Kun ulkona sataa ja syys kolkuttelee ikkunoita, on parasta palata aurinkoisiin kesäpäiviin, jolloin suurin huoli oli siitä, ehtiikö kaikille keikoille ajoissa.

Qstockin toinen päivä oli tarkoitus aloittaa muutama päivä sitten tälläkin tontilla mainitulla Lucasilla, mutta aikainen slotti (12:00!) oli meikäläiselle vähän liikaa, kun kotiin jäi odottamaan sairas kissa (siis oikea kissa, toim.huom.). Selvisin paikalle silti seuraavaa keikkaa eli Robinia varten. Taisi olla kolmas kerta kun näin herran livenä, ja aina tyyppi jaksaa vakuuttaa sillä käsittämättömällä energiallaan ja lahjakkuudellaan! Ollapa 15 vuotta nuorempi, huok. Sama nuoruuden palo näkyi myös Oulu-lavalla, jossa tsekkasin paikallisen Counting Lifeboatsin. Neljän jantterin kopla otti lavan haltuun siinä määrin, että soisi heidän kyllä siirtyvän jossain vaiheessa isommillekin stageille. Livenä kuullut biisit olivat mielestäni parempia kuin etukäteen netistä kuuntelemani. Silti kaipaisi vielä jonkinlaista oman selkeän polun löytämistä – nyt, kun kappaleissa yhdistyy (indie)rokkia, huutoörinää, räpäytystä ja vähän kaikkea, niin kokonaisuus ei aivan toimi. (Siitäkin huolimatta, että on muuankin Linkin Park -niminen bändi, joka onnistuu mainitunlaisella kombolla kyllä vetämään pisteet kotiin.) Pientä hiomista siis!

Seuraavaksi piti osata päättää JVG’n ja Ronyan välillä. Valitsin jälkimmäisen, ja hivenen kaduttaa. Mimmi on levyllä loistava laulaja, mutta lavalla äänen syvyys ja charmi hävisivät. Syynä saattoi olla olosuhteiden pyhä kolminaisuus: sää (sade), paikka (teltta olisi toiminut paremmin) ja flunssa, joka Ronyaa oli viime päivät vaivannut. Toisaalta, jos paikalla olisi ollut tarpeeksi yleisöä, eivät nämäkään seikat olisi ehkä haitanneet. Toivon siis näkeväni hänet uudelleen jossain vaiheessa uraansa. Ja ehdin sitten lopulta nähdä JVG’ltäkin muutaman biisin, kuten Mauttoman Jasson, joka jännästi on yksi lempparilenkkibiisejäni (köh).

https://flic.kr/p/K3WHtS


https://flic.kr/p/K3WGcJ

https://flic.kr/p/KQehnd

Päivän ainut gigi Kaleva-lavalla oli kenenkäs muunkaan kun Kelastisen. Autuutta! Anssi Kela on niitä artisteja, jotka ovat osoittaneet nousevansa tuhkastakin, osaavansa uudistumisen taidon, ja ennen kaikkea osaavansa olla läsnä, ottaa kontaktia yleisöön. Kiersin useammalla Anssin keikalla Nummela-debyytin aikoihin, ja jo silloin olin todella otettu loistavasta livemeiningistä (vaikka herra siviilissä vaikuttikin lähinnä ujolta). Tämä oli kuitenkin ensimmäinen Anssi Kela -keikkani muutamaan vuoteen, ja se oli huikea. Oli ihanaa nähdä, miten bändikin oli suurimmaksi osaksi tuttu sieltä 2000-luvun alusta. Tässä vaiheessa aurinkokin päätti tulla taas esiin, todennäköisesti kiitos Anssin hyväntuulisuuden. Mahtavaa!

Päivän naisenergiat tarjosi kolme täysin eri genren leidiä: Anastacia, tuo 2000-luvun alun pop-helmien tulkitsija, josta en koskaan tykännyt enkä tykännyt nytkään; Chisu, joka on aivan ihana, mutta jonka live ei jostain syystä silti säväyttänyt (en katsonut muutamaa biisiä pidemmälle siis ja uskon, että klubiolosuhteet tekisivät biiseille terää), sekä Elliphant, Ruotsin ihme jonka näin viime vuonnakin Flow’ssa. Tällä kertaa mimmi oli jokseenkin eri näköinen poikamaisessa lookissaan, mutta energia, uho ja aitous oli kaikki edelleen siellä. Niin ihana!

