Pikaskaba: Voita liput kivenkovaan mimmiräp-iltaan Korjaamolle!

Tämän viikon sunnuntaina (16.10.) Helsingissä vietetään räppi-iltaa, joka ansaitsee nostatuksensa. Korjaamon lavalle nousee vahva joukko kovia räppäreitä, joita yhdistää sama sukupuoli. Tämä voisi olla periaatteessa minkä tahansa normaalin räppi-illan kuvaus, mutta tällä kertaa kaikki esiintyjät ovat naisia, mikä on valitettavan poikkeuksellista.

Olen aina perustanut musiikkidiggailuni johonkin muuhun kuin artistin sukupuoleen. Vuosien varrella olen kuitenkin saanut seurata ikävän läheltä, kuinka moni taitava naisesiintyjä jää buukkaamatta juuri sukupuolensa takia. ”Meillä on jo yks naisräppäri” ei voi tänä päivänä olla enää yhdenkään vakavasti otettavan tapahtumajärjestäjän selitys, ja silti joidenkin tapahtumien kulisseissa näin edelleen kaikuu.

Mieluiten en tekisi eroa mimmiräppäreiden ja miesräppäreiden välille ollenkaan ja näkisin naisenergian jyräävän samoissa räppi-illoissa – normaalisti, joka viikkoisen räppikeikka-annokseni yhteydessä, mutta koska näin ei käytännössä ole vielä useastikaan tapahtunut, on Korjaamon mimmiräppi-ilta ilahduttavaa vaihtelua maskuliinisena näyttäytyvään genreen. Sunnuntai-illan keikkakavalkadissakin on kuitenkin ennen kaikkea kyse taitavista artisteista, joita ei Suomessa turhan usein keikoilla nähdä.

Alla lyhyet esittelyt ulkomaan vieraista sekä pikainen lippuskaba! Illan avaavat elokuussa uuden Laittoman letkeetä –singlen julkaissut Sofa sekä kovassa huudossa oleva helsinkiläinen dj-duo D.R.E.A.M.

Gavlyn & Reverie

Peach House -levy-yhtiötä pyörittävää ja yli kymmenen vuotta räppiä tehnyttä Gavlynia ei voi tulokkaaksi kutsua. Useita albumeita julkaissut nuori artisti on tehnyt jo yli kymmenen maailmankiertuetta, ja räppäri piipahtikin myös Suomessa viime vuoden Seinäjoki Hiphop-festivaaleilla. Feministiräppäriksi itsensä nimenneen taiturin soundissa kuuluu paitsi vanhan koulun räppi myös 70-luvun funk, 60-luvun pop ja spoken word -vaikutteet. Viime keväänä kolmannen albuminsa ”Why Wait” julkaissut artisti on kerännyt toistuvasti vertauksia The Fugees -aikakauden Lauryn Hilliin sekä Angel Hazeen.

Katso alta pari viikkoa sitten julkaistu tuorein musiikkivideo, Adios:

Tällä maailmankiertueella Gavlynin kanssa lavan jakaa toinen Los Angelesissa vaikuttava räppäri, Reverie, jonka suurimmat vaikutteet löytyvät puolestaan underground-räpista. Nuoruudessaan runoutta harrastanut artisti aloitti uransa spoken wordin parissa, mutta siirtyi pian hiphopin pariin. Vuonna 2009 ensimmäisen mixtapensa ”Castle in the Air” julkaisseelta Reverielta on sittemmin ilmestynyt kolme albumia, ja hänen biisinsä ovat keränneet useita miljoonia YouTube-kuunteluita.

Gavlyn & Reverie nousevat muuten lavalle huomenna lauantaina myös Tampereen Yo-Talolla!

Princess Nokia

Aiemmin tänä vuonna julkaistulla ja sukupuolinormeja kyseenalaistaneella Tomboy-biisillään runsaasti huomiota kerännyt Princess Nokia on henkeäsalpaavan newyorkilaisen räppäri Destiny Ortizin ja tuottaja Christopher Laren yhteisprojekti. Esikoisalbumi Metallic Butterfly ilmestyi keväällä 2014, ja sittemmin kaksikko on niittänyt mainetta etenkin tänä vuonna ilmestyneen 1992-mixtapen myötä. Pitchorkin ja Vicen kaltaisissa medioissa noteerattu Princess Nokian tuotannossa kuuluu vaikutteita esimerkiksi hiphopista, grimesta, drum’n’bassista ja latinalaisamerikkalaisesta tanssimusiikista.

Gnučči

Gnučči Bananana aiemmin tunnettu ruotsalaisräppäri saatetaan muistaa esimerkiksi Looptroop Rockersin, Schlachthofbronxin tai Spoek Mathambon biiseistä jo 2010-luvun alkupuolelta. Sittemmin nimenmuutoksen tehnyt artisti julkaisee musiikkia, jota on kuvailtu neonväriseksi, 90-lukuvaikutteiseksi ja 64-bittiseksi elektropopiksi. Taitelijanimen takaa löytyy nykyisin Lontoossa vaikuttava Ruotsin Missy Elliottiksi tituleerattu Ana Rab, joka räppäämisen ohella pyörittää omaa levy- ja management-yhtiötä sekä vastaa Gnuččin MTV:ltä ja videopeleistä lainaavasta visuaalisesta konseptista. Esimerkiksi Grimesiin ja Azealia Banksiin verrattu Gnučči tunnetaan parhaiten biiseistään Goodah ja Finders Keepers sekä tämän vuoden singlestä Ultimate Syndrome.

Pikakilpailu!

Ja mikä parasta, täällä olisi tosiaan myös pari lippua pikaisessa jaossa muutamalle onnekkaalle ja heidän kaverilleen! Kerro kommenttikenttään, kenen mimmiräppärin pitäisi ehdottomasti saapua Suomeen esiintymään ja jätä mukaan mailiosoitteesi niin saatat saada lauantaiaamuna iloisia voittouutisia. Aikaa osallistua on huomisaamuun (15.10.2016) klo 10 asti, jonka jälkeen voittajille laitetaan välittömästi viestiä. Tarkkaile siis sähköpostiasi! Sähköpostiosoitetta käytetään ainoastaan voitosta ilmoittamiseen.

EDIT 15.10. 11:40 : Kilpailu on päättynyt ja voittajille on laitettu sähköpostia. Onnea Eveliina, Sakke ja Elias!

Mikäli onni ei suosi, lippuja saa vielä seuraavasti:
ennakkoon Tiketistä alk. 20,00 EUR (korjaamolaiset 18,50 EUR)
– ovelta 21 EUR (korjaamolaiset 19 EUR)

23:00 GAVLYN & REVERIE (USA)
22:00 PRINCESS NOKIA (USA)
21:15 GNUČČI (SWE)
20:30 SOFA
D.R.E.A.M DJ’S
Ovet 20:00
K-18

Tapahtuma Facebookissa