Year 2015 In Music / 1

On tullut aika tarkastella mennyttä 12 kuukautta musiikillisesti. Koska listat eivät valehtele, tässä hieman statistiikkaa Spotifyn Year In Musicin kautta. Myöhemmin luvassa kakkososa sekä postaus, jossa on itse valitsemiamme Best Of 2015 -listoja. Mutta nyt, faktaa tiskiin!

Alice // Kulunut vuosi oli uuden musiikin kuuntelun osalta äärimmäisen huonoa. Kuunteluun jämähtivät muutamat levyt ja kappaleet, joita tuli luukutettua muiden kustannuksella. Ensimmäinen biisi, jonka vuonna 2015 kuuntelin oli José Gonzalézin Step Out. Koko vuoden kuunnelluin biisi sen sijaan oli Daniel Johnsin Preach. Johns valloitti myös sijat 2, 3 & 5 kappaleillaan Late Night DriveDissolve ja Aerial Love. Neljännelle sijalle kipusi hieman yllättäen Hannah Cohenin Watching You Fall.

Kuunnelluimpien albumien ja artistien listalla oli yksi yllätys: My Brightest Diamond. Löysin artistin tänä vuonna ja ihastuin täysin vuonna 2006 julkaistuun debyyttialbumiin, mutta en kuvitellut, että olisin kuunnellut sitä niin runsaasti. Muuten listat eivät juuri yllätä.

Artistit TOP5: Florence + the Machine, Daniel Johns, Dillon, The Staves, My Brightest Diamond 
Albumit TOP5: How Big, How Blue, How Beautiful (Florence + the Machine), Talk (Daniel Johns), ELE (ELE), Bring Me The Workhorse (My Brightest Diamond), This Silence Kills (Dillon)

Genrejen osalta ei tullut mitään suuria yllätyksiä: indie folk, chamber pop, finnish pop, indietronica ja indie pop. Vuoden aikana kuuntelin musiikkia Spotifyn kautta yhteensä 562 tuntia, 747 eri artistia, 2780 eri biisiä. Näihin lukuihin ei tietenkään sisälly niitä lukemattomia tunteja, jolloin kuuntelin musiikkia muualta kuin Spotifysta. Vuoden outolintuna Year In Music pitää muuten Daniel Johnsin Preachia, wtf?!

June //  Musiikin kuunteluni on aika heikkoa. Niin heikkoa, että hävettää. Tai no, kyllähän minä kuuntelen – kipaleet nyt vaan useimmiten ovat talouden toisen osapuolen valitsemia, hänen Spotify-tilinsä kautta soivia. Kun minä valitsen musiikin, päädyn yleensä vinyyleihin. Statistiikka ei siis ole täydellinen, mutta jotain osviittaa listat kuitenkin antavat – esimerkiksi siitä, mitkä artistit valloittivat lavat menneen kesän festareilla. Kokonaisuudessaan kuuntelin Spotikan kautta musiikkia 16000 minuuttia eli 2415 eri biisiä 837 eri artistilta. Luvuista on poisluettu aivan vuoden viimeisimmät päivät.

Vuosi 2015 käynnistyi osaltani French Filmsin Golden Sealla. FF ei kuitenkaan päätynyt koko vuoden listoille, sillä kuunnelluin biisi oli ykköspaikkansa täysin ansaitseva Antti Tuiskun Hiton Pelkuri. Antsa soi kuulokkeissa usein muutenkin, sillä Peto on irti, En huuda sun perään ja Sata salamaa pitelevät seuraavia listasijoja. Nimikappaleeni, Florence + the Machinen St. Jude, valloitti vitospaikan.

Albumien ja artistien osalta seurataan varsin hyvin samoja linjoja. Yllätyksenä itselleni oli Musen rooli, mutta Provinssi-keikka selittää suuren sijaluvun.
Artistit TOP5: Antti Tuisku, Florence + the Machine, Placebo, Satellite Stories, Muse
Albumit TOP5: How Big, How Blue, How Beautiful (Florence + the Machine), En kommentoi (Antti Tuisku), Vagabonds (Satellite Stories), Drones (Muse), Talk (Daniel Johns).

Genrejen osalta seurasi lisää yllätyksiä. Indietronica joo, pop joo, synthpop joo. Mutta nelosena löytyy suomirock. SUOMIROCK!!? Miten se sinne hyppäsi?? Viidentenä sitten tuttu indierock. Tosin meininkejäni vähänkään seuranneena pitäisi tietää, että meiksi ei noista genreistä oikein välitä. Lokerointi on tylsää, kuuntelen kaikkea (paitsi suomirockia) yli rajojen.

Outolintuja löytyy lisääkin, kun kappale, jolla ”uskaltauduin tuntemattomille vesille”, on Anna Abreun Ra-ta ta-ta. Tälle löytyy kuitenkin vissi selitys: biisi on tanssitreeneihin tarkoitetulla soittiksellani, sillä sen tahti soveltuu loistavasti lämmittelyyn.

Ja mikä on vuoden kuunntelluin kappale, kun se määritetään soittokerroilla per päivä? Antti Tuiskun Peto on irti. Ketä yllättää.

Here are some statistics of our musical year 2015 examined through Spotify’s Year In Music. Although the lists aren’t 100% accurate, they give some examples of what we’ve listened to for the past twelve months. They also show quite good which artists were headlining at summer festivals this year. If you use Spotify, Last.fm or any other streaming/scrobbling app, please share your statistics from 2015 in the comments below! Do your lists include same artists as ours?

And stay tuned – we’ll be posting part 2 and separate Best Of 2015 lists later on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.