Viime vuonna tähän aikaan valittelin, että koko vuoden ajan on tullut kuunneltua vanhempaa musiikkia uusien levyjen kustannuksella. Tänä vuonna tuota samaa ongelmaa ei ole ollut, ja se ehkä näkyy tämän postauksen sävyssä. Jokainen minun kanssani samalla musiikillisella planeetalla elävä myöntänee, että 2013 on suoltanut pihalle aivan älyttömän kovia uusia levyjä sellaisella tahdilla, ettei tässäkään vaiheessa voi todellakaan väittää kuunnelleensa kaikkea mitä olisi halunnut.

Mahtavia juttuja on tapahtunut sekä Suomessa että muualla: vanhusten comebackeja, kiinnostavia debyyttejä ja onnistuneita kakkoslevyjä. Tältä listalta jäi pois monta erittäin hyvää tai vähintäänkin tutustumisen arvoista uutta levyä esimerkiksi sellaisilta loistavilta artisteilta kuin Mazzy Star, Fuzz, Veronica Falls, Wavves, Jacuzzi Boys, Thee Oh Sees…

Mutta tässä 15 mielestäni timanttisinta levyä kuluneen vuoden antimista ja lopussa epämääräinen soittolista, jonne heittelen lisää biisejä aina kun tulee mieleen! Nauttikaa!

15. Räjäyttäjät – AWOPBOPALOOPOP ALOPBAM RÄJÄ!

Sukkula aanukseen! Räjäyttäjät on niin matalan hifistelytason omaava yhtye, että sitä ei perustellusti tarvitse pitää erityisen studiokeskeisenä virityksenä, vaan kyllähän ne livekeikat on se Räjäyttäjien juttu – ja hyvä niin. Tästä huolimatta AWOPBOPALOOPOP ALOPBAM RÄJÄ! on mielestäni täydellinen levy pikku nousuhumalassa ja pääsee varsin lähelle sitä mieletöntä hurmosta, jonka Räjäyttäjät saa klubeillakin aikaan.

14. White Fence – Cyclops Reap

Loistavalla tavalla 60-luvun melodisuutta, kevyttä psykedeliaa ja uutta garagea yhdistelevän White Fencen trippaileva pop on mielestäni varsinkin Suomessa jäänyt liian vähälle huomiolle. Tyypin uusin levy on loistava osoitus tämän kyvykkyydestä biisien teossa ja kitaroinnissa, minkä huomaa erityisesti siitä, ettei tämä albumi huku useiden verrokkiensa tavoin yhdestä muotista veistettyyn kitarameluun ja efektoituihin vokaaleihin. Erityisen hyvältä Cyclops Reap kuulostaa viimevuotisen White Fencen ja Ty Segallin mielettömän Hair-yhteislevyn jättämiin 60-lukuhimoihin.

13. Yo La Tengo – Fade

Ah, Yo La Tengo! Tämä yhtye on uudella levyllään aivan yhtä uskottava kuin se on ollut jo kolmena eri vuosikymmenenä. Fade ei ole ehkä Yo La Tengon upeimpien 90-luvun levyjen veroinen tuotos, mutta itsenäisenä julkaisuna on silti ehdottomasti yksi vuoden parhaita indiepoppailulevyjä. Bändin 2,5-tuntinen setti Korjaamolla tänä syksynä oli rehellisesti parhaita koskaan näkemiäni keikkoja, vaikka melkein eniten taisi hämmästyttää suomalaisyleisön poikkeuksellinen innostus indiekeikalla! Tulisivatpa pian takaisin.

12. Hopeajärvi – S/T

Hopeajärven debyytti-EP on äärimmäisen mielenkiintoinen keitos energistä punkkia ja Kauko Röyhkän parhaiden tuotosten jalanjäljissä rynnivää älyllistä suomirokkia. Tällä levyllä kiitosta ansaitsee dynaamisen soiton ohella erityisesti terävät lyriikat, joissa syntyy hieno ristiriita kappaleiden peittelemättömän runollisuuden ja rajumpien mielikuvien välille. Hopeajärven ensimmäisestä pitkästä levystä tulee kova juttu.

