Jälleen kerran, loppuunmyyty Qstock-viikonloppu. Kaksi täyttä päivää Oulun Kuusisaaressa ja Raatin saaressa. Kun puhun täydestä, tarkoitan todellakin täyttä – molemmat festaripäivät alkoivat harvinaisen aikaisin heti puolenpäivän jälkimainingeissa. Koko festarin ajaksi luvattu vesisadekin väistyi hetki hetkeltä niin, että yleisö sai niskaansa lähinnä muutaman kuuron kevyttä ripottelua. Ei Qstockille tuttua hellettä ja auringonpaistetta, mutta se ei tuntunut meininkiä haittaavan. Tällä kertaa 40 000 -päinen yleisö sai pääesiintyjien osalta nauttia kotimaisesta osaamisesta, kun Limp Bizkit joutui perumaan koko kiertueensa. Näytti tosin kaikin tavoin siltä, että perjantain Haloo Helsinki ja lauantain Antti Tuisku eivät olisi voineet vetää viimeisen esiintyjän slottejaan enää paremmin. Yleisö söi kädestä.

Perjantai, Kaleva-lava, kello puoli kaksi iltapäivällä. Olin varma, että paikalla on siihen aikaan vasta kourallinen ihmisiä. Ja miten väärässä olinkaan! Pääosin alle parikymppisistä koostuva ihmismassa oli heti alusta asti messissä jyväskylän suurimman rap-suuruuden geimeissä. Gettomasa veti suvereenisti pyrojen säestämänä homman kotiin. Ajankohta aiheutti sen, että fiilis ei ollut ihan sama kuin viime vuoden Varjossa, mutta festarit ainakin saivat hyvän startin. Hieman mutkaisen reittini vuoksi missasin Anssi Kelan 50v-bileet, ehdin jonkin aikaa vilkaista Stoned Statuesia, kunnes Blind Channel jo kutsui. Bändi on nyt esiintynyt uransa aikana Qstockin kaikilla lavoilla, lukuun ottamatta Rytmirantaa. Eikä päälava ollut siis yhtään liian suuri kuusikolle. Jo tutuksi muodostunut järjetön energia, nostalgiaa uhkuva mättö sekä hitit ja tulevat sellaiset eivät kaikuneet kuuroille korville. Tykkään siitä, miten vuosien kovan työn tehneet jäbät ovat avoimesti ylpeitä siitä, mitä ovat saavuttaneet. Oikein.

Blind Channelin kanssa kiertänyt Electric Callboy oli minulle uusi tuttavuus. Toki tsekkasin etukäteen mitä on luvassa, mutta tyyli ei iskenyt. Lopulta viihdyin todella hyvin tämän metallin alalajeja ja Scooteria yhdistelevän menoa ja meininkiä tihkuvan setin parissa (sidenote: mistään muualta kuin Saksasta ei voi tulla tällaista). Myös festarikävijät ottivat bändin hyvin vastaan. Sannia en kovin kauaa jaksanut katsoa, mutta päälavalla esiintynyt punatukkainen oli silminnähden hyvällä tuulella. Ja Sannin jos jonkun hymy on sellainen, joka tarttuu!

Päivän aikana käväisin muutamien biisien ajan reilusti omien genrejeni ulkopuolella. Sekä saksalais-ruotsalainen hevibändi Lucifer että legendaarinen Radiopuhelimet olivat kaukana omasta teekupistani, mutta utelias mieli vie välillä mitä kummallisimpiin paikkoihin. Tanskalainen Lukas Graham ei sekään ole levylautaselleni eksynyt, mutta hyväntuuliset pop-biisit jaksoivat pitää otteessaan koko keikan ajan. Myös tämä trio on sellainen, jonka epäilin pystyvän vetämään porukkaa päälavan eteen. Mutta kyyyllähän itseä reilusti nuoremmat oikeasti tunsivat biisit ja lauloivat mukana. Taidan olla virallisesti tippunut kelkasta.

Koska olen viisastunut vuoden 2019 seitsemästä festarikokemuksesta (!) ja kaiken kaikkiaan yrittänyt opetella kuuntelemaan itseäni (!), yritän myös vetää festareita enemmän fiiliksellä – katsoa kiinnostavat keikat kokonaan, vaikka valokuvauksen kannalta se tarkoittaisikin jonkun toisen missaamisen. Siispä jätin Haloo Helsingin suosiolla väliin. Ei liene yllätys, etten oikein jaksa bändiä. Toki kuulin, että keikka oli ollut kova ja faneille se varmasti tarjosi paljonkin. Itse sen sijaan nautin ensin oululaisen Kas Kanin elektronisesta setistä Oulu2026-lavan edustalla, jossa ihmiset ja ohikulkijat intoutuivat tanssimaan. Sitten suuntasin vielä Sirkustelttaan Vestan keikalle. Vaikka artisti ei jotenkin innosta enää, oli tämä Qstockin veto taas kummallisella tavalla Bättre Folkia intiimimpi ja hyvämielisempi (onko se edes sana?), jos niin voi tässä vertailussa edes sanoa. Joku vain vetosi tällä kertaa enemmän. Eikä vähiten Vestan hyväntuulisuus.

Etukäteen ajattelin perjantain olevan lauantaita tylsempi päivä. Ja ehkä se tavallaan keikkoja ajatellen olikin, mutta lopulta saldo oli perjantailtakin aika mojova. Ainakin seuraavana aamuna jalkoja särki tuttuun tapaan niin, että ainakin jotain oli edellisenä päivänä tullut tehtyä. Olin kotiin päästyäni totaalisen loppu, mutta niin onnellinen, että olin päässyt taas festareille! Vaikka keikkakuvauksessa olleen tauon vuoksi se puoli olikin välillä melkoista haparointia. Mutta tämä oli vasta alkua loppukesän festarikimaralle, puhumattakaan seuraavasta Qstock-päivästä.

 

(P.S. Muistakee klikata kuvat auki Flickriin, ovat siellä parempilaatuisia!)

 

Apparently I’m nowadays just way too lazy to translate everything into English. But hey, that’s life. In any case, a rainy Qstock weekend in Oulu turned out to be not so rainy, and very much full of great gigs – and a bunch of those gigs as well, which I didn’t that much like, but as a curious person went to see anyways. On Friday Blind Channel did what they always do with such energy that I’m surprised anyone survived the show, and Electric Callboy was a positive surprise which I actually enjoyed. Both Lukas Graham and Kas Kan were new to me – the first a Danish band with catchy pop tunes and the latter an artist from Oulu with electronic beats. Overall a great day to start my proper festival season this summer! And yes, my whole body ached the next morning, but that’s how it goes when you’re closer to being middle-aged than a teen. Saturday coming up later, so stay tuned! And please click on the photos to see them in a higher quality in Flickr.