MARS 2015: Viihtyjän opas vuoden ensimmäisille festareille

Se on kuulkaas niin, että tällä viikolla lähdetään vuoden ensimmäisille festivaaleille. MARS-festivaali kutsuu jo itseasiassa huomenna, kun otan pienen varaslähdön Seinäjoelle. Myöhemmin mukaan ryöstöreissulle liittyvät myös Kalenterikarju ja Kovaa paskaa -Jukka, ja Rosvo-jengin meininkiä MARSissa kannattaakin tarkkailla vähintään somesta. Jukka intoilikin jo viime viikolla MARSista ja vinkkasi muutamat bändit, joita mennä katsomaan.

Oma tärppilistani on vähän erilainen. Oikeastaan festarin live-sisältöä ei juuri tarvitsisi edes tärppäillä, koska musiikkitapahtumat eivät juurikaan mene päällekkäin, ja iltakokonaisuudet ovat jo itsessään kiinnostavia sekä niin edullisia etten näe yhtään hyvää syytä olla tapahtumiin osallistumatta, jos Seinäjoki on saavutettavissa.

Keskiviikkona festari-iltamat pyöräyttää käyntiin ilmainen Elmufest, jonne on valikoitunut esiintymään kilpailun kautta viisi kovinta aloittelevaa yhtyettä. Näytebiisien perusteella taso on oikeasti korkea, vaikka aloittelevista bändeistä puhutaankin. Viisikosta omat suosikkini ovat Kaustisilta/Seinäjoelta kotoisin oleva, kitaroita kauniisti vinguttava shoegazehtava Kairon; IRSE! sekä rock-psykedeliassa junnaava kirkkonummelainen Jupiter. Elmufestin kaikki bändit on esitelty kivasti Soundin sivuilla, ja onpa artikkelin yhteydessä äänestyskin, josta voi voittaa lipun Provinssiin.

Torstai-iltana Rytmikorjaamon sen sijaan valtaa Live on Mars -showcase-ilta, jonne Rosvot, Rumba, Soundi, YleX ja Radio Helsinki ovat kuratoineet kukin yhden bändin. Tässä kohtaa varmaan pitäisi liputtaa Rosvojen valitseman erinomaisen Cats of Transnistrian puolesta, mutta oikeasti mua kiinnostaa kaikki muu vielä vähän enemmän. Teksti-TV 666 ei ole pettänyt koskaan. Räjäyttäjistä ja soolohommistaan tutun Jukka Nousiaisen Jukka ja Jytämimmit on vielä näkemättä, mutta odotan railakasta menoa. Tiisun olen nähnyt vain kerran yhden miehen soolona, mutta bändikeikoista olen kuullut hurjaa ylistystä. Viime viikolla julkaistu uusi sinkkukin oli kiva. Ja sitten on tietty vielä oiva tamperelainen Tryer, joka tuli pelastamaan suomenkielisen melodisen hardcore-punkin jo joitain vuosia sitten, mutta joka sekin on nolosti edelleen allekirjoittaneeltakin näkemättä. Tässäpä siis erittäin sopiva tilaisuus tehdä ryhdistysliike ja nähdä viisi Suomen kovinta tuoretta yhtyettä viiden euron hintaan.

Perjantai-illan livetarjonta jakautuukin useampaan paikkaan. Ilta alkaa Paperi T:n ilmaiskeikalta Mallaskosken panimoravintolasta. Ruger Hauerista tutun Paprun soololiven olen nähnyt viime syksyn jälkeen jo neljästi, mutta vieläkään en ole tarpeeksi saanut. Paperi T:n tänä vuonna julkaistava soolodebyytti on ehdottomasti yksi vuoden eniten odottamistani kotimaisista julkaistuista, ja nähdyt keikat ovatkin lähinnä vain lisänneet odotuksia tulevaa kohtaan.

Myöhemmin ilta jatkuu Rytmikorjaamolla sekä Bar 15:ssa. Rytmikorjaamon perjantain Live on Marsista katsastamisen arvoisia akteja ovat etenkin Black Lizard,  Kovaa paskaa -Jukan bändi Mumrunner, söpösti nostalginen Freeweights  sekä häröilevä oman tiensä kulkija Dxxxa D & Minkki. Black Lizard julkaisee maaliskuussa jatkoa ylistetylle debyytilleen, kun yhtyeen toinen albumi Solarize näkee kevään ensimmäiset auringonsäteet. Viime viikolla julkaistu All Her Time -single antaa odottaa hyvää.

Pelkäksi musafiilistelyksi meininki Seinäjoella ei toki jää. Festivaalin ohjelmaan kuuluu olennaisena myös läjäpäin kiinnostavia seminaareja tapahtumaan rekisteröityneille musa-alan ammattilaisille, opiskelijoille ja harrastelijoille. Oma seminaarikärki määräytyy toki median (sekä festivaalin) edustajan näkökulmasta. Keskiviikkona päivällä järjestettävä Festivaalipäivä kuulostaa kiinnostavalta ja hyödylliseltä paketilta, kun mietitään tulevaisuuden festivaalien kehityssuuntaa ja haasteita. Torstaina seminaareissa käsitellään mm. suomalaisten mieltymyksiä musiikinkulutuksessa ja vapaa-ajan vietossa sekä elävän musiikin muutosta paikallisesti ja valtakunnallisesti. Perjantaina jatketaan festivaalien kehitysideoilla, katsastetaan marginaalimusiikin tilaa sekä keskustellaan musiikkimedian murroksesta digitaalisessa maailmassa. Oletan, että Kalenterikarju-Mikko tekee viime vuoden tapaan kattavammat tärpit ja raportit seminaaritarjonnasta, ja onhan hän itsekin panelistina viimeisenä mainitussa.

Vaikka omat tärppilistani päättyvätkin perjantaihin, tapahtuma porskuttaa vielä lauantaina ja sunnuntainakin hieman eri painotuksella. Katso koko ohjelma MARSin sivuilta.

Innolla odotan tapahtuman alkua, sillä pääsen ensimmäistä kertaa mukaan, vaikka ajatuksissa MARS on ollut useana vuonna. Onneksi kinkereihin lähtee pari konkaria oppaaksi mukaan. Nähdään siis Seinäjoella, ja tulkaa ihmeessä nykimään hihasta, jos suunta on sama!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.