Sueden jälkeen en odottanut Sideways-lauantaita juurikaan. Koin jopa, että päivä on itselleni tietyssä mielessä turha, odotetuista pienistä keikoista huolimatta – olinhan jo nähnyt sen suurimman. Loppujen lopuksihan kävi niin, että Sidewaysin kolmantena ja viimeisenä päivänä a) näin eniten keikkoja kaikista päivistä, b) siitä huolimatta myös missasin eniten keikkoja kaikista päivistä ja c) jostain syystä keikkojen osalta päivästäni tuli hyvin rap/hiphop-painotteinen. Kaikkea sitä sattuu!

Lauantai alkoi hektiseltä kuulostavasta agendasta huolimatta rennosti, syöden Valion uutuusjädejä auringonpaisteessa Stephen Malkmus & The Jicksin soidessa taustalla. Malkmusin omintakeinen laulanta ei ole ihan meikäläistä varten, mutta setti parani kokoajan ja loppu oli oikein mukiinmenevä. Yleinen oletus tuntui olevan, että keikka toimi jonkinlaisena herättelynä ja ensi vuonna sitten Pavement nähdään Suomessa. Lämpö helli, ja ainakin kaukaa fiilisteltynä Olavi Uusivirta kiteytti kesän kuumuuden yhteen keikkaan (tsekatkaapa vaikka tämä Riikka Vaahteran kuva!). Koska päiväni ei ollut mitenkään vahvasti ennalta määritetty, kävin tsekkaamassa Sahara-lavalla rokanneet Vuoret, joiden biiseistä osa iski kovastikin, osa ei, ja suuntasin sen jälkeen jälleen yläkertaan parahiksi Cledosiin. Toistan itseäni, mutta minut (ja tämän blogin) tuntevat tietävät, että rap ei varsinaisesti kuulu suosikkigenreihimme. Mielenkiinnolla silti odotin yhtä Spotifyn striimatuimmista kotimaisista artisteista. Yleisö viihtyi, lattialta löytyi pitti ja musa piti otteessaan minutkin. Siis aivan jees!

Cledosin jälkeen oli tarkoitus suunnata Black Boxiin kuuntelemaan ysärilapsia Rosa Waltonia ja Jenny Hollingworthia eli Let’s Eat Grandmata ja heidän monisyistä poppiaan, ja sen jälkeen ihanaa Color Doloria. Lopulta hommassa kävikin niin, että nuoret ja epäreilun lahjakaat brittiteinit veivät huomioni kokonaan, enkä koskaan päässyt Sahara-lavalle asti – paitsi sitten, kun Color Dolor oli juuri lopettanut settinsä. Huoh. Joskus näin. Let’s Eat Grandma oli siis todella viihdyttävä ja vangitseva, enkä todellakaan millään malttanut lähteä pois.

 

 

Takaisin hoppailun pariin. Danny Brown kirvoitti räppikädet jos toisetkin, itse tyydyin jammailemaan kauempaa, sillä halusin olla ajoissa D.R.E.A.M.G.I.R.L.Sissa. DJ-kaksikon ja räppäreiden kollektiivi osui ja upposi juuri niin kovaa kuin viime vuonnakin. Kun F ja Sofa olivat jo aiemmin löytäneet tiensä sydämeeni, osui sinne tällä kertaa kovimmin Yeboyah. Mimmi tuntui saaneen lisää itseluottamusta, mikä näkyi suoraan lavapreesensissä. Väliin hieman Hot Chipiä päälavalla (en katsonut keikkaa loppuun, mutta olisi ilmeisesti kannattanut – lopussa bändi veti Beastie Boysin Sabotagen!), ripaus Ghost Worldia ja sitten illan päätös hip hop ja R+B -meininkeihin IBEn säestämänä. Kanssakatsojat eivät voineet lakata ihmettelemästä sitä, miten joku voi olla niin fresh, ja toki itse musiikissakin on autotuneinensa tietynlainen raikkaus, vaikka sinänsä voidaankin luokitella tyyliltään varsin trendikkääksi. Silti sopivan rentoa ja kepeää oman viikonloppuni päätökseksi.

