville osuvat keikat eivät ole omien kokemuksieni mukaan koskaan kovin kaksisia. Yleisön innostus ja tukholmalaiskaksikon vahva esitys saivat kuitenkin otsarypyt heltiämään hetkeksi. Samassa rykelmässä mieleen palasi asia, joka olisi pitänyt korjata jo monta kuukautta sitten.

On nähkääs niin, että Echoes blogina ja minä musiikinkuuntelijana eivät oikeasti rakennu pelkästään nostalgiasta ja MTV:stä. Yhtälön tärkein muuttuja on ollut jo puoli vuosikymmentä Pohjanlahden aurinkoisemmalta puolelta kaikuva musiikki.

Rakastan kaikenlaista ruotsalaista musiikkia. Vaivuin lukioikäisenä Broder Danielin ja Kentin melankoliaan, joka toimi myöhemmin vastapainona Slagsmålsklubbenin kaltaisten artistien elektromellastukselle. Kulttuuripakolaisen identiteetti on seurannut mukanani tähän päivään asti ja jaksan edelleen innostua ruotsalaisten säveltäjien ilmaisusta.

Lähden tänään pitkästä aikaa Tukholmaan. Sen pohjalta päätinkin tarkastella, mitä ruotsalaiselle musiikille on tapahtunut kuluneen vuosikymmenen aikana. Spotifyyn kasatulla soittolistalla on reilun viiden tunnin ja 80 kappaleen verran säveliä. Pääpaino listalla on indiepainoitteisessa ilmaisussa, mutta sekaan on pistetty myös jatsia, post-metalia, punkia ja räppiä.

Soittolistalta löytyy varmasti asiaan perehtyneille paljon uutta, mutta se on myös mielestäni ihan kelpo tutkimusmatka, mikäli ruotsalainen musiikki ei ole niin tuttu käsite.

Ei kommentteja

Live: Norlie & KKV

Norlie_&_KKV

Liputuspäivät alkavat käydä jo itsetunnon päälle –  juhlallisuudet uhkasivat valua tänäänkin ohi korvien, ellen olisi puhelinkeskustelun aikana kuullut ruotsalaisuuden päivästä. Annan unohtelun itselleni tällä kertaa anteeksi, sillä olin joka tapauksessa menossa etsimään ruotsalaisuuttani Korjaamolla järjestettävälle Svenska Talande Klubbenille.

Juhlapäivää saapuvat kunniottamaan Sonny Fahlberg ja Kim Vadenhag, jotka ovat näin kuuntelijoiden kesken Norlie & KKV. Tukholman popmestareiden nuorempaan sukupolveen kuuluva kaksikko on julkaissut kotimaassaan monta Topplistanille kivunnutta hittiä ja P3-radiokanava risti yhtyeen viime keväänä vuoden tulokkaaksi.

Korjaamolla esiintyykin vahvassa nousukiidossa oleva bändi, jonka ilmaisussa on vahvoja kaikuja jo edesmenneestä Snookista sekä sen jäsenten soolomateriaaleista.  Listapopin ja ruotsinkielisen räpin yhdistelmässä on jotain vastustamatonta ja illan keikka todistanee, onko yhtye kehujensa arvoinen.

NORLIE & KKV (SWE),
MS. LYNX
Korjaamo, vaunusali
klo 20–24 

Facebook // Twitter // Spotify

Kuva täältä

 

Avainsanat: , , ,
Ei kommentteja