11. Yuck – Glow & Behold

Yuck kippasi edellisen laulajansa soolouralle debyyttilevyn jälkeen, joten en ollut varma mitä odottaa Glow & Beholdista. Onnekseni sain huomata, että yhtye on entisestään tarkentanut tuijotuksen kenkiinsä, mutta kehittynyt melodisempaan, positiivisempaan ja jotenkin sydämellisempään suuntaan. Tämä levy on täynnä loistavia sävellyksiä sekä ihanasti heliseviä ja surisevia kitaroita. Kuulostaa tosin myös siltä, että Yuck katsoo positiivisesti omaan tulevaisuuteensa ja lupaa tehdä meille vielä lisääkin loistavaa kitarapoppia!

10. Bleeding Rainbow – Yeah Right

Yeah Right on yksi parhaita ja rehellisimpiä melupoppilevyjä tänä vuonna, ja itsehän en koskaan kyllästy shoegazeen! Yhtye tuli minulle tutuksi tämän vuoden Cassette Store Dayn myötä. Jos tykkää vähän synkemmästä tunnelmasta, raskaiden äänivallien ja naislaulajan lakonisesta vuoropuhelusta malliin Black Tambourine, on tämä levy varmasti mielekäs tutustumisen kohde.

9. The New Tigers – The Badger

Minulla kesti hetken tajuta The New Tigersin uuden levyn nerokkuus, mutta nyt sitä ei voi enää viedä mikään pois. Tässä meillä on kansainvälisen tason loistava indie pop –bändi, jonka biisinkirjoitustaito ja tyylitaju hakee vertaistaan! The Badger on yksi vuoden parhaita suomalaisia ja maapallolaisia levyjä, jonka melodiat ja lyriikat paljastavat nyanssejaan jatkuvasti lisää.

8. The Pastels – Slow Summits

Vuonna 2013 tosiaan nähtiin monta loistavaa comebackia ja yksi ehdottomasti parhaita oli ihanan skottibändin The Pastelsin uusi kokopitkä levy, ensimmäinen lajissaan 16 vuoteen. Kun Slow Summitsia kuuntelee, tuntuvat 80-90-lukujen kultaiset vuodet olevan vain muutaman unisen silmänräpäyksen päässä. Aivan mielettömän vaivaton ja tunnelmallinen levy, joka pitäisi löytyä ainakin jokaisen New Tigers –fanin mp3-toistimesta tai levylautaselta.

7. FIDLAR – S/T

Fidlarin nimikkolevy on skeittipunkkia, garagea ja indie rokkia yhdistelevä rämistely, joka kuvaa sekä sävellyksillään että slacker-henkisillä lyriikoilla jotenkin harvinaisen onnistuneesti sellaista elämänasennetta, jossa päihteet, hauskanpito ja musiikki kiinnostavat kenties enemmän kuin muiden ihmisten kanssa kilpaileminen jokaisessa asiassa. Erityisen hienoa tässä levyssä on se, että jokainen kappale on ihan oikeasti toinen toistaan parempi! Stoned and Broke –biisin lainit syöpyivät mieleeni jo ensi kuulemalta: There’s nothing wrong with living like this, all my friends are pieces of shit. Fuck yeah!

6. Black Lizard – Black Lizard

Tuntuu, että Black Lizardin superkova debyytti ilmestyi jo aikoja sitten mutta alkuvuonnahan se oli. Hyvin kestää poikien raaka psykedelia tällaisenkin vuoden läpi tarkastelua ja on ehdottomasti vuoden parhaita levyjä, suomalaisista levyistä suosikkini. Liskot on tullut nähtyä keikoillakin tänä vuonna useammin kuin varmaan yksikään muu bändi, mutta joka kerta on ollut sen arvoista! Seuraavaa levyä pukkaa ilmeisesti ensi vuonna, joten odotus on kova!

5. Bleached – Ride Your Heart

Los Angelesilaisten siskosten Jennifer ja Jessica Clavinin muodostaman Bleachedin debyytti todella yllätti minut hyvyydellään. Tämä aivan erinomainen keitos sisältää tyylillä hiottuja elementtejä 77-punkista, power popista, girl group -estetiikasta sekä kasari-indiestä ja FIDLARIN tavoin hämmästyttää biisimateriaalinsa hienoudella. Bleached ei välttämättä juuri uudista edustamaansa musiikillista perinnettä, mutta tekee kaiken täsmälleen sellaisella tavalla, jota en voi itse olla rakastamatta! Rakkauden tematiikkaa käsittelevät lyriikat onnistuvat olemaan naiiveja ei-kiusallisesti, laulusuoritukset vakuuttavat ja sovitukset ovat ihan hemmetin tiukkoja. Yksi ensimmäisistä ajatuksistani levyä kuunnellessa oli, että tältä (Bleachedin kanssa muuten yhteiskeikkaakin heittäneen) Veronica Fallsin pitäisi kuulostaa, jos he tekisivät parempia biisejä ja soittaisivat energisemmin. Ride Your Heart on ehdottomasti yksi suurimpia suosikkilevyjäni pitkään aikaan, ja sen sulkeva When I Was Yours on itseoikeutettu suosikkibiisini tänä vuonna.

