Qstock 2019: Lauantai

Qstockin toinen päivä ei näyttänyt helteen osalta laantumisen merkkejä. Artistikattauksen aloitti Chisu, joskin niin luvattoman aikaisin, että jäi minulta ja varmaan aika monelta muultakin väliin. Qstockin kahden päivän ohjelmaan mahtuu kuudella eri lavalla tapahtumaa niin paljon, kellon ympäri, että tarjonnan saisi helposti venytettyä kolmannelle päivälle. Kuitenkin keskellä kaupunkia olevaa festivaalia on haastava järjestää kovin pitkänä tapahtumana, sillä jo nyt liikennereittejä joudutaan katkaisemaan useaksi päiväksi puitteiden rakentamisen ja purkamisen ajaksi. Lopputulema? Kannattaa herätä aikaisin ja suunnitella lavalta toiselle kiertäminen huolella. Onneksi välimatkat ovat lyhyitä.

Itse saavuin paikalle aikomuksenani suunnata Lxandraan, mutta koska olin mestoilla jo aiemmin, ehdin syömään (bataattiranuja ja kukkakaaliwingsejä, nams) ja tsekkaamaan Ellipsin. Haloo Helsingin taukoillessa Ellillä on ollut aikaa soolomatskulle, joka ammentaa menneiden vuosikymmenien rockista psykedeelisine taustavireineen. Ellipsiä menin katsomaan puhtaasti mielenkiinnosta. En todellisuudessa juurikaan siedä Haloo Helsinkiä, osittain musiikin, osittain solistin vuoksi, joten Ellips ei siis myöskään kuulu kotimaisiin suosikkeihini. Energiaa Elliltä kuitenkin löytyi, mikä oli ihan odotettavissakin. Lxandra sen sijaan, HUH. Niin upeaa ääntä en ollut vähään aikaan kuullut. Eikä laulu hävinnyt livenä milliäkään levytetylle! Niin ikään jonnekin menneisiin kurotteleva musiikki viehätti yleisöä, ja muistutti aavistuksen Amy Winehousea ilman kaikkea sitä sekoilua ja raaimpia pop-elementtejä. Toivon Lxandralle pitkää ja menestyksekästä uraa – sillä äänellä ei vähempää voisi odottaakaan.

Seuraavaksi aikataulussa oli slotti, jonka valloittivat yhtäaikaa Sanni, Anna Puu sekä Kingston Wall by Jjylli, Kuoppis & VHB. Päätökseni suunnata ensin Anna Puuhun kannatti. Säkenöivä Anna oli yhtä hymyä lavalla, ja jos Vesala oli avaruusprinsessa taistelijan tarmolla, edusti Anna sitä avaruusprinsessan pehmeämpää puolta. Aurinkoinen Rytmiranta huojui biittien tahdissa hokien tarvitsevansa vielä yhden yön aikaa, ja lavan kimallus ylsi pitkälle yleisömeren yli. Teltan ohi kulkiessani kuulin myös Kingston Wall -settiä (joka ei sinänsä innosta, mutta VHB on ollut yksi suosikeistani jo vuosien ajan, joten edes pieni vilkuilu oli paikallaan) ja suuntasin kohti päälavaa. Sanni heilui punaisessa pitkässä tukassaan soittaen hittiä hitin perään. Tai pitäisikö pikemminkin sanoa, että hittipotpurria potpurrin perään. Osasta kipaleita oli nimittäin tämän kesän kiertueelle tehty erilaisia sovituksia ja yhdistelmiä, kokeellisiakin, mikä varmasti on pitänyt mielenkiinnon yllä niin muusikoilla kuin yleisölläkin. Toki kokonaisia levyversioitakin kuultiin varsinkin uusimman, kesän alussa julkaistun Trippi-albumin biiseistä.

Maustetytöt herättivät menneenä talvena paitsi ihastusta omintakeisella tyylillään, myös vastakkaisia reaktioita sanoituskohustaan. Niin tai näin, viehätyksen kyllä ymmärtää. Kaksikon biiseissä on jotain hyvin yksinkertaista ja samalla oivaltavaa – miksi tehdä kaikki aina monimutkaisimman kautta? Pieni pilke silmäkulmassa auttaa asiaa. Kuuma teltta ja loppuillan tuleva tiukka kombo pakotti allekirjoittaneen tauolle, sillä sen jälkeen todellakin mentiin eikä meinattiin.

