Qstock 2017: Perjantai

Qstock tekee joka vuosi Oululle sen, minkä mikä tahansa suuri tapahtuma keskikokoiselle suomalaiselle kaupungille – herättää kadut eloon. Tämä paikallisten lempikesätapahtuma juhli tänä vuonna 15. juhlavuottaan, ja liput myytiin jälleen kerran loppuun reilusti ennen itse festariviikonloppua. Onnea Qstock!

Kuusisaaresta eteenpäin Raatin saareen (missä päälava nykyisin sijaitsee) levinnyt festari oli hieman muuttunut viime vuosista nimenomaan Kuusisaaren maisemoinnin seurauksena. Vanha Kuusisaaren paviljonki (Koomalava) on purettu ja saaren puustoa raivattu. Festarialueelle tämä teki hyvää – hiekkaranta oli säilytetty, mutta Kaleva-lavan edustalle oltiin saatu kaivattua tilaa ja pullonkauloilta siltä osin vältyttiin. Myös kaikenlaiset kojut oltiin saatu sijoitettua loogisesti ihmisvirtoihin nähden. Toki puuston väheneminen vaikutti paikan intiimiyteen – esimerkiksi riippumattometsä oli poissa, eikä chill out area ihan tätä korvannut.

Qstock2017-2

Qstock2017-3

Qstock2017-4

Qstock2017-5

Qstockilla on sellainen jännä taipumus, että vaikka heinäkuun säät ovat ailahtelevat Suomen suvessa, niin Oulun festareilla on aina aurinkoista. Perjantai ei ollut poikkeus, kun aloitin oman hientäytteisen festarisettini muutama tunti porttien aukeamisen jälkeen. Suuntasin ensimmäisenä sirkustelttaan katsomaan vanhaa suosikkia Egotrippiä, jota en muutamaan vuoteen ollutkaan nähnyt livenä. Onnekseni ehdoton lempparini bändin tuotannosta eli Unihiekkaa soitettiin melkolailla alussa, jolloin ehdin hieman tutkiskelemaan itse aluetta ennen seuraavaa settiä, joka aiheuttikin hieman harmaita hiuksia – Apulanta, Pete Parkkonen ja Bry päällekkäin. Päädyin viimeiseksi mainittuun, ja vaikka nuo kaksi muutakin olisi ollut mahtia nähdä, en kadu. Irlantilainen, vlogeista muusikon uralle lähtenyt indiepoppisöpöläinen hurmasi lavalla, aivan kuten osasin odottaakin. Kovasti hän tunsi olevansa hieman orpona metallifestareilla, mutta aivan turhaan – vaikka Qstockin pääesiintyjät usein taipuvat metallin suuntaan, ohjelmisto monipuolistuu vuosi vuodelta. Indie-artistit ovat usein suoraan Eurosonicista tai muualta bongattuja, ja tänä vuonna oli jopa harmittavan useita päällekkäisyyksiä aikatauluissa. Kiinnostavia keikkoja löytyy siis ihan reippaasti!

Qstock2017-6

Qstock2017-11

Qstock2017-9

Qstock2017-7

Qstock2017-12

Qstock2017-20

Qstock2017-18

Qstock2017-16

Qstock2017-14

Qstock2017-34

Qstock2017-27

Qstock2017-31

Qstock2017-28

Qstock2017-25

Qstock2017-21

Seuraavakin setti kaipasi pientä pähkäilyä, kun päällekkäin olivat Disco Ensemble ja JP Cooper. Jälkimmäinen voitti jälleen, vaikken lopulta jaksanut ihan koko keikkaa katsoa loppuun. Hassua, että yleisöllä ei tuntunut olevan aavistustakaan, kuinka suosittua tyyppiä he olivat tulleet katsomaan – siis ennen kuin ne muutamat collaborative biisit soitettiin. Hienoa soittoa ja laulantaa kaiken kaikkiaan. Kävin myös tsekkaamassa hetken Mokomaa, sillä keikka oli akustinen. Pari ensimmäistä kipaletta olivat myös tällaiselle ei-kuuntelijalle mainioita vetoja, Kuu saa valtansa auringolta (eli about ainoa jonka tiedän ja josta tykkään) alkoi hyvin, mutten lopulta ollut varma akustisen sovituksen sopivuudesta, ja sitten mentiinkin jo örinäpuolelle, jolloin meikäläinen Sarkun kanssa hävisi teltasta. Siihen asti oli oikein positiivisesti yllättävää menoa.

