Unohda kaikki, mitä Ruger Hauer aiemmin on ollut, ja valmistaudu ottamaan vastaan yksi vuoden parhaista kotimaisista levyistä.

Tommishockin, Paperi T:n ja Pyhimyksen muodostama Ruger Hauer on ottanut jokaisella albumillaan rohkean harppauksen kohti uutta. Jos edellisellä levyllä kuuntelija heitettiin ilman karttaa tai yhteistä kieltä ydinsodan turmelemaan Ukrainaan, Maturen kieli ja ympäristö on entuudestaan tuttu – levyyn on helppo sukeltaa heti syvemmälle tutkimusmatkalle. Tämä albumi aukeaa kuuntelijalleen ilman Googleakin, mutta tulee taatusti jakamaan jälleen mielipiteet kahtia. Kuten ennenkin, mikään ei ole kuin ennen.

Yksi isoimmista muutoksista on tietenkin Regina-yhtyeen Iisa ja Mikko Pykärin mukaan ottaminen. Vaikka ”Rugereit on oikeesti aina vaan se kolme”, Maturella soi Regina Hauer. Tämä kuulostaa ehkä paperilla pelottavammalta ja suuremmalta muutokselta kuin se todellisuudessa on. Iisa Pykäri laulaa useimmissa kappaleissa (usein kertosäkeitä), mutta sen sijaan että hän kuulostaisi uudelta jäseneltä bändissä, Iisan persoonallista ääntä käytetään levyllä ikään kuin instrumenttina. Se on kuitenkin erittäin oleellinen instrumentti. Välillä heleä laulu alleviivaa kappaleen sanomaa tai tuo siihen vekkulia kontrastia, välillä Iisan henki on läsnä ylöspitchattujen vokaalisamplejen muodossa. Iisasta ei saa yliannostusta, mikä tavallaan on vaarana vokalistin kohdalla, joka tuntuu herättävän voimakkaita mielipiteitä. Iisan fanit varmasti antavat siunauksensa, mutta tälläkään levyllä ei tehdä vihamiehistä uusia ystäviä.

Mikko Pykärin tuotanto sen sijaan kuulostaa täysin Ruger Hauerilta. Se ei kuulosta Kalifornia-Kekeltä, Huge L:ltä tai keltään muultakaan aiemmin tuottajan pallilla häärineeltä henkilöltä, mutta tuottajavaihdos on yllättävän saumaton. Pykärin tuotanto on rohkeaa ja freesiä. Inspiraatiota on varmasti imetty räppiskenen ulkopuolelta, mutta lempeiden kitaroiden suuntaan kallistuneet ennakko-odotukseni huomioon ottaen levyn biitit ovat paikoitellen yllättävänkin puhdasta hiphoppia ja soundi erittäiin rugerhauermaista. Rugerhauermaista siinä mielessä, että vaikka yksiselitteistä Ruger-soundia ei olekaan olemassa, Pykärin luoma tunnelma vastaa Rugerista välittyvää filosofiaa ja on linjassa myös edellisten albumien kanssa. Rugerin uudistumistarpeen huomioon ottaen Pykäri tuskin tuottaa seuraavaa albumia, mutta toivottavasti hänen tuotantoaan kuullaan jatkossakin riimittelyn taustalla, sillä se luo erinomaiset raamit yhdelle vuoden kiinnostavimmista levyistä.