 

Qstock2019-247

Qstock2019-147

Qstock2019-145

Qstock2019-149

Qstock2019-151

Qstock2019-158

Qstock2019-152

Qstock2019-157

Qstock2019-159

Qstock2019-161

Qstock2019-164

Qstock2019-162

Qstock2019-167

Qstock2019-170

Qstock2019-173

Qstock2019-160

Qstock2019-174

Qstock2019-182

Qstock2019-177

Qstock2019-180

Qstock2019-192

Qstock2019-196

Qstock2019-194

Qstock2019-198

Qstock2019-200

Qstock2019-204

Qstock2019-205

Qstock2019-202

Qstock2019-206

 

Illan ja koko festarin vaikein päällekkäisyys osui lauantain alkuiltaan: nuoruuden suosikkini Apulanta, Suomen parhaita keikkoja vetävä Olavi Uusivirta, ja viimeistä kesää livenä kiertävä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, kaikki päällekkäin. Voi perse! Ei siinä, valintoja oli tehtävä, ja tällä kertaa valintaa auttoivat venuet ja niiden sijoittumiset. Olavi Uusivirta, I’m coming for you. Ja kuten aina, Olavi ei pettänyt, vaan hiki lensi ja jossain vaiheessa jo mietin, räjähtääkö teltan katto irti vai mitä tässä tapahtuu. Pitissä kuvaamisen jälkeen tosin oli turha yrittää seurata keikkaa kovin läheltä, sillä Sirkusteltta oli tupaten täynnä. Tyydyin tuijottelemaan kauempaa teltan ulkopuolelta ja siirtymään sitten RTBB & Julkisen Sanan kautta kohti Kaleva-lavaa. Sinänsä harmi, sillä Olavin seurana lavalla nähtiin fiittaajia, ja olipahan tuttu paidaton crowdsurfingkin ohjelmassa. Kaleva-lavalla kuitenkin pikkuhiljaa aloitteli Don Huonot, jota odotin kuin kuuta nousevaa, ja joka valitettavasti jäi superlyhyeksi spurtiksi osaltani. Donkkarit olen viimeksi nähnyt Ruisrockissa vuonna 2010 – jotenkin kuvittelin mielessäni, ettei siitä nyt niin kauaa ole, mutta niin… Yhdeksän vuotta on aika pitkä aika. Bändillä oli alusta asti hyvä meininki, joka lämpeni lisää joka tahdilla. On suorastaan hämmentävää, miten Kalle Aholan ääni voi edelleen soida yhtä kuulaana kuin reilu parikymmentä vuotta sitten. Suojelusenkelin ja Pyhimyksen missaaminen harmittaa, mutta sentäs ehdin kuulla mm. Sydänpuun ja Seireenin. Toivottavasti näen kokonaisen klubikeikan vielä tulevaisuudessa!

Viikonlopun kovin (ja Qstockin historian kallein) esiintyjä oli ilman epäilystäkään Thirty Seconds To Mars. Neljän hengen altsurock-bändistä kahden hengen elektromaustetuksi kokoonpanoksi kutistunut bändi otti yleisön haltuun tutulla tavallaan – laulattamalla, huudattamalla, heittelemällä yleisöön erilaisia ilmalla täytettyjä palloja ja otuksia sekä nostamalla ihmisiä kanssaan lavalle bailaamaan. Vaikka 30STM on kaksi veljestä, pysyttelee Shannon Leto hyvin pitkälti rumpusettinsä takana hiljaa piilossa, antaen kultapaitaan ja pitsiviittaan pukeutuneen Jaredin johdattaa karismallaan show’ta. Shannon kipusi etualalle kuitenkin laulamaan viime vuoden America-levyllä kuultavan, akustisen soolobiisin Remedyn (vaikkakin hieman vaivaantuneena – ei ole spotlight introveriltä vaikuttavan Shannonin paikka ei) sekä ottamaan yhteiskuvat yleisön kanssa. Olen nähnyt marsilaiset parisen kertaa aiemmin ja tiesin kyllä, mitä odottaa. Silti olin hurmoksessa. Harvinaisesti kuvaajat saivat olla etualan pitissä koko keikan ajan, mutta runsas kuvasaldo kärsi kyllä reippaasti siitä, että hypin ja lauloin puolet biiseistä. Jaredin ääni toimi livenä paremmin kuin muistin (keikkatranssillani saattoi olla jotain vaikutusta tähän mielikuvaan). Ei hän missään nimessä mikään maailman taidokkain vokalisti ole, mutta viihdyttävä esiintyjä henkeen ja vereen – ja siitä 30STM koostuukin, viihdyttävästä show’sta. Jared veti kouluikäisen pojan kanssa flossausta ja toi ison Suomen lipun lavalle. Ne ovat asioita, joita kaikki muusikot eivät edes harkitse tekevänsä. Ensimmäisten levyjen biiseistä soitettiin ainoastaan The Kill (Bury Me), mutta jo This Is Warilta kuultiin useampi kipale. Puolitoista tuntia tuntui vartilta, ja keikan jälkeen piti istahtaa hetkeksi keräilemään itseään. Huh!

Kaksi päivää festareilla kului älyttömän nopeasti. Minne ihmeeseen aika katosi? Ainakin laulamiseen, fiilistelyyn, etsimen läpi tuijotteluun. En vaihtaisi sekuntiakaan pois.

