Tammerfest 2018: Lauantai

Tammerfest_2018-90

Palataan vielä takaisin Tammerfesteille, lauantaihin. Kävin ennen alueelle suuntaamista lounaalla ystävän kanssa. Olimme onneksi liikkeellä auton kanssa, sillä erittäin rankka sadekuuro ropisi taivaalta hieman ennen JVG:n keikkaa. Onneksi pahin sade laantui tihkuksi ja ehdin alueelle juuri, kun JVG aloitteli tokaa biisiänsä. Noita kahta hyvin liikkuvaista herraa on muuten melko vaikea kuvata, kun tuntuu, että on itse aina väärässä paikassa. Olen nähnyt JVG:n livenä jo lukuisia kertoja, joten keikka ei sinänsä ollut itselle mitenkään erityinen. Hyvä se oli, kuten aina.

Päivän – ja itse asiassa koko Tammerfestin – odotetuin keikka oli omalta osalta lapsuuteni /  nuoruuteni supersuosikki Nylon Beat. Kuvasaldo varsinkin tältä keikalta on kovin laiha, sillä enhän minä nyt kyennyt kunnolla kuvaamaan, kun oli liian kiire laulaa ja tanssia! Vaikka olin useita vuosia elämästäni todella ova Nylon Beat -fani, en ole nähnyt Nylon Beatia keikalla kuin yhden kerran elämässäni. Se oli 1990-luvun loppu ja olin arviolta 12-vuotias. Pääsin ystäväni ja tämän isän kanssa ruotsinlaivalle, ja siellä Nylon Beatin keikalle. Keikan jälkeen jonotin innokkaana nimmareita sekä itselleni että ystävälleni, joka ei uskaltanut tulla nimmareita pyytämään.  Nuo nimmarit ovat edelleen jossain laatikoiden kätköissä vanhempieni luona. Ja se keikka Tammerfesteillä?  Täydellistä, en halunnut sen ollenkaan loppuvan! Tuntui, kuin olisin ollut taas se 12-vuotias lapsi, joka näki maagiset idolinsa lavalla.

Nylon Beatin jälkeen oli vielä luvassa festivaalin ainut ulkomainen vahvistus, tanskalainen Mew. Kuvasin keikan alun pitistä ja kolmen biisin jälkeen kävelin muiden valokuvaajien mukana pois lavan edustalta, ja ketkäs siinä hengailivatkaan lavan lähistöllä: Nylon Beatin Jonna ja Erin! Juttelin hetken naisten kanssa ja sain muistoksi myös fanikuvan, jonka Joanna räpsäisi (kiitos!). Olin tästä fanikohtaamisesta niin häkeltynyt ja innoissani, että oikeasti unohdin Mewn soittavan edelleen lavalla! Sain onneksi suunnattua fokuksen takaisin Mewn keikkaan ja fiilistelin kahden ensimmäisen levyn biisejä, joita tuli aikoinaan kuunneltua hyvinkin paljon. Mewn soittaessa viimeistä biisiä minun oli jo pakko lähteä juoksujalkaa (kirjaimellisesti) kohti rautatieasemaa, jotta ehtisin junaan. Sateesta huolimatta oli mukava Tammerfest, ensi vuonna varmasti taas uudelleen!

Tammerfest_2018-92

Tammerfest_2018-94

Tammerfest_2018-113

Tammerfest_2018-117

Tammerfest_2018-116

Tammerfest_2018-118

Tammerfest_2018-121

Tammerfest_2018-120

Tammerfest_2018-115

Tammerfest_2018-104

Tammerfest_2018-103

Tammerfest_2018-97

Tammerfest_2018-112

Tammerfest_2018-108

Tammerfest_2018-109

Tammerfest_2018-101

Tammerfest 2018, Saturday meant three gigs for me: JVGNylon Beat and Mew.  There was a horrendous rain shower before JVG’s gig but luckily the worst of it ended just a few minutes before they started to play. I’ve seen JVG live before, so the gig wasn’t anything that special to me. It was good, as always. The most anticipated gig of the whole Tammerfest was Nylon Beat. I was a huuuge fan of theirs when I was young and saw them live when I was approximately 12 years old. That gig was such a memorable experience for me -and especially meeting them after the gig and getting autographs – that I still remember it vividly. The Tammerfest gig was perfection, I didn’t want it to end at all! I felt like a 12-year-old kid again.

After Nylon Beat it was time to listen to some foreign music in the form of Mew. I photographed the first three songs from the pit and as I walked away from the front of the stage I saw Nylon Beat’s Jonna and Erin hanging around on the side of the stage.  I got to talk to them for awhile and got a photo of me and them together. I was so stoked about this encounter that I actually forgot that Mew was still playing! I managed to regain focus and watched Mew’s gig almost until the end. I had to leave during the last song because I had a train to catch. Despite the rain this year’s Tammerfest was great and I’ll surely go again next year!