Käsityökerho – Raatokärpäsparvi
Joulukuun alussa tapahtui jotain, mitä harvemmin enää tapahtuu: sähköpostistani löytyi uuden suomalaisen bändin ensimmäinen sinkku, jonka kuuntelin heti. Kuuntelin myös toisen kerran. Kolmannen ja vielä muutaman kerran päälle. En osannut heti sanoa, mikä juuri siinä viehätti, koska samanhenkisiä bändipromoja tipahtelee mailiin yllättävänkin paljon. Käsityökerhon Kevään lapsi -kappale kuitenkin jäi päähän soimaan niin tiheästi, että löysin itseni pari viikkoa myöhemmin Wallun kasinolta aka Henry’s Pubin Helatorstaista bändin keikalta.
Käsityökerho ei ole mikään noobibändi. Keikalla huomasin, että soittimissa oli kiinni tuttuja kasvoja monista yhteyksistä (esim. Lady Escape, Baxter Stockman, Hopeajärvi, Straktobeam, Blastanus jne.) ja arvatenkin soitto oli kohdillaan. Hyväntuuliset folkrock-biisit tuntuivat vaihtelevan vaikutteiltaan hurjankin paljon, vaikka bändillä olikin sama tunnistettava pohjavire soundissaan. Keikasta jäi hyvä fiilis, mitä ei voinut laittaa vain halvan kaljan piikkiin, ja Käsityökerho meni heittämällä tarkkailulistalle.
Tänään koitti se päivä, kun yhtyeen debyyttialbumi Raatokärpäsparvi julkaistiin Spotifyssa ja Bandcampissa. Ensifiilikset albumista ovat hyvin samankaltaiset kuin sinkuista ja keikasta. Ensinnäkin se toimii: se ei ole yhdentekevää musiikkia, joka jäisi kertakuunteluksi. Toisaalta siitä puuttuu se jokin tärkeä, joka vangitsisi syvemmin ja pakottaisi kuuntelemaan albumia vielä myöhemminkin (lue: lisää hittejä).
Kiinnostavinta Raatokärpäsparvessa on kuitenkin sen crossover-musiikki, joka elää läpi levyn. Lähes kaikki kappaleen biisit tuovat mieleen jonkun toisen kotimaisen artistin, mutta ei kertaakaan samaa. Yleinen fiilis hummaa hurjasti kuin Muuan Mies ja venkoilee kuin Tuomari Nurmio. Levyn nimibiisi kuulostaa Pietarin Spektaakkeli -lainalta, Varjokävelijä huokuu huolella J. Karjalaista ja Välkkyvä Veronica voisi hyvinkin olla Joose Keskitalon tuotantoa. Albumi ei kuitenkaan kuulosta kokoelmalta sitä sun tätä, vaan on hyvinkin eheä kokonaisuus, jota rikkovat korkeintaan harvat rallattelevat kappaleet, jotka jäävät muihin kappaleisiin verrattuna tylsiksi. Raatokärpäsparvi on vahva debyyttialbumi, jolta löytyy paljon hyviä melodioita, kekseliäitä riffejä, sopivasti sooloja ja jamittelua sekä keskenään erilaisia tyylejä. Kiinnostavasta kokonaisuudesta vahvimmin nousevat esiin juuri sinkkubiisit, joista tuoreempi Katuvalot on yksinkertaisesti loistava.
Katso alta viime viikolla julkaistu perjantai-illan tunnelmaa huokuva Katuvalot -musiikkivideo. Tarkkaavaiset silmäparit bongannevat videolta Helsingin vaihtoehtomusaskenestä tuttuja naamoja (Teksti-TV 666, Black Twig, Hisser, Love Sport, Hopeajärvi jne.):
Käsityökerhon live-kunnon pääsee tsekkaamaan Helsingissä jo heti perjantaina 19.2., kun yhtye esiintyy Ruoholahden ”Flipperimestassa” yhdessä Merriesin, Love Sportin ja Mustien Kalsareiden kanssa. Liput kuluttavat lompakkoa huimat 4 euroa. Lisätietoa löytyy täältä.
Muita keikkoja on tulossa seuraavasti: Ti 08.03. Siltanen, Helsinki; Pe 29.04. Dynamo, Turku ja La 30.04. Wäiski, Helsinki.
Kuuntele levy alta. Raatokärpäsparvi julkaistaan myös kasettina ja vinyylinä kevään aikana.
Jatka matkaa:
facebook.com/kasityokerho/
soundcloud.com/kasityokerho/
kasityokerho.bandcamp.com/