Poistuin mukavuusalueeltani sillä hetkellä, kun päätin, että menen katsomaan Sonata Arcticaa. Kyseessä oli balladipitoinen akustinen keikka, joten mistään varsinaisesta metallimätöstä ei ollut kyse. Teltta oli täpötäynnä, mutta ei tämä edelleenkään minun teekuppini ole. Oli silti mielenkiintoista käydä tsekkaamassa meininkiä. Illan päätösbileet tarjosi muutama vuosi sitten Ruisrockissa nähty, suoraan yläasteikäisen Junen levylautaselta kaapattu The Prodigy. Keikka oli jollain tasolla kahtia jakautunut: oli uudet biisit, jotka eivät ihan iskeneet, ja sitten oli vanhat Firestarterit ja Voodoo Peoplet, joiden tahtiin jaksoi jorata hiestä märkänä. Keith Flint oli silminnähden keski-ikäistynyt, kun taas Maxim oli yhtä kovassa iskussa kuin aina, yllyttäen yleisöä lähes rasittavuuteen asti. Nautin keikasta ehdottomasti joka tapauksessa.

Kiitos Qstock! Nähdään taas ensi vuonna. :) Ennen sitä, lisää kuvia voi kurkistella Flickrissä.

When it’s raining outside and there’s no escaping the fact that autumn is coming, it’s best to go back to those sunny days when your only problem was about managing to see all the gigs you want.

Saturday at Qstock started with Lucas but so damn early that I missed him. I was ready by the next artist though, because I didn’t want to miss Robin for the world. This was the third time I saw him live and every time I’m in awe of his unbelievable energy and talent! Wish I was 15 years younger… From which we come to another young artist, or rather four of them – a local band called Counting Lifeboats. Almost equally energetic bunch of skillful chaps, they are. The songs heard live were somehow better than those recorded, but I’d still like to see the lads find their own unique path. Now the mixture of (indie) rock, growling and rapping isn’t just quite working. (Not that the combination itself is bad – for example Linkin Park has shown that it CAN work.) So just a little bit of refining the edges and this band is ready for some big stages. Next I had to decide between JVG and Ronya. I chose the latter, which I sort of regretted ’cause her gig wasn’t what I expected. She still seems like a talented musician, but her singing wasn’t as deep and touching live as on record. I believe the whole mood of the gig had something to do with the weather (raining), the place (a tent would’ve been better than the beach stage) and the flu which Ronya had been suffering from a few days prior. Well, better luck next time I guess.

The sun showed us some love at Anssi Kela’s gig later on. I’ve seen the guy several times when he released his debut somewhere in the early 2000’s but not for a few years now – even though I’ve always thought he has amazing stage presence and his gigs always are very high-spirited. This was no exception! Geez, what a brilliant musician. Everyone was in such a good mood during the gig. Afterwards girl power of the day was presented by three entirely different artists: Anastacia, the queen from the early noughties whom I didn’t like then and didn’t really like now (although a lot of other people do); Chisu, who is adorable but whose gig I still wasn’t that fond of (probably better at a club); and Elliphant, the Swedish rapping EDM princess, whom I saw last year at Flow. This year her looks were entirely different with some boyish charm, but that change didn’t reach the contents of the gig – it was every bit of as powerful, blusterous and authentic as before. Pure love!

I took a step out of my comfort zone with Sonata Arctica. Although the gig was an acoustic one, this still isn’t really my cup of tea. I was still glad I went to see even a few songs being played. Obviously the band means a lot to a lot of people with the tent being really crowded. Last but not least, the weekend was sealed with a party from the depths of a teenager June’s CD player – The Prodigy. Somehow the gig was split in two – on the other half were the new songs, those that didn’t get everyone that hyped up (except the true fans, the true VIP, of course) and on the other half the Firestarters and Voodoo Peoples during which you just jumped manically up and down, sweating like a pig. Keith Flint was visibly getting very middle-aged, but Maxim was on roll and as good as ever, agitating the crowd at every minute possible. Nevertheless I enjoyed the gig a whole lot!

Thank you Qstock, see you again next year! In the meanwhile – more pics at Flickr.