 

Päiväni pähkinänä:

  • Upeimmat vokaalit: Lxandra
  • Hurmoksellisin hetki: laulaa The Killia yhdessä Jaredin ja muutaman tuhannen muun kanssa
  • Surkein tuokio: kävellä pois kauemmas Donkkareista ;____;
  • Jään odottamaan tulevia juttuja: Maustetytöt

 

Lisää kuvia Flickrissä – ja kannattaa nämäkin postauksen kuvat klikata parempilaatuisiksi. :)

 

Qstock2019-207

Qstock2019-214

Qstock2019-220

Qstock2019-226

Qstock2019-217

Qstock2019-231

Qstock2019-235

Qstock2019-241

Qstock2019-238

Qstock2019-223

Qstock2019-208

Qstock2019-237

Qstock2019-244

Qstock2019-245

Qstock2019-267

Qstock2019-275

Qstock2019-250

Qstock2019-258

Qstock2019-260

Qstock2019-266

Qstock2019-251

Qstock2019-268

Qstock2019-270

Qstock2019-277

Qstock2019-278

Qstock2019-283

Qstock2019-281

Qstock2019-285

Qstock2019-290

Qstock2019-286

Qstock2019-294

Qstock2019-301

Qstock2019-314

Qstock2019-324

Qstock2019-325

Qstock2019-329

Qstock2019-333

Qstock2019-344

Qstock2019-354

Qstock2019-351

Qstock2019-364

Qstock2019-369

Qstock2019-387

Qstock2019-389

Qstock2019-378

Qstock2019-337

Qstock2019-381

Qstock2019-418

Qstock2019-411

Qstock2019-421

Qstock2019-359

 

On the second day of Qstock Festival the weather didn’t seem to cool of even an inch. So festival-goers were again advised to drink enough water. Saturday started off with Chisu, who unfortunately performed so early I had just gotten out of bed and missed her slot. Luckily some had gotten to festival area on time though. Qstock has gigs on six different stages around the clock, and based on that the festival could actually go on for a third day. But organizing a big festival in the midst of the city for three whole days is a bit tricky – even now some roads have to be closed down for several days during the building and unbuilding of the venue. So what do I recommend? Get up early, plan your schedule and you’ll see the gigs you want to. Luckily the routes between stages are short.

My initial plan was to get to see Lxandra, but I arrived in time to both eat (sweet potato fries and cauliflower wings, yum!) and see Ellips. Now Ellips isn’t really a favourite of mine (neither is her band Haloo Helsinki! which is on a break atm), but I wanted to see her perform live. Good performer, still don’t like the music or the singing. Lxanrda on the other hand was gorgeous. That voice! She truly is something to look forward to in the future. I hope she’ll have a long and successful career. Other Finnish female poppers I saw: Anna Puu (what a joyful person she was on stage! If Vesala is the warrior princess of pop, Anna is more on the soft side), Sanni (she’s always inventing new things, which this time meant new arrangements and combinings of her old hits) and Maustetytöt (a funky duo with simple yet insightful songs). After them I needed a break, since the toughest part of the day was still yet to come.

Scheduled on top of each other were Apulanta (an ooold favourite), Olavi Uusivirta (a high-end performer with sweaty gigs) and Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana (fun big band tunes combined with rap, this is their last summer playing live). Headed to Olavi, since he’s a showman you don’t want to miss. And yet again, he delivered – sweat, singing, dancing, shouting, crowdsurfing etc etc. Unfortunately Sirkusteltta was so full that after taking photos I had no chance to get back inside. Had to watch a bit from outside the tent, then. Next up: Don Huonot. I waited for this (yet another old) favourite like hell, ’cause the last time I’ve seen them was in Ruisrock 2010. Too bad because of circumstance my gig experience was cut short, but I did hear some good ol’ faves (and didn’t hear some, bummer). The gig was awesome from the start and I really really wish I’d see them live at a club somewhere soon!

The cherry on top of the whole weekend (and Qstock’s most expensive act ever) was Thirty Seconds To Mars. Now I’ve seen them live a couple of times before so I knew what to expect, but still – the set was mind-blowing. Like usual, Jared Leto got the crowd’s attention 100% with sing-alongs, balloons, getting fans on stage to dance with him… Meanwhile Shannon Leto was mostly behind the drums, except for his solo song Remedy from last year’s album, and some group photos. Still, Shannon didn’t seem so comfortable coming up front, he seems so much more introverted than Jared, who’s charisma really steals time limelight every time. Unlike usually, photographers were allowed to stay in the pit for the whole gig, and so I did – although most of the pics are just way too blurry ’cause I kept jumping and singing along all the time. Had a blast! Jared’s voice worked better live than I remembered (or maybe it was the gig trance talking), but he definitely isn’t the best singer in the World. That doesn’t matter – 30STM is all about the show, the feeling, the music. Jared was flossing with a school boy and brought a big flag of Finland on stage too. How may musicians do that for the fans? The Kill (Bury Me) was the only old track played in the one-and-a-half-hour gig which went by SO FAST. After it all I just had to sit down for a minute. Phew!

All-and-all two days went by fastforwarded. Where did the time go? To singing, feeling, looking through the lens. Wouldn’t change one bit. 

My day in a nutshell:

  • Most amazing voice: Lxandra
  • Biggest drop of ecstasy: singing The Kill alongside with Jared and a few thousand others
  • Crummiest bit: walking away from Don Huonot ;____;
  • Keeping eyes + ears open for the future: Maustetytöt

More pictures ofc at Flickr – and I recommend clicking these bigger/better as well. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.