Qstock, pelkkä metallifestari? Ei tosiaankaan, etenkään enää. Oulun Kuusisaaressa vuosittain juhlittava festivaalipläjäys pitää sisällään toki metalliakin, onhan Oulussa hevareita melkoisen reippaasti suhteessa väkimäärään (toim.huom. ei kliinistä tutkimustietoa). Mutta vuosi vuodelta Qstock kerää yhä enemmän muitakin kiinnostavia akteja lukkariinsa – indienimiä, suomipoppareita, nostalgiahuumaa nostattavia bändejä sekä paikallisia, nousevia suuruuksia.

Huom! Kannattaa klikata kuvat suuremmiksi (avautuvat Flickrissä).

Viikonloppuni alkoi ennättämällä juuri ja juuri näkemään Evelina parin biisin verran (sen siitä saa, kun säheltää minkä ehtii kodin ja keskustan väliä unohtaen kämpille mm. puhelimen, joka lopulta löytyi sittenkin laukusta). Mielipidettä on lyhyen seuraamisen jälkeen vaikea sanoa, mutta ainakin aurinkoinen biitsi veti porukkaa tanssahtelemaan. Seuraavana oli kuningatar Maija Vilkkumaa, jota en ollutkaan nähnyt livenä ikuisuuteen. En ole koskaan ollut mikään Maijan suurin kuuntelija, mutta silti osasin biisit ulkoa. Lavapresenssi on tällä naisella ihan omaa luokkaansa.

…Joskaan paljoa ei jää jälkeen ysärilapsi Sannikaan. Tällä kertaa sinitukkainen lahjakkuus otti päälavan suvereenisti haltuun, huudattaen yleisöä ja pomppien itse jokaiseen ilmansuuntaan. Ihana, ihana, ihana. Aina ilo seurata! Kokonaisuutena oma Qstockini oli muutenkin melkoista naispowerin ilmiintymää, etenkin perjantaina, sillä Sannista seuraavana listalla oli Vesala. Paulan debyyttisoololevy ei aivan vastannut odotuksia, vaikka rakastankin hänen yllätyksellisyyttään ja kykyään punoa jotain odottamatonta. Keikkaa en lopulta jaksanut katsoa kovin pitkään, sillä seuraavana teltassa odotti jo Lissie kitaransa kanssa. Yhdysvaltalainen singer-songwriter julkaisi ylistetyn neljännen albuminsa keväällä. Keikka oli odotetusti täynnä hikeä ja sulosointuja, rokkenrollilla säestettynä. Jos joskus siis eteesi tulee mahdollisuus nähdä Lissie livenä – tartu siihen! Et tule katumaan.

Yksi illan odotetuimmista – ja kenties juuri siksi hienoinen pettymys – oli The Cardigans. Kuten mainitsin aiemmin, en ole koskaan ollut suuri Cardigans-fani. Tai ainakaan niin suuri, että olisin kolunnut tuotannon joka kolkan läpi. Olen enemmänkin hittityttöjä tämän bändin suhteen. Melankoliset kappaleet eivät kuitenkaan olleet oikealla paikallaan päälavalla auringon paistaessa, ja yleisöäkin oli surkean vähän paikalla. Nina Persson on ihana, muttei varsinaisesti edes yrittänyt lietsoa yleisöä innolla mukaan. Harmi, vaikka nautin kyllä biiseistä. Knoppitietona itselleni yllärinä tullut kitaristivalinta – Oskar Humlebo! Eli toisin sanoen Moto Boy, jonka keikoilla on niin ikään tullut ravattua.

Naiskauneudesta sitten mieskauneuteen, kun agendalla oli Olavi Uusivirta. Tämän miehen keikoilta ei menoa puutu, ja aina heti ensimmäisestä biisistä lähtien Olavi ottaa yleisön täysin omakseen, irvistelee kameroille ja pitää 110-prosenttisesti hauskaa (ja päätyy aina jossain vaiheessa keikkaa riisumaan paitansa pois). Niin mieletöntä, että väkisinkin hymyilyttää. Ja onpa hän ihan heteromiestenkin makuun (psst. jos tunnistat sanoneesi moisen lausahduksen, jätäpä kommentti alle ;). Illan toinen miehisyyttä edustava artisti oli päälavan edustan tupaten täyteen vetänyt Cheek. Odotin hieman ylimielistä ”yo check my shit out” -tyyppistä machoilua, mutta sain kaikkea muuta. Toki riimeissä kuuluu kehua itseään, mutta JHT otti lavan haltuun hymyillen ja antamalla varsin välittömän ja yleisöä kunnioittavan vaikutelman itsestään. Kakkosbiisissä mukaan asteli Diandra, eikä setin aikana unohdettu ilotulitteitakaan – obviously. Loppua en enää jäänyt katsomaan, kun sänky kutsui.

Festarin ajan käytössäni oli lainakamera, joka ei aivan toiminut haluamallani/tottumallani tavalla. Lopputulos ei siis kuvallisesti ole ehkä ihan sitä matskua, mitä olin toivonut, mutta ottaen huomioon kaluston (kroppikennon ja yhden ainoan, kiinteäpolttovälisen objektiivin) sain jotain ihan aikaankin. Tässä toki vain murto-osa räpsyistä, lisää Flickrissä! Ja lauantain kuvia sitten hieman myöhemmin.

Qstock, just a metal festival? No way. Not anymore at least. Year after year the festival expands its repertuare to Finnish pop sensations, indie artists, nostalgic acts and local newbies. This year was no exception.

On the first day I checked out mostly a bunch of Finnish acts – Evelina, Maija Vilkkumaa, Sanni, Vesala – of which I liked Sanni the best. She’s just so adorable with her never-ending energy and eye for fashion (and blue hair). Not to mention the talent, of course. Pure love! Maija too is a true queen on stage (without any diva-like features) even though I’m not a huge fan. Lissie is brilliant on record and even more so live. Full of sweat, sweet tunes and rock ’n’ roll. If you ever have an opportunity to see her perform live, grab it! You won’t regret it. Besides Lissie, The Cardigans was one of those I looked most forward to. But sadly it was a bit of a disappointment. Maybe  all the melancholy didn’t suit the sunny main stage, or maybe as lovely as Nina Persson is, she just didn’t even seem to try to get the crowd go wild. Not that there was that much audience anyway, which is really sad. Because the songs are still genius. 

Overall Friday was full of girl power and all these lovely ladies, with two exceptions of the manly side – Olavi Uusivirta and Cheek. Olavi is a true rock star with a weird talent of getting everyone (even straight men) love him, and not just platonically. There are few musicians who can get the crowd so wild from the very first notes. Cheek on the other hand, well, in Finland’s scale he’s big. I mean B-I-G. I really don’t like him that much but I have to admit he does have stage presence. I thought I’d see a slightly arrogant rapper who just wants to praise himself, but I saw something completely different – a smiling performer who seemed very authentic and respected the audience. Still, I’m not that big a fan of the tracks, so I left the gig early and watched the fireworks from far. Next day was going to be a long one, so I had to get a good night’s sleep.

If only my camera hadn’t broken, I would’ve gotten better pics (or at least that’s what I tell myself). But even with a borrowed DSLR and just one fixed lense I managed to get at least some decent shots. Here’s just a fraction of the pics – more at Flickr! And those from Saturday yet to come.