Sideways on kaiken kaikkiaan huippu festari: omalaisensa ja tarpeeksi pieni. Täynnä mielenkiintoisia artisteja, muttei kuitenkaan niin loputtomasti, että sekoaisi yrittäessään päättää mille lavalle menisi (ihan vähän vaan). Sellainen, jolta voi illan päätteeksi parhaimmillaan kävellä majapaikkaan nukkumaan. Jossa ei ahdistu ihmismäärästä tai liiallisessa kännissä örveltäjistä. Jossa sade ei muuta lavan edustaa mutavelliksi.

Kiitos Sideways 2019! Toivottavasti nähdään taas ensi vuonna.

 

Päiväni pähkinänä:

• Koukuttavin: Let’s Eat Grandma
• Odotusten vastaisesti meiningillään yllättänyt: Cledos
• Olisi kannattanut käydä katsomassa lähempää: Olavi Uusivirta
• Ei sytyttänyt kuten odotin: Hot Chip
• Eniten surettanut missaus: Color Dolor

 

Lisää kuvia Flickrissä. Muista klikata myös postauksen kuvat suuremmiksi, niin näet ne paremmalla laadulla. :)

 

 

After seeing a perfect gig from Suede I really didn’t expect much from Sideways’ Saturday. In fact, I kind of thought despite some gigs the day would be a bit of a waste. Instead, I ended up seeing more gigs than on the other days, and still having to miss more gigs than on the other days, and maybe strangest of them all: seeing a lot more rap/hip hop gigs than on the other days. So not complaining!

Little did I know about a hectic schedule that was lying ahead of me, when my day began with sitting peacefully eating some Valio newbie ice cream and listening to Stephen Malkmus & The Jicks. I’m not really into Malkmus’ unique style of singing, but the set got better and better towards the end. People seemed to assume that this was sort of a wakening and next year we’d see Pavement live in Finland. The day was warm and Olavi Uusivirta encapsulated it all into one, sweaty summer gig – or at least that’s what I think I saw from the far back. I was kind of drifting from gig to gig that day and ended up at Sahara stage to see Finnish indie rock band Vuoret. I really liked some of the tunes, some not so much. So out of curiosity I headed upstairs to see Cledos, one of Finland’s most streamed artists. Hip hop was all over the place, there was a pit in the audience and everyone seemed to enjoy themselves. The energy got me, too, and I had a better time than I expected.

After Cledos I got myself into the Black Box to see teen prodigies Rosa Walton and Jenny Hollingworth aka Let’s Eat Grandma. I think it’s totally unfair that those gals are so freaking young, talented and cool. The set was mesmerising, and although I was supposed to watch only half of it and then go see Color Dolor, I got so stuck into the feeling and didn’t want to leave. Result: didn’t see Color Dolor, which bummed me a lot. But I guess it was worth it.

Back to hip hop with Danny Brown (watched a couple of songs far away) and afterwards D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. The collective with two DJs and a dozen rappers was as good as last year at Flow Festival. The hype and power of feminism was overwhelming, just as it should be! When last year I fell in love with F, and before that Sofa, this time Yeboyah was the queen of them all. She obviously had claimed some self-confidence which showed positively on stage. Rock, I mean rap, on ladies! My day continued with Hot Chip, which I eventually didn’t see all through (should’ve really, since they played Beastie Boys’ Sabotage in the end!), and a bit of Ghost World, before heading to Upstairs stage again to see IBE. My friends couldn’t stop being amazed how someone can be so fresh, and surely the autotuned tracks have a sort of briskness to them (event though the music style is a bit on the trendy side). Relaxed and light, a good ending to my weekend.

Sideways is all-in-all a lovely festival: unique and small enough. Full of interesting artists, but not so much that you’d lose your mind trying to figure out which stage to head to next (just a little bit). One from which you might just walk to your accommodation. One where you don’t get anxious of the tens of thousands of people and especially those who’ve drank a couple too much and are acting like morons. One where even though it rains, the front of the main stage won’t turn into a mudslide.

Thanks again Sideways 2019! Hope to see you next year.

My day in a nutshell:

• Most addictive: Let’s Eat Grandma
• Quite good against expectations: Cledos
• Shoul’ve seen up close: Olavi Uusivirta
• Not as sparkling as expected: Hot Chip
• Saddest missing: Color Dolor

More pics at Flickr! And please click all pics here larger to see them in better quality. :)