Pelkkänä korvana: Pikku Kukka ja liikunta
Jahas. Se taitaa olla jälleen uuden Pelkkänä korvana -postauksen aika. Tällä kertaa mukaan on eksynyt musiikin sekatyöläinen, joka oman bändinsä lisäksi toimii muun muassa myös keikkamyyjänä artisteille kuten Yona, Aino Venna, Irina Björklund, Vuokko Hovatta, Astrid Swan, Super Janne ja Suvi Isotalo. Loisteliaan ja aivan turhan vähälle huomiolle jääneen Merelle-albumin viime vuonna julkaissut yhtye on myös todistettavasti livenä aivan ihana ja sydämen sulattava. Tässä järjestyksessään neljännessä Pelkkänä korvana -postauksessa käsitellään liikuntaa ja sen harrastamisesta sekä mystisiä urheilukreisejä. Näistä asioista meille kertoo tietenkin Pikku Kukka -yhtyeen Lotta Savolainen. Olkaa hyvä!
”Olen Lotta Savolainen, 31-vuotias helsinkiläinen muusikko ja musiikkityöläinen. Olen myös Pikku Kukka -yhtyeen laulaja, pianisti ja biisintekijä. Perustin vuonna 2010 oman ohjelmatoimiston Little Booker ja tätä nykyä vedän ohjelmatoimistoa nimeltä Kaiho Booking. Aloitin 4-vuotiaana pianonsoiton ja instrumentteinani ovat olleet myös klassinen kitara, rummut ja klarinetti. Tavoitteenani ja filosofianani on, että pystyisin työlläni niin biisintekijänä kuin agenttina ja managerina luomaan ihmisille mahdollisimman hyvät olosuhteet nauttia työstään ja musiikista.
Rakastin koululiikuntaa. Meidän opettaja oli aivan sairaan upea ja kannustava Jutta Rautiainen (Pasi Rautiaisen sisko). Kaikki lajit oli musta kivoja ja yhdessä kilpaileminen oli mielekästä.
Aloitin 9-vuotiaana futiksen. Se olikin menoa sitten. Meidän jengi (Herto) oli ikäluokkansa parhaimmistoa – tietysti – ja mietin jo aika nuorena tosissani, että voisin pelata futista myös ammatikseni. Mulle sopii joukkuelajit ja nopea tempo. Tykkäsin rakentaa peliä ja koin, että se oli ehkä mun vahvuus. Meillä oli aika HC-reenejä. Juostiin aivan jumalattomasti. Kyse ei ikinä ollut hölkästä, vaan juoksemisesta! Meillä saattoi olla reenit aamulla ja illalla. Ennen koulua ja koulun jälkeen.
Lopetin futiksen noin 16-vuotiaana. Mahdollisuudet maajoukkueessa alkoivat painaa ja tuli fiilis, että täytyy tehdä valinta kahden intohimon välistä. Musiikki tai futis – se klassinen valinta. Valitsin musiikin. En ole katunut, mutta olen kaivannut pelaamista todella paljon. Ehkä joskus vielä aloitan jossakin harrasteliigassa…
Harrastan itse zumbaa, juoksemista ja kävelemistä. Mulla on kaksi koiraa, joiden kanssa ulkoilen ja töihinkin kävelen päivittäin. Urheilu tuottaa mulle sanoinkuvaamattoman hyvän olon. Mitä enemmän hikeä, sitä parempi fiilis.
Lisäksi meillä on eri aloilla olevien ystävien kanssa urheilukollektiivi. Urheilukreiset on seitsenhenkinen kollektiivi, joka perustettiin viime kesänä ystävien kesken. Tavoitteenamme on nähdä toisiamme ja tehdä jotain mielekästä varsinkin näinä synkkinä kuukausina. Jokainen vuorollaan päättää päivän ja lajin, jota yhdessä harrastetaan. Lajit vaihtelevat kävelylenkistä tennikseen. Ollaan käyty joogassa ja tanssimassa hip hopia. Eilen käytiin uimassa avannossa. Ja ollaan me käyty tietty bisselläkin.
Jatkamme urheilukreisejä lokakuusta helmikuuhun. Maaliskuussa, kun aurinkoa alkaa näkyä, lopettaa urheilukreiset myös toimintansa. Pääasiallinen tarkoitus on siis viettää yhdessä aikaa ja taistella syysmasennusta vastaan.
Paras kokemus urheilukreisejen parissa on edelleen se, että perustimme koko ryhmän. Hauskinta on myös lajien miettiminen, että mitähän toinen keksii ja mitä tehdään ensi viikolla. Huono kokemus on se, että ryhmän aloittamisessa meni vähän liian kauan. Ollaan kaikki yllättävän kiireisiä ja yhteisen ajan löytäminen on vaikeaa. Olen oppinut, että yhdessä tekeminen pitää mielen levollisena. Stressaavat asiat helpottuvat yhdessä nauramisen myötä ja hikoilu ja lopulta palkitseva sauna tekevät uuden ihmisen!”
Facebook: Pikku Kukka
Blogspot: Pikku Kukka