4. Ty Segall – Sleeper

Ty Segall on helposti yksi tämän hetken kiinnostavimpia musiikoita. Miehen tuotteliaisuus on päätähuimaava seikka sinänsä, mutta mieluummin kiinnittäisin huomiota Segallin kykyyn uudistua. Uusi akustinen levy Sleeper oli kaikkien edellisten vuosien rämisevien garage punk –levyjen ja tänä vuonna julkaistun raskaahkon Fuzz-projektin ensilevyn rinnalla vähintäänkin yllättävä veto – ja minun mielestäni täysin nappisuoritus. Sleeper henkii sydbarrettilaista psykedeliaa ja kuulostaa samaan aikaan tunnistettavalta, mutta täysin erilaiselta kuin mikään Segallin levy ennen. Sleeperistä on helppo aistia, että se kestää aikaa paljon paremmin kuin monet levyt nykyisen adhd-maailman tarjonnan keskellä. Alkaa olla koko ajan yhä vähemmän kaukaa haettua verrata Ty Segallia Youngin ja Dylanin kaltaisiin, omaa aikaansa vahvasti määritelleisiin laulaja-lauluntekijöihin.

3. Parquet Courts – Light Up Gold

Kuten muutamat ylemmätkin levyt ja hyvät levyt ylipäänsä, Light Up Goldin suurin saavutus on sen järkyttävän hyvä biisimateriaali. Sonic Youthin ja Pavementin maailmasta omaleimaisena ja itsevarmana nouseva Parquet Courts on aivan omaa luokkaansa mitä tulee hyvän kitaravetoisen indie rockin ja ajatuksia herättävien, ajoittain jopa yhteiskunnallisten lyriikoiden yhdistelyyn. Parquet Courtsin texasista kotoisin olevat pojat muuttivat New Yorkiin ja ottivat uuden kotikaupunkinsa vaihtoehtoisen musiikillisen perinteen omakseen, väänsivät sen omaleimaiseen muottiinsa ja onnistuivat luomaan jotain ajatonta sekä puhuttelevaa.

2. Kurt Vile – Wakin On A Pretty Daze

Kurt Vilen edellinen levy Smoke Ring From My Halo oli napakymppi, mutta Wakin on a Pretty Dazella Vile todella ottaa paikkansa tämän hetken kiinnostavimpana laulaja-lauluntekijänä. Sekä itse levy, että perässä julkaistu uusia versioita levyn biiseistä sisältävä EP It’s a Strange World Out There (And I Am Scared) kätkevät itseensä häkellyttävän hienoa musiikkia, joka yhdistelee omaleimaisesti klassista rokkia ja indietä Vilelle tutun nuhjuisen bedroom pop -fiiliksen hengessä. Tämä on musiikkia parhaimmillaan, sillä se onnistuu oman kokemukseni mukaan puhuttelemaan yleensä hyvin erilaisista jutuista innostuvia ihmisiä, tekemään jotain hyvin autenttisella tavalla mielenkiintoista. Vileltä on lupa odottaa paljon.

1. My Bloody Valentine – mbv

Kyllähän se vuoden paras levy meikäläiselle oli aivan helposti tämä mbv. Kuka olisi uskonut, että Kevin Shields todella TARKOITTI sitä kertoessaan, että Loveless saa vihdoin seuraajan, ja vieläpä tällaisen. Mbv on vaan täydellinen niin monessa mielessä: se täyttää sille asetetut yliluonnolliset odotukset, se lyö laudalta kaikki 1991 jälkeen julkaistut My Bloody Valentinea matkineiden bändien levyt, se seilaa itse luomaansa kitaramelun vellovaa merta täysin omassa sarjassaan. Mbv on pop, raju, surullinen, toiveikas, kaunis, rehellinen, paras ja kerta kaikkiaan kokonaisvaltaisen vangitseva albumi, joka tekee mahdottomasta mahdollisen ja tuo maailman parhaalle Lovelessille arvoisensa seuraajan.