Joulukalenteri: All Earsin vuoden 2014 parhaat suomirap-kappaleet TOP 50
Tänään aukeaa joulukalenterin 14. luukku, moikka vaan munkin puolesta! Nyt tuntuu kyllä hieman absurdilta kirjoitella tätä. Otin viime viikolla äkkilähdön mahdollisimman kauas täältä pimeydestä, ja siitä voi syyttää myös hetkellistä internet-kuolemaani. Nyt aamuyöllä sitten palasin kotiin huomattavasti myöhemmin kuin olisi pitänyt – kiitos paluulennon useiden tuntien myöhästymisen. Kotiovella iski kasvoille muukin kuin pimeys ja räntä, kun uupunut matkustaja sitten muisti, että oli varannut tämän päivän joulukalenteriluukun itselleen. Joten tässä minä nyt sitten kirjoitan matkavaatteet päällä, kun kaikki muut nukkuvat/viettävät pikkujoulujatkoja tonttulakit jo pois päistä heitettyinä.
Tosiaan, terveisiä aurinkoretriitiltä! Rentoon lomailuun kuului luonnollisesti myös lähes-netittömyys, enkä näin ollen ole oikeastaan yhtään vuoden parhaat -listaa vielä ehtinyt lukemaan. Omia listoja on toki tullut pohdittua, mutta paneudun niihin myöhemmiin, kunhan saan ensin matkalaukun purettua. Onneksi Spotifystani kuitenkin löytyi jo lähes valmiina tänä vuonna ilmestyneistä suomalaisista rap-biiseistä koottu soittolista, joka lienee vähän viilattuna ihan hyvä luukun täyte.
Heikki Kuula teki tänä vuonna monta hyvää biisiä.
Tämäkin vuoden lopun listaus on täysin subjektiivinen eikä kata genreä aivan laidasta laitaan, mutta kohtuullisen monipuolisella linjalla sentään mennään, sillä mukaan mahtuu kaikkea Khidin ja RPK:n sekä Cheekin väliltä. Tämän vuoden lempisuomirap-biisejä soittiksella oli alunperin varmaan lähemmäs sata, mutta karsin paketin iskevämmäksi 50 parhaan tiivistelmäksi, koska siitä taisi olla melkein puolet Tippa-T:tä, DJ Kridlokkia ja Heikki Kuulaa.
Alla listan sijat 1.-50. suurpiirteisessä parhausjärjestyksessä parhaimmasta alkaen.
Klikkaa tästä avataksesi uuteen ikkunaan.
Ja koska kaikkea ei luonnollisesti ole Spotifyssa, tässä vielä pari bonaria, jotka kuuluisivat jonnekin listan lomaan:
Jäikö jotain uupumaan? Kertokaahan ihmeessä myös teidän (suomalaiset rap-)lempparit tältä vuodelta!