Ásgeir: Here It Comes / Heart-Shaped Box (Nirvana cover) 7″
Ásgeir on ollut osa All Earsin elämää jo pidemmän aikaa, mutta paljon on tapahtunut viime kirjoituksesta, joten lienee syytä muistuttaa, missä mennään. Ásgeir on siis vuonna 1992 syntynyt, 40:n hengen pikkukylässä kasvanut nuori islantilaismies, josta piti tulla ammattiurheilija. Hän vaihtoi kuitenkin urheilun musiikkiin joitain vuosia takaperin, mikä näyttää olleen kannattava uravalinta. Ásgeirin musiikki on sielukasta ja pelkistettyä folktronicaa, joka kuitenkin välillä kasvaa massiivisiin mittoihin.
Iceland Airwaves -festareilla Reykjavikissa 2012 jokaisen paikallisen tärppi kuulosti yksipuoliselta: Ásgeir Trausti, Ásgeir Trausti, Ásgeir Trausti – tuo Islannin oma Bon Iver. Vertaukset olivat osuvia, mutta eivät täysin reiluja. Nuorukainen oli juuri julkaissut oman soolodebyttialbuminsa Dýrð í dauðaþögn, jolla hän rikkoi kotimaansa ennätyksiä yksi toisensa jälkeen, ja päihitti jopa Björkin ja Sigur Rósin levymyynneissä. Tuona vuonna hän soitti Airwavesilla muistaakseni 12 keikkaa.
Kansainvälinen media tarttuikin kiitettävästi nuoreen tulokkaaseen, mutta Ásgeirin ura lähti kotimaansa ulkopuolella hurjaan nousukiitoon vasta, kun taiteilijanimi lyheni toisen nimen verran ja John Grant ilmoitti kääntävänsä islanninkielisen hittialbumin englanniksi. Englanniksi kääntynyt In the Silence julkaistiin digitaalisesti viime syksynä ja fyysisesti alkuvuodesta. Viimeksi meinasin tarttua Ásgeirin tekemisiin, kun hän coveroi menestyksekkäästi Miley Cyrusta hollantilaisessa radio-ohjelmassa.
Pari viikkoa sitten sain taas hyvän syyn ottaa Ásgeir puheeksi, sillä Record Store Day’na julkaistu kuvaseiskatuumanen paljastui ainoaksi hintansa arvoiseksi ostoksekseni. Tai no, rehellisesti 12,90 euroa seiskatuumasesta kuulostaa kyllä paljolta jopa kuvavinyyliksi, mutta biisit osoittautuivat tällä(kin) kertaa täysin timanttisiksi. A-puolen uutukainen Here It Comes (alunperin Nú Hann Blæs) edustaa juuri sitä elektronisempaa piano-Ásgeiria, mistä diggaan ylivoimaisesti eniten, mikä ei sikäli ole yllätys, kun tämäkin kappale kuulostaa vähän Radioheadilta. B-puolen BBC Radio2-cover Nirvanan klassikosta on myös täysin omalla tasollaan. Se on helposti paras lainabiisi, jonka olen kuullut pitkään aikaan – ja mahdollisesti yksi lempicovereistani ikinä.
Facebook: https://www.facebook.com/asgeirmusic
Instagram: instagram.com/asgeirmusic/
Twitter: https://twitter.com/asgeirmusic
Youtube: https://www.youtube.com/user/asgeirtrausti