The Primitives – The Lazy Recordings

Olen aina rakastanut demoja, outtakeja ja hits & misses -tyyppisiä kokoelmia. Kun jonkun rakastamansa biisin tai levyn on kuluttanut loppuun on ihan mieletöntä löytää se uudelleen täysin erilaisena sovituksena, usein välittömämpänä, räkäisempänä ja kiinnostavampana. Eikä tätä löytämisen riemua ei enää Spotifyn ansiosta rajoita mikään!

The Primitivesin filmaattinen keulahahmo Tracy Tracy 80-luvulla

The Primitivesin kaksi 80-luvun albumia, Lovely (1988) ja Pure (1989), ovat aivan loistavia levyjä. Crash-hitistään ja eräästä katu-uskottavasta fanittajastaan useimmiten muistettu bändi tuo mieleen kirkkaan helisevän ja katarttisen säröisen välillä vuorottelevat kitarasoundit, laulaja Tracy Tracyn vastustamattoman naiivin tulkinnan ja 60-luvun psykedelialla maustetun kolmen soinnun punk-kaavan niin poppailevana kuin se voi ikinä olla. Ehkä ainoa asia, mikä Primitivesin soundissa on RCA:n julkaisemilla levyillä jättänyt toivomisen varaa, on sen todella hiottu, puhdas eikä erityisen vaarallisen kuuloinen tuotanto, vaikka samaan aikaan biiseistä ja soitosta pystyy aistimaan niiden energisen hengen ja kuvitella miltä ne kenties olivat treeniksellä ja keikoilla kuulostaneet.

Nyt on kuitenkin mahdollista päästä fiilistelemään jotain aivan muuta kun Spotifyyn ilmestyi viime vuonna julkaistut kolme pitkää levyllistä Primitivesiä bändin omalla Lazy-labelilla vuosilta 1985-87!

 

 

Levyjä on tosiaan kolme erillistä: The Lazy Recordings 1985-1987, The Lazy Album Sessions ja The Lazy Singles, sisältäen osittain samoja biisejä keskenään. Lazy 86-88-niminen kokoelma julkaistiin jo vuonna 1989, ja nämä levyt jatkavat bändin alkuaikojen materiaalin parissa: ennen julkaisemattomia versioita, demoja, levyltä jääneitä biisejä ja vähän live-vetojakin.

Lazy-levyiltä löytyy esimerkiksi erilaisia versioita Lovelylle myöhemmin päätyneistä napakympeistä Crash, Thru The Flowers ja Nothing Left. Biisit on soitettu ja äänitetty selkeästi lo-fi:mmalla mentaliteetilla kuin bändin tunnetummat tuotokset, ja itselleni nämä tuovat mieleen esim. toisten kestosuosikkien Black Tambourinen ja The Flatmatesin kasari-indien.

Kuten usein tällaisissa kokoelmissa, laatu biisien välillä saattaa olla suurikin. Crash-versiot kieltämättä kalpenevat tunnetuimman sovituksen rinnalla, joka on niin muhkea ja helisevä, että tuhannen kuuntelukerrankin jälkeen tulee varmasti kylmät väreet. If I go around with you, you know that I’ll get messed up too with you…

Onneksi on myös toisenlaisia esimerkkejä. Lovely-levyllä oleva versio Nothing Leftistä ei ole koskaan sytyttänyt minua kauniin melodiansa lisäksi erityisemmin levyn muun biisimateriaalin rinnalla. Rakastuin kuitenkin päätäpahkaa tähän Nothing Left Sounds -versioon, jossa on nostettu etualalle juuri se pieni, tärkeä alun ja kertosäkeen kitarafilli/riffi, joka myöhemmässä versiossa hukkuu kaiken soundimaailman taakse. Fiilis biiseissä on kovin erilainen, ja kun näitä kuuntelee, tulee myöhemmin levylle päätyneestä sovituksesta väistämättä väsyneemmät vibat. Kiinnostuneet voivat vertailla:

Crawling round my room on a wasted afternoon
passing time away with dreams, it’s so cozy and serene.
I’d like to scream
here’s a door, step outside.

Oh I could walk around till dark
count the flowers in the park
waste the hours until dark
I’ve got nothing left to say
the sun comes up then it slips away.

Primitivesissä on helppo rakastua soundeihin ja fiilikseen, mutta bändillä on myös yllättävän puhuttelevia lyriikoita. Nothing Leftin lisäksi erityisen sytyttävä biisi kaikilta aspekteiltaan on We Found a Way to the Sun. Varoitus: nyt runopoika sisälläni herää, mutta katsokaa ja kuunnelkaa tätä!

I found a way to the sun
and I’m on fire
something strange has begun
and spinning higher
I could almost touch the clouds
but spinning higher
with my head up in the clouds

But it’s all too good to be true
I don’t know just what I should do
I love everything about you

Guess there’s no point in wondering why
in the streets filled with people
we drift by
we drift by
we can fly

We’ve found a way to the sun

Yksi Lazy-levyjen iloisimpia yllätyksiä minulle oli myös punk-henkisesti popittava Really Stupid, joka on Primitivesin toinen single vuodelta 1986. Samaa fiilistä henkii intensiivinen ja rujo She Don’t Need You.

Paras kokonaisuus näistä kolmesta levystä on The Lazy Singles, joka kannattaa vähintään pistää omaan Spotifyyn talteen. Se on kattava ja sielukas katsaus The Primitivesin kiinnostavan erilaiseen 80-luvun puolivälin soundiin, joka ei ole vanhentunut sitäkään vähää vuosikymmenten saatossa mitä studiolevyt joidenkin mielestä saattaisivat olla.

Yksi kommentti kirjoitukseen The Primitives – The Lazy Recordings

  1. Katri kommentoi:

    Ihana kirjoitus ihanasta bändistä! En ollut kuunnellut The Primitivesiä aikoihin, vaikka olenkin jatkuvasti kallellaan helkkyviin kitaroihin ja muutenkin nynnyindieen, mutta tää kesä oli ihan paras aika muistaa näidenkin olemassaolo. Kiitos, siis, näitä kokoelmia on tullu nyt kuunneltua paljon. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.