Vaan kuullaan Maturella toinenkin vähintään yhtä iso muutos. Kuten levyn nimi sekä tomaattitertulla tyylitelty kansikuva vihjaavatkin, levy kertoo kypsymisestä, kasvamisesta ja ehkä aikuisuudestakin, vaikka aikuistumista vastaan välillä vähän kapinoitaisiinkin. Siinä missä Rugerit ovat aiemmin hyökänneet päälle aggressiivisesti kryptisillä ja synkillä riimeillään, bändi kuulostaa löytäneen balanssin. Levyn teemat kasvukivuista ja rakkaudesta itsensä hyväksymiseen ovat paikoitellen nyt niin arkisia, että niihin voi samastua ja riimit niin suoraviivaisia, ettei niistä tarvitse etsiä piilomerkityksiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö niissä piilisi syvempääkin sanomaa. Lyyrisesti levy onkin aidon ja rehellisen kuuloinen, vaikka bändille ominainen kiero huumorintaju, nihilismi sekä mielen synkkyys ovat edelleen läsnä. Myös vanhaa tuttua uhoa albumilta löytyy, mutta se on jäänyt sivurooliin. Ehkä henkinen kasvu kuuluukin juuri siinä, että Suomen parhaan räppib(r)ändin loppumattomat taidot tulevat esiin niitä turhaan alleviivaamattakin.

”Sanotaan jotain mitä ei oo sanottu / eikä enää sanomattomaks saa / Ruger on paskaa vaan siin merkitykses et se on vitun kovaa paskaa / Mut aiheena laulussa on meil joku muu ku itse laulaja / ku ei levyllä kehtaa enää sitä samaa levyy uusiks kaupata.” -Pyhimys, Amazing

Kuten Pyhimys itsekin Amazing-versessään veistelee, yhtyeen levyntekofilosofia liittyykin juuri kasvamiseen, eteenpäin menemiseen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Rugerin uutta materiaalia kuunnellessa herää hämmästyneet fiilikset. Soundi on usein ollut jotain uutta, jota ei ole ehkä aiemmin suomiräpissä kuultu – välillä jopa edellä aikaansa. Näin myös tällä kertaa. Yksi levyn avainraitoja onkin juuri puolivälissä kuultava Amazing. Kappale avaa yhtyeen filosofiaa, historiaa, sisäisiä suhteita ja paikkaa Suomen räppiskenessä, mutta nostaa rinnalle myös bändin kohtaamat odotukset, kommentit ja ennakkoluulot. Biisissä tuotanto on myös rohkeimmillaan. Ylöspitchattuja vokaaleja, kokeellisia kilahduksia ja kolahduksia ja yleistä häröilyä on toki tullut vastaan yhä useammin räpinkin taustalla, mutta biisin fiilis huitelee enemmän jossain futurististen mikrogenrejen edustajien tai esimerkiksi PC Music -artistien cyber-kulttuuri-millennium-retroilun jalanjäljillä.

Vaikka Amazingissa kulminoituukin hyvin (vuoden 2016) Rugerin henki, ei se silti ole levyn tärkein raita. Esimerkiksi ensimmäisten sinkkulohkaisujen (Typerykset jotka polttavat pilveä avoautoissa ja Sekasin) perään kuultava Kuljettaa on levyn seesteisimmästä päästä, mutta sisältää koko Maturen maukkaimpia laineja mm. itsereflektiosta, elämästä ja sopetutumisesta. Kuten ennenkin, keskenään kovin erilainen riimittelijäkolmikko on tasavertainen omalla persoonallisella tavallaan – joskin kappaleessa kuullaan yksi Pyhimyksen parhaita versejä.

”Shieet, mitä välii enää ois / mä oon kolkyt tänä yönä, veit mun nuoruuteni pois / en haluu yksin havahtua, en avautua / en sinne takas tulla, en haluu vapautua / Mä haluun pitää pelkoni, ne kaikki traumani / Sitä kautta vielä saavutan mun rauhani” – Tommishock, Kuljettaa

”Tää ei oo voimalaulu/ tää ei oo hoivalaulu / tää on elämää-vain-ei-voi-ennakoida -laulu / Ne varjonväriset kelat voi rauhas seuraa / jos on varma ettei hyppää voi huoletta seistä reunal.” – Paperi T, Kuljettaa

