Miran 30 parasta levyä 2013

Hyvää vuoden viimeistä päivää! On aika esitellä vuoden parhaat levyt. Toivottavasti listamittari ei ole siis vielä aivan täynnä. Perinteiden mukaisesti en ole levylistaukseni kanssa yhtään tämän aikaisemmassa. Tänä vuonna haasteeksi osoittautui järjestys, sillä maininnan arvoisia ja yhtä vahvoja albumeita löytyi poikkeuksellisen paljon. Jos olisin valinnut erilaisen lähestymistavan, sijat 1-3 voisivat olla helposti jaetulla ykköspallilla. Seuraavat kymmenen sijaa mahtuisivat hopealle, ja loput mainitut voittaisivat pronssia.

En viitsinyt tukahduttaa tätä tekstiä biisiupotuksilla, joten listasta löytyy linkit Spotifyyn niiden levyjen osalta, jotka siellä ovat.

vuodenparhaat3

Sijat 30-21:

Aluksi funtsin julkaisevani pelkän 20:n kärjen, mutta siitä tuntui jäävän pois niin monta upeaa ja maininnan arvoista albumia, että listausta oli pakko jatkaa. Näitä sijoja yhdistää hetkellinen upeus, joka kokonaisuutena kuitenkin kärsii joko epätasaisuudesta tai tasapaksuudesta. Esimerkiksi Wavvesin mahtava Afraid of Heights käynnistyy lupaavasti, mutta lässähtää loppua kohden. Thom Yorken ja kumppaneiden Atoms for Peace ei onnistu täyttämään kaikkia odotuksia ja jää jossain määrin vaan jamisessioalbumiksi, mutta tarjoaa myös paljon upeita radioheadmaisia hetkiä. Kaikkialle ehtivän Ty Segallin Fuzz-debyytti saa pään heilumaan ja farkut repeilemään, mutta ei toimi kaikissa tilanteissa.

30. WavvesAfraid of Heights
29. J. KarjalainenEt ole yksin
28. Atoms for Peace AMOK
27. Jon HopkinsImmunity
26. John Talabot’s DJ-Kicks
25. SuunsImages du Futur
24. FuzzFuzz
23. Blood OrangeCupid Deluxe
22. The HearingDorian
21. Jagwar MaHowlin

vuodenparhaat2

Sijat 20-11:

Toiseen parhaaseen kymmenikköön mahtuu niin debyyttejä kuin konkarilevyjäkin. Moderat, Honningbarna ja French Films osoittivat toisilla albumeillaan biisinkirjoituskynän terävöityneen entisestään. Jokaista näistä voi pitää jopa parempana kuin mallikelpoisia debyyttejä. Risto, Portugal. The Man ja Daft Punk sen sijaan jatkoivat tasaisen varmasti omalla tasollaan. Portugal. The Mania vaivasi samat krooniset vaivat kuin aiemminkin, ja Daft Punk kärsi turvallisuudestaan. Kotimaiset Pimeys ja Black Lizard pistivät pihalle tyylitajuiset debyyttialbumit, joista on vaikea keksiä mitään huonoa sanottavaa. Myös A$AP Rockyn odotettu ensimmäinen levy lunasti valtavia odotuksia jossain määrin, vaikka muutamat kappaleet olisivat joutaneet kierrätykseen.

20. A$AP RockyLong.Live.A$AP
19. French FilmsWhite Orchid
18. Portugal. The ManEvil Friends
17. The WeekndKiss Land
16. ModeratII
15. Daft PunkRandom Access Memories
14. HonningbarnaVerden er enkel
13. PimeysMuut on jo menneet
12. Black LizardBlack Lizard
11. RistoII

Darkside - Ruger Hauer - Fidlar - Paavoharju

Sijat 10-1:

10. DisclosureSettle
Disclosuren odotettu debyyttialbumi on pullollaan vuoden parhaita biisejä, ja Settlessäkin on kaikki potentiaali vuoden parhaaksi levyksi. Lopulta se yltää kärkikymmenikköönkin vain juuri ja juuri, koska sille on tungettu muutama biisi liikaa. Ähkylevyn huonoin puoli onkin se, että siitä olisi saanut niiiiin helposti tätäkin paremman, ja ainakin Settlen kohdalla vähemmän olisi ollut enemmän. Hyviä puolia voisin sen sijaan luetella tähän noin kymmenen biisin verran. Vuoden tanssilevy!

9. Minä ja Ville AhonenMia
Mia on rohkea ja ainutlaatuinen kotimainen albumi, joka on paljon enemmän kuin Ennen kuin kuolen ja kyrpälyriikat. Kokonaisuutena se on kaunis, surumielinen ja yllättävän hienostunut kokemus, jota varmasti hehkutan vanhuuspäivilläni lapsenlapsilleni kunnollisena kotimaisena musiikkina.

8. Sigur RósKveikur
Kveikur on se Sigur Rós -albumi, jota odotin tulevaksi ( ):n jälkeen. Vaikka tämä tulikin noin kymmenen vuotta myöhemmin, olen iloinen että myös kveikurmainen Sigur Rós kuultiin. Totuttua raskaampi ja synkempi Sigur Rós -albumi herätti kadonneen kiinnostuksen entistä lempibändiä kohtaan, ja islantilaisyhtye palasi iltamusiikin kärkinimeksi.

7. Kanye WestYeezus
Yeezus on albumi, jonka hyvyyden tuppaan unohtamaan helposti. Jos kuitenkin laitan yhden biisin albumilta soimaan, on Yeezus pakko kuunnella kokonaan. Se on koukuttava albumi, ja jokaisen kuuntelukerran jälkeen olen varma, että se on mestariteos ja yksi vuoden parhaita. Silti se ei edes lähentele edellisen MBDTF-albumin tasoa, joka taas on levy, jonka ottaisin mukaan avaruuteen.

