Risto Juhani pimeällä saarella

Tervehdys, oi arvon lukijakunta! Tänään kirjoittelen eräästä kiinnostavasta kotimaisesta laulaja-lauluntekijästä. Kyseinen kolli on julkaissut aiemmin yhden täyspitkän (Luuranko, 2007) Olavi Uusivirran ja Uusivirran Jiri-serkun kipparoiman pikkiriikkisen Kiima-levyjen kautta, ja nyt vuorossa on toinen albumi, Pimeä saari. Uusimman albumin julkaisusta vastaa muun muassa Mirel Wagnerin kotina tutuksi tullut Kioski.

Kyse ei ole tällä kertaa Ristosta eikä Juhanista vaan Risto Juhanista. Risto Juhani on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka saattaa olla joillekin tuttu loistavasta traumafolkia ja americanaa yhteen naittavasta Suomen Zorro & Elämän paineet -bändistä. Risto Juhanin lähimmiksi musiikillisiksi verrokeiksi voisi heittää Minä ja Ville Ahosen, Viitasen Piian ja Joose Keskitalon, mutta onneksi keitosta on sakeutettu omalla persoonallisella mausteseoksella.

Vastikään ilmestyneen toisen albumin julkkareita juhlitaan tänään perjantaina (27.9.2013) Korjaamon Vintillä (+ Vähäsarja feat. Joose Keskitalo). Kova ilta varmasti tulossa eli nyt pois sieltä kynttilänvalosta ja sohvan uumenista ja Korjaamolle herkistelemään!

Risto Juhani: Pimeä saari.

Risto Juhani: Pimeä saari (2013)

RISTO JUHANIN PIMEÄ SAARI KAPPALE KAPPALEELTA

1. Pimeä saari

Levyn aloittava nimikkokappale Pimeä saari tarjoilee masentuneesta Scandinavian Music Groupista muistuttavaa aamuöisen usvaista tunnelmointia. Kitara helkkää kaipuuta tuoden mieleen hieman aliarvostetun kotimaisen John McGregorin.  Pakahduttavan herkkä mystillis-romanttinen tunnelma saavuttaa lakipisteensä kappaleen kertosäkeessä (”tanssin luonasi /  kunnes valo tarttuu / kylmään mustuuteen”). Yksi levyn täysosumista.

2. Yöperhonen

Yöperhosen tunnelma on sekä jännittävä että jännitteinen. On äärimmäisen hieno runsas jousisovitus ja härkätaistelut mieleen tuovaa kitaranäppäilyä. Sanoitus kuulostaa soinnillisesti hienolta, mutta jättää sisällöltään kylmäksi. Puhetta on kaipauksesta, jumalaisesta näystä, kiihkon sytyttämisestä, kuolon tanssista ja kyllä siellä rakkauden hehkukin loistaa.

3. Muistoja rakkaudesta

Jännittävää, kuinka edellisen kappaleen iskelmällisyyteen taipuva teksti punastuttaa, mutta heti seuraavassa Muistoja rakkaudesta -kappaleessa resepti toimii. Kappale tuo mieleeni kesäiset tanssilavat, juhannuksen, Suomen suven, järvimaisemat ja Sufjan Stevensin. Ja Hayao Miyazakin luottosäveltäjä Joe Hisaishin. Toinen täysosuma. Hieno kappale.

4. Musta enkeli

Rosvot-kollega Juhaninkin käsittelemä levyn toisena singlenä julkaistu Musta enkeli viittaa jo nimellään Tuomari Nurmioon. Tämän lisäksi mieleen uivat väkisinkin Joose Keskitalo ja Tom Waits. Romuluinen kolistelu yllättää melodisella Olavi Uusivirralta kuulostavalla kertosäkellään! ”Rukoilen valoa / joka hajottaisi sun varjosi” -rivi etoo, mutta muuten ollaan taas ns. hyvyyden äärellä. Mahtavaa!

5. Aurora

No niin. Ensimmäisenä singlenä julkaistu Aurora on pääasiallinen syy siihen, miksi alun alkaen kiinnostuin Risto Juhanista. Minimalistinen akustisen kitaran, pianon ja jousien äärellä tunnelmoiva kaunokki on kaikin puolin tasapainoinen ja täydellisyyttä hipova. Tämä on se kappale, joka Risto Juhanilta (tämän levyn perusteella) jää elämään.

6. Siperia

Itseäni hieman vieraannuttaa, kun artisti laulaa asioista, jotka eivät kuulosta ”uskottavilta” hänen laulaminaan. Siperian kohdalla ulkokohtaisuus puskee läpi turhankin hanakasti. Tekstin perusidea on hyvä, mutta nyt synkistely menee jo mukarankan puolelle ja onnistuu lähinnä vain naurattamaan.  ”Iske hakku maahan vielä kerran / kun kaadut sinut ylös riuhdotaan / iske hakku maahan miljoona kertaa / sitten olet kuollut”. Oikeesti? Ei mee läpi.

7. Nuohooja

Nuohooja on melodialtaan äärimmäisen kaunis ja hauras. Tunnelmaltaan harras kappale toimii todella hyvin riisuttuna versiona. Akustisen kitaran ja laulun varassa uiva siivu on jälleen hieno esimerkki siitä, miksi Risto Juhanin voi tulevaisuudessa odottaa nousevan suomalaisten lauluntekijöiden mestaruusliigaan. Tämä olisi ollut myös erinomainen levyn päätöskappale. Tähtihetkiä tämäkin.

Risto Juhani on synkkä mies. Kuva: Aki Roukala.

Risto Juhani on synkkä mies. Kuva: Aki Roukala.

8. Paluu

Instrumentaalikappaleet ovat usein hankalia – varsinkin, jos levy muuten sisältää pääsääntöisesti runollisella lyriikalla kuorrutettua laulumusiikkia. Instrumentaalikappaleella tulee mielestäni poikkeuksetta olla jokin syvempi funktio, ja usein sellainen kuullaankin heti levyn kärkeen ikään kuin albumiin johdattelevana introna, keskivaiheilla levyn a- ja b-puolen vedenjakajana tai viimeiseinä kappaleena, outrona. Tämä kappale on mielestäni sijoitettu levyllä väärään kohtaan (tai sitten se on ylipäätään väärässä seurassa), ja se kuulostaa täyteraidalta. Harmi.

9. Muukalainen

Levyn päättävästä Muukalaisesta tulee itselleni mieleen Egotrippi. Jotakin samantyyppistä haikeaa majesteettista kaihoa on nimittäin sekä tässä että Eggareiden Sinisessä. Lyriikkapaletilla mennään piirun verran riman alitse, kun lauletaan hieman kulunein kielikuvin huoneen valoisasta puolesta, eleettömästä katseesta ja pimeydestä, josta saapuu varjo uhkaamaan. Jotakin kappaleen hyvyydestä kertoo kuitenkin se, että nämäkin pienet lyyriset kauneusvirheet antaa helposti anteeksi sävellyksen vahvuuden vuoksi. Omituinen päätöskappaleeksi kuitenkin? Huomaan jääväni joka kerta odottamaan, että tämän jälkeen tulisi vielä yksi tai kaksi kappaletta. Pakko kai vaan pyöräyttää levy jälleen alusta.

Risto Juhani: https://www.facebook.com/ristojuhanimusic

Avainsanat: ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.