”Ja jos siel ovel kolisi kuten olis siel poliisi ni nykysin oon oikeesti et ”mitä sit vaik olisi” / Oon ku rauhane, rauhalline / Käynyt läpi sen kohtalokkaan solumuutoksen / Halus olla pokenäyttelijä mut tuli vaan poke / Tyrannosaurus Anorex on syvyyssuuntaan sokee / Ei tuki suuta nämä oraalinvartijat / Lennän tuulen mukana kun hyppään partsilta.” -Pyhimys, Kuljettaa

Niin ikään herkältä ja tyyneltä päällepäin kuulostava Charlie Mansonin häät nousee Maturelta esiin. Kitaranäppäilyn lähtiessä soimaan ei heti uskoisi kuuntelevansa Ruger Haueria, ja Paperi T:n avatessa suunsa sieltä vyöryvät sanat kuulostavat enemmänkin Malarian pelolta kuin Rugerilta. Kappaleen hienous löytyy kuitenkin kuolemansävyisistä sanoista ja kontrastista biisin sisällä että sekä albumin biisijärjestyksessä. Charlie Mansonin häät on sijoitettu Kuljettaa-biisin jälkeen kuullun in-your-face-tyyppisen Krebatorion perään, ja siirtymä päällevyöryvästä synkästä klubipaukutuksesta hempeään kitarapoppiin on yksinkertaisesti nerokas.

Vaikkei edellisiin albumeihin vertailu olekaan Ruger Hauerin kohdalla kaikkein mielekkäintä, Mature tuntuu olevan tähän mennessä eheimpiä kokonaisuuksia. Vaikka esimerkiksi Ukraina-konsepti olikin saumaton kokonaisuus, myös Mature soljuu yhtenäisenä alusta loppuun. Sen kappaleet eroavat toisistaan parhaimmillaan paljonkin, mutta sopivasti vinksahtaneen levyn tunnelmassa on erittäin vahva punainen lanka, joka sitoo biisit yhteen alusta loppuun. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole niin tiivis etteikö jokaisen levyn raidoista voisi irroittaa myös kontekstista nauttiakseen niistä erikseen. Jokainen albumin raidoista ansaitsisikin tästä blogitekstistä oman kappaleensa, sillä yhtään filleriä levylle ei mahdu. Jo ensimmäisellä kuuntelulla Maturesta kuulee, että se on hiottu timanttiin ajan kanssa, mutta että löytääkseen kaikki sen pienet nyanssit, levy myös vaatii aikaa. Ilmavaa albumia on miellyttävä kuunnella, ja kärsivällisille löytyy uusia oivalluksia vielä kymmenienkin pyöräytysten jälkeen.

Useiden kymmenien pyöräytysten jälkeen myös Aika jätä älä pysyy ehdottomana lempibiisinäni Maturelta. Sen ensikuuntelu ei unohdu koskaan, mutta kappale jaksaa edelleen nostaa pelkällä kauneudellaan kosteutta silmäkuoppiin – jokaisella kuuntelukerralla.  Se on kappale, jota pari vuotta takaperin en olisi uskonut Ruger Hauerilta kuulevani, mutta jota ilman en enää kykene Ruger Haueria näkemään. Siinä myös Regina on vahvimmin läsnä. Mikko Pykärin tuotanto on kauneimmillaan ja Iisan c-osan laulu on samalla viivalla räppiversejen kanssa. Siinä Regina Hauer on yhtä. Se on onnistunut uusi harppaus, joka työntänee Se syvenee syksyllä -albumin faneja entistä kauemmas, mutta tuo Rugerille myös uusia kuuntelijoita esimerkiksi Paperi T:n soolotuotannon faneista. Näin vahvasti Rugereiden kappaleista aiemmin on säväyttänyt vain Minulla on ollut ikävä sinua, ja vaikka tänäkin vuonna on kuultu muutamia järjettömän upeita kotimaisia biisejä (Gettomasa – Pelkuri, Tommishock & Kalifornia-Keke – Unohda se), Aika jätä älä on yksi tämän vuosikymmenen parhaita raitoja. Niin kuin Mature on yksi tämän vuosikymmenen parhaita levyjä.

Mature salute.