6. Ruger HauerUkraina
Meillä on Mikon (All Ears.. u know) kanssa äänitettynä 2,5 tuntia keskustelua tästä levystä, ja haaveena olisi saada se joskus litteroitua ja julki tänne. En viitsi sen kohokohtia spoilata, joten totean vaan että Ukraina on hiton upea konseptilevy, jota kuunnellessa on mahdollisuus matkata todella syvälle. Etenkin jos on Googlen äärellä.

5. Arctic MonkeysAM
Arctic Monkeysin viides albumi on ehkä heidän parhaansa. Kahdesta edellisestä levystä ei lopulta jäänyt muutamaa hittiä lukuunottamatta mitään mieleen, mutta AM palauttaa Arctic Monkeysin jälleen omalle tasollleen. Se on pullollaan bändille ominaisia yksinkertaisen toimivia sävellyksiä ja a-luokan lyriikkaa, johon on helppo samastua. Sinkkuraitojen lisäksi kannattaa soittaa ainakin levyn päättävä ihana loveslovari I Wanna Be Yours.

4. DarksidePsychic
Sateisen ja pimeän syksyni soundtrack tuli Nicolas Jaarin ja Dave Harringtonin Darkside-projektilta, joka löi heti halolla päähän odotusten mukaisest, vaikka mitään odotuksia ei ollutkaan. Psychic on paketti järjettömän upeaa jumittavaa progressiivista elektronista soundia, jossa yhdistyy kauniit kitarariffit ja Jaarille tyypilliset tummat ja seksikkäät biitit.

3. Justin TimberlakeThe 20/20 Experience (1 of 2)
Kirjoitin keväällä tästä levystä mm. seuraavasti:

”The 20/20 Experience ei mullista maailmaa, mutta vie avaruuteen seksimatkalle – ja se riittää”.

Tuosta on jo aikaa, enkä ole vieläkään palannut maan pinnalle, vaikka kauimmasta astraalietäisyydestä onkin jo lähdetty takaisinpäin. Timberlaken paluulevy on seksikäs, hengästyttävä ja sokerinen kokonaisuus, mutta jokainen biisi pärjää myös irrallaan. Albumin jatko-osa jäisi kyllä pakkaamatta avaruuslaukkuun, sillä se jäi auttamattomasti ylijäämäbiisien turhaksi kokoelmaksi, vaikka muutama täysosuma siltäkin löytyi.

2. PaavoharjuJoko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne
Tästä levystä on tullut mulle henkilökohtaisella tasolla todella tärkeä levy. Sekä Paavoharjun että Ruger Hauerin merkitys minulle on lempibänditasoa, joten Rugerin Paperi T:n ja Paavoharjun yhteistyö kuulosti siis jo ajatuksena enemmän kuin lupaavalta. Patsaatkin kuolee -ensisinkku oli irrallisena lohkaisuna ihan hyvä, mutta kokonaisuutena levy paljastui sellaiseksi, jollaisesta en ollut uskaltanut edes unelmoida. Sitä kuunnellessa tuntuu, että se olisi minulle mittatilaustyönä tehty albumi, jonka tuntuukin kuulostaa kodikkaalta Karjalan metsien runonlaulajista ja parantajista tunnetun suvun vanhanpiian korviin.

Vaikka kolmas albumi viekin Paavoharjun musiikkityyliä eteenpäin, levy ei silti poistu kenenkään mukavuusalueilta – ei Paavoharjun, Paperi T:n tai minun. Se on kryptisen riimittelyn, kotikutoisen drone-soundin, viittausten, okkultismin ja aavemaisen tunnelman täydellinen symbioosi. Jo ensikuuntelu oli halvaannuttava kokemus, mutta näillä aineksilla se jaksaa kehittyä vielä pitkään. Joose Keskitalon ja Sami Kukan vierailut täydentävät jo muuten upeaa kokonaisuutta. Voisin kirjoittaa pelkästään tästä levystä ylipitkän tekstin, (itseasiassa kirjoitin, mutta se jäi julkaisematta) mutta lyhyesti ja ytimekkäästi: KIITOS. Tää oli upea lopetus. RIP Paavoharju.

1. FIDLARFIDLAR
Olin jo varma, että listani oli kasassa kunnes hoksasin, että tämä kaikkien ohi kaahannut albumi tulikin tosiaan 2013 eikä viime vuonna. Losangelesilaisen punk rock -nelikon debyyttialbumi kesti kuuntelua tammikuusta joulukuuhun niin että se paranee edelleen kerta kerralta. 14 biisin joukosta on löytynyt 14 uutta lempibiisiä, joista kestosuosikeiksi ovat jääneet esim. Cocaine-paahto ja Max Can’t Surf-rallatus. Biisit ovat yllättävän monipuolisia, vaikka sanat kertovat lähinnä ryyppäämisestä, bändissä soittamisesta, skeittaamisesta, huumeista, naimisesta ja laiskottelusta. Jokainen näistä kappaleista kuulostaa erinomaiselta erikseen, mutta myös kokonaisuus on hiottu timanttisen tiukaksi.

Eikä sovi unohtaa että bändi teki myös vuoden parhaan musiikkivideon kera yhden maailman parhaan näyttelijän (mm. Parks and Recreationista tuttu Nick Offerman):

Kiitos 2013. Olit erittäin jees.

Yksi kommentti kirjoitukseen Miran 30 parasta levyä 2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.