Tänään julkaistiin Ruger Hauerista ja lukuisista vierailuistaan tutun Paperi T:n eli Henri Pulkkisen toinen soolosingle, Resnais, Beefheart & Aalto. Olen tätä artistia käsitellyt jo sen verran*, että olin etukäteen päättänyt, että en muuten tasan tällä kertaa kirjoita koko aiheesta, mutta no, näitä biisejä kuunnellessa sitä tekee vaan mieli ryhtyä suomirap-esseistiksi, ja räjäyttää koko kappale auki kaikkien tutkittavaksi.

Kulttuuriviittauksia vilisevä single kolahtaa muhun monellakin tapaa. Olen niin tunnevammainen kulttuurinörtti, että näin suurista rakkauden ja eron tunteista puhuessa käyttäisin varmaan itsekin lainauksia ja viittauksia, koska se olisi ainoa tapa, jolla niitä fiiliksiä pystyisin edes etäisesti käsittelemään. Siinä on yksi syy, miksi kappale menee syvälle. Toinen syy on juuri niissä intertekstuaalisissa viittauksissa, jotka ovat niin paljon syvempiä kuin ensikuulemalta uskoisi. Ne kertovat kirjoittajastaan enemmän kuin mikään, sillä niistä saa henkilökohtaisimman kuvan, millaisista palasista kyseinen ihminen on rakennettu. Paperi T:llä on myös isompi tarina ja hyvät syyt yhteydessä viittauksien käyttöön. Olisi kuuntelijalta laiskaa ajatella, että esim. Ruudolf-viittaus olisi vain irrallinen suomirap-namedroppaus, vaan todellinen kulma varmasti aukeaa paremmin koko levyä kuunnellessa, kun päätösraidassa viitataankin siihen, että koko eroon perustuva kontekstialbumi on kiinni ajassa sen tekohetkeen, eikä näitä juttuja tulisi ikinä julkaistua, jos pystyisi arvaamaan, mitä tulevaisuuden minä niistä ajattelisi.

Vaikka sitä kuvittelee olevansa itsekin suht. lukenut ja perillä kulttuurista, suuri osa Paperi T:n jutuista menee silti ohi. Esimerkiksi biisin avaava ”me nähtiin viime vuonna Marienbadis” -laini on viittaus vunna 1961 tehtyyn elokuvaan, Viime vuonna Marienbadissa, jossa barokkityylisessä linnassa tai hotellissa pidettävissä juhlissa mies lähestyy naista väittäen, että he ovat tavanneet edellisenä vuonna Marienbadissa, ja nainen kiistää. Ei liene viittauksen kannalta sattumaa, että ranskalainen elokuva on tunnettu arvoituksellisesta kerronnallisesta rakenteestaan, jossa todellisuus ja kuvitelmat sekoittuvat sekä tapahtuma-ajan ja -paikan suhde toisiinsa jää avoimeksi. L’année dernière à Marienbad -elokuvan on ohjannut Alain Resnais, johon kappaleen nimessäkin viitataan. (Lähde: Wikipedia)  Lisäksi levyn kansitaide on lainattu elokuvan julisteesta.

Tämän kaltaiset jutut eivät varmasti aukea tietämättömille ensimmäisellä tai toisellakaan kuuntelulla, minkä takia Resnais, Beefheart & Aalto ei varsinaisesti ole mikään radiohitti. Onkin hieman ironista, että biisi sai maailman ensi-iltansa juuri YleX:llä. Kanavan shoutbox täyttyi jälleen erilaisista kommenteista, joista yhdessä anonyymi kuuntelija totesi kappaleen olevan ”melkein yhtä syvällinen kappale kuin iän ikuiset sloganit: ”Be yourself” ”Carpe diem””.  Siltä se saattaakin kuulostaa, jos viittauksia ja niiden merkityksiä ei ymmärrä. (Tai sitten se oli ironinen kommentti, jolloin se tujahti suoraan napakymppiin, hehe.)

Siitäkin huolimatta, että näillä lukuisilla viittauksilla Pulkkinen leimautuu auttamattomasti kirjaviisaaksi kulttuurileijaksi, on Paprun meininkiä silti pakko arvostaa. Ensinnäkin suomirap-biisi ei lähtökohtaisesti voi olla huono, jos siinä mainitaan Hüsker Dü. Toiseksi vaatii munaa siirtyä Bruce Springsteen-fiilistelystä Popedan kautta Wu-Tangiin.

On vaikea kuvitella, että kovinkaan moni näitä läppiä ymmärtäisi ilman Googlea. (En minäkään, eli kiitos taas yleissivistävästä kokemuksesta, Paperi T.) Jos mulla olisi aikaa, tekisin tähän kaiken kattavan Wikipedia-linkkilistauksen tai vähintään lisää infografiikkaa, jonka avulla Paprun musiikkia voi yrittää ymmärtää syvällisemmin. Aika on jotain, mitä mulla ei nyt kuitenkaan ole, joten tässä ilmainen vinkki jollekulle, jolla sitä on. Tai jollekulle, joka tekee gradua/kulttuurianalyysia, haha. Tai ehkä Papru voisi alkaa biisien julkaisujen yhteydessä kuratoida kirjastoille (tai kaupoille) kirja- ja levylistoja, jotka tulee hallita, jotta ymmärtää kappaleiden todellisen sanoman.

Ehkä Paperi T:n lyriikasta kiinnostuukin sen takia, että sen hetken tuntee olevansa taas pieni lapsi kädessään Mikki Hiiren salapoliisikäsikirja (kyllä, tää oli mun kirjaviittaus). Kuinka monta viittausta löydät Paperi T:n lyriikoista? Mitä ne syvimmällä tasollaan kertovat? Sitä kun välillä tekee mieli leikkiä oman elämänsä pikku-Sherlockia. Eikä näissäkään analyyseissa tosiaan liian syvälle kannata vajota, sillä toisaalta koko biisi on pastissi Wikipedia-räppäristä itsestään, joka on tunnettu juuri viittauksistaan. Niinpä koko kappale on samalla paitsi Paperi T:tä ominaisimmillaan, myös itseironista naureskelua. Mut joo, tässä taas muutama syy lisää, miksi venaan Paperi T:n keväällä julkaistavaa sooloalbumia paljon. Silloin on luultavasti myös syytä odottaa lisää mun vaahtoamista aiheesta.

*) Viittasin tähän kappaleeseen myös ensimmäisen soolokeikan perusteella tehdyssä ennakkomaistelussa.  Viittaus löytyy samanlaisena alaviitteenä kuin tässä tekstissä.