The New Tigers – The Badger

The New Tigers on ollut aika suvereeni lempilapseni suomalaisessa vaihtoehtorockissa siitä hetkestä asti kun kuulin ensimmäistä kertaa  Velvet Jamin ennen debyyttilevyn julkaisua. Kaiutettu tarttuva riffi ja täysin kohdalleen loksahtanut melodia muodostivat coctailin, joka huumasi täysin jo ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana. Koko debyytti muodostui itselleni todella tärkeäksi – ja oli mielestäni vuoden 2011 paras levy.

Siksi siis odotukset follow-uppia kohtaan olivat niin kovat, että jonkinasteinen pettymys oli kuin tähtiin kirjoitettu. Kun sain lopulta The Badgerin kuunneltavaksi ensivaikutelma oli äärimmäisen positiivinen, suorastaan haltioutunut. Muutaman kuuntelukerran jälkeen iski masennus; eihän tämä kanna samalla tavalla kuin ensimmäinen, voi voi voi, miksi… Mutta sitten se tapahtui täysin odottamatta: New Tigersin ihana, kaunis, tunnelmallinen ja herkkä maailma hiipi kuin hiipikin sieluni sopukoihin ilman vaivaa tai vastustusta, teki juuri saman kuin ensimmäinenkin levy.

Ja niin se tulee tekemään teillekin, odottakaa vain.

Kuinka hieno kansikin voi The Badgerissa olla?

Nyt pääset kuuntelemaan viikon päästä julkaistavaa levyä vain Rosvoissa, osoitteessa http://rosvot.fi/rikospaikka/kuuntele-the-new-tigersin-the-badger-ennakkoon

The Badger lähtee käyntiin kappaleella Where Is It, joka on klassista New Tigersia. Kitarat soljuvat säkeistöistä toiseen ottaen ajoittain lauluosuuksien välillä rujomman vivahteen kuin terävöittääkseen sitä unista kauneutta, jonka Valtteri Virtasen melankoliset laulusäkeistöt maalailevat. Seuraavat biisit Secondary City ja Antarktis jatkavat samalla linjalla, ja varsinkin jälkimmäisen instrumentaaliosuudet ovat progressiivisuudessaan jopa hieman post-rock-vibaisia.

Nelosbiisi Don’t Know Where To Go on viimeistään se hetki kun kyyneleet tulevat silmiin.

Sitting by the window pane, throw my thoughts into the rain, 

hey labrador retriever show me the way

(…)

some sunny day that I hope is not too far

that girl takes my hand and says here we finally are

Tämä taianomainen kappale todella ruumiillistaa ja konkretisoi sen tutun sadesään melankolisen tunteen, eikä parempaa soundtrackia elämälle voisi kuvitella niinä hetkinä, kun ei ole ihan varma missä pitäisi olla, vai pitäisikö missään, eikä mikään oikein tunnu oikein miltään. Se kuitenkin kasvaa toiveikkaasti, kitarat pauhaavat, kaikki palaa ennalleen. Kaikki menee hyvin.

Akustinen tunnelmapala Blue Fell jatkaa samaa outoa, kaihoisaa tunnelmaa, ja intro tuo jostain syystä mieleeni Twin Peaksin. Kappale nousee oikeastaan ehkä suosikkibiisikseni koko levyltä, sillä sen melodia on aivan USKOMATTOMAN hieno!

Levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu Quicksilver tuli varmaan kuunneltua liian monta kertaa sen julkaisun jälkeen, sillä enää se ei jaksa samassa määrin sytyttää kuin muut biisit. Myöskään kakkossinkku Remote Control ei ole mielestäni levyn parhaimmistoa. Sen sijaan Mercury on aivan käsittämättömän tunnelmallinen pala heliseviä kitaroita ja ylivertaisia melodioita. Lopetusbiisi Gentle Rock on riipaisevan kaunis ja eteerinen pop-kappale, joka antaa pauhaavalla kitarakerroksellisuudellaan The Badgerille arvoisensa päätöksen.

Lyhyesti sanottuna tämä levy on mielettömän hyvä. Se ansaitsee kunniakkaasti paikkansa New Tigersin ensimmäisen levyn rinnalla, ja on ehdottomasti tämän vuoden parhaita kotimaisia julkaisuja, eikä häpeile piirun vertaa kansainvälisessäkään vertailussa.

Hienointa New Tigersissa verrattuna useimpiin samoista vaikutteista ammentaviin bändeihin on, että he eivät koskaan mene siitä mistä aita on matalin. Kitaroiden kerrokset ovat  kekseliäitä, yhtyeen melodiantaju päätä huimaavaa ja biisimateriaali on tutunkuuloisesta äänimaailmasta huolimatta varsin omintakeista. The Badgerilla he siirtyvät onnistuneesti ensimmäisen levyn melko suoraviivaisesta tunnelmasta monitulkitaiseen, vieraantuneeseenkin, ehdottomasti vivahteikkaaseen ja utuiseen suuntaan, säilyttäen kuitenkin kaikkien rakastaman sisäisen newtigerisminsa.

Jos tässä haluaa jotain vertailuja esittää, niin The Badgerissa kuuluu kyllä ne tutut vaikutteet – Yo La Tengo, Teenage Fanclub, Jonathan Richman. Tällä levyllä on myös paljon The Pastelsia. Oikeastaan varmaan kaikkia niitä artisteja, joita minäkin rakastan. Voisi olla hyvät keskustelut bändin poikien kanssa musiikista, toivottavasti osutaan joskus samalle baaritiskille!

Vielä lopuksi parit kiitokset. Soliti: kiitos tulevasta vinyylijulkaisusta! Jes! New Tigers ja The Badger: nähdään taas vuoden parhaat -postauksessa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.