Mäsä @ Pannuhuone
Toissa viikonloppuna kävin Kuopion Pannuhuoneella, siellä oli tarjolla rokkia!
Pannuhuone on Kuopion kuppiloiden ehdotonta parhaimmistoa Panzan ja Intron ohella ja itse nautin siellä terassista (kesäisin), DJ-musiikista ja keikoista. Lauantain Humu-Klubilla esiintyi Oy Mathlin & Pisto Ab sekä Mäsä, eli Litku Klemetin vähemmän tunnettu bändi.
Tutustuin ennen keikkaa Mäsän tuotantoon, kun en ollut sitä aiemmin pahemmin kuunnellut. Yhteneväisyyksiä Litkun projekteihin löytyy, muttei liikaa. Tässä on kyse jostain ihan muusta. Mäsän meininki on mukavan pehmo-punk ja kappaleet on jätetty sopivan hiomattomiksi. Litkun tuttu lo-fi soundi on läsnä. Välillä soitto huokuu kummallista karnevaalitunnelmaa, johtuu kai tivoliääniä soittavista syntikoista. Lempikappaleitani ovat Sekaisin Makista (loistava kertosäe), Iisalmen serkku sekä Karoliina.
Sitten Pannuhuoneelle. Lämmittelijänä soitti Oy Mathlin & Pisto Ab, rumpalin ja basistin kombo. Kummatkin hemmetin taitavia, olisipa bändissä vielä esimerkiksi spoken word-vokalisti. Livenä erinomainen yhtye. Tässä vielä eräs livetaltiointi yhtyeen keikalta. (ei tuolta samaiselta keikalta) Mainiota!
Mäsän keikka rävähti soimaan Iisalmen serkulla, Iisalmi kun sattuu olemaan Kuopion lähtistöllä, maalaishommat to the max. Eturivin yleisö riehui alusta asti mukana, harvinainen näky Kuopiossa. Bändin habitus oli jo omanlaisensa nähtävyys. Perkussionisti soitti vanhaa, ilmeisesti mikitettyä matkalaukkua 2Pac-paidassa. Jep, Tupac Shakur-paidassa. Mieslaulaja tanssi hikisenä, kitaristi oli ehdoton tukkajumala ja Litku tietenkin veti omaa showtaan poukkoilemalla ympäriinsä, satunnaisesti kaatuen. Litku ja miessolisti muodostivat yllättävän hyvän kombon ja yritin jälkikäteen selvittää kuka toinen solisti oli, mutta internet ei tiennyt. Ehkä Iisalmen serkku videon Siru? Oli miten oli, erittäin makoisaa todistaa näin energistä rokkikeikkaa kotiseudulla!
Myyntipöydästä nappasin Klemetin uuden levyn Päivä päivältä vähemmän, ah kuinka hyvä levy sekin!