Qstock2017-36

Qstock2017-38

Qstock2017-39

Qstock2017-40

Qstock2017-45

Qstock2017-51

Qstock2017-46

Qstock2017-59

Qstock2017-69

Qstock2017-68

Qstock2017-54

Qstock2017-53

Qstock2017-65

Qstock2017-70

Qstock2017-42

Qstock2017-74

Qstock2017-73

Qstock2017-81

Qstock2017-77

Qstock2017-76

Qstock2017-82

Päivän pääesiintyjä Marilyn Manson houkutteli sekin lopulta vain vajaan puolikkaan keikan verran (koska halusin myös välttää ruuhkat). Tyyppi ei ole koskaan kuulunut omiin lemppareihini, mutta muutamista kappaleista tykkään ihan tosissaan. Niistä muutamasta ehdin kuulla I Don’t Like The Drugs (But The Drugs Like Me)’n. Aivan epäselväksi ei jäänyt myöskään keski-ikäisen kauhuhahmon oma päihtymystila, sillä hieman vittuilevien välispiikkien mukaan miestä vahvempaa oli otettu. Loppukeikka sujui ilmeisesti sekä samoissa että myös positiivisemmissa viboissa (voi myös olla, että kukaan muu kuin minä ei ottanut spiikkejä vittuilevina – joka tapauksessa hc-fanit olivat odottaneet eturivissä idoliaan koko päivän). Mansonin muutama viikko sitten kuollut isä ja omat terveysongelmat ovat asioita, jotka heijastuvat väkisinkin kenen tahansa lavakuntoon, ja on harmi, ettei tyyppi tuntunut olevan Oulussakaan parhaimmillaan.

Perjantai oli festaripäiväksi osaltani melko lyhyt, vain noin kuutisen tuntia, mutta tietenkin tuplasin sen sitten seuraavana päivänä, jolloin tiedossa oli lisää maailmanluokan metallia, suosittuja kotimaisia poppareita sekä niitä ihania indieartisteja. Stay tuned!

Lisää kuvia perjantailta Flickrissä.

Qstock2017-84

Qstock2017-85

Qstock2017-86

Qstock2017-87

Qstock2017-88

Qstock2017-92

Qstock2017-93

Qstock2017-97

Qstock2017-95

Qstock2017-94

Qstock2017-89

Qstock2017-98

Qstock does it every year – the same thing that a big event does to any middle-sized Finnish city – wakes the streets up and alive. This year was the 15th for this Oulu’s favourite festival and tickets were sold out (again) way before the actual weekend. Congrats Qstock!

The area itself has changed a bit during the years. First, it has expanded from Kuusisaari to Raati (this was ages ago, but just sayin’). The main difference to last year was Kuusisaari which has been under reconstruction all spring and summer – fewer trees, no more of that old pavilion (that used to be Qstock’s stage Koomalava), more of a built and neat park. I was anxious how this all would turn out regarding the festival, but it seems it worked out fine. The traffic in front of Kaleva stage wasn’t as unbearable as before and the sandy beach was still there. Too bad the small forest with hammocks was gone though.

However unpredictable the Finnish weather is, Qstock has the tendency to bring sunshine out every time. This year wasn’t any exception and I was dripping sweat when walking through the gates to start my weekend. My old favourite Egotrippi was first on my agenda.  I watched a few songs and then headed to look around the area and make my first tricky decision – Apulanta, Pete Parkkonen or Bry? Would’ve loved to see them all, but I chose Bry. No regrets on that part. This sweet vlogger turned into indie rocker seemed to melt a few hearts on the way, even though he felt a bit orphaned with his guitar and pop songs at a metal festival. But no need! Although, yes, the main acts at Qstock were yet again very metallic I might say, this is not the whole. Year after year the program gets more and more diverse, with indie star taken straight from Eurosonic and accompanied with Finnish first row pop stars. As my this year’s numerous overlaps in the schedule proves, there’s a lot to choose from.

The next set needed some massaging of the brain cells too, as I wondered whether to see Disco Ensemble or JP Cooper. The latter won with his emotional tunes and beautiful voice. Funny, how most of the people didn’t know how big a name they’d come to see – at least until those few known collaborative songs were played. I also checked out Mokoma, which I normally don’t listen to (except for Kuu saa valtansa auringolta, which is a fine track), but the gig was acoustic and I was curious. The first couple of songs sounded surprisingly good, but later on there was too much growling so I ditched the circus tent.

The last act on main stage on Friday was Marilyn Manson. Not my perfect cup of tea, but I do like some of his songs quite a bit – from those few I got to hear I Don’t Like The Drugs (But The Drugs Like Me) before I quit for the day after maybe halfway of the gig. There was really no question about Mr. Manson’s own substance use, but whether is was actual drugs or just booze, I don’t know. He’s had a bit of a rough time with his father passing away only three weeks ago and his own health problems, and those really shined through on stage. So unfortunately I don’t think Manson was in his best possible form in Oulu that night. That didn’t stop the hardcore fans in the front row from enjoying their idol’s performance though.

For a music festival day my Friday was actually pretty short, only six hours. But I took that back on Saturday with straight 12 hours made from more metal, pop idols and those lovely indie acts. Stay tuned! 

More pictures from Friday at Flickr.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.