On vaikea pukea sanoiksi sitä, miltä tuntuu, kun kahden vuoden tauon jälkeen pääsee isoille festareille. Kansainvälisten artistien äärelle, monituhatpäiseen ihmisjoukkoon. Kun sydän meinaa pakahtua keikalla ja muistaa taas, miten upean kokemuksen livemusiikki voi tarjota ja miten paljon sen poissaolo on vaikuttanut mielenterveyteen. Vuoden 2020 pienemmät keikat ja Varjo-festivaali olivat ihania ja auttoivat jaksamaan, mutta koko vuoden 2021 olen ollut keikattomana. Vihdoin siihen tuli muutos.

Oulussa kahdeksatta kertaa peräkkäin loppuunmyyty Qstock keräsi viikonlopun aikana 40 000 juhlijaa nauttimaan kesän lopusta. Perjantain tauoton sade karsi hieman kävijöitä ja söi tunnelmaa (itselläkin sadevarusteet pettivät täysin, joten useampi tunti meni kuvaten litimärissä kamppeissa kameran temppuilusta puhumattakaan), mutta lauantaina alue oli tupaten täynnä aurinkoisia festarikävijöitä. Tuttuun tapaan keikkatarjonta oli monipuolinen painottuen kotimaiseen, mutta samalla esitellen laajan skaalan eri genrejen edustajia. Monesti ensivilkaisulla ohjelmistoon luulee pelkän listoja hallitsevan suomipopin olevan edustettuna näillä Pohjois-Suomen suurimmilla festivaaleilla, mutta tarkemmalla tutkiskelulla joukosta löytyy myös paljon marginaalisempia helmiä. Juuri tämä on Qstockin suola.

(Tähän väliin muistutus, että koska WP pakkaa kuvia edelleen mahdottomasti, klikatkaa kuvat suuremmaksi Flickrin puolella, olkaa hyvät! Siellä sitten muutenkin lisää otoksia.)

Oma perjantaini alkoi juuri siten, kun festarirutiinit hukanneelta kansalaiselta vaan voi odottaa – olin paikalla portilla kaksi tuntia liian aikaisin. Voi rähmä! Eikun polkaisu takaisin kotiin, välikuolema (ja kahvi ja croissant ja ekojen keikkojen missaaminen), ja uudestaan alueelle. Ihmiset vielä heräilivät koloistaan ja koittivat suojautua katosten alle, kun Ellinoora pikkuhiljaa aloitti vetoaan päälavalla. Ilmeisesti sade aiheutti pieniä teknisiä probleemeja, kun kaiuttimet lakkasivat hetkeksi toimimasta keikan alkupuolella, mutta homma saatiin ratkottua nopeasti ja keikka pääsi jatkumaan. Muuten taivaalta tippuvat pisarat eivät sitten tuntuneetkaan häiritsevän keikan energistä ja lämmintä menoa, ei lavalla eikä myöskään yleisössä. Kaikki olivat janonneet pääsyä musiikin pariin! Ennen Ellinooraa vilkaisin myös sisään vastapäiselle Koomalavalle, jossa Lähiöbotox piti huolen hien virtaamisesta. Jäi oikein harmittamaan, etten nähnyt kyseisestä keikasta kuin lopun! Niin mieletön meininki tuntui jätkillä olevan, huh. Merkitään muistiin: koita nähdä Lähiöbotox livenä jossain pian uudelleen.

Pinkin hattaran jälkeen oli aika tsekata miltä Uusi Rakkaus maistuu (maistui varsin mukiinmenevältä, kiitos vain), ja sen jälkeen pääsinkin telttojen suojaan pariksi keikaksi: ensin superyhtyeeksi tituleeratun Moon Shotin kreisin menon pariin, ja sitten nostalgisoimaan Kemopetrolin kanssa. Moon Shot veti just sellaisella intesiteetillä, kuin vain Disco Ensemble-, Lapko– ja Children of Bodom -taustaisilta muusikoilta voi odottaa. En vieläkään tiedä mitä Ville Malja vetää ennen keikkoja, mutta haluan samaa. Kemopetrol soitti ensimmäistä kertaa yhdessä livenä lähes kymmeneen vuoteen, ja juhlisti samalla viime vuonna 20 vuotta täyttänyttä debyyttiään. Slowed Down soitettiinkin keikalla kokonaan alusta loppuun. Aika oli kohdellut joitakin biisejä huonommin, joitakin paremmin, mutta kokonaisuus kuulosti silti yhtä modernilta ja raikkaalta kuin 2000-luvun alussa, jolloin itsekin näin bändin ensimmäisen kerran livenä. Uuttakin materiaalia on pandemian tuoksinassa syntynyt, joten sen julkaisua sopii odottaa lähitulevaisuudessa. Slowed Down -juhlakiertue jatkuu läpi syksyn ympäri Suomea. Keikkaan löyhästi liittyvää miinusta tuli lähinnä venuesta, sillä valitettavasti maailmantilanteesta johtuen Qstock ei tänä vuonna saanut käyttöönsä legendaarista Sirkus Finlandian telttaa. Sirkusteltta-lavan vaaleat rakenteet eivät kuvaamisen kannalta olleet ontolliset eivätkä antaneet oikeutta kohteelle, kun päivänvalo siivilöityi sisään syöden intiimiä tunnelmaa. Toivottavasti ensi vuonna saadaan pyöreä sirkusteltta jälleen käyttöön. Siellä on ihan oma fiiliksensä, jota ei muiden festareiden muilta lavoilta löydy.

Vesalan tämän kesän livekunnosta olin kuullut pelkästään ylistäviä sanoja, ja samaa voinen sanoa minäkin. Silminnähden iloa pursunnut artisti tiesi mistä naruista vetää ja sai yleisön helposti puolelleen. Hän nimenomaan viihdytti, ja Suomen taitavimpiin lyyrikoihin kuuluvaa Vesalaa on aina ilo kuunnella livenä. Korkeimmissa äänissä apuna käytettiin autotunea tai vastaavaa, mutta tänä päivänä se ei enää hetkauta, vaan on efekti muiden joukossa. Kaikki tietävät, ettei Paula sitä todellisuudessa edes tarvitse.

Sade oli vihdoin tauonnut ja koko Oulu odotti innolla kaupungin ”omien poikien” settiä Qstockin toiseksi suurimmalla lavalla. Blind Channelin violent pop villitsi illan hämärässä kaikenikäistä ja -näköistä yleisöä. Jos energiat olivat katossa lähestulkoon kaikilla päivän keikoilla, niin tässä vaiheessa se katto revittiin irti. Pomppimisen ja energian määrä oli loputonta! Kukaan ei edes osannut kaivata pyroja, jotka jouduttiin perumaan sateen vuoksi. Settiin kuului vanhojen ja uusien omien biisien lisäksi coverit System Of A Downilta ja Anastacialta. Olin odottanut perjantailta ehkä kaikista eniten Blind Channelin kuvaamista, mutta kohtalo puuttui peliin, ja koko päivän sateessa muuten moitteettomasti toiminut kamerani alkoi kenkkuilemaan juuri tässä vaiheessa. Sisältä huurtunut objektiivi aiheutti melko paljon harmaita hiuksia ja vitutuksen tunteita, kun kaikki kuvat olivat enemmän tai vähemmän käyttökelvotonta kuraa. Mutta mikäs sen parempi tapa purkaa ankeaa fiilistä, kuin nauttia räminästä ja nuoruuden energiasta. Merkitään muistiin osa 2: myös Blind Channel olisi ihan kiva nähdä livenä omalla keikallaan.

Illan pääesiintyjä Nightwish palasi Qstockiin muutaman vuoden tauon jälkeen uudella (tällä hetkellä kiertue-) basistilla höystettynä. Luvassa oli taattua sinfonista tykitystä, pyroja, Floor Jansenin korkeita vokaaleja ja suuren maailman tuntua. Valokuvaus ei miltään osalta minulta onnistunut, joten parin biisin jälkeen totesin että ehkä tämä nyt ei ole se bändi jota vapaaehtoisesti jään kuuntelemaan. Diggaajia tuntui riittävän ilmankin meikäläistä. Myös illan viimeisen eli Maustetytöt jätin lopulta väliin, sillä en uskonut keikan tuovan mitään uutta, kun olen Vaalan kasvatit nähnyt jo useaan otteeseen aiemmin (eikä heitä varsinaisesti tunneta energisestä liveshow’sta – mikä tietenkin on koko homman pointtikin). Suuntasin mieluummin kotiin nauttimaan muutaman tunnin yöunista, halusinhan suunnata kaikki paukut seuraavaan päivään ja Suedeen.

 

It’s so hard to put into words what a big music festival feels like after a two-year pause. I never realised how much I missed the feeling of heart burst on a gig or the feeling of a mutual connection between you and a few thousand people. Some smaller events last year helped get me through, but this year has been totally without live music. Until now. The weekend at yet again sold out Qstock festival was pure joy for me and for the 40 000 other festival-goers. Sure, heavy rain made everything wet and even a big gloomy at times on Friday, but on Saturday the sun was shining and it felt like a perfectly normal summer evening. Except for the masks worn, of course.

My day began with a twist when I got to the venue gates two hours too early. Whoops! This is what happens when you don’t have a festival routine anymore. So, back home I went to fuel myself with coffee and came back to Raatti/Kuusisaari around Lähiöbotox’s energetic gig. I saw Ellinoora have fun with the audience despite the rain and continue to check out Uusi Rakkaus from Oulu. After those I had some time to chill in the tents and dry up. Firstly, Moon Shot put Koomalava on fire with an unbelievable force. I don’t know what Ville Malja is taking before gigs, but I want the same. The band consists of members known from Disco Ensemble, Lapko and Children of Bodom, so I guess everything and anything can be expected. Afterwards I went to see Kemopetrol, who are playing some comeback gigs to celebrate their 20-year-old debut album Slowed Down. How nostalgic! And how good most of the tunes still sounded, whoah. The band is touring with the same concept later on this year and some new music is coming out, too. Too bad Sirkusteltta stage wasn’t an actual circus tent like before due to pandemic. Maybe next year we’ll get the familiar round tent back again, since there’s really nothing that can compare to that specific atmosphere.

I’d heard that Vesala has been kickin’ live this year and the rumours were true – she was better than ever. Always a pleasure to see a true talent perform! Soon it was time for our current hopes for new international stars – Blind Channel. I was looking forward to photographing them, but at this point my camera decided it’d had enough from the rain and refused to cooperate. Yes I was upset, but when enjoying the energy of violent pop and masses of people bouncing up and down I forgot about the letdown. Old songs, new songs, covers from System Of A Down and Anastacia. The crowd was eating from the hands of their hometown boys!

My day ended pretty much there. As my camera was not in a good mood, I didn’t think Maustetytöt could bring me anything new at this point (I’ve seen them loads before) and Nightwish isn’t really my cup of tea (watched a couple of songs and yes, they’re HUGE in every way, but just not for me), I decided to head home. After all, Saturday was my main day with Suede to look forward to.

P.S. Remember to click the pictures open to see them in better quality at Flickr! WP is still compressing photos like hell, ugh. Also, more pics